Oheisesta kuvasta ehkä päättelitkin että kyseessä ei suinkaan ole mieheni vaan heppaseni kuulumiset ;). Rakkaalla heppasellahan on tietysti monta kutsumanimeä - Hummer the Horse, Hummeli, Poni, Koni Korvapuoli (vaikkakin korvankärki alkaa jo olla takaisin aika normaalissa mallissa) jne. jne. ja uusimpana Karvanalle. Hassu hevonen kun on ihan sitä mieltä että Texasin talvesta ei kyllä selviä ilman kunnon turkkia. Viime yö olikin viileä ja nyt päivälläkin lämpömittari näyttää vain 15 astetta, mutta viimeisen viikon-parin ajan täällä on ollut lämmin rintama, jolloin päiväsaikaan lämpöä on piisannut iisistikin 24-28 asteen verran. Tämän ansiosta paksuun ja tuuheaan turkkiin pukeutunut ponipoloinen on hikoillut pelkästään laitumella ollessaan... Ratsastuksen jälkeen sen saa pestä lähes joka kerta ja kuivamisessa sitten kestää keskimäärin vuosituhannesta ikuisuuteen. Klipperin päristely on käynyt mielessä jo useamman kerran, mutta kun tallin omistaja oli vahvasti sitä mieltä että se ei kannata, olen vielä pitänyt syyhyävät näppini aisoissa. Hummerin voisi tosin vaikka heti huomenna lähettää laatikossa Etelänavalle ja se tarkenisi luultavasti turkkeineen siellä oikein mainiosti...Karvoineen kaikkineen Hummerille kuuluu oikein hyvää. Kulmikas laiheliini on alkanut jo saada pyöreyttä ja lisääntyvät lihakset ovat nostaneet jo aika kivasti lommottanutta ylälinjaa. Se on edistynyt kaikinpuolin isoin askelein ja on yhäkin hämäävän selväpäinen otus. Se on erittäin sosiaalinen ja pitää siten kaikenlaisesta seukkailusta, puuhastelusta ja paapomisesta. Koska Hummer oli edistynyt niin hienosti syksyn aikana, päätin vanhempien visiitin ajaksi antaa pollelle ratsuiluvapaata, jotta ehdin rauhassa suhailla ympäriinsä vierailijoiden kanssa. Herkkähipiäinen poni oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä että useamman päivän vapaa oli enemmänkin rangaistus kuin palkkio ja niinpä kun tulin tallille neljän päivän tauon jälkeen, oli edessä kylmä rintama. Poni vaan vilkaisi ketä tuli ja käänsi mielenosoituksellisesti peffansa mua kohti. Ei tietoakaan normaalista "pusipusi, ihanaa kun tulit taas" -tervehdyksestä. Mökötystä kesti parin päivän ajan, jonka jälkeen murjottavan otuksen sydän suli taas.
Niin paljon kuin Hummer kaikkea rakastaakin, löytyy myös pari inhokkia: pyyhkeet ja mahan alta harjaaminen. Pyyhkeen lähestyessä näköpiiriin menee Karvanallen korvat aivan littanaluimuun ja poni on hampaita väläytellessään aivan selkeä viestissään pyyhkeelle "määäää tapan sut"! Kaksin vielä kamalampi: pesun jälkeen kun pyyhin mahanalustaa, alkaa hännän huiskinta ja järjetön hampaiden kirskutus, joka kuuluu todennäköisesti Suomeen saakka.
