Vuodatusta

Hähähää, luulittepa että tämä blogi on yhtä auringonpaistetta ja höpölöpöä, mutta nyt seuraa ärsyynnyskynnyksen ylittänyttä vuodatusta. Lueskelin nimittäin yksi päivä noita vanhempia tekstejä ja mietin et voi LLLUOJA mitä bullia koko blogi. Jotenkin tänne tulee vaan kirjoitettua aina kun reissaillaan, käydään jossakin tai tapahtuu jotain kivaa. Ihan kuin mun elämä nyt olis jotain fucking sunshinea kokoajan! Tuli jotenkin sellainen vastustamaton himo deletoida koko häskä ja lopettaa tää turha jorina ihan siihen. Ihan kuin mä olisin jotenkin muuttunut joksikin shiny happy tyypiksi.

No en ole. Ihan sama vanha haahka olen kuin ennenkin. Aamuisin hirveä mörökölli ennen kuin saan kupillisen mustaa teetä naamariin (ja joo, mieluiten sitä forest fruitia tai jotain muuta marjaa) ja herään "oikeasti", mikä kellonajasta riippuen tapahtuu normaalisti 1-2 h sen jälkeen kun olen fyysisesti herännyt... Yhäkin vedän kierroksia milloin mistäkin ja haukun lähes päivittäin kaikenmaailman tampiot epäkelvot autokuskit maanrakoon. Inhoan yllätyksiä. Ärsyynnyn jos sovituista asioista ei pidetä kiinni. Epävarmuus ja elämäntilanne ahdistaa toisinaan. Eräs henkilökohtainen asia vituttaa mutta en osaa tai halua puhua siitä just kellekään. Hyvin monetkin asiat ärsyttävät, ajatuttavat, ottavat päähän, mutta yleensä puran ne joko miehelle, paikalliselle kaverille tai tuuletan tallilla ulos päästäni (jälkimmäinen on se yleisin vaihtoehto). Jostain syystä ne eivät vaan koskaan päädy tänne "päiväkirjaan". Niin kuin ei mitkään ihan tavalliset päivät ja se oikea arkielämä. Ex-duunikaverin kanssa just kirjoiteltiin et eiks olis just hyvä kirjoittaa tyyliin "Heräsin. Kävin suihkussa ja söin sämpylän. Join mukillisen teetä. Menin koneelle ja luin meilejä ja kavereiden blogeja tunnin. Puin vihdoin vaatteet päälle ja pesin pyykkiä kaksi koneellista samalla kun tiskasin. Meikkasin ja laitoin hiukset ja lähdin rautakauppaan, rehukauppaan ja ruokakauppaan. Jne. jne." Aika nopeasti ei enää tartteis miettiä et kukahan tätä blogia lukee.

Koska tää on nyt JUST TÄLLAINEN kirjoitus, niin annetaas tulla ihan koko rahalla. Tai ainakin kympillä. Siis mua NIIN ärsyttää (nää ei sit oo missään järjestyksessä muuta kuin miten päähän plopsahtivat):

1. Tää blogi. Oikeasti miksi ihmeessä ihminen pitää tällaista? Siis tällainen joka elää ihan tavallista elämää. Mä inhoan kaikkea realityä tv:ssäkin, joten mun on vaan jotenkin niin vaikeeta hahmottaa ketä kiinnostaa seurata jonkun ihmisen arkielämää. Onhan tää toisaalta niin helppo tapa kertoa kuulumisia niille kymmenille ihmisille, joiden meilit vaan hukkuu mun suomaiseen meiliboksiin kun olevinaan ei ikinä ole aikaa vastata mihinkään. Mutta silti aina henkilökohtainen meili on niin paljon parempi juttu. Mä ainakin oon ihan innoissani kun saan meiliä keneltä tahansa kaveriltani. Ja mä inhoan kun välillä vaan ei jaksa kirjoittaa tänne mitään vaikka oikeasti melkein päivittäin tulee jotain juttuja mieleen, mistä tekisi mieli kirjoittaa. Ei sen puoleen että ne olisivat yhtään sen sisältörikkaampaa asiaa kuin mikään muukaan lätinä täällä, mut silti. Ihme morkkiksen voi kehittää tällaisestakin.

2. Skriinaus. Tää tosin liittyy tohon edelliseen kohtaan. Mä olen nimittäin selkeästi ruvennut skriinaamaan mitä mä tänne kirjoitan. Tai oikeastaan tein sitä alusta asti. Kun en tiedä ketkä kaikki tätä blogia lukee, niin tekee mieli kirjoittaa suunnilleen kaikesta silleen hienovaraisesti ja keskipaksusti. Välillä tekee mieli hehkuttaa et juma et on siistiä keskellä marraskuuta ratsastaa T-paita päällä täydessä auringonpaisteessa ja silti tulee kuuma. Mut en viitti kun joku luulee et vittuilen kun ne itse tarpoo jossain räntäpaskassa. Joskus taas tekee niin mieli hehkuttaa et käytiin tyttöporukalla shoppailemassa: vietettiin ihan vaan koko päivä jossain ostosparatiisissa, syötiin vaan lounas välissä mutta muuten vaan mentiin kaupasta kauppaan, hypisteltiin ja soviteltiin ihania vaatteita, kenkiä, koruja ja käsilaukkuja eikä kukaan lähtenyt sieltä ilman useita kasseja auton peräkontissa. Mutta eihän niin voi kirjoittaa. Koska tuollainenhan on ikävää elostelua ja brassailua. Inhottavaa kerskakulutusta josta ei saa puhua, hyi hyi. Tai ainakin pitää vähätellä et joo ostin mä jotain pientä kun ne oli NIIN hyvässä tarjouksessa. Monet muutkin asiat jäävät rivien väliin tai kokonaan kirjoittamatta, koska mietin että ymmärtävätköhän tekstiä lukevat ihmiset asian niin miten tarkoitan, eli jokseenkin aina vain hyvässä mielessä, enkä jonain keekoiluna, brassailuna, vittuiluna, ylimielistelynä tms. Koska oikeasti sellainen ei ole koskaan kuulunut mun paheisiin enkä ole ajatellut aloittaa nytkään.

3. Käytöstavat tai lähinnä niiden puute. Välillä tuntuu että tänne ulkomaille hakeutuu tietynlaisia ihmisiä ja koska meitä yhdistää joku ihmeellinen side kun olemme suomalaisia ulkomailla, niin kaikesta voidaan puhua suunnilleen kuin perheenjäsenten kesken. Senpä takia ihmiset utelee välillä asioita mitkä ei tosiaan niille kuulu tai kertovat ihan ihme juttuja et sitä oikein miettii et whatthehell, miten tota nyt sit kommentoit. Esimerkki: lähestulkoon kaikki uudet tuttavuudet täällä kysyvät tervehdyksen jälkeen heti toisessa lauseessa että onko teillä lapsia. No ei ole. Siihen saa lähes aina sellaisen oudon katseen ja "Ai jaa.". No eihän asiaa siihen jätetä (koska tuohon pisteeseen asti oltiin vielä niiden käytöstapojen piirissä) vaan kysytään että no, aiotteko tehdä vai onko jo tekeillä. Siis WHAT!? Ihan kuin meidän seksielämä kenellekään kuuluisi!? Ehkä me eletään selibaatissa? Ehkä me ei vaan ikinä koskaan milloinkaan haluta lapsia? Tai ehkä me ei saada lapsia? Miten meidän elämänsuunnitelmat kuuluu oikeasti kenellekään tuikituntemattomalle suunnilleen heti tokassa lauseessa. Se on sitten eri asia kun ollaan parempia kavereita ja itse haluaa avautua toiselle.

4. Työt tai niiden puute. Olen selkeästi alkanut taas kaivata jotain parempaa puuhaa aivokopalle. Pelkään että taannun ja muutun joksikin pehmopäiseksi kotihengettäreksi jos vaan olen kotona (sen kun näkis että olisin kotona, yleensä just en nimittäin ole), eikä musta enää joskus tulevaisuudessa ole vakavastiotettavaksi uraohjukseksi. Sitten kun niita töitä on sähköposti tulvillaan niin inhoan niitä ja keksin 1000 muuta asiaa tehtäväksi kuin ne työt. Toisaalta kun kerrankin on tilaisuus ottaa aikaa itselle ja tehdä asioita jotka oikeasti saavat mut tikittämään, niin miksi ihmeessä vääntäisin taas duunia? Viimeiset 10 vuotta olen paahtanut enemmän tai vähemmän niska limassa ja for what. Harvoin on kiitosta tullut. Olen mä monesti työstäni tykännyt, miten sitä muuten jaksasi vääntää niin ison osan päivästä, mutta en muista montakaan päivää että olisin ollut että jipii, kivaa mennä duuniin tai jee, olipa tosi nasta työpäivä. Yleensä tuntuu et selkänahasta vaan revitään kaikki irti et iltaisin on enää vain tyhjiin imetty nahka jäljellä, sisusta on jäänyt päivän aikana matkan varrelle. Niinkuin joku pumpattava barbara. Toisaalta voisin tehdä täällä jotain sellasia "henkisesti kevyempiä" duuneja vaikka muutaman päivän viikossa. Mut toisaalta taas himottaisi ihan sellaiset "kunnon" työt jossain "kunnon" firmassa, jossa taas pääsisi vauhtiin. Mut enhän mä halua luopua saavutetuista eduista - sit elämä olisi taas just sitä samaa kuin ennenkin: koko päivä duunissa, illat tallilla ja johonkin väliin pitää yrittää survoa sitä omaa elämää ja parisuhdettakin. Helvata yritä tässä nyt sit päättää.

5. Vinkuminen ja vatvominen. Siis just tollanen jokotaivaiehkämuttavaan ja valivali kaupanpäälle. Mä olen aina inhonnut ihmisiä, jotka voivottelevat elämäänsä ja vinkuvat milloin minkäkin asian olevan niin persiistä, mutta eivät sitten tee asialle mitään. Ja jatkavat vinkumista. Siksi olenkin aina yrittänyt joko muuttaa mua ärsyttävät asiat kelvollisiksi tai jos niitä ei voi muuttaa niin sitten hyväksyä ne sellaisena kuin ovat tai poistaa ne kokonaan elämästäni. Toinen luokka on vatvojat. Siis vaihtoehtoja on a ja b tai toisinaan pidempi liuta kirjaimia. Hyviä ja huonoja puolia löytyy, mutta kun ne puntaroitu, on yleensä mahdollista valita paras tai ainakin itseä miellyttävin vaihtoehto. Mutta ei. On ihmisiä jotka voivat vaan vatvoa ja jahkata asioita hamaan tappiin saakka. Pahintahan tässä on se, että mä huomaan toisinaan näitä piirteitä itsessäni. Ei jumaleissön, mä en ala tätä!

6. Leikkikaverit. Siis sellaiset ihmiset jotka ovat sun kavereita mutta eivät oikeasti ole. Selän takana loka lentää ja panetellaan niin että suhina käy. Esimerkiksi joitakin syö ihan sietämättömästi mun tänne lähtö. Kuvittelevat että elämä täällä on yhtä paratiisimaista glooriaa ja siksi mä muutun muiden yläpuolella astelevaksi diivaksi, joka tuskin jatkossa pystyy enää kumartumaan tavallisen kuolevaisen kansan pariin. Yllättävän monella on mahdollisuus jossain vaiheessa elämää muuttaa ulkomaille töihin, opiskelemaan, reissailemaan tai mitä vaan, mutta kaikki eivät vaan tartu siihen. Ihan turha sit kateuksissaan vikistä toisten tekemistä ratkaisuista. Ja sitä paitsi arkielämä on just niin samaa täälläkin. Pyykkiä pestään, tiskataan, imuroidaan ja paska on ihan yhtä ruskeaa tälläkin puolella planeettaa.

7. Amerikkalaisen kulttuurin arvostelijat. Joo, turha luulla että musta olisi tässä pienessä ajassa kehkeytynyt jokin jenkkikulttuurifani. On kuitenkin ollut tosi mielenkiintoista seurata miten niin monella ihmisellä on ollut sananen sanottavana siitä, mikä amerikkalaisessa kulttuurissa sucks ja miten etenkin Texas on ihan punaniskojen kansoittama takapajula. Mielenkiintoisinta on se, että yleensä nämä ihmiset ovat muodostaneet mielipiteensä tv:n tarjonnan perusteella eivätkä ole eläissään käyneet Amerikassa. Ajatelkaa nyt jos koko maailma arvioisi suomalaisia ja suomalaisuutta sen mukaan mitä maailmalla Suomesta nähdään: Kaurismäen leffoja ja koulumassamurhalööppejä. Aika syvälle mentäisiin metsään jos meitä suomalaisia noiden perusteella arvioitaisiin. Niina laittoi kesällä tästä aika nasevan ja ihanan sarkastisen kirjoituksen. En enää löytänyt alkuperäistä mutta aikani pengottuani löysin sen vielä täältä.

8. Keskiyö. Siis miten juma voi taas olla keskiyö. Päivät menee niin tajutonta vauhtia ja monesti tuntuu siltä ettei oikeasti saa mitään aikaiseksi, mutta silti koko päivän on tehnyt sitä ja tätä ja suhannut menemään eikä yhtäkään kertaa tullut esim. ihan vaan istuttua sohvalla katsoen tv:tä. Mies on painunut petiin jo tunti sitten ja mä vaan kukun täällä vaikka mulla on lähes yhtä aikainen herätys kuin miehellä. (Mä herään lähes joka päivä ennen kuin Jakke lähtee duuniin. Meillähän on toistaiseksi vaan yksi auto, joten jos haluan päivän aikana päästä hoitelemaan asioita tai tallille niin mun pitää heittää mies aamulla töihin ja hakea se joskus iltapäivällä himppeen.)

9. Liian pitkät tekstit. Siis kuka ihan oikeasti jaksaa lukea tällaisia kilometrivuodatuksia, saati sitten kirjoittaa niitä? Miten yleensäkään mä en osaa esittää juuri mitään asiaa silleen lyhyesti ja ytimekkäästi vaan kaikesta pitää laatia hirveä juurtajaksaen-selostus? Voisinko joskus vaikka opetella.

No niin. Nyt katselenkin sitten miten kaikki paikalliset kaverit katoavat pölyvanan kanssa horisonttiin. Ai toi onkin TOLLAINEN!? Ja suomikaverit ovat kaataneet kauhistuksessaan kahvikuppinsa näppikselle, perkelöivät talouspaperirullan kera ja päättävät etteivät enää koskaan lue tätä surkeaa blogia kun tää onkin TÄLLAISTA.

No, ne mut oikeasti tuntevat ystävät ehkä vaan kohottavat kulmakarvojaan että no niin, nythän se S pääsi asiaan.