torstai 30. huhtikuuta 2009

Pallomahojen puhkumisharkat

Minä en sit tee ikinä lapsia. En pidä niistä. Ne eivät herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Eläinlapset sen sijaan ovat ihania! Lisää kisu-, koira- ja heppavauvoja maailmaan! Ja gerbiilejä, pingviinejä ja merisaukkoja kans!

Sitä paitsi mulla on työt ja harrastukset ja aina muutenkin niin kiire, että miten tässä nyt muka mitään vauvoja kerkeis alkaa työstämään (tai no siihen ehkä aikaa ja intressejä löytyiskin...) saati sitten hoitelemaan?! Anyway, ne vaan itkee, kakkaa, kuolaa ja puklaa. Mitä iloa niistä muka on? Yhhh, äläkä pliiiiiis tunge mun syliin sitä sun rakkauden tuotostasi, mä en todellakaan tiedä mitä sen kanssa pitää tehdä, se alkaa takuuvarmasti itkemään samantien kun koskenkin siihen!


Kunnes eräänä päivänä reilut pari vuotta sitten:

Joku: Pirrrrrrr...pirrrrrrrr!
Minä: Haloo?

Joku: No biologinen kellosi tässä moi! Katoin tossa just kalenterista et tyyppi alkaa olla jo niin vanhakin, että mitäs jos pistäisit hommat pystyyn ja vauvan alulle?

Minä: Siis mikä pilari tää on? Sä oot kuule vissiin soittanut väärään numeroon.
Joku: En oo, ihan sulle just pirautin. Ja joo, joo, ihan oikeesti, eiks alkais olla jo aika?! Kuitenkin haluut!

Minä: No en TOD. haluu! Mistä ihmeestä sä oot tollasta älytöntä päähäs saanu?!
Joku: No en mä mitään pakkokaupittele, kunhan heitin vaan ajatuksen... Et ei mul muuta, aurinkoista päivän jatkoa vaan!
Minä: Kaikkee sitä...

Tästähän siis seurasi: mutinaa, ihmettelyä, mielenkuohuntaa, mietiskelyä, kummastelua, ihastelua, naureskelua, syvällistä itsetutkintaa ja keskustelua puolison kanssa.

Josta puolestaan seurasi: haluaminen, tahtominen, mielensä totaalinen muuttaminen, yritys, toinenkin, ties monesko. Pettymys, ärsyynnys, turhaannus, vitutus. No jo on kumma kun ei homma toimi perkele! Tutkimus, toinenkin, toimenpide, pillereitä, toisenlaisia, näytteitä, kalenterin kyttäämistä, elämän aikatauluttamista, lääkärillä ravaamista, piikkejä, toisenlaisia piikkejä. FINE! Minen jaksa! Ei väkisin! En olis halunnutkaan! Hanskat tiskiin RÄMPSIS!!!!

Josta yllättäen seurasi: Mmmm...milloinkahan se luontoäiti onkaan muistanut mua edellisen kerran joka kuukautisella lahjallaan...? Siitä on muuten jo ihan jonkin aikaa...? Mitä? Voiskohan... Eeeeei kai. Ei ees tunnu siltä. Mut pitäiskö kuitenkin... No en tiiä, tulee turha pettymys vaan taas. Ootetaan viel pari päivää, jos luontoäidillä on vaan toimitusviiveitä, onhan näitä nähty. No eikö tänäänkään?

Mistä johtuen ryhdyttiin toimenpiteeseen: Ripiripiripi. Lorilorilori. Huh. Jännää. Jätän tän tähän lavuaarin reunalle. Pitäiskö jäädä tuijottaa? Ei pysty. Tai oisko siihen tullu jo jotain? No en kato!!! Antaa sen nyt olla siinä sen viis minsaa ihan rauhassa. Meen vaiks juomaan mehua joo. Ei oo totta!!!!!! Onko!?! Eikö!?! Naurua. Itkua. Hermostumista. Soitanko miehelle töihin? Jollekulle? Mitäs jos tässä on joku virhe? Ihan hyvin voi olla! Ei nää oo ku jotain 98% luotettavia! Naurettavaa sit riemastua jostain feikkiplussasta. Teen uuden. (Toistetaan ekat 11 kohtaa.) Oho! Jukopliut. Ihan samaa näyttää! Selkee plussa on. Joko soitan?

(Pikakelausta FAST FORWARD >>>>> )

Ja tässä sitä nyt ollaan. Eräänä kauniina viikonloppuna vaappumassa (tai no mä en suostu vaappumaan, kävelen ihan vaan normaalisti) 12 muun pariskunnan kanssa saliin, jonka ovessa lukee Prepared Childbirth. Siinä se viikonloppu vilahtikin sujuvasti synnytysvalmennuksessa. Ylläri oli muuten se, että tässä söpöhöpö-kulttuurissakin asioista osattiin sittenkin puhua ihan niiden oikeilla nimillä ja videopätkiltä nähtiin ihan just sitä mitä tuleman pitää eikä vaan kukkia ja mehiläisiä ja auringonpaistetta ja haikaroita. Mutta tv:stä tutusti kurssilla kyllä myös kömmittiin lattialla tyynyjen tukemana ja puhistiin, suhistiin ja otettiin happiyksikköä sisään erinäisin tavoin. Ja puhkuttiin ilmat pihalle. Jossain vaiheessa meinasi alkaa jo naurattamaan ja tunsin itseni jotenkin ihan ulkopuoliseksi. Onko tää tottakaan?

Ensikertalaisena ja vauvakiinnostamattomuushistoriallisena kokemus vauvoista ja lastenhoidosta yleensäkin on sen verran olematonta, eikä etäisyydestä johtuen tukiverkostokaan ole täällä sellainen kuin monilla muilla onnellisilla, joten katsoimme parhaaksi vetäistä sairaalan tarjoaman koko kurssipaketin. Yksi ilta Breastfeedingiä mulle ja eräänä lauantaina taas yhteisvoimin hieman Infant CPR:ää ja lounastauon jälkeen vielä vähän Basic Baby Carea. Jokohan sitä osais? Selviäisi rikkomatta vauvaa? Äh, muistanko mä enää ees murto-osaa kurssilla käydyistä asioista?! Argh.

Kodin siivousta. Viimeisten vauvakamppeiden hankintaa. Pinnasängyn viritys. Hoitopöydän kokoamista. Ostoslistan pidentämistä. Kassikaupalla kamaa kotiin. Minivaatteiden pyykkäystä. Kasvavan masun ihmettelyä, silittelyä ja valokuvausta. Miksei tunnu vieläkään missään?

Päivät pyörii, viikot vierii. Töitä, menoja, harrastuksia. Miiiiillllloin? Haa! Lääkäri kertoo että prosessi on jo vireillä, jotain on jo alkanut tapahtua. Bebe on menossa oikeaan suuntaan ja portit ovat avautumassa. Menee viikko. Sama tilanne. Menee toinen. Sama tilanne. Menee kolmas. Sama tilanne. Argh! Miksei se voi tulla jo!?!

Pallomaha herättää keskustelua kaikkialla. Milloin se tulee? Miten se tulee? Miksei se tule? Miltä tuntuu? Miksi se on noin iso? Miten se on vielä noin pieni? Miten kauan aiot sitä vielä mukanas kanniskella? En minä tiedä. Tuntemattomatkin hymyilevät, koskettavat, kommentoivat. Eräs rollaattorirouva arvioi: Mäpä luulen että sut on pamautettu paksuks tai sitten sä oot nielassu kokonaisen vesimelonin ja sylkäissyt vaan siemenet veke!

Mahan nykyisestä mallista päätellen vesimeloni ei tosin enää riitä, vaikuttaa vahvasti siltä että olen nielaissut ihan reilun kokoisen rantapallon...

Ja täällä sitä vaan odotellaan. Tuu jo! Kyl mä nyt jo osaan! Lupaan etten riko sua ja isin silittely tuntuu vielä kivemmalta omalla iholla kuin mun masun läpi!


sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Peace and quiet (tai sit ei)

Tossa about kuukausi sitten mies päätti yhtäkkiä että nytpä voitaisiin lähteä päiväseltään Fort Worth -turneelle. Pääkohteena sillä oli mielessä ex-duunikaverinsa haippaama hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerättiin varoja parillekin paikalliselle palokunnalle. No, tien päälle siis vaan, hyvän tarkoituksen vuoksi...

Perillä olo oli kyllä hieman kuin väärään valtakuntaan eksyneellä, sillä American Ironhorsen tilaisuudessa väki oli yllättäen lähinnä eri-ikäistä, -kokoista ja -näköistä pärinäpoikaa. No, paikallinen rokkibändi soitti ihan kivasti ja arvontaankin tuli osallistuttua, vaikka tällä kertaa ei saatukaan kotiutettua simohienoa palokuntalaisen kypärää. Mies hiplasi näytillä olleita prätkiä sellainen outo kiilto katseessaan (vrt. meikäläinen hevostarvikeliikkeessä) ja hoki useampaankin otteeseen että pitäiskö kuule ostaa joku tällainen prätkä kun täällä on niin hyvät ajosäätkin ja ja ja... Tällä kertaa onneksi shekkivihko pysyi taskussa eikä Visakaan vinkunut.



















Pärinän ja rokin vastapainoksi vietimmekin sitten iltapäivän jonkin verran seesteisemmissä tunnelmissa Forth Worth Botanic Gardenissa ja etenkin sen japanilaisessa puutarhassa. Jos jonkinlainen stressi on päässyt kiristelemään pinnaa ja ahdistus rutistamaan hartioita, rauhalliset maisemat, purojen ja vesiputousten solina, vihreän värin sadat eri sävyt, koikalalampien kuhina ja hiekkapuutarhat ovat varma valinta tyynnyttämään mieltä. Siitäkin huolimatta että samaiseen kohtuullisen pieneen puutarhaan on tunkenut kymmeniä ellei toistasataa muutakin ihmistä...










Kotiseutu tutuksi -päivä kannattaa näemmä aina silloin tällöin :). Puutarhakeikan jälkeen oli taas kummasti virkistyneempi mieli. Kuveja lisää täällä.


lauantai 18. huhtikuuta 2009

Yökyöpelit

Jee, sängyssä jo klo 22 nurkilla! Hyvin ehtii ja jaksaa vielä lueskella jotain puolituoreita lehtiä Suomesta. Artikkelit tulee helposti vaan kursorisesti silmäiltyä, mutta miten sitä jaksaakin olla kiinnostunut siitä, mitä kaikkea Suomessa juuri tällä hetkellä (no okei, lehden ilmestymisen aikaan joskus maaliskuun alussa) mainostetaan...

Valot sammuu jo 22.40. Ihan sippi, ei jaksa enempää. Ja hyvä se onkin aloittaa yö ajoissa, sillä varmaan tämäkin yö mennään ihan samalla kaavalla kuin edelliset. Edessä pari tuntia suht kelvollista yöunta kunnes kukunta alkaa. Krooh pyyh zzzzzzzzz....

Ja tadaa! 12.33 ihan törkeä pissahätä. Yritän koettaa joskos asennon vaihto auttaisi, mutta ei ainakaan parempaan suuntaan. Pakko nousta. Sitä paitsi nenä on ihan tukossa ja kurkkua särkee. Pari päivää vaaninut lentsuntapainen ei ota hellittääkseen. Ja siellähän ne refluksikorvennuksen liekit jo roihuavat.

Päätä on ihan turha pistää takaisin tyynyyn, sillä siinä asennossa koko päivän aikana nautittu ateria-arsenaali alkaa hitaasti, mutta varsin varmasti kivuta takaisin siihen suuntaan mistä vatsalaukkuun hakeutui. Siispä propataan kaikki tyynyt selän taakse ja yritetään könöttää puoli-istuvassa asennossa. Ei auta. Könöttäessä alkaa särkeä selkää ja korvennus senkun jatkuu.

Uusi yritys ja tyynyjen proppaus niin että istua nökötän kuin istuva härkä. Kuuma, ahistaa. Peitto painaa. Äh, nyt tulee kylmä. Kurkkua kuristaa ja nenä hakeutuu taas tukkoon. Ja mitä halvattua siellä keuhkoputkessa rohisee ja seilaa eestaas?

Koira on havahtunut mun yöliikuntaan, mutta tuhahtaen kaivaa punkkaansa parempaa petiä ja vetäisee kiepille solahtaen vaivattomasti takaisin unten maille. Mä yritän seurata esimerkkiä. Rentoutusharjoituksia. Hengitysharjoituksia. Tuntuu ihan lohikäärmeeltä. Ulos hengittäessä lieskat vaan roihuaa.

01.40. Sujuvasti tunti valvottu ja olo ihan yhtä paska. Bebe herää ja alkaa työntää kantapäätään imakasti johonkin kylkiluiden väliin. Auts! Ahistaa! Äläkä pliis töki sitä vatsalaukkua enää yhtään enempää... Yritän painaa pallomaa kevyesti alaspäin että vatsalle ja keuhkoille jäisi edes pieni lääni vauvan valtaamassa valtakunnassa.

01.50. Miten voi taas olla vessahätä? Mies on vaihtanut selälleen ja kuorsaa hartaasti. Onnenpekka perkele. Tekis mieli kojauttaa sitä jollain. Kuten pesäpallomailalla, mutta onneksi sellaista ei ole sängyn vieressä just nyt. Enkeliminä työntää perkeleminän syrjään ja ajattelee, että onpa raskaan työviikon raatanut unensa ja kuorsauksensa ansainnut.

01.58. Minen jaksa enää. Nousen ylös, hiivin keittiöön ja napsautan vedenkeittimen päälle. Pissatauko. Nokan tyhjennys. Ahhh, kuristava kurkku tykkää kuumasta kofeiinittomasta marjateestä. Bebe vatsassa saa hikan ja rantapallomaha alkaa hytkyä sen tahdissa.

Kissa tulee tarkastamaan, kuka täällä yökukkuu ja miksi. On ilahtunut saamastaan seurasta, tunkee aivan väkisin syliin. Pallomaha on pienentänyt sylitilaa, joten iso kissaroikale on kuin ylikuohkeaa pullataikinaa ja on kokoajan valua jotakin kautta pois, mutta ei tunnu välittävän. Onnellinen kehräys täyttää koko puolipimeän keittiön ja teräväkyntiset tassut tarpovat niin, että yöpaita venyy ja vinkuu.

Pöydälle jääneet mainokset on luettu ja kissakin lähtee lopulta takaisin etsimään keskeytettyä untaan. Mä hörpin vielä kuumaa juomaani ja hilaudun koneelle. Meilissä taas vaan mainospostia, pah.

Raapustan jotain jonninjoutavaa blogiin kun en parempaakaan keksi. 02.34. Pitäis kai ottaa taas pari närästyslääkettä ja lähteä kokeilemaan onneaan. Kyllä tämä yleensä viiteen mennessä helpottaa.

Mielessä kaikuu tuttavien sanat: nuku nyt varastoon, kohta sitä valvotaan yöt läpeensä kun vauva tulee. Yeah, right. Mä taidan jo harjoitella sitä etukäteen... Voitaisko tehdä diili et jos mä valvon jo nyt etukäteen niin saisin sellaisen helpon vauvan, jonka mielestä öisin nukkuminen on kivaa? Ihanaa, autuasta?


maanantai 6. huhtikuuta 2009

Elikkouutisia

Nyt on taas jaariteltu ihme diibadaabaa kaikenmaaliman reissuista ja ihmisjutuista, joten on tietenkin huutava (tai ehkä haukkuva, maukuva, hirnuva?) vääryys, että perheen eläinkunta ei ole saanut ääntään esiin. Apus, korjaus tilanteeseen välittömästi!

Kaikenkaikkiaan karvainen katraamme voi erinomaisen hyvin. Katti ei juuri muuta tee kuin syö ja nuku, mutta kevät on saanut kissaherrankin halajamaan jälleen ulos. Jos on aurinkoista, viihtyy kattiherra nurmikossa ketarat ojollaan napa kohti aurinkoa hamaan tappiin saakka. Välillä voidaan tosin vertailla heinä- ja nurmilaatujen makueroja. Tuulisella säällä riittää hyvin nopea reviirin tarkastus ja sitten korvat luimussa laukka takaisin takaovelle.


Kissa on myös aivan oma-aloitteisesti ottanut kontolleen uuden ja varsin vastuullisen tehtävän eli bebelle hankittujen vermeiden testaamisen. Koska olisihan toki täysin holtitonta hankkia avuttomalle ihmisrääpäleelle jotain sellaista tavaraa, joka osoittautuisi käytössä täysin kelvottomaksi, saati sitten vaaralliseksi. Notkea ja useammankin elämän omaava kissa siis otti uhkarohkeasti koepilotin tehtävän harteilleen. Kuinka jaloa! Kissa on nähty nukkumassa mm. turvakaukalossa, rattaiden kopassa, sitterissä, leikkimatolla, vauvanvaatekasoissa, vauvan kylpyammeessa, vaipanvaihtopatjalla jne.
you name it.

Kuvan mukaisesti koeajettu sitteri todettiin ihan hyväksi ja sopivan malliseksi. Uni tuli nopeasti ja sitä riitti sopivan pitkään (eli kunnes ihmiset tulivat hihittelemään paikalle). Laitteen Calming vibrations -toimintoa kissa ei kyllä itse saanut napsautettua päälle, joten siinä tarvittiin hieman ihmisavustusta. Tärinätoiminto oli kissasta kyllä aika tarpeeton ja jopa lievästi ärsyttävä. Kissa oli myös sitä mieltä, että tankoon ripustettavat lelut tuntuvat ihan hyvältä myös peffan / kropan alla.

Roni the Russeli on juuri tänä päivänä tasan vuoden vanha. Ajatella, että siitä on jo melkein vuosi kun tapasin tämän russeliriiviön paripäiväisenä, punkeroa rottaa muistuttavana rääpäleenä! Ja nyt hän on jo NIIN iso mies. Kevät on nimittäin tuonut katukuvaan ihanien juoksuisten narttujen sähköpostit tolppien juurille ja niitä on aivan hurmaavaa tutkailla leuka innosta väpättäen.
Valitettavasti niitä viestien lähettelijöitä ei ole oikein polulle osunut, joten kevättä rinnassa omaava russeli joutuu purkamaan tarmoaan iltaisin esim. omaa punkkaansa tai tyynyänsä lempeästi - mmmm... - rakastamalla.

Kummallisesti pyöristynyt mama on jo joutunut luovuttamaan aktiivilenkkeilyn miehen kontolle ja hevosen hoitelun lomassa onkin ollut suorastaan viihdyttävää seurata kun mies ja koira porhaltavat pitkin tallin peltoja bennyhillmäisesti milloin mies ja milloin koira edellä. Jos sekunti sitten ne olivat toisessa päässä peltoa, niin seuraavalla vilkaisulla ne vetelevät tukka tuubilla ja korvat suorana toisessa laidassa. Hullut aktivistit!

Russelin elämä on mallillaan kun siinä on sopiva cocktail päikkäreitä (varsinkin sängyssä!), aktiiviurheilua, palloleikkejä, vetoleikkejä, puruluita, hyvää ruokaa (joskin käsitys hyvästä ja maistuvasta ruoasta tuntuu vaihtelevan lähes päivittäin) ja ennen kaikkea seuraa.

Koiran vakiopuuhiin kuuluu mm. ovitappien paikaltaan irroittelu (sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...) ja jemmailu milloin minkäkin ovenraon alta komeroon. Vakavaksi fetissiksi ovat muodostuneet kynät ja tiskirätit; jos sellainen osuu sopivalle etäisyydelle, viedään se vaivihkaa tuhannen tuhottavaksi sohvan alle. Yleisesti ottaen riiviöilyt ovat olleet aika vähäisiä, tosin yksi päivä oli tuolilla ollut paljetein koristeltu tyyny käynyt jotenkin sanoinkuvaamattomasti ärsyttämään. Sitä oli sitten kevyesti maisteltu ja uudelleenmuotoiltu. Samaisena iltana saatiinkin sitten ihailla komeasti kimaltavaa glitteripaljettikakkatuotantoa.

Myös Roni olisi erittäin mieluusti testaamassa kaikkea bebelle hankittua tavara-arsenaalia. Etenkin kaikki ihanat ja värikkäät pehmolelut, varsinkin jonkinlaisella äänellä varustetut, aiheuttavat täysimääräistä täpinää. Valitettavasti vaan koiran näkemys testaamisesta tarkoittaa myös lelujen sisällön läpikotaista tarkistamista, joten hänen apuaan on toistaiseksi tarvittu vain rajallisesti. Mangustikerjäämisen opittuaan hän kyllä sinnikkäästi yrittää istuksimalla ja etutassuja hurjasti vispaamalla ilmoittaa, miten kovin ältsin hirveän mielellään hän voisi just nyt ryhtyä tarkistustoimiin.

Kotonamme on käynyt jo useampaankin otteeseen vauvavierailijoita. Roni haluaisi ihan hirmuisesti tutustua noihin pieniin, kummallisesti äänteleviin pikkuihmisiin, mutta valitettavasti seurailu on toistaiseksi saatu suorittaa vain etäisyydeltä. Tarkkaavainen piski tosin huomioi heti, miten hienosti pikkuvekarat leikkivät ihanan värikkäällä leikkimatolla, jonka tankoon on kiinnitetty monia ihania leluja ja josta tulee hassua musiikkiakin. Kun lapsoset viimein olivat poistuneet ja koiruus pääsi nuuhkimaan niiden jälkiä, piti lattialle jäänyt leikkimatto tutkia erityisen huolellisesti. Siinä vaiheessa kun koira asianmukaisesti heittäytyi selälleen matolle ja alkoi potkiskella tangossa killuvia leluja kuten vauvat konsanaan, loksahti perheväeltä leuat alas. Russelit OVAT fiksuja.

Kissa sen sijaan suhtautuu vauvoihin hyvin epäluuloisesti ja ylenarvoisesti. Hänen ylhäisyytensä ei oikeastaan mahdu ison egonsa kanssa edes samaan huoneeseen, jos siellä on jotain yniseviä, jokeltelevia saati sitten itkeviä bebejä. Kun ne nukkuvat, saattaa hän hyvin vaivihkaa seurailla niitä sohvan kulmalta, mutta kaikkinaiset lähemmät tutustumisseikkailut eivät voisi toistaiseksi vähempää kiinnostaa.

Herra Harmaa Hevonen voi myös mainiosti. Lämpimät, aurinkoiset päivät ovat heppasen mieleen ja niiden mukanaan tuomat talvikarvanirrotussessiot ovat jatkuneet jo luojaties kuinka kauan. Katsoen sitä määrää karvaa, mikä hevosesta irtoaa päivittäin, pitäisi sen olla jo totaalikalju tai jopa miinuksen puolella, mutta jostain sitä sähköistä suuhun, silmiin ja alushousuihinkin ujuttautuvaa karvaa vaan vieläkin riittää.

Iso Harmaa on niin errorivapaa elikko, että mama kuskasi itseään ja pallomahaansa sen kyydissä vaikka kuinka kauan, mutta noin kuukausi sitten tuli yhtäkkiä se kerta, jolloin satulassa ei yksinkertaisesti löytynyt hyvää asentoa käynnissäkään vaan koko ajan ahisti ja painoi. Siihen sitten jäikin ratsuilut tältä erää. Onneksi sentään siihen saakka päästiin urheilemaan melko mukavasti, vaikka hyppelöt, harjoitusravijyryytykset ja muut vatkaukset olikin jo jätetty ohjelmasta.

Nyt heppasta kuskaavat varapilotit, joiden kanssa Hummer käyttäytyy oikein mallikelpoisesti. Fiksu täykkäri tosin huomasi heti, että jollakulla ratsastajalla voikin viuhahtaa siitä, missä aita on matalin. Hulluhan sitä nyt urheilee enemmän kuin osataan vaatia! Minä yritän aina välillä juoksutuksessa saada liikettä esiin ja muotoa takaisin, mutta suht lyhytaikaista iloahan tuo on. Sitä paitsi varsinkin tauon jälkeen juoksutuksen yhteydessä on heppasesta oikein viihdyttävää esittää erinäisiä kevätjuhlaliikkeitä parilla tuplasalkovilla höystettynä. Valikosta löytyy myös sujuva esitys kesälaitumelle päässeestä vasikasta, joka poukkoaa sinnetänne selkä köyryssä ja jalat tönkköinä. No, valtaosin Iso Harmaa on silti se hirmuisen kiltti mamman oma mussu.

Mielenkiintoista on muuten se, miten nopeasti ylälinjan lihakset haihtuvat näkyvistä kun heppanen vaihtaa vapaammalle
säännöllisestä 6 pv/vko treenistä... Pinkeä peba ja komeasti kaareutuva kaula ovat enää muisto vaan ja lautasten päälle tökätessä ilmenee joku outo hyllymisreaktio. No, kuvioidenvaihdos voi tehdä hyvääkin ja pääasia tosiaan on, että vapaaehtoispilotit jaksavat heppaista urheiluttaa ja antaa sen pääkopalle jumppaa :) . Pari kokeneempaa pilottia käy sitten aina välillä muistuttamassa hevoselle, ettei elämä ole ihan yhtä huviretkeä.

Koska mun kanssa se nykyisin on :) . Mun rooli ei enää olekaan jöötä pitävä ratsumestari, vaan olen se ihana tätiheppailija, joka roudaa tallille omenoita ja porkkanoita, harjailee vaan ja sitten kaiken päätteeksi vie pellon laidalle nautiskelemaan ihanasti rehottavaa tuoretta ruohoa. Ja Hummer sanoo: Suits me!


lauantai 4. huhtikuuta 2009

Vauvasuihku

No thank god ei täällä vauvoja sentään suihkuamalla tule, joskin kaveriporukka tuntuu lähiaikoina pukkaavan moisia päivänvaloon yksi (tai parikin) kerrallaan... Tähän perheeseen ei ihan just vielä ole vauvaa tullut suihkusta, haikaralta tai mitään muutakaan kautta - eikä ihan just vielä tartteis tullakaan, sillä laskettuun aikaan on vielä kuukauden päivät.













Sen sijaan oikein onnistuneet ja ihanat babyshowerit on nyt sitten juhlittu :) . Perjantaina maaliskuun 6. pv riensi meille laumallinen ystävättäriä mukanaan ihania välimerellisiä tapas-tyylisiä herkkuja, hyvää mieltä ja mukavaa seuraa, mikä oli oikein oiva päätös stressanneelle työviikolle. Siinä se ilta sitten viuhahtikin kilpahöpistessä sekä herkkusapuskaa ja It's A Boy -kinuskikakkua lappaessa julmetun hyvän sangrian siivittämänä. Nam!

Mä olin alunperin aikalailla tällaisia lahjankerjuujuhlia vastaan, mutta siinä vaiheessa kun päästiin paketteja aukomaan, niin oli kyllä sittenkin aika nastaa ;) . Pikkubebe sai nimittäin kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta, mutta ah niin ihanaa! Oli paikallisesti modifioitu äitiyspakkaus, vaippakassia, vaipanvaihtopakkia, vaatetta, koristetta, lahjakorttia, toivelistan tuotoksia, nallukkaa ja hirnuvaa heppaa jne. jne. Roipetta kertyi oikea alttarillinen ja seuraavalla viikolla tuppasi postin mukana lisääkin pakettia. Bebemies saa olla iloinen - mä en ole kuuna päivänä saanut tuollaista määrää lahjoja, varsinkaan ennen syntymääni ;) (kuka muka katkera...).





















No sain mä kyllä olla koko illan vähän niinku prinsessa, koska muthan kruunattiin aivan ihqulla New Mom To Be -kruunulla. Sitähän olisi voinut kannella sulokutreillaan vaikka koko loppuraskauden ajan, ellei se olisi ollut koirankin mielestä aivan mielettömän hiaaano ja hän sitten illan päätteeksi varasti sen kissan ovelalla avustuksella ja pisti sen ihan uuteen ojennukseen...

Ihan noin vaan pälkähästä en päässyt, vaan mun tulevan äidin kykyjä testattiin monitoimitehtävällä, jossa piti bebekorvike sylissä puhua yhtä aikaa luuriin ja nipsiä potkupukupyykkiä narulle kuivumaan. Suorituspaineet olivat vallan hirveät, mutta selvisin tiputtamatta bebeä tai kaverin iPhonea ja minikuteetkin löysivät tiensä narulle jokseenkin asiallisesti. Vähänks loistavaa! Bebeä ei sittenkään tarvitse huostaanottaa ennen kuin hän on edes syntynytkään!

Sen sijaan osa kaveriporukasta saisi vakavasti harkita silmälasien hankintaa tai linssien tehostamista, sillä pyöristyneen vatsanympärykseni silmämääräinen mittaamiskisa tuotti tulokseksi melkoisesti ylimittaisia arvauksia ;) . Tosin tässä vaiheessa raskautta nekin yläkanttiin vetäistyt mitat eivät enää taitaisi kadonneen vyötärön (mikä se olikaan?!) ympäri yltää...

Ihanasta illasta ei voi sanoa kuin ihanaa, ystävät, ihanaa! Ja jättikiitos loistavasta illasta
ennen kaikkea Merville. Unohtamatta myöskään sangriamestari-Tyttiä.