Ratsurintamalla asiat etenevät kivasti. Sileällä ollaan edetty asteittain lihaksistoa, balanssia, suoruutta ja taipumista kehittäen. Aluksi riitti haasteita pelkästään suoraan etenemisessä; välillä tuntui että meno oli kuin juoppohullun päiväkirjasta. Nyt mennään suoraan ja taivutaan tarvittaessa uran suuntaisesti, joten poni on jo aika hyvin "ohjan ja pohkeen välissä" ja kulkee annetuilla raiteilla. Sivuittaisliikkeiden opiskelu oli alussa haastavaa, koska poni enemmänkin halusi puskea pohjetta vastaan kuin siitä poispäin, mutta tehtyämme vähän enemmän töitä maastakäsin, löytyi väistöliikekin. Erilaiset pohkeenväistöt ja avotaivutus sujuvat jo aika näppärästi, mutta toistaiseksi olemme tehneet niitä vasta käynissä. Enimmäkseen syynä on se, että mun on vieläkin ollut lähes sula mahdottomuus istua Hummerin harjoitusravissa. Pikkuhölkässä pystyn vielä suunnilleen pitämään legot kasassa, mutta kun pyydän isompaa ja irtonaisempaa ravia, lentelee mun raajat kuin marionetilla ja sisuskalut vaihtavat järjestystä. Siispä molempien hermoja säästääkseni ja fyysistä hyvinvointia edistääkseni ravaan pitkälti vielä keventäen, sillä en haluaisi hyssyttääkään ettei ponin ravi ihan typisty.
Laukkahan ex-laukkurilla on iso ja hyvä. Se menee jo ihan normaalissa tempossa, mutta matkaavoittavalla askeleella ollaan suunnilleen parissa askeleessa edetty kentän päästä päähän. Laukannostot olivat alussa haastellisia kun Hummer oli opetettu siihen, että laukkaan "kaaduttiin" kiihdytetystä ravista. Koska vetokilpailussa jäin yleensä kakkoseksi, opeteltiin asia uudelleen nostamalla laukka käynnistä. Vasen laukka nousee jo aika hyvin, mutta oikea tulee jonain päivänä parin virheyrityksen jälkeen ja jonain päivänä se vaan tuntuu kadonneen pudotusvalikosta. Kun sen oikean laukan saa kaivettua esiin, on se jo kohtalaista, mutta kyllä sen huomaa, ettei se ole ihan yhtä hyvässä balanssissa kuin vasen.
Estekuvioitakin ollaan jo viritetty. Polle menee jo pitkiäkin ravipuomisarjoja sujuvasti niin suoralla kuin kaariuralla ja yksittäiset laukkapuomitkin ylittyvät yleensä niin, että koipelit löytävät paikkansa oikeilta puolilta puomia. Pienimuotoisessa irtohypytyksessä totesin ensin että hevosen kanssa hyppääminen ei ole ihan sula itsemurha, joten sen jälkeen kokeiltiin samaa selästä. Pienet esteviritelmät polle lähinnä juoksi yli kuin kavaletit, joten estekorkeutta piti hieman säätää muistaen että tällä otuksella on aika pitkät jalat. Nyt olemme muutamia kertoja menneet vauvaesteharjoituksia: tavallisia ristikoita ja pystyjä ravilähestymisellä apumaapuomilla höystettynä ja esteen jälkeen (yrityksen mukaan myötä-)laukassa jatkaen. Hyvin on sujunut: Hummer hyppää aika luonnollisesti, puomit eivät kolise ja ponista homma on hauskaa. No nih, kyllä tästä vielä kenttähevonen viritetään...
