Olen jo oppinut monia ahdistustiloja ehkäiseviä sekä omaa terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Ensinnäkään missään ihme pusikoissa ei kannata hyppiä. Harmittomien miljoonien heinäsirkkojen lisäksi esiin voi tungeksia vähemmän harmittomia otuksia. Esim. sellasia jätti-isoja punaisia ampiaisia, horneteja, jotka kuulemma pistäessään saattavat turvottaa raajan tyyliin kaksinkertaiseksi. Tai sitten myrkyllisiä ground spidereita, joiden puraisun myötä saatetaan joutua amputoimaan jokin osa pureman saaneesta raajasta. Uskon vahvasti näihin ranch-legendoihin enkä mene kokeilemaan onko kyseessä tosi vai taru. Kauhukohteita olen kyllä nähnyt ja vaivihkaa poistunut paikalta takavasemmalle.
Satulaa hakiessa kannattaa aina ensin tömistellä, sitten liikutella satulaa hetki paikallaan vain takakaaresta yhdellä sormella kiinni pitäen ennen kuin nostaa sen vähän myöhemmin syliinsä. Sen alla on todennäköisesti päikkäreillä hiiri, joka tällaisen hienovaraisen herätyksen saatuaan yleensä ehtii mun näkemättä kipaista muualle. Parhaimmassa tapauksessa satulan alta killitti mua viisi hiirtä, jotka päivänvalon nähtyään pakenivat kuka mihinkin suuntaan ja minä loikkasin keskelle satulahuonetta odottamaan että vikisijät kipittävät omiin koloihinsa. Yhtä satulahuopaa oli kerran jo järsittykin ja syykin löytyi pian: satulan alle oli hiiri tehnyt pesän ja siellä kