Kaikenlaisia tauteja

Halavattulainen kun meinaavat työt ja kaikenlaiset muut menot haitata bloggausta! Viime viikolla suhasinkin taas molempien autojen bensatankit tyhjiksi kun kalenterissa oli jos jonkinlaista ohjelmaa uusiin töihin tutustumisesta alkaen.

Sen muuten huomasin, että nyt on vissiin sitten tää tänne asettautuminen aika hyvässä jamassa kun sain jo kutsun Sisustus-Tuupovaara-kutsuille (jos et tunne slangia niin Tuupovaara = Tupperware, ne sellaset muoviset kipposet ja kupposet). Kyseessä oli siis Southern Living -kutsut, joihin oli kokoontunut melkoinen otos DFW-seudun suominaiskatraasta, mitä nyt muutama natiivikin oli eksynyt joukkoon. Southern Living -kutsut toimivat pitkälti samalla periaatteella kuin esim. Tuupovaara-kutsut tai Party Lite -kynttiläkutsut: konsultti esittelee tuotteita, katalogeja on selattavana ja joistakin tuotteista on mallikappaleetkin hypisteltävänä. Kutsujen emäntä on laittanut vähän pötyä pöytään ja seurusteluakin tietysti harrastetaan sen minkä keretään. Tilaus tehdään ja maksetaan paikan päällä ja kamat saapuvat viikon-parin päästä perässä. Southern Living -tuotteet ovat laadukkaan oloisia astioita ja sisustustavaroita niin kotiin kun puutarhaan. Mä bongasin kuvastosta vaikka mitä kivaa, mutta aloitin nyt kohtuullisella tilauksella ettei miehen shekkitili nyt kertalaakista tyhjene... Toisaalta tällaisessa pienessä asunnossa ei myöskään ole ylen määrin tilaa jemmailla kaikkia kivoja jutskia mitä sisustusvimmaisen mieli halajaisi...

Toinenkin kiva kokoontumisajo osui viime viikolle: kävimme lauantaina porukalla (8 hengen koemaistajakopla) testaamassa Hard Eight BBQ -ravintolan tässä Coppellissa. Kyseistä mestaa oli meistä kaikki vuorollaan ohi kulkiessaan ihmetellyt; siellä kun savu pöhisee piipusta sakeina pilvinä ja piha on monestikin autoja täynnä, joten jokin suosittu dineri sen täytyi olla. Texas-style barbequeta sitä sitten olikin tarjolla: tiski pullisteli grillattuja lihoja ja makkaroita jos jonkinlaisessa muodossa ja jotain perinteisiä lisukkeitakin (mm. uunipottuja, paahdettua maissia, coleslaw'ta) oli tarjolla. Siitä vaan sitten osoittelit mitä halusit ja minkä verran, jolloin tavarat mätkittiin suoraan voipaperilla vuoratulle tarjottimelle ja punnittiin. Liha oli maukasta, samoin kuin talon oma bbq-kastike ja sisustuskin oli kivan erähenkinen. Väistämättä kyllä tuli vähän sellainen työmaaruokala silti mieleen kun istuttiin pitkässä pöydässä ja vedeltiin mättöä suoraan tarjottimelta... Hyvin me silti viihdyttiin sulkemisaikaan saakka :D.

Me päädyttiin vielä "olusille" tuttavapariskunnan luokse Flower Moundiin. Se reissu taisikin käydä kalliiksi, sillä nyt mulla on ihan hermeettinen matkakuume! Katsoimme nimittäin illan aikana kuvia mm. heidän Big Bendin ja Grand Canyonin reissuilta ja oli kyllä niin vaikuttavaa satoa, että pakkohan nuo on nähdä. Tahtoo heti nyt paikalla! Mun listassa on kyllä toistakymmentä muutakin paikkaa tältä mantereelta, jotka haluaisin nähdä, saisi vaan tuo mies enemmän lomaa niin olisi sitä matkaseuraakin... Se mokoma kun reissailee ihan itsekseen (tai ei ainakaan mun kanssa...), on nytkin vaihteeksi duunikeikalla Meksikossa.

Ja kun nyt tautien pariin päästiin niin jos on sisutusvimmaa ja matkakuumetta havaittavissa, niin hienoisesti alkaa asunnonvaihtovillityskin orastaa. Parikin tuttavapariskuntaa on ihan lähiaikoina hommannut oman kämpän ja sitä sivusta seuranneena on itseäkin alkanut himottaa joku kiva ja isompi kämppä, oma koti. Toisaalta tämä apartment-asumisen helppous miellyttää, mutta varsinkin jos täällä useampi vuosi vierähtää niin onhan omassa talossa asuminen kaikin puolin järkevämpää - nythän kuukausittainen vuokrashekki menee "harakoille" kun samaan aikaan voisi lyhentää lainaa ja maksaa asuntoa itselleen... Mutta saapi nähdä milloin (jos yleensäkään koskaan...) edistystä sillä saralla tapahtuu, tuon hämäläisen puolison kanssa kun ei kovin äkkiarvaamattomista liikkeistä ole pelkoa...

No, helpotusta kaikenlaisiin kuumeisiin sun muihin tauteihin tuovat työt. Kävin viime viikolla jo vähän kurkkaamassa että mistä oikein on kyse ja tänään olin sitten jo oppilaana uusissa hommeleissa. Ihan kivaa olikin, mikä on ehkä aika yllättävä sanavalinta kun on mm. kirjanpitoon liittyvistä duuneista kyse! Mä olin duunipäivän jälkeen ihmeellisen hyvällä tuulella, tuntui että pitkästä aikaa sai käyttää pääkoppaansa taas johonkin aivotoimintaa vaativaan - ja jösses että se teki kutaa! Nyt alkuun hommia on n. päivä viikossa, mutta keväämmällä työmäärä luultavasti kasvaa, mikä kyllä passaa mulle :). Ihan täyspäiväiseksi konttorirotaksi en kyllä aikonut, mutta kolmisenkin päivää viikossa voisin hyvin tehdä plus perjantaiaamujen kirjastotäteilyt kaupan päälle. Tästä tää taas lähtee :D !

Reikä hampaassa - ja lompakossa

No argh! Viattomasti tässä eilen näppäilin konetta purkkaa natustaen niin eikö mokoma mennyt ja nykäissyt multa yhdestä poskihampaasta paikan irti. Jumaleissön, taitaa olla tiukkaa tavaraa tuo Suomesta tuotatettu xylitolpurkka! Ni eihän siinä muuta kuin hätä kädessä (tai no lähinnä se irronnut paikka kädessä...) soittamaan paikalliselle tutulle, joka on ammattinsa puolesta juuri paras neuvomaan hyvän hammaslääkärin valinnassa. Hyvät diiteilit sainkin, joten tänään sitten soitin heti ajan suositellulle tohtorille (jota muuten tuntuu käyttävän lähes koko suomalaiskunta täällä!) ja sainkin sen vielä samalle päivälle.

Lääkärillä oltiin valtavan ystävällisiä ja ihania. Kaikki toimenpiteet selvitettiin etukäteen, hoitaja ja lääkäri jutustelivat kaikenlaista, mutta eivät typerästi kyselleet kaikkea juuri silloin kun suu on täynnä pumpulipalloja ja vieraita sormia. Täällä tosin tuo douppaus on ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Tohtori sanoi että ko. hammas ei tunne mitään (vanha juurihoidettu hammas), mutta ikenissä voi vähän tuntua, joten hän laittaa vähän puudutetta. Tuputti sinne jotain sellaista geeliä, joka alkoi nopsasti kihelmöidä ja viedä tuntoa. Mä tietty luulin et homma on siinä mutta en ehtinyt kissaa sanoa kun jo hirveä spruutallinen puudutetta piikitettiin perään. Jelp! Aika pian sitä oltiin toinen puoli kasvoista ihan turtana ja kielikin tuntui siltä kuin se olisi vaihdettu patakintaaseen.

Itse toimenpide tehtiin huolella ja hartaudella, mutta hyvin professionaalisti ja miellyttävästi. En olis muuten tuota jälkimmäistä sanaa kuuna päivänä uskonut hammaslääkärissä käyntiin yhdistäväni... Kerta se on ensimmäinenkin!

Hammaslääkärien hintavuudesta mua oli jo varoiteltu, mutta meinasi leukaperissä olla koukkaamista ennen kuin tavoittivat tiskin pinnan kun näin loppusumman: reilut 1150 taalaa. Ziisusmariajakaiffaritkanssa! Onneksi vakuutus korvasi ison osan, mutta kyllä Mastercardia sai vinguttaa 560 taalan edestä. Jokusia kuukausia sitten kävin eräässä toisessa toimenpiteessä (muu kuin hammaslääkäri), joka vakuutusotteen mukaan maksoi melkein 2000 taalaa, mutta mun osuudeksi jäi onneksi pulittaa vaan n. 350 dollaria.

Täällähän ei tosiaan ole mitään julkista terveydenhuoltojärjestelmää vaan kaikki käyvät yksityisillä lääkäreillä. Useimmilla ihmisillä on erilaisia ja eritasoisia vakuutuksia, jotka enemmän tai vähemmän korvaavat lääkärissäkäynnit, hoidot ja lääkkeet. Meillä on aika hyvät vakuutukset miehen firman kautta, joten sikäli olemme onnellisessa asemassa. Tässä maassa on kuitenkin lukuisa joukko niitä köyhempiä ihmisiä, joille ei työnantaja tarjoa vakuutusta ja joilla ei ole varaa sellaista itse ottaa. Näiden lekurihintojen myötä ei ole mikään ihme, että osalla kansaa terveys on heikoissa kantimissa ja hampaat mätänevät suuhun :(.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla tunto jo palannut poskeen ja kieleen ja puhekin luistaa ihan entiseen tahtiin ;). Mies (joka muuten taas vaihteeksi palasi Suomen reissultaan niiskuttaen ja flunssaisena...) oli kyllä varmaan ihan tyytyväinen kun rouva paksukieli puhui kerrankin edes tovin aikaa hitaammin ja rauhallisemmin kuin tavanomaiseen rata-tata-rata-tata-tahtiinsa...

Kasautumisteoriointia

Oletteko muuten huomanneet miten samanlaisilla asioilla on jotenkin taipumus kasaantua ja kerääntyä samaan ajankohtaan? Ihan kuin niillä olisi jotain keskinäistä magnetismia...

Edellisviikko oli ihan löysä kotirouvailuviikko, mutta vastapainoksi viime viikolla mentiin sitten senkin edestä. Joukkoon mahtui parit nastat synttäribileetkin: tiistaina juhlistettiin yhteislounaan merkeissä toisen Mervin uutta ikälukua ja perjantaina biletettiin sitten isommin 3-kymppiskastiin nousseen toisen Mervin synttäreiden merkeissä. Alkuillasta seukkailtiin ja lapettiin notkuvasta pöydästä herkkuja eetteriä kohti. Myöhemmin illalla bilejalka vipatti niin, että päädyimme Cowboys Dancehall Red Riveriin.

Kyseinen mesta on sellainen "kantria koko rahalla" -paikka: kantrimusiikki soi niin levyltä kuin livebändin esittämänä ja stetsonipäistä porukkaa on tupa täynnä. Keskilattiaa kiertää raviradan mallinen parketti, jossa jengi vetelee two-stepia ja muita kantritansseja - oli muuten aika hienon näköistä menoa! Ja miehet tanssi vielä tosi hyvin - väistämättä verkkokalvoille piirtyi kuva suomalaisista miehistä tanssimassa: jalat juurtuneet maahan, ylävartalo ehkä heiluu vähän tai vähän enemmän, humala-asteesta riippuen, hih... (I know, on teitä osaaviakin tanssijoita, kuten myös niitä, jotka örähtävät "minähän en tanssi"...) Tuossa mestassa on muuten joka keskiviikko- ja perjantai-ilta ilmainen oppitunti kantritanssin saloihin. Meno oli sen verran hauskan näköistä että joutuu muuten varmaan joku kerta menee opettelee jotain perussteppailuja!

Jos nyt tällä kertaa jäätiinkin vähän steppailijoiden varjoon tuolla kantripuolella (mitä nyt synttärisankari pääsi parketin partaveitsen eli tanssiopen kanssa pienelle steppausviiletysharjoittelulle), niin opeteltiin sentään yksi uusi tanssi. Cupid Shuffle on täällä uusi macarena, jota koko salillinen jengiä tunkee yhtä aikaa parketille vetelemään. Mekin ahkerasti mentiin to the left, to the left, to the left niin että loppusävelten aikaan oltiin jo melko pro!

Ilmeisesti yllytyshulluina ja riittävän humalatilan saavuttaneina saimme päähämme kokeilla härkärodeotakin. Ihan tosin sellaisen mekaanisen elukan selässä ja yksi kerrallaan... Synttärisankari loikkasi vauhdista pois jo aika aikaisin, mutta me enemmän ratsastaneet rynkytimme menemään tietysti niin pitkään kuin kyydissä pysyttiin. Sikamainen otus tosin sai ilmeisesti sarvellaan mua koukattua lentovaiheessa sen verran että toisessa sääressä on piiitkä pintanaarmaisu muistona tuostakin tempauksesta. Kyseinen hommeli on kuulemma ikuistettu kaverin kameraankin, mutta katsotaanpa joku päivä onko se julkaisukelpoinen...

Partyilystä työntekoon: sain tänään työlupani postissa! Nopeastipa se tuli - joulukuun puolivälissä laitoin hakemuksen vetämään ja nyt sitten plopsahti viestiä että tervemenoa duuniin vaan. Kortti toimi kuin magneetti: tänäaamuna tuli soitto eräältä paikallisen firman jannulta että kiinnostaisiko tulla heille duuniin. Homma on jotain simppeliä paperinpyörittelyä ja sitä olisi ainakin näin alkuun noin päivä viikossa tms., myöhemmin töitä olisi mahdollisesti enemmän ja monipuolisemmin tarjolla. Yes, suits me! Ja kun tästä ura näin urkeni niin johan suomifirmastakin pistettiin postia että voisinko sittenkin tehdä vielä muutamia proggiksia heillekin. Herttinen, johan tässä joutuu kohta käärimään hihat!

Kattia kanssa

Tämä ihme, että meidän katit ovat sulassa sopusoinnussa näin lähellä toisiaan, piti heti ikuistaa... Syynä onkin näemmä puhtaiden pyykkien kasa, siinähän sitä on parasta nukkua.


Mun on aina välillä pitänyt laittaa meidän karvaistenkin perheenjäsenten kuulumisia, mutta en vaan ole kyennyt muistamaan. Tilanne korjaantuu just nyt.

Meillähän on siis kaksi kissaa, Hiski ja Elvis. Molemmat ovat meillä olleet ihan pienestä pennusta asti: Hiski siis tänä vuonna 15 ja Emppu 11 vuotta. Tämänpä vuoksi ei tullut kuuloonkaan ettäkö heidät olisi heitetty perheestä ulos kun tänne muutimme, vaan mukaanhan heidät toki otettiin. Ja hyvä niin, sillä reissu sujui hyvin ja kisut ovat viihtyneet täällä erinomaisen hyvin.

On tosin ollut mielenkiintoista huomata miten ikä näkyy Hiskissä. Hänestä on tullut Sheban kuningatar, joka hyvin määrätietoisesti komentelee alaisiaan. Hän on jo vähän vanha ja jäykkä eikä siten enää oikein pysty hyppäämään korkealle kuten vessan lavuaarille tai kirjoituspöydälle. Niinpä hän koneella ollessani astelee viereen ja komentaa nostamaan hissillä hänet ylös. Sitten parkkeerataan johonkin tähän vierelle, joskin aina ensin yritetään joskos tällä kertaa saisi makoilla läppärin näppiksen päällä. No ei saa, koska kone meinasi kerran vetäistä itsensä tuhannen tilttiin kun kissa hyppeli valikoiduilla näppäimillä tasajalkaa.

Kissarouvaa huomattavasti huvittavampi toimenpide on juoksuttaa meitä juottamassa. Kupin vesi ei kelpaa vaikka olisi juuri vaihdettu. Jos annat saman veden (ihmisten) juomalasista niin avot että maistuu. Parasta on saada juoma kuitenkin suoraan hanasta, joten vähän väliä kuuluu makkarista vaativa mau'unta, joka alkaa toimintakehoituksesta ja kasvaa erinäisten vaiheiden kautta suorastaan uhkailuun. Sitten hän näyttää miten hän vetensä juuri tällä kertaa haluaa: hissillä nostaen lavuaarin reunalle ja siitä veden lirutus, ammeen pohjalta vaiko ammeen hanasta valuttaen. Tosiaankaan niin usein jano ei ole kuin komento käy, vaan vedestä on kiva ottaa pari lipaisua ja sitten vaan tuijottaa mielenkiinnolla veden solinaa. Mutta auta armias jos yrität nostaa sen pois kesken toimituksen, kun tuijottaminen täytyy viedä riittävällä hartaudella loppuun saakka. Luultavasti joudumme tunnustamaan että vanha katti on aika hyvin saanut meistä koulittua haluamiaan palvelijoita...

Hiski sai joululahjaksi sellaisen narun perässä olevan lelun ja sen kanssa riehuttiinkin sitten joulunpyhinä ahkerasti. Tosin arvon rouva tarkasti ensin että Elvis ei ole näköetäisyydellä eikä mieluusti muutakaan yleisöä ja sitten viiletettiin pampulan perässä pitkin sänkyä (jostain syystä se oli mieleisin paikka peuhata) niin, että mun oli pakko lopettaa leikki kesken kun kissarouvan kiiluvat "hullun"silmät olivat lautasen kokoiset ja läähätys kävi jo niin että pelkäsin tyypin taintuvan tonttiin just sillä sekunnilla.

Elvis tykkää myös leikkiä, mieluiten jollain kissanminttutäytteisillä elikoilla. Niistä ei tosin hupia kovin kauaa riitä, sillä heti kun joku korva tai häntä on revitty irti, on elikko siis selkeästi kuollut eikä sitä tarvitse enää rökittää.

Elmeri aina välillä unohtaa sääntöjen rajat ja hänet bongaa toisinaan keskeltä pöytää (kissoilta off limits meillä) tai raapimasta nojatuolia. Tuossa yhteydessä on tullut todettua että osaa se kissakin olla pikkusieluinen: jos jostakin pahanteosta torut sitä, luikkii se nopeasti pakoon - ja yleensä suoraan viattoman Hiskin luokse, jota vähän rökittää koska johonkinhan se ärsyynnys pitää purkaa. Ja kun siitä torut sitten vielä enemmän, luikkii katti kulman taakse ja jää sinne parkumaan - suorastaan rääkymään - elämän vääryyttä ja voisko se Anja Eerikäinenkin tulla paikalle kun täällä on tällaista järjetöntä henkistä väkivaltaa.

Toisina hetkinä se on ihan lussupossu ja suorastaan koominen kun puolenleijonan kokoinen iso ja karvainen katti punkee väenvängällä syliin, heittäytyy kainaloon niin että pullea massu möllöttää taivasta kohti ja sitten kehrää niin että naapuritkin kuulevat. Sen nähtyään ei tarvitse ihmetellä miten meillä ei ole vauvaa: johan mä olen toistakymmentä vuotta saanut sylissä heijata yhtä "kääröä" ja purkaa kaikki patoutuneet paapomisvietit ;) .

Elmerille kävi muuten nolo juttu pari päivää sitten... Imuroidessani olin nostanut kissojen kupit keittiön pöydälle tieltä pois ja kun en ollut ajoissa tajunnut palauttaa niitä paikoilleen, oli Elvis ahmattina loikannut keskelle pöytää aterioimaan. Tilanne päättyi kuitenkin nolosti: tabletti luisti alta ja kissa lensi lattialle kipot niskassaan. Vesikupin sisällöstä kastunut kissa ampaisi silmät lautasen kokosina toiseen päähän kämppää ja murotkin jakautuivat usean metrin säteelle... Kyllä oli muuten katti nolon näköinen, hupsis!

On ne kyllä niin sulkkuja ja ihania kavereita varsinkin kun mies on reissussa. Karvaista seuraa on sängyssä heti miehen sijalla ja öisin kuorsataankin ihan yhtä hartaasti kuin oma mies konsanaan... Hiski tosin on vakaasti sitä mieltä että mä olen hänen joku kromogeenihäiriöinen yli-isoksi kasvanut pentu, jota tarvitsee jossain vaiheessa yötä alkaa hoitamaan: alkaa hirveä hiusten nuoleminen ja kehräys. Toisinaan pitää tassulla olkapäästä kiinni etten vaan pääse kääntymään pois tai livahtamaan. Muuten herttaista mutta kokeilkaapa itse klo 04 ja risat miltä kuulostaa ja tuntuu korvan juuressa hirveä lussutus, kakominen (yök, hiuslakkaa!) ja kröhinä...

On säitä pidellyt...

No oikeesti! Täällähän on melkein samanlainen talvi kuin Suomessa tänä vuonna! Korvataan vaan se pimeys ja pilvisyys auringonpaisteella. Eli kylmää on ollut. Useina öinä on menty jo selvästi pakkasen puolelle, mutta päiväsaikaan mittarin lukemat ovat jaksaneet nousta enemmän tai vähemmän plussalle. Näkyipä perjantaina leijailevan taivaalta jonkinlaista lumen ja rakeiden sekotustakin.

Sen kyllä huomaa, että täällä on itsestä kehkeytynyt hienoinen kermaperse mitä tulee säihin. On vissiin tullut totuttua vähän liian hyvälle: ainaiseen lämpöön ja auringonpaisteeseen. Vähänkin kun lämpömittarin lukemat vajoavat alle 10 asteen niin tuntuu että jäätyy ihan justiinsa pystyyn, auton peffanlämmittimet pöhöttävät täysillä ja paksu villakangastakki on vedetty korviin saakka. Ja jos aurinko ei satu paistamaan niin hyvä jos pääsee sängystä ylös kun on jotenkin niiiiiin masentavan harmaata.

Tallin meksikolaiset "tallipojat" ovat kyllä ihan parhaita kun on vähänkin viileämpää: tulee mieleen ihan South Parkin Kenny kloonattuna kolmeksi kun tyypit vaappuvat menemään toppatakkien huput niin tiukalla että kapeasta viivasta näkee vain häivähdyksen silmistä. Hih!

Ensi viikoksi on luvattu jokseenkin tätä samaa, plääh! Tuntuu jotenkin vaan niin julmalta kun vasta viikko sitten oltiin kaverin kanssa piiiitkällä kahden tunnin kävelylenkillä Campion Traililla luonnon helmassa. Mittarin mukaan lämpöä oli vain 16 astetta, mutta tuuleton sää ja lämmin auringonpaiste tekivät ihan t-paitakelin.

Tänään ei t-paitakelistä ollut tietoakaan kun miehen kanssa käytiin kulmakunnan kaduilla kävelylenkillä. Poolovillapaita oli ylös asti vetskaroitu ja tuulitakkia tarvittiin pitämään ikävä viima takin ulkopuolella. Kävelylenkki meinasi tosin saada yllättävän käänteen kun läheiseltä golfkentältä kimposi golfpallo suoraan meitä kohti. Äkkijarrutuksemme ansiosta pallo vetäisi parilla metrillä ohi, mutta iloisesti se tosiaan pomppi kunnon kaarella ihan edestämme.

Bugimiehen visiitti

Meillä kävi viime viikolla bugimies. Siis sellainen omituinen hemmo joka ruiskautteli nurkkiin. Joo-o, oikeesti!! Täällä asuntokompleksihässäkässä käy noin puolivuosittain pest controller, joka suhauttelee isosta pöntöstään jotain nesteitä sinne tänne nurkkiin, katonrajaan ja viemäreiden ympäristöihin. Näiden mömmöjen pitäisi sitten ilmeisesti ehkäistä ei-toivotun elikkokannan (torakat, hämähäkit, muut ikävät vipeltäjät) ilmaantuminen asuintiloihin.

Mies kierteli pönttöineen omin neuvoineen pitkin asuntoa ja yhtäkkiä makkarista kuului huudahdus "o-ou, looks like you have quite some pest problem!". Mulla silmät laajeni kauhusta kun ajattelin ammattilaisen bonganneen jonkun ihmeellisen multa huomaamatta jääneen merkin siitä että jossain päin asuntoamme majailee joku hermeettinen torakkayhdyskunta. Tein varmaan aikamoisen ryydloikan makkarin ovelle todistamaan tilannetta. Siellä mies virnuili leveästi ja osoitti hiiren näköistä kissan lelua... Pheeew! Helpotuksen huokaus oli pitkä ja harras.

Klompsis!

Nyt kolahti! Nimittäin Darren Starin (kirjoittaja ja tuottaja, mm. Sinkkuelämää-sarjan takana) uusin tv-sarja Cashmere Mafia, joka alkoi ABC:llä tällä viikolla. Vihdoinkin edes jonkinasteista korviketta Sinkkuelämälle! Se kertoo neljästä liike-elämässä korkealle pallille kivunneesta naisesta ja heidän ei-niin-helposta tasapainottelusta bisneksen ja perhe-elämän välillä. Kahden jakson perusteella I love it!

Muutenkin tv-rintamalle kuuluu mainiota, sillä useimmat hyvät sarjat alkavat viimeinkin palata takaisin ruutuun erinäisten taukojen jäljiltä. Pako jatkuu jo maanantaina ja Lost tämän kuun lopussa - jei!!

Ja jottei töllöstä tuijotettava vahingossakaan lopu edes niinä päivinä kun sieltä ei tule "yhtään mitään" (mikä on äärettömän epätodennäköistä useamman sadan kanavan valikoimassa, mutta yllättävän yleistä silti), niin liityimme justiin Netflixiin. Täällähän kaikki on tehty äärettömän helpoksi ja vaivattomaksi - niin myös "videoiden" vuokraus. Esim. Netflix ja Blockbuster tarjoavat kiinteään kuukausihintaan dvd:iden vuokrauspalvelua. Ihan äärettömän helppoa ja simppeliä! Valikoit vaan kymmenien tuhansien dvd:iden joukosta ne, mitä haluat katsella (uutuudet tulevat valikoimaan heti kun ilmestyvät, mukana leffojen lisäksi mm. tv-sarjoja) ja laitat ne omaan "jonoon", jota voit muokata ja priorisoida halusi mukaan. Sitten he lähettävät ykkösenä olevan dvd:n, joka tulee noin vuorokaudessa perille postitse. Katsot levyn silloin kun haluat ja palautat sen sitten ilmaiseksi mukana tulleessa palautuskuoressa. Kun se on palautunut firmaan, lähettävät he seuraavana listassa olevan dvd:n (tämä siis yksi dvd kerrallaan pläni). Plänejä on monia erilaisia: voit saada kerrallaan yhden, kaksi, kolme jne. levyä rajattoman määrän kuussa. Ja hinta on vielä tosi pieni: esim. kaksi dvd:tä kerrallaan rajaton määrä kuussa veloittaa luottokortilta $13.99 kuussa. Onkohan Suomessa vastaavaa palvelua - en ole ainakaan kuullut?

Tänään en tosin ole tv:tä avannutkaan kun olen mm. puolen yötä huiskinut pois tukkaani suorastaan hurmostilassa nuolevaa kissaa ja siitä korvikkeeksi lopulta nukkunut pitkään, siivonnut kämppää, käynyt tallilla testaamassa tuleeko hevosestani kenttähevonen (jee, tulee!), syönyt harvinaisen gourmet-aterian vaikka mies on reissussa (yleensä kun mies on reissussa en jaksa nähdä sitäkään vähää vaivaa ruoan laitossa vaan vetelen jotain valmiskeittoja yms. minuutissa valmis-aterioita), todennut että uusi auto on oikeasti aika nasta vempele, surffaillut erinäisissä nettikaupoissa ja hekotellut itsekseni kaverin vinkkaamalle blogille. Toi blogi on ihan huippu, lukekaa esim. kategorioiden "hoidot", "parisuhde", "arjesta selviytyminen" tekstit! Parasta on melkein kyllä kommentit, etenkin kun siellä jotkut poloiset ulkosiiderit provoontuvat, tohkeilevat ja moralisoivat melkeinpä tosissaan. Hihhii... Lisää hyviä blogivinkkejä vastaanotetaan! Mä alan vissiin vihdoin ja viimein löytää sisäisen tirkistelijän itsessäni...

Erilainen nuori

Kävin tuossa yksi päivä taas kampaajalla. Mullahan on tällainen ihan lyhyt "poikatukka", joka meinaa olla harvinaisen haastava paikallisille kampaajille. Täällähän lyhyiden hiusten malli on mieluusti se, jossa nakataan kattila päähän ja leikellään reunojen yli sojottavat ylimääräiset pois. Ellei sitten käytetä toista vaihtoehtoa joka on trimmerillä erimittaiseksi siiliksi vetely.

Siispä aiemmasta viisastuneena mulla oli tällä kertaa mukana kuva millaisen kampauksen haluaisin, sattui olemaan joku netistä bongattu Alyssa Milanon kuva. No, kampaaja katsoi sitä hetken ja oli että okei. Katsoi vielä uudelleen ja kääntyi sitten uudelleen puoleeni että oletko ihan varma että haluat tällaisen. Mä siihen että juujuu, kiitos. Saksaisi sitten parit tupot irti ja kysyi vielä uudelleen, että siis ihanko tällainen niinkuin kuvassa. Mä jo aloin epäröidä että minkä Dr. Philin kuvan mä hänelle olen vahingossa tuonut, mutta ihan just oikea Alyssan kuvahan se oli. Joten ei kun yes indeed, tällaista haluaisin. Rouva sitten hyvin äidillisesti selitti, että tämä on vaan sitten TODELLA lyhyt, ymmärränhän minä sen. Siinä vaiheessa alkoi jo tehdä mieli paeta penkistä, mutta urheasti mainostin, että juuri tällainen kampaus mulla on aiemmin ollut, että siitä vaan.

Lopputulos oli ihan yllättävän jees ja kampaaja oli lopputuloksesta ihan riemuissaan: no mutta tämähän sopii sinulle tosi hyvin! Ja on varmaan tosi vaivatonkin! Musta tosin tuntuu että musta tuli joku paikallinen ihmettelyn aihe siellä. Ihme jos eivät ohikulkiessa ala osoitella että TUOSSA SE nyt menee.... Täällähän siis periamerikkalaiseen tapaan naisten hiuksissa saa mieluusti olla pituutta niin paljon kuin Luoja suo. Vasta vanhempana rouvana voidaan leikata sellainen ihana permanenttikypärämalli. Olen oikeasti nähnyt tämän puolen vuoden aikana täällä vain pari yhtä lyhythiuksista naista kuin minä!

Kävin muuten eräänä kertana toisessa kampaamossa, jossa mulle laitettiin gaalaillan ei-niin-onnistunut kampaus. Kun kysyin niiltä että laittaisivatko mulle raitoja niin kampaaja oli ihan et joojoo, tottakai, tuo vaan omat aineet. Että what!?!? Ei ole sitten toista kertaa tarvinnut siinä laatuleikkaamossa käydä....

Ai niin...

En muuten ole löytänyt sitä hehkulamppua, joka syttyisi pään yläpuolellani keksiessäni jotain lisämiinustelukohtia tuohon jokusen päivän takaiseen puolen vuoden katsaukseen. En keksi! Siis ottaahan täällä välillä monikin asia otsalohkoon, mutta ei oikeasti siinä määrin että ne nyt miinuslistalle kelpaisivat siellä jo olevien seuraan.

Moni asiahan aina välillä ärsyttää enemmässä tai vähemmässä määrin, esim. voisko olla olemassa astiankuivauskaappi, entä hana josta tulee yhdestä vivusta kääntämällä halutun lämpöistä vettä, voisko ovenkahvat olla kahvoja eikä tuollaisia pirun väännettäviä nuppeja joista ei varsinkaan märillä käsillä saa mitään otetta jne. Eli tuolla asteikolla olevia ahistuksia pystyn ottamaan, mutta en oikein sellaisia, että kamat kasaan ja Suomeen pliis. Ja oletettavasti parempi niin ;) !

Ja baitövei, kiitos teille kaikille rohkeille, jotka olette uskaltautuneet käydä tunnustamassa vieraskirjassa! Olette (toivottavasti) ansiokkaasti madaltaneet kynnystä myös muille vakio- ja satunnaisvaklaajille käydä tunnustamassa että täällä on joskus tullut käytyä kesken työpäivän tuhlaamassa arvokkaita aherrusminuutteja.

Niin ja edellisen postauksen pituudesta päätellen writer's block on avautunut... ;)

Writer's block

Nonni, justiinsa kun urheasti nousin pikkupiiribloggaajasta suuremman katraan tietoisuuteen, iski hirveä writer's block! En keksi sitten mitään älykästä sanottavaa (olettaen että tähän mennessä olen vain suoltanut kaikkea älykästä tänne...). Tämä johtunee tosin yksinomaan siitä, etten ole tällä viikolla tehnyt mitään älykästä, olen vaan viettänyt 101 %:sesti kotirouvaviikkoa (ja nyt sit kuohahti kaikkien älykästä tekevien kotirouvien veri). Ei mitään menoja ja varattua ohjelmaa, kunhan olen kotona keikkunut (ja yllättäen tallilla kanssa). Tästä on ollut suunnaton etu yhteydenpitorintamalla: meiliboksin kahdeksalle sivulle levittäytynyt sisältö on kutistunut jo neljään sivuun, kun olen aktiivisesti paiskonut postia eetteriin joka toiselle kirjoittajalle. Hyvä minä! Tätä vauhtia alan kohta vastailla World Marketin ja Crate&Barrelin mainosmeileihinkin...

Oikeasti tällä viikolla ei ole tapahtunut sitten mitään tähdellistä. Viikon kohokohta tähän mennessä on ollut se, että haettiin uusi perheenjäsen (Volvo) talouteen ja alhaikko se, että mies lähti tänään vaihteeksi reilun viikon duunireissuun Finlandiaan. Jotain iloa kyllä siitäkin keikasta: matkaan lähti melkoinen "tuo Suomesta" -lista, jossa on tavaraa hevosen suitsista lähtien...

Mä en ole käynyt tällä viikolla missään paitsi kuin tallilla ja ruokakaupassa ja sit vähän alennusmyynnissä. Tuo alennusmyyntihän on jo ihan paikallinen vitsi, sillä olemme jossain vaiheessa oivaltaneet että täällä on aina alennusmyynti. Kesällä kun tänne tulimme, olimme ihan soikeina onnesta kun joka toisen liikkeen ikkunassa luki joku Sale. Nyt olemme jo ymmärtäneet, että oikeasti ihan joka putiikissa on joku pirun sale viikottain, vähintään parina päivänä viikossa. Mua alkaa jo säälittää Kohl'sin (sellainen vaate- ja kodinsisustustavaratalo) markkinointivastaava, jonka tarvii joka viikko keksiä joku uusi naseva nimi kyseisen viikon pe-la-alennusmyynnille. Tällä viikolla on näemmä two day savings blitz.

Kyseisestä Kohl'sista tarttui alerekeistä mukaan pari paitaa, mutta muun ostoslistan sisällöstä tarvii taas todeta että mä se sitten onnistun tarvitsemaan juuri kaikkea sellaista mitä ei vahingossakaan ole tarjolla. Esimerkiksi tällä hetkellä olen vakavasti vailla sekä mustaa että puhtaan valkoista vilttiä, throwta. Siis sellaista koristevilttiä (esim. chenilleä, boucleeneulosta tms. nättiä, ei mitään tavan fleecevilttiä), joka huolettomasti (mutta todellisuudessa tosi tarkasti asetellen, you know naiset) riippuu jossain sohvan reunalla ja johon on ihana kääriytyä kevätkääryleeksi kun on vähän kolea sää ja töllöstä tulee just joku ihana leffa. No siis big mistake! Vilttejä on tää osavaltio pullollaan, mutta ei tahallaankaan noissa väreissä. Mustaa et saa revittyä esiin sitten kiven altakaan ja valkoisetkin ovat kaikki jotain luonnonvalkoisia, luunvalkoisia, antiikinvalkoisia, kermanvalkoisia ja sellaisiakin ihmeenvalkoisia joiden nimiä en edes muista. Mutta ei vahingossakaan puhtaan, "kovan" valkoista. Kymmeniä muita värejä löytyy kyllä (paitsi että valkoinen ei ole väri sano kuviksen ope ennenmuinoin).

Toinen asia mitä yritin varmaan useamman päivän ajan metsästää kaikista tämän mantereen miljoonista hevostarvikenettikaupoista on mustat suitset, joissa on ns. meksikolainen turpahihna, sellainen X:n mallisesti menevä nahkaremmiosa. No kun ei ole niin ei ole! Siis sellaisia suitsia kyllä löytyy, mutta ei vahingossakaan mustana vaan niin miljoonassa eri ruskean sävyssä, että olen jo ihan pyörällä kun on mm. oakbark, autumn, havana, chocolate, sherry, tan, london, walnut, chesnut, newmarket jne. Mitä ihmettä tapahtui ruskealle, tummanruskealle ja vaaleanruskealle?! Tilasin sitten haluamani Suomesta ja mietin jo pienessä mielessäni että pitääköhän nää paikalliset mua ihan outona kun mulla on sitten mustat kamat. Onkohan ne täällä jotenkin SO out of style.

Jos ei kuulu meille ihmeitä niin ei kuulu Texasiinkaan. Tai jos kuuluu niin me ei kyllä tiedetä siitä mitään. Päivän hesarin (lausutaan The Dallas Morning News) mukaan kansakuntaa kuohuttaa tällä hetkellä:
* Irvingissä tapahtunut kaksoismurha: egyptiläissyntyistä isää etsitään kahden teini-ikäisen tyttärensä surmasta.
* Tulevat presidentinvaalit: Barack Obama, Hillary Clinton, John McCain, Mitt Romney ja kumppanit kalisuttelevat jo sapeleitaan ja sanansäilää eritoten kiertäessään maata ristiin rastiin äänenkalastuskierroksella.
* Veroilmoituskausi: nyt eletään tätä lystiä aikaa parhaimmillaan. Tv rallattaa kaikenmaailman TurboTaxien sun muiden apuvälineiden ja palveluiden kirjoa kärsiville kansalaisille ja onpa lehdessäkin riittävästi ilmoituksia niiden suomasta totaalihelpotuksesta. Täällä verotukseen tulee laittaa mitä ihmeellisempiä vähennyksiä, joten hommassa saa olla tarkkana tai maksaa tuhottomasti ylimääräistä. Me missaamme (pheeeew!) tämän riemun tänä vuonna, sillä näin ekakertalaisina meidän paprut laatii PwC.
* Tony Romo: kyseinen herrahan on siis kansallisikoniksi ja puolijumalaksi noussut Dallas Cowboys-joukkueen (= amerikkalaista jalkapalloa) tähtipelaaja. Mokoma kun on alkanut styylaamaan Jessica Simpsonin kanssa ja liekö siten keskittyminen herpaantunut ettei ihan ole joka pelissä pystynyt tähtipisteilemään. Aiai! Ja menee vielä lomallekin johonki pirun Meksikoon Jessicansa kanssa ihan faneilta lupaa kysymättä! Jumaleissön! Nyt ihan hesarin pakinoitsijankin oli pakko tiedottaa, että arvon Cowboys-fanit, Romo ei kuulu teille: kyseessä on hänen elämänsä, ei teidän. Samaisessa lehden osiossa käydään myös seikkaperäisesti läpi Romon locker (varustekaappi?), koska kaikkiahan varmasti kiinnostaa, että mitä vasemmassa lokerossa pidetään ja miksi, mitä puolestaan oikeassa ja mitä riippuukaan henkarissa vasten mitäkin seinää.
* Fort Worthin hevos- ja karjanäyttely & rodeo: oho, löytypä muakin kiinnostava uutinen. Kolmen viikon ajan vilisee Fort Worthissa jos jonkinlaista kavio- ja sorkkasankaria. Joudunpa ehkä lassoamaan jonkun kaverin messiin ja ajella katsomaan...

Että tällaista tähän maan kolkkaan. Mitä mihinkään muualle kuuluu jää aika hämärän peittoon. Jos uutisia tarkemmin tuijottaa tai hesarista lukee pienetkin präntit, voi havaita jotain uutisia muualtakin päin Pohjois-Amerikkaa. Euroopasta ja muualta on turha odottaakaan kuulevansa uutisia, mitä nyt Nürnbergin eläintarhassa syntyneen jääkarhunpoikasen sukupuolta arvuuteltiin. Se se varmaan on päivän polttavin uutinen Euroopassa tällä hetkellä.

Uusi perheenjäsen

Hihii, meillä on taas uusi perheenjäsen! En kylläkään ole ottanut uutta kissaa tai edes sitä jo piiiiitkään himoitsemaani jack russellin pentua... Hevosten päälukukin on vielä sama yksi. En myöskään ole käynyt vaivihkaa salaraskautumaan.

Sen sijaan uusi jäsen on valkoinen automobiili, Volvo XC90 (T6, valkoinen, vm. 2005). Meillehän on kakkosautoa "hankittu" jo yksi ikuisuus niin että välillä on lehauteltu jo ärräpäitä ja pidetty mykkäkoulua kun ei aina hitaamman hämäläisen ja temperamenttisemman savolaisen aikakäsitteet ole toisiaan kohdanneet. Mies kun on ravannut ihan yhtenään koeajamassa jos jonkinlaista nelipyöräistä ja mieli on vaihtunut vähän väliä: ottaisko sittenkin tuollasen sporttiauto-Mustangin vai oisko se kuitenkin tuollanen jämerä pickup vai pitäiskö kuitenkin ottaa maasturi mutta onhan se tietysti toisaalta kiva tuo Audikin vai oisko kuitenkin... Tätä siis potenssiin 10 ja you've got the point. Aaaaaargh!!!





























Mulle tosin on ihan sama mikä tuo toinen auto on, kunhan liikkuu luotettavasti halutussa vauhdissa mieluusti vielä haluttuun suuntaan. Loppuu mun elämästä jatkuva kellon kyttääminen; nyt viuhahdan kauppaan ja sit mulla on reilut pari tuntia aikaa olla tallilla ja sit taas hakemaan miestä töistä jne. Eihän mun tietysti mikään pakko olisi joka päivä miestä duuniin heittää ja sieltä hakea, mutta vaihtoehto on sitten kalvakka istuminen kotona kaiken päivää. No way honey.

Mä himoitsin tuollasta Volvon maasturia jo Suomessa kun sillä olis niin kätsy vetää kahden hevosen traileria kisapaikoille tai tehdä vaikka isommalla porukalla (toi on 7-paikkainen) ekskursioita heppatapahtumiin, joten olen kyllä aika happy että viimein sain sellaisen :D. Jei! Lippu salkoon! (Tietäis vaan mikä lippu ja mihin salkoon...)

Kirja-/leffavinkki

Luin taas pitkästä aikaa kirjan, Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne. Tositapahtumiin perustuvassa kirjassa belgialainen Amélie palaa lapsuutensa maisemiin Japaniin mennessään suuren japanilaisyrityksen palvelukseen. Kulttuurierot aiheuttavat mitä mielenkiintoisempia tilanteita ja aikamoisen laskukierteen kyseisen naisen uralle...

Toisaalta kirja oli mielenkiintoinen ja toisinaan karukin kurkistus japanilaiseen yrityskulttuuriin, mutta välillä ärsytti Amélien paikoin tiedostettu ja jopa naiivi paikallisen kulttuurin kunnioittamattomuus. Maassa kuitenkin maan tavalla. Pidin kuitenkin Nothombin tyylistä kirjoittaa, etenkin hänen mielikuvituksensa pukeminen sanoiksi oli paikoin herkullista tekstiä.

Sen verran hauska kirja oli, että hotkaisin sen varsin vikkelästi ja mielenkiintoista olisi nähdä siitä tehty ranskalainen leffakin.

Puolen vuoden katsaus

Voitteko ihan oikeasti uskoa että me ollaan oltu täällä jo yli puoli vuotta? Aika on mennyt ihan sairaan nopeasti! Hyvin olemme tänne kotiutuneet; koti tuntuu jo ihan omalta kodilta, ei enää vaan asunnolta. Maisemat ovat käyneet tutuiksi, kavereita on kertynyt ja arki on löytänyt oman rytminsä. Nyt asioita katsoo jo ihan eri silmin kuin kesällä uutena ja ummikkona näissä maisemissa.

Tämä puolen vuoden etappi on kai jonkinlainen piste, jossa sitä jo osaa vähän plussailla ja miinustella hyviä ja huonoja puolia täällä Texasissa (ja etenkin siis täällä Dallasin nurkilla) asumisessa. Siispä yritän pistää niitä ylös. Saapa nähdä onko puolen vuoden päästä yhden vuoden etapilla käynyt katsantakannassa jotain merkittävää myllerrystä.

PLUSSIA

1. Säät. No ihan juhlaa! (Ainakin yleensä.) Ulkoharrastuksia voi sujuvasti harrastaa ympäri vuoden ilman että tarvitsee kääriytyä toppahaalariin, kokovartalokurapukuun tai muihin suojavetimiin. Aurinkoenergiaa saa ladattua uskomattoman paljon ettei enää meinaa muistaakaan niitä Suomen talvikuukausia, jolloin tuntuu että on vaan jatkuvasti pilvistä ja pimeätä, päivänvalosta näki häivähdyksen jostain toimistoikkunasta, mutta kun sieltä joskus pääsi ulos (siis toimistosta, ja ihan ovesta, harvemmin tuli poistuttua ikkunasta...) niin hyinen pimeys oli taas vastassa. Tänään, tammikuun alkupäivinä, veteli elohopea 26 asteessa. Mä kävin teepaitasillani heppasen kanssa pusikkoratsastuksella ja rehellisesti rehvastellen nautin ihan kybällä.

2. Ystävällisyys. Kun kerroin Texasiin muuttoaikeista, oli jotkut besserwisserit (etenkin ne, jotka eivät ole koskaan Amerikassa käyneet) vahvasti sitä mieltä että kyllä se on sitten ärsyttävää se amerikkalaisten yliystävällisyys ja smalltalk kun ei sillä kuitenkaan mitään tarkoiteta. Turhanpäiväistä lätinää kaikkityynni. No helou! Kyllä musta on kivempaa kun kaupassa myyjät tervehtivät iloisesti. Vastaantulevat lenkkeilijät saattavat hihkaista heipat ja eikö ole kaunis päivä tänään. Kassaneiti saattaa huokaista että onpa ihana laukku sulla. Kun ostoskärry otti ja kaatui (joo, ihan oikeasti olen onnistunut suorittamaan tuollaisen toimenpiteen), lehahti paikalle heti pari ohikulkijaa auttamaan ympäriinsä kirmaavien ruokaostosten poiminnassa. Ovia auotaan ja hissin ovea pidetään auki jos joku on tuloillaan. Kerran ihan poliisi kantoi mulle saapuneen isohkon hevostarvikepostipaketin autooni! Nyt raakana vastapainona pyrkii väkisin mieleen ne Veikkola-Helsinki-Veikkola linjan bussikuskit, jotka eivät (no oli pari edukseen poikkeavaa yksilöä joukossa!) sitten mitenkään pystyneet vastaamaan Hei tai Huomenta -tervehdykseen edes hymyntapaisella tai nyökkäyksellä. Helsingin sisäisen liikenteen kuskit olivat kyllä vielä nihkeämpiä.

3. Liikenne. Monessakin mielessä. Täältä pääsee mihin tahansa. DFW:n isolta lentokentältä nousee muutaman minuutin välein lentokone minne päin maailmaa vaan. Ja teitä risteilee joka suuntaan ja maisemaan, sen kun vaan arpoo mieleisensä. Niiden kunto voi tosin olla vaiheleva (ainakin joka toinen päivä säälin Volkkarin iskareita I-35E:llä tallimatkallani....)... Kovaa täällä kyllä ajetaan (60 mph motarilla jengi vetelee keskimäärin 75 mph), mutta yleisesti ottaen liikenne on toimivaa ja sujuvaa. Vetoketjuefekti toimii kaikkialla oli ruuhkaa tai ei: tietä annetaan automaattisesti eikä vaan silmät suoraan edellisen auton persukseen liimattuina ajeta puskuri puskurissa jottei tuo sivutieltä pyrkivä vaan prkele kiilaa tuohon väliin. Se on MUN paikka se.

4. Tekemistä riittää. Lähiseudulla on jatkuvasti keikkoja, konsertteja, viihdettä, draamaa, ratsastuskisoja, heppakoulutustilaisuuksia, ammattilaistason urheilumatseja ja harrastuspaikkoja joka ikiseen lajiin. Jos täällä kokee tylsistyvänsä tai ei löydä mitään tekemistä, tarvitsee ottaa aika tukevalla otteella peili käteen.

5. Suomalaisuus. Täällä on helppoa olla suomalainen. Suomalaisuus on paikallisille mielenkiintoista; moni paikallinen tallituttu on ihan innoissaan hihkaissut, että täytyypä kertoa kavereille että olen tutustunut suomalaiseen! Eka sellainen jonka mä tunnen! Suomalaisuutta on täällä myös halutessaan helppo ylläpitää: seudulla asuu melko paljon suomalaisia ja kaikenlaisia yhteishäppeninkejä järjestetään säännöllisesti. On suomikirkkoa, suomikirjastoa, suomikoulua... Ja Fazerin sinistäkin saa (ainakin näin talviaikaan kun se ei kuljetuksen aikana muuta olomuotoaan nestemäiseksi)!

MIINUKSET

1. Etäisyys. Riippuu tietysti vinkkelistä, mutta onhan tää Suomesta katsottuna ihan liian kaukana. Matka tänne kestää tuhottoman monta tuntia ja maksaakin vielä ihan kohtuullisesti. Niinpä jo tiedän, että järin montaa Suomen tuttavaa ei valitettavasti meidän luona visiitillä nähdä. Olen saanut täällä monta ihanaa, kivaa, mukavaa ja mielenkiintoista kaveria ja ystävää. Mutta ovathan monivuotiset ystävät kokolailla oma lukunsa. Välillä kaipaan suuresti sydänystäviäni, hyviä kavereitani, ex-duunin muutamia ihania kälkätys- ja skitsahtelukavereita (scorzio!) ja tietysti heppailupiirien aktiiviharrastajia, joiden kanssa on just niin hauskaa syväanalysoida valmennustunteja, satulaperstuntumaa ja yleensäkin ihan kaikkea hevosiin liittyvää (nimim. hevoshullu yli 25 vuoden ajan - and still counting...). Onneksi skypetys, mesetys, meilailu, naamakirjailu ja ihan perinteinen soittelu välillä helpottaa.

2. Kulutuskulttuuri. Tää on vähän kakspiippuinen juttu. Toisaalta on ihanaa kun lähiseutu on erilaisia ostareita pullollaan, ihan kaikkea saa mitä mieli halajaa - ja yleensä vielä verrattaen edullisesti. Täällä on eläminen tehty helpoksi ja vaivattomaksi, kaikenlaisia yllättäviäkin valmis- ja puolivalmistuotteita on kauppojen hyllyt pullollaan. Mutta pieni viherpiipertäjä minussa kärsii välillä suuresti tajutessaan että tämä kansakunta hukkuu vielä joku kaunis päivä jätteisiinsä (ellei osta Afrikasta jotain valtiota mihin ne dumppaa tai ala ampumaan niitä avaruuteen). Kierrätys on täällä ihan lapsenkengissä. Lähikaupungin kierrätyskeskus on säälittävä kyhäelmä verrattuna siihen miten pitkälle lajittelu ja kierrätys on Suomessa viety - ja ennen kaikkea tehty helpoksi. Tuotetasolla kierrätystä ei näe juuri missään. Ihan turha etsiä hyllyiltä täyttöpakkauksia mihinkään vaan joka kerta joudut ostamaan saman ison muovisen pesuainetönikän, joka on vielä vuosituhannen päästä entisellään.

3. ?

4. !

5. !?!

Mitä ihmettä!? Liekö syy ihan reippaasti sunnuntain puolelle venähtäneessä valvonnassa (vaikka tekstin pvm näyttää 5.1. niin kello on jo 0.51 sunnuntain puolella...) vai siinä, että oikeasti viihdymme täällä tosi hyvin, mutta en nyt just keksi täytettä miinustelukohtiin 3-5! Taidan mennä laskemaan lampaita ja katsomaan joskos yön aikana saisin jonkun heurekan ja huomaisin ärsyyntyneeni jostain muusta asiasta... Good night :) (ja sitä sietääkin toivoa täniltaisen leffan jälijiltä...)!

Ihan ite osasin!

Jee, en mä ihan tumpelo ole! Ihan ite osasin laittaa tollasen vieraskirjan tänne blogsuun! Nyt kaikki tutut ja tuntemattomat mars vaan rehellisesti tunnustamaan sinne että käytte täällä kurkkimassa. Tän Blogspotin kommentointisysteemi on ihan peräluukusta kun se vaatii kirjautumisia sun muita typeriä liian vaativia operaatioita niin kassotaan joskos vieraskirja saisi teistä edes jokusen kommentin herumaan ;).

Ai niin, blogin otsikko on nyt sit hitusenlaisesti muuttunut. Ei siksi että täällä jo väännettäisiin loistavaa fingelskaa puolen vuoden olon jälkeen, mutta kun vaan niin syö että on jo olemassa toinen, mua ennen tehty lähes samanniminen blogi... Ja vielä lähes samalta paikkakunnalta!?!? What are the odds!!!? Nimenmuutos on tosin ihan pienoinen, sillä eihän rakasta lasta voi noin vaan uudelleenristiä, vai mitä häh.

Ja olin sitten vielä niin rohkealla tuulella että lisäsin blogini blogilistaan. Ihan kuin mun arkiset touhut oikeasti kiinnostaisivat sen suurempaa kansakuntaa kuin omaa kaveri- ja lähipiiriä, mut onhan se jotenkin tän jutun virallistamista. Tässä bloggaillaan nyt ihan niinku vakavissaan! Oho!

Karvat pystyssä

Ääääk! Käytiin justiinsa katsomassa leffa I am Legend. Jaiks! Mä en voi käsittää miten mä ihan intona pystyin aiemmin katsomaan kaikenmaailman jännitys- ja kauhuleffoja tuosta vaan. Ihan innoissani porhalsin keskenkasvuisena katsomaan kaikki Elm Streetit sun muut vaikka karvat oli pystyssä varmaan viikon sen jälkeen.

Ei pysty vanha enää. The Ringin jälkeen musta tuntui varmaan viikkotolkulla että kohta se vetinen pieni murhanhimoinen tyttö seisoo ihan mun takana. Naurettavaa tietty. Että kehtaa aikuinen nainen edes ääneen tunnustaa kuvittelevansa tuollaista.

I am Legend oli melkein liikaa. Ja oikeasti se on melko nössö leffa. Musta vaan on vissiin tullut supernössö itestäni! Se oli jännä ja mielenkiintoinen, erilainen leffa. Mutta paikoin ihan liian jännittävä ja kammottava. Juonta sen enempää paljastamatta siinä oli myös pari käännettä minkä vuoksi se sai multa pari piiitkää miinusta. Mutta asiallista viihdettä enivei...jos saan nukuttua vielä jossain vaiheessa ensi yönä ilman et unissani lurkkii jotain vaanivia hirviöitä...

Lets go!

Täällähän saa siis autonsa rekkarikseen melkeinpä mitä haluaa (rahaa vastaan tietty, normaalikaaroissa on 3+3 kirjainta ja/tai numeroa), ei ole rajoituksia numeroiden tai kirjainten suhteen. Siispä vastaan on tullut runsaastikin naisten nimillä varustettuja rekkarikilpiä, hauskoja sanaväännöksiä (nyt kun yritän muistella niin en tietty muista yhtäkään, mutta joskus ohimennessä muistan niille hihitelleeni...)...

...ja onpa tämäkin auto ihan innoissaan menossa: Let's go!

Puikko ja kaverit

x
















Tässä päivän kuva osa 1 ja 2. Kuten kuvasta näkyy, täällä on kyyyyylmä! Ei sen puoleen, toisin kuin kuvasta voisi luulla, täällä ei ole ollut mitään jäämyrskyä - sprinkleri vaan on pakkasyönä tehnyt golfkentän laidalle ihan omanlaista taidetta. Pakkasöitä täällä onkin nyt ollut useampi peräjälkeen eikä päivisinkään elohopea ole kovin korkealle plussan puolelle päässyt. Hrrrrr....

Happy New Year!

Iloista ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle!

Joulunpyhistä (tai no mistä pyhistä, täällähän vapaata oli periaatteessa vain joulupäivä, onneksi sentään mies oli välipäivät lomalla...) on jo toivuttu, synttärit vietetty ja uusi kalenterikin otettu taas käyttöön. Ja arki alkoi taas rullaamaan entisellä tahdilla tänään.

Meillä joulu meni varsin leppoisasti. Aattoaamuna mies oli poikaporukalla viheriöillä, joten mä huseerasin viimeisiä joulueväitä ja siivoilin huushollia. Kuten tavallista, ruokaa oli enemmän kuin riittävästi. Jatkuvasti suu pupelsi jotain evästä, suolaista ja makeaa vuorotellen tai jopa samaan aikaan...






















Jee! Joulupukkikin kävi ja toi jokaiselle perheenjäsenelle jotain pientä kivaa ja toivottua... Elvis oli ahkera lahjojenvartija.

Joulupäivänä jatkoimme yhtä seesteiseen sävyyn - kävimme kävelylenkillä aurinkoisessa säässä, joka tuntui ihan kuin Suomen kevätsäältä huhtikuussa. Illansuussa kävimme Suomikirkossa katsastamassa kun Texasissa esiintyi tiernapojat (jotka koostuivat suomalaisista miehistä) ihan ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen kävimme kavereiden uudessa kodissa glögillä.

Synttäreistä olikin juttua jo aiemmin, joten niistä ei sen enempää. Taas tuli vuosi mittariin lisää, huokaus. Helvata, ei mene enää pitkään kun tässä aletaan lähennellä jo ihan eri vuosikymmentä. Miten mä nyt näin äkkiä pääsin vanhenemaan? Mähän täytin siis 29 - tosin ööö aika monennen kerran...

Synttärien tienoilla tajusimme äkkiseltään että tässähän on näitä vapaapäiviä, joten jotain vänkäähän sitä voisi keksiä uudeksi vuodeksi. Suunnittelimme pikaiseen reissun tuttavilta saadun vinkin avustuksella, varasimme hotellin ja sitten ei kun sunnuntaina tien päälle. Ajelimme Dallasista suoraan itään vievää motaria jokusen tunnin, kunnes tulimme Louisianan osavaltion puolelle Shreveport/Bossier Cityyn. Kyseinen paikka kun on sellainen mini-Las Vegas kasinoineen kaikkineen.
















Red Riverin varrella Shreveportin puolella Eldorado- ja Sam's Town -kasinoiden valot kajastelevat laskevan auringon aikaan.

Olikin ihan kiva paikka: kaupungit jakoi iso Red River -joki, jonka varrelle kasinot olivat valtaosin ryhmittyneet. Joen varrella oli myös kiva Louisiana Boardwalk -outletostari, jolta löytyi lisäksi parikymmentä erilaista ravintolaa. Jonkin verran ajeltiin kaupunkeja ristiin rastiin; käytiin katsomassa louisianalaista asutusta (paljolti puutaloja eli jotain ihan eriä näihin Texasin tiili-/kivitaloihin verrattuna), löydettiin muutamia kivoja malleja (ostoskeskuksia), ihmeteltiin luonnonpuistoja ja downtownin tornitaloja ja käytiinpä lentomuseossakin.












Louisiana Boardwalk-kävelykatu-, ravintola- ja ostosalue Red Riverin rannalla Bossier Cityssä (vas.). Louisianalaisia huviloita (oik.).

Kasinolla vietettiin uudenvuodenaattoilta. Kävimme ensin syömässä itsemme soikeiksi ja sitten ihmeteltiin isoja pelisaleja oikein monessa kerroksessa. Meistä kumpainenkaan ei osaa mitään korttipelejä kuten blackjackiä tai pokeria, joten pelipöytien menoa seurattiin ihan vaan ulkoringistä. Yksikätisiä rosvoja vähän kammettiin pienillä summilla - mulla oli vähän parempi flaksi kuin miehellä, mutta sujuvasti me kaikki kotiinpäin tulleet pikkurahaset törsättiin. Kasinoilla on muuten jaossa ilmaisia drinksuja niin paljon kuin napa vetää. Niiden tarjoilussa lienee ideana, että hieman hömpsyssä ihmiset höllentävät rahakukkaron nyörejä herkemmin...

Puoliltaöin menimme ulos tutkailemaan tilannetta, mutta nauroimme makeasti tajutessamme että eihän täällä mitään suomalaistyylistä ulkona kylmässä värjöttelyä tietenkään harjoiteta. Ei mitään ilotulituksia paitsi pari hassua yksityisten posauttelemia jossain horisontissa. Joksenkiin koko paikallinen kansakunta oli tietysti sisällä rafloissa tai eritoten kasinoissa, laskivat viimeiset sekunnit kympistä yhteen ja happy new yeariin, naukkasivat lasit samppakaljaa ja that's it. Kasinolla jaettiin happy new year -tekstisiä hassuja hattuja ja koristepantoja sekä tättäräätorvia, joita väki (me mukaanlukien) tietysti aktiivisesti käytti.

Tiistaina palailtiin sitten kotiin countrysiden kautta. Ajeltiin ihan tarkoituksella pienempiä teitä, ihailtiin maisemia ja maaseudun moninaisuutta. Reitti vei suoraan kahden ison järven halkikin, tosin ulkona niitä ei kovin kauaa tarjennut ihastella, sillä hyytävä tuuli pisti hampaat kalisemaan ja sormet kohmeeseen alta aikayksikön.
















Itä-Texasin aluetta kutsutaan Piney Woodsiksi (mäntymetsä) ja maisema siellä onkin ihan erilaista kuin Dallasin nurkilla: havupuista ja mäkisempää (vas.). Lake Tawakonin rannalla (oik.). Lisää kuvia reissusta löydät täältä.

Jälleen yksi kiva reissu plakkarissa! Ja ekaa kertaa olimme täällä nyt eri osavaltion puolella :).