Maastoilu on sujunut paremmin kuin hyvin. Aluksi suunnilleen joka ylä- ja alamäessä kompuroinut polle sai jo epäilemään tuleeko hommasta tuon taivaallista, mutta treenit pikkumaastoissa saivat pollen hahmottamaan kaikkien neljän jalkansa sijaintia. Nyt ollaan käyty jo pitkilläkin yli parin tunnin maastoilla Lewisville Laken mainioilla ratsastusreiteillä kuntoa kasvattamassa. Ensimmäisellä kerralla poni kangisteli käynnissäkin mutta pikkuhiljaa alkoi liikkeen letkeys löytyä ja heppanen hahmottaa että katos perskeles, tää hommahan on aika nastaa! Hirmu nopeasti Hummer hiffasi että löysät ohjat merkkaavat rentoa käyntipätkää ja ohjien kokoaminen tietää rivakampaa etenemistä. Nyt poni tosin ennakoi jo parin sentin ohjien lyhennystä hilpaisemalla raviin... Laukkaa ei tarvitse paljon ehdotella kun ripakinttu jo pyyhkii menemään. Parasta on se, että poni ei kyttää maastossa mitään. Linnut saavat lehahdella puskissa, kaatuneet tukit ylittyvät empimättä ja epäilyttävät tukkipinot saavat vain hieman tiiviimmän tuijotuksen, mutta mitään loiksahtelua ei ole ilmennyt. Paitsi kerran kun polulla ollut oksan pää osui heppasen jalkaan mistä seurasi kyseisen pitkän karahkan toisessa päässä reipas pöheikön heilahdus, jolloin poni teki ilmavan nelijalkaloikan että ehdin jo vilkaista minkä tammen oksalle laskeudun, mutta päädyin kuitenkin takaisin satulaan - ja tilanteen sillävälin vaarattomaksi todennut poni jatkoi heti seuraavasta askeleesta matkaa normaalissa käynnissä suunnilleen vihellellen... Toisella kerralla olin itse loiksahtaa johonkin kun maastopolun keskellä möllötti ISO ja ruma käärme auringonpaisteessa lämmittelemässä. Pöhkö poni ei edes huomannut mokomaa, olisi varmaan astunut yli tai päältä ellen mä olisi happi loppuen riippunut ohjissa.
Olen yrittänyt pitää Hummerin viikko-ohjelman mahdollisimman monipuolisena ja kasvattaa heppasen kuntoa pitkäjänteisesti. Välkkynä ponina Hummer tarvitsee myös hyvin monipuolisia harjoituksia, sillä jo yhdestä toistosta se alkaa hirmu usein ennakoimaan tehtäviä. Olenkin tehnyt sillä ihan jonkin verran Parellin "pelejä" (seven games), jotka pistävät Hummerin miettimään asioita ja joiden myötä meidän suhde on ilmiselvästi tiivistynyt. Niissähän on kyse maastakäsin tehtävistä harjoituksista, joissa hevosella on vain naruriimu ja pitkä köysi. Pelien tarkoituksena on kehittää ihmisen ja hevosen välistä luottamusta ja viestintää niin, että myöhemmin hevonen tekee tehtäviä ihan vaikka vapaana. Tehtävien myötä myös mm. harjoitellaan väistöjä yms. hyödyllistä. On ollut kiva seurata miten kerta kerralta Hummer tekee tehtävät paremmin ja luottavaisemmin. Esim. viime kerralla tynnyripujottelu meni jo aivan loistavasti. Siinä on "kolmio": yhdessä kolmion kärjessä olen minä itse ja kahdessa muussa on tynnyrit. Tarkoituksena on, että hevonen kiertää kahdeksikkoa tynnyreiden ympäri sujuvaa uraa, pysyen kokoajan ihmisen edessä. Ihminen ei saa liikkua paikoiltaan ja hänen tehtävänään on ohjata liikettä mahdollisimman vähin avuin. Ei saa riuhtoa narusta, huitoa tms. Kuulostaa ehkä tosi tampiolta, mutta ei muuten ole ensalkuun ihan helppoa. Niin yksinkertaisia kuin tällaiset erilaiset "pelit" ovatkin, on ollut todella mielenkiintoista nähdä miten paljon hevoset näistä tykkäävät - tällaisissa tehtävissähän hevonen joutuu ihan erilailla käyttämään omia aivojaan kuin esim. juoksutuksessa.
Kuten näkyy, Hummerista löytyy muutamia uusia kuvia! Ammattivalokuvaajaksi opiskeleva kaverini Tytti otti kouluprojektiinsa erilaisia hevosihmisaiheisia kuvia, joiden parhaimmistosta tilasin heti omat kopiot. Tytin upeita otoksia kannattaa käydä katsastamassa hänen kotisivuiltaan.
Kuvat (c) Tytti Lauhava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti