Kiltti tyttö tekee mitä häneltä pyydetään, vaaditaan ja odotetaan. Kiltti tyttö ei sano ei, joten töitä tuppaa niskaan enemmän kuin riittävästi ihan joka taholta. Niinsanotut vapaaehtoistyötkin tuntuvat suorastaan sikiävän keskenään ja muuttuvan vapaaehtoispainajaisiksi. Kiltti tyttö ei sano ei, vaikka mieli tekisi.
Kiltin tytön ryhmätyöprojektit muuttuvat harvinaisen helposti kiltin tytön yksinäisprojekteiksi. Sitä paitsi hänhän on niin taitava, osaava, aktiivinen ja ihana, että ihan mielikseen hoitaa kaikkien muittenkin hommat! Sitä paitsi hänhän on suorastaan ammattilainen niin tässä kuin tuossakin lajissa! Hän järjestää, hoitaa, hommaa ja häärää vaikka ei oikeasti enää yhtään jaksaisi. Saati huvittaisi. Mutta ellei kiltti tyttö hoida hommaa kotiin, ei hoida kukaan muukaan.
Kiltti tyttö jakaa aikaa ratsureimalle, ulkoiluttaa koiraa ja paijaa ja leikittää kissaa. Kiltti tyttö tuntee suurta ahdistusta ja riittämättömyyttä kun aikaa ei riitä tasapuolisesti kaikille. Kiltin tytön kaveritkin haluavat osansa, eikä heillekään riitä tarpeeksi aikaa ja voimavaroja juuri silloin kun pitäisi.
Kunnes eräänä päivänä kiltti tyttö sanoo että pitäkää tunkkinne! Ei kiinnosta pätkääkään! Minä hyppään autoon ja lähden lomalle nyt. Menen maailmalle muistuttamaan itseäni elämän suuruuksista ja pienuuksista. Ja kerrankin ihailemaan miten oma napa on se ihan ihanin napa - kiltillä tytölläkin. Se on soronnoo!!
tiistai 18. marraskuuta 2008
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Jokaisessa meissä asuu...
...pieni vegetaristi. No okei, ei kaikissa, joissakin meistä. Mä alan olla kohtalaisen vakuuttunut, että meidän bebe on joku vege tai vähintäänkin jokin terveysintoilija. Älkää multa kysykö, mistä se on sellaiset geenit saanut, mutta tältä vaan vahvasti vaikuttaa.
Mä olen nimittäin innolla odottanut alkavani himoamaan jotakin ihan silmittömästi. Koska sitähän kaikki raskautuneet tuntuvat tekevän. Himoavat kuka vesimelonia, kuka suolakurkkuja, kuka omituisia suklaata metvurstilla -yhdistelmiä. Mä olin ihan varma, että musta kuoriutuu vallattomaksi päässyt pullahiiri. Donitseja, pullia, piiraita, juustokakkuja, pipareita ja paakelseja!!! Ah autuutta! Ja karkkia kanssa, kilokaupalla, suklaata, salmiakkia, hedelmäkarkkeja!!!
Niin mitä vielä. Mä haluan punajuuria. Hirveästi, kovasti ja jatkuvasti. Eikä mitään etikkasäilykkeitä, vaan ihan tuoreista punajuurista valmistettuja ruokia. Tämä on sinällään kohtuullisen yllättävää, sillä meidän taloudessa ei miehen kanssa yhteisten 14 vuoden aikana ole valmistettu MITÄÄN punajuurista. Eikä niitä muutenkaan olla popsittu, rosollia nyt vähän jouluna ja jokusen kerran Pirkka-pussiborssia, mutta siinäpä se. Eikä kumpainenkaan muista lapsuuden kodista mitään punajuuriateriointia, paitsi jotain sotkuisia etikkapunajuurten keittotalkoita.
Mutta nyt. Borssia päivittäin! Punajuurivuokaa, -piirasta, -raastetta, -sosekeittoa, -paistosta, ihan mitä vaan! Mä olen suorastaan äimistynyt siitä moninaisuudesta, mitä googlen mukaan puniksista voidaankaan tehdä. Ja tänään oli taas kokeiltava uutta reseptiä: punajuuri-juuresröstiä. Miehen metsältä raahaaman peurapaistin sivussa se oli muuten tajuttoman hyvää. Mä olen kokolailla pöyristynyt siitä, minkälainen kokki musta on alkanut kuoritua - enhän mä olekaan IHAN täystura keittiössä!
Joo ja kaalia on kanssa saatava! Borssikeittoon sitä menee mukavasti, coleslaw se vasta hyvää onkin ja ystävän ihanasti lahjoittama laatikollinen kaalilådaa hävisi tuuttiin aika sujuvaa tahtia.
Ihan käsittämätöntä! Nyt mä voin sentään ujuttaa jotain nakinpätkiä borssiin ja röstin lisukkeeksi natustaa peurafileen reunaa, mutta olipa tässä useamman viikon pätkä, ettei minkäänlainen liha matkannut vatsalaukkuun. Ajatuskin lihasta ihan missä tahansa muodossa sai sisuskalut muljahtamaan niin messevästi, että melkeinpä varmuudeksi oli hyvä suunnata lähimmän wc:n läheisyyteen.
Kaikenlainen roskaruoka, ranskalaiset, purilaiset sun muut tökkii yhä ihan ykkösellä. Karkkia syön vähemmän kuin varmaan koskaan eläissäni ja se vasta hassua onkin, sillä meillä on jättilaatikollinen, joka suorastaan pullistelee liitoksistaan kaikenlaisia herkkuja.
Et tästäks tää aivopesu nyt sitten alkaa? Joku sisäinen pikkuminä yrittää ruveta leipomaan musta jotain parempaa ihmistä vai? Ikävää tuollainen käännytys. Toisaalta tietysti huomattavasti ikävämpää olisi löytää itsestään esim. sisäinen alkoholisti...
Mä olen nimittäin innolla odottanut alkavani himoamaan jotakin ihan silmittömästi. Koska sitähän kaikki raskautuneet tuntuvat tekevän. Himoavat kuka vesimelonia, kuka suolakurkkuja, kuka omituisia suklaata metvurstilla -yhdistelmiä. Mä olin ihan varma, että musta kuoriutuu vallattomaksi päässyt pullahiiri. Donitseja, pullia, piiraita, juustokakkuja, pipareita ja paakelseja!!! Ah autuutta! Ja karkkia kanssa, kilokaupalla, suklaata, salmiakkia, hedelmäkarkkeja!!!
Niin mitä vielä. Mä haluan punajuuria. Hirveästi, kovasti ja jatkuvasti. Eikä mitään etikkasäilykkeitä, vaan ihan tuoreista punajuurista valmistettuja ruokia. Tämä on sinällään kohtuullisen yllättävää, sillä meidän taloudessa ei miehen kanssa yhteisten 14 vuoden aikana ole valmistettu MITÄÄN punajuurista. Eikä niitä muutenkaan olla popsittu, rosollia nyt vähän jouluna ja jokusen kerran Pirkka-pussiborssia, mutta siinäpä se. Eikä kumpainenkaan muista lapsuuden kodista mitään punajuuriateriointia, paitsi jotain sotkuisia etikkapunajuurten keittotalkoita.
Mutta nyt. Borssia päivittäin! Punajuurivuokaa, -piirasta, -raastetta, -sosekeittoa, -paistosta, ihan mitä vaan! Mä olen suorastaan äimistynyt siitä moninaisuudesta, mitä googlen mukaan puniksista voidaankaan tehdä. Ja tänään oli taas kokeiltava uutta reseptiä: punajuuri-juuresröstiä. Miehen metsältä raahaaman peurapaistin sivussa se oli muuten tajuttoman hyvää. Mä olen kokolailla pöyristynyt siitä, minkälainen kokki musta on alkanut kuoritua - enhän mä olekaan IHAN täystura keittiössä!
Joo ja kaalia on kanssa saatava! Borssikeittoon sitä menee mukavasti, coleslaw se vasta hyvää onkin ja ystävän ihanasti lahjoittama laatikollinen kaalilådaa hävisi tuuttiin aika sujuvaa tahtia.
Ihan käsittämätöntä! Nyt mä voin sentään ujuttaa jotain nakinpätkiä borssiin ja röstin lisukkeeksi natustaa peurafileen reunaa, mutta olipa tässä useamman viikon pätkä, ettei minkäänlainen liha matkannut vatsalaukkuun. Ajatuskin lihasta ihan missä tahansa muodossa sai sisuskalut muljahtamaan niin messevästi, että melkeinpä varmuudeksi oli hyvä suunnata lähimmän wc:n läheisyyteen.
Kaikenlainen roskaruoka, ranskalaiset, purilaiset sun muut tökkii yhä ihan ykkösellä. Karkkia syön vähemmän kuin varmaan koskaan eläissäni ja se vasta hassua onkin, sillä meillä on jättilaatikollinen, joka suorastaan pullistelee liitoksistaan kaikenlaisia herkkuja.
Et tästäks tää aivopesu nyt sitten alkaa? Joku sisäinen pikkuminä yrittää ruveta leipomaan musta jotain parempaa ihmistä vai? Ikävää tuollainen käännytys. Toisaalta tietysti huomattavasti ikävämpää olisi löytää itsestään esim. sisäinen alkoholisti...
maanantai 10. marraskuuta 2008
Zen-eläimiä enemmän ja vähemmän
Mulla on yleisesti tapana hankkia sellaisia varsin vireitä ja aktiivisia eläimiä. Kai mä jotenkin peilaan niillä omaa persoonallisuutta, joka on vähän sellanen kaikkihetinyt ja tuhat asiaa samaan aikaan -mallinen.
Siksi onkin hämmästyttävää, että olen onnistunut hankkimaan itselleni zen-hevosen. Se on niin lunki käsitellä, hoitaa, laitella. Sen voisi vaikka vääntää solmuun, jos vain jaksaisi. Ratsain tollanen ex-laukkuri osaa kyllä olla varsin vireä ja jos sille päälle sattuu, niin koko elikko on yhtä kuin tuhat paunaa tättähäärää, mutta sekin silleen positiivisessa mielessä, ei mitään sellaista sinkoamista, rodeoilua, keulintaa tai muuta possuismia, vaan vähän vaan sellaista riemupörinää kun on kivaa. Muuten se on kyllä sellainen ratsureima, että olen viimein alkanut sisäistää, mitä tarkoittaa "pomminvarma" hevonen.
Esimerkki: täällä kun tätä hellettä piisaa tähänkin aikaan vuodesta, joutuu ratsuilun höysteeksi ottamaan aina pullollisen vettä. Mä ratsastan usein sellaisella nurmikentällä, missä ei ole sopivasti mitään aidan- tai esteentolppia, joten pullo majailee mukavasti erään tammen oksanhangassa. Siinä varjossa on sitten sopiva pitää pientä tankkaushetkeä tarpeen tullen - ei tartte kavuta alas selästä vaan voi nesteyttää itseään ratsastuksen lomassa. No eräs tankkauskerta sitten palautin puolitäyden pullon paikalleen oksanhankaan, mutta jotenkin se ei osunut kohdalleen, vaan tippui sieltä alas ja mäjähti suoraan mun taakse, hevosen lautasille, ennen kuin läsähti sieltä maahan. Ihan normihevonen, joka ei ees ole mikään skitsosäikky (jollainen siis olisi jo hävinnyt sekunnin murto-osassa horisonttiin ilman ratsastajaansa), olisi tossa tilanteessa jo loikannut johonkin, mutta mitä tekee luottoratsu: heilauttaa tuimasti häntäänsä ja kääntyy ärtyneenä katsomaan mua siellä satulassa sillä ilmeellä, että voisitko mitenkään olla paiskomatta mua erinäisillä esineillä?!? Wow. Tää jos joku on mammaratsu.
Perheen kissakin on aika zen. Se lähinnä syö ja nukkuu, mikä lienee 11 vuoden kunnioitettavan iän saavuttaneelle elikolle ihan normia. Se on löytänyt talostamme ihan oman Happy Placen, johon kukaan ei seuraa perässä - sellainen kapea palkki johtaa kakkoskerroksestamme isolle ikkunalaudalle, joka on about 5-6 metrin korkeudessa ykköskerroksen korkeassa eteishallissa. Siellä sitä onkin mukava grillata itseään aurinkolaikussa. Välillä kissa tosin saa epäzenmäisiä hilluntakohtauksia, johon useasti tosin liittyy perheen koirakin.
Niin, koira jos joku onkin sitten se sopiva vastapaino näille sisäisen rauhan ja tyyneyden löytäneille muille elikoille. Sillä sellainen on vielä kovasti hakusessa, mikä lienee 7kk vanhalle jackrussellille - tai oikeastaan ihan minkä ikäiselle russelille vaan - ihan normaalia. Tyyppi on nimittäin sellainen elohopeaa vetänyt ikiliikkuja, joka ei hyydy unissaankaan - silloinkin tuppaa jalat ja häntä vipeltämään ja kuono päästelemään urahduksia ja muita unen vaimentamia äännähdyksiä.
Eräs ilta tässä taannoin kun olimme menossa nukkumaan, koira pomppi kuin vieteriukko milloin mistäkin puolelta sänkyä. Ei hypännyt sänkyyn, sillä se on kiellettyä, mutta pää poukahti esiin milloin mistäkin suunnalta. Yritimme siinä sitten kilpaa ymmärtää koirankielen aakkosia ja tunnistaa mitä asiaa koirulilla on. Vessahätä? Jano? Jäiköhän nälkä? Ei kai sillä ole maha sekaisin? Ei kai se nyt noin sinnikkäästi yritä kinuta sänkyyn? Kunnes lopulta valaistuimme: sängyssä on jotain (muuta kuin me kaksi) mitä koira halajaa... Siispä pientä peittojen ja tyynyjen leyhyttelyä ja sieltähän se kohde löytyi sievästi mun tyynyn alta makoilemasta: puruluu. Kun koira sai sen takaisin haltuunsa, kiepsahti se omaan petiinsä ja alkoi luuta lussuttaen vaipua unten maille.
Sinänsä mielenkiintoista miten luu on tyynyn alle päätynyt...?! Koira pirunen on ilmiselvästi jutellut meidän kissan kanssa asiasta "komentojen ja käskyjen noudattaminen". Niillä molemmilla tuntuu olevan vakaa käsitys asiasta, että tiettyjä asioita EI SAA ehdottomasti tehdä.
Siis niin kauan kun ihmisiä on näkyvissä. Sen sijaan kun ne poistuvat ulko-ovesta, voit huoletta nukkua keskellä ruokapöytää, jos siihen niin mukavasti ja lämmittävästi paistaa aurinko (katti) tai möyriä pitkin sänkyä, piilotella luunjämiä tyynyjen tai päiväpeiton alle ja nukahtaa sitten sinne ihan äksänä keskelle sänkyä (koissu). Yritä siinä sitten koulia niitä tavoille kun et vahingossakaan saa niitä koskaan rysän päältä! Vielä kun ne oppisivat imuroimaan karvansa pois todistusaineilemasta, niin alkaisin vahvasti epäillä omaa hyperaktiivista mielikuvitustani. Sen sijaan alan olla vakuuttunut että niillä on joku yhteinen varoitussignaali, että whee-whee-whee, nyt ne saapuu, äkkiä takaisin omaan koppaan.
Mutta olivat elikot sitten zenejä tai ei, niin kumma juttu miten niiden kanssa puuhastelu avittaa edes hetkeksi oman sisäisen zenin löytämistä. Kokeilepa vaikka hevosen harjaamista tai piiiitkää rauhallista ratsastuslenkkiä syksyisen ruskaisessa maisemassa, virkistävän kuulaassa säässä. Tai silittelepä tovi tyytyväisenä kehräävää kissaa tai syliin kiepille käynyttä koiravauvaa. Ohikiitävän hetken ajaksi I'm SO there.
Siksi onkin hämmästyttävää, että olen onnistunut hankkimaan itselleni zen-hevosen. Se on niin lunki käsitellä, hoitaa, laitella. Sen voisi vaikka vääntää solmuun, jos vain jaksaisi. Ratsain tollanen ex-laukkuri osaa kyllä olla varsin vireä ja jos sille päälle sattuu, niin koko elikko on yhtä kuin tuhat paunaa tättähäärää, mutta sekin silleen positiivisessa mielessä, ei mitään sellaista sinkoamista, rodeoilua, keulintaa tai muuta possuismia, vaan vähän vaan sellaista riemupörinää kun on kivaa. Muuten se on kyllä sellainen ratsureima, että olen viimein alkanut sisäistää, mitä tarkoittaa "pomminvarma" hevonen.
Esimerkki: täällä kun tätä hellettä piisaa tähänkin aikaan vuodesta, joutuu ratsuilun höysteeksi ottamaan aina pullollisen vettä. Mä ratsastan usein sellaisella nurmikentällä, missä ei ole sopivasti mitään aidan- tai esteentolppia, joten pullo majailee mukavasti erään tammen oksanhangassa. Siinä varjossa on sitten sopiva pitää pientä tankkaushetkeä tarpeen tullen - ei tartte kavuta alas selästä vaan voi nesteyttää itseään ratsastuksen lomassa. No eräs tankkauskerta sitten palautin puolitäyden pullon paikalleen oksanhankaan, mutta jotenkin se ei osunut kohdalleen, vaan tippui sieltä alas ja mäjähti suoraan mun taakse, hevosen lautasille, ennen kuin läsähti sieltä maahan. Ihan normihevonen, joka ei ees ole mikään skitsosäikky (jollainen siis olisi jo hävinnyt sekunnin murto-osassa horisonttiin ilman ratsastajaansa), olisi tossa tilanteessa jo loikannut johonkin, mutta mitä tekee luottoratsu: heilauttaa tuimasti häntäänsä ja kääntyy ärtyneenä katsomaan mua siellä satulassa sillä ilmeellä, että voisitko mitenkään olla paiskomatta mua erinäisillä esineillä?!? Wow. Tää jos joku on mammaratsu.
Perheen kissakin on aika zen. Se lähinnä syö ja nukkuu, mikä lienee 11 vuoden kunnioitettavan iän saavuttaneelle elikolle ihan normia. Se on löytänyt talostamme ihan oman Happy Placen, johon kukaan ei seuraa perässä - sellainen kapea palkki johtaa kakkoskerroksestamme isolle ikkunalaudalle, joka on about 5-6 metrin korkeudessa ykköskerroksen korkeassa eteishallissa. Siellä sitä onkin mukava grillata itseään aurinkolaikussa. Välillä kissa tosin saa epäzenmäisiä hilluntakohtauksia, johon useasti tosin liittyy perheen koirakin.
Niin, koira jos joku onkin sitten se sopiva vastapaino näille sisäisen rauhan ja tyyneyden löytäneille muille elikoille. Sillä sellainen on vielä kovasti hakusessa, mikä lienee 7kk vanhalle jackrussellille - tai oikeastaan ihan minkä ikäiselle russelille vaan - ihan normaalia. Tyyppi on nimittäin sellainen elohopeaa vetänyt ikiliikkuja, joka ei hyydy unissaankaan - silloinkin tuppaa jalat ja häntä vipeltämään ja kuono päästelemään urahduksia ja muita unen vaimentamia äännähdyksiä.
Eräs ilta tässä taannoin kun olimme menossa nukkumaan, koira pomppi kuin vieteriukko milloin mistäkin puolelta sänkyä. Ei hypännyt sänkyyn, sillä se on kiellettyä, mutta pää poukahti esiin milloin mistäkin suunnalta. Yritimme siinä sitten kilpaa ymmärtää koirankielen aakkosia ja tunnistaa mitä asiaa koirulilla on. Vessahätä? Jano? Jäiköhän nälkä? Ei kai sillä ole maha sekaisin? Ei kai se nyt noin sinnikkäästi yritä kinuta sänkyyn? Kunnes lopulta valaistuimme: sängyssä on jotain (muuta kuin me kaksi) mitä koira halajaa... Siispä pientä peittojen ja tyynyjen leyhyttelyä ja sieltähän se kohde löytyi sievästi mun tyynyn alta makoilemasta: puruluu. Kun koira sai sen takaisin haltuunsa, kiepsahti se omaan petiinsä ja alkoi luuta lussuttaen vaipua unten maille.
Sinänsä mielenkiintoista miten luu on tyynyn alle päätynyt...?! Koira pirunen on ilmiselvästi jutellut meidän kissan kanssa asiasta "komentojen ja käskyjen noudattaminen". Niillä molemmilla tuntuu olevan vakaa käsitys asiasta, että tiettyjä asioita EI SAA ehdottomasti tehdä.
Siis niin kauan kun ihmisiä on näkyvissä. Sen sijaan kun ne poistuvat ulko-ovesta, voit huoletta nukkua keskellä ruokapöytää, jos siihen niin mukavasti ja lämmittävästi paistaa aurinko (katti) tai möyriä pitkin sänkyä, piilotella luunjämiä tyynyjen tai päiväpeiton alle ja nukahtaa sitten sinne ihan äksänä keskelle sänkyä (koissu). Yritä siinä sitten koulia niitä tavoille kun et vahingossakaan saa niitä koskaan rysän päältä! Vielä kun ne oppisivat imuroimaan karvansa pois todistusaineilemasta, niin alkaisin vahvasti epäillä omaa hyperaktiivista mielikuvitustani. Sen sijaan alan olla vakuuttunut että niillä on joku yhteinen varoitussignaali, että whee-whee-whee, nyt ne saapuu, äkkiä takaisin omaan koppaan.
Mutta olivat elikot sitten zenejä tai ei, niin kumma juttu miten niiden kanssa puuhastelu avittaa edes hetkeksi oman sisäisen zenin löytämistä. Kokeilepa vaikka hevosen harjaamista tai piiiitkää rauhallista ratsastuslenkkiä syksyisen ruskaisessa maisemassa, virkistävän kuulaassa säässä. Tai silittelepä tovi tyytyväisenä kehräävää kissaa tai syliin kiepille käynyttä koiravauvaa. Ohikiitävän hetken ajaksi I'm SO there.
lauantai 8. marraskuuta 2008
Rasti seinään
Siis kai teillä on iso maalipurkki ja pensselit siinä valmiina?! Niinku silleen että voitte ihan hengessä mukana maalata ison rastin seinään? Koska meikä en-kokkaa-ellei-ole-pakko meni ja tempaisi tällä viikolla: maanantaina leipaisin Teksas-piirakan tosta noin vaan iltapuhteiksi - olikin sitä paitsi kivan mausteinen ja ruokaisa piiras, hyvin upposi miehenkin vyötärön seudulle.
No mut toi olikin ihan alkuverryttelyä, koska tänään sitten silvoin, raastoin ja silppusin, kuullotin, keitin ja kokkasin ja TA-DAA, tuloksena ihan järjettömän hyvä wokkipannullinen borssikeittoa! Myös tuosta kokkausvälineestä voi havainnoida, ettei meillä silleen simona kokkailla, kun ei talosta löydy edes kunnollista, isoa keittokattilaa... Vain isossa wokissa oli riittävä vetoisuus mun punaiselle unelmalle. Mutta who cares, missä sitä taidetta syntyi, käsittämättömin pääasia on se, että sitä ihan omin kätösin syntyi ja se oli ei vaan syömäkelpoista vaan ihan pröystäillen sikahyvää.
Ei hyvää päivää, tätä menoa mä olen jo jouluun mennessä ihan täysvalmis kotihengetär?!?
Päivän kokkausrupeaman jäljiltä olinkin sitten niin rikkipoikkivätystynyt (sillä ei liene mitään tekemistä asian kanssa, että vetäisin puoli pannullista sitä soppaa...), että oli pakko hemmotella itseä lilluen poreammeessa vaahtokylvyssä lasillisesta siideriä (sitä alkoholitonta, toim. huom., ni ei tartte siellä pöyristyä) nautiskellen...
No mut toi olikin ihan alkuverryttelyä, koska tänään sitten silvoin, raastoin ja silppusin, kuullotin, keitin ja kokkasin ja TA-DAA, tuloksena ihan järjettömän hyvä wokkipannullinen borssikeittoa! Myös tuosta kokkausvälineestä voi havainnoida, ettei meillä silleen simona kokkailla, kun ei talosta löydy edes kunnollista, isoa keittokattilaa... Vain isossa wokissa oli riittävä vetoisuus mun punaiselle unelmalle. Mutta who cares, missä sitä taidetta syntyi, käsittämättömin pääasia on se, että sitä ihan omin kätösin syntyi ja se oli ei vaan syömäkelpoista vaan ihan pröystäillen sikahyvää.
Ei hyvää päivää, tätä menoa mä olen jo jouluun mennessä ihan täysvalmis kotihengetär?!?
Päivän kokkausrupeaman jäljiltä olinkin sitten niin rikkipoikkivätystynyt (sillä ei liene mitään tekemistä asian kanssa, että vetäisin puoli pannullista sitä soppaa...), että oli pakko hemmotella itseä lilluen poreammeessa vaahtokylvyssä lasillisesta siideriä (sitä alkoholitonta, toim. huom., ni ei tartte siellä pöyristyä) nautiskellen...
tiistai 4. marraskuuta 2008
Supertiistai
No ni. Nyt se on sit täällä. Supertiistai. Jengi on laukannut uurnilla toivon mukaan ahkerasti ja vielä jos oikein saa toivoa niin toivottavasti ovat valinneet viisaasti. Olisi se niin kivaa saada tällekin valtiolle sellaista johtoa, jolle ei vain naureskella maailmanlaajuisesti. Tässä vaiheessa iltaa näyttää vielä hyvältä, Obama on johdossa, mutta nyt ei auta nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Jäämme jännityksellä odottamaan kuin käy.
[Update klo 23.15]
Ihan juhlaa! Katsoin juuri livelähetystä Chicagon Grant Parkista, jossa Barack Obama piti puheen. Hän oli jonkin verran aiemmin saanut jo onnittelupuhelun kilpakumppaniltaan John McCainilta. Tänä iltana tehtiin siis historiaa: Amerikassa valittiin ensimmäistä kertaa musta presidentti. (Historiaa oltaisiin tosin tehty kävi kuin vaan, sillä McCainin myötä olisi tullut ensimmäinen naisvarapresidentti...)
Teksasilaisista monet olivat maansa myyneitä, sillä tämä osavaltio on tunnetusti hieman punaniskaista ja vanhoillista väkeä pullollaan. En vois vähempää välittää, musta tuntuu että tällä valinnalla tulee olemaan positiivisia maailmanlaajuisia vaikutuksia!
Kammottaa sanoa ääneen, mutta suoraan sanoen toivon kovasti, että Obama pysyy hengissä virkakautensa ajan ja mieluusti pidempäänkin. Tähän maahan mahtuu vielä sellainen saavillinen jengiä, joita tämä valinta kuohauttaa enemmän kuin mikään vaalitaistelu aiemmin. Toivottavasti tämä on vaan mun villiä mielikuvitusta eikä kohta taivastella jotain oikeata conspiracy theoryä...
Jäämme jännityksellä odottamaan kuin käy.
[Update klo 23.15]
Ihan juhlaa! Katsoin juuri livelähetystä Chicagon Grant Parkista, jossa Barack Obama piti puheen. Hän oli jonkin verran aiemmin saanut jo onnittelupuhelun kilpakumppaniltaan John McCainilta. Tänä iltana tehtiin siis historiaa: Amerikassa valittiin ensimmäistä kertaa musta presidentti. (Historiaa oltaisiin tosin tehty kävi kuin vaan, sillä McCainin myötä olisi tullut ensimmäinen naisvarapresidentti...)
Teksasilaisista monet olivat maansa myyneitä, sillä tämä osavaltio on tunnetusti hieman punaniskaista ja vanhoillista väkeä pullollaan. En vois vähempää välittää, musta tuntuu että tällä valinnalla tulee olemaan positiivisia maailmanlaajuisia vaikutuksia!
Kammottaa sanoa ääneen, mutta suoraan sanoen toivon kovasti, että Obama pysyy hengissä virkakautensa ajan ja mieluusti pidempäänkin. Tähän maahan mahtuu vielä sellainen saavillinen jengiä, joita tämä valinta kuohauttaa enemmän kuin mikään vaalitaistelu aiemmin. Toivottavasti tämä on vaan mun villiä mielikuvitusta eikä kohta taivastella jotain oikeata conspiracy theoryä...
lauantai 1. marraskuuta 2008
Ei pysty kässää
Mä ostin tos elokuus niinku tällasen kuumemittarin kun tää oli silleen yksinkertaisen näköinen ja edullinenkin. Mut nyt mä en oo ihan varma et mitä toi niinku näyttää? Kun siihen tuli vaan tollanen plussa eikä mitään lukemia...? Et kai se sit niinku tarkottaa et jotain kuumetta on niinku esiintynyt? Onks kellään mitään omakohtasii kokemuksii asiasta et miten tota niinku pitäis nyt sit tulkita??? Ja onks tää niinku vaarallista tai jotain et tartteeks hakeutuu hoitoon tai muuta vai riittääks vaan jos juo niinku vaik kuumaa mustaherukkamehuu tai silleen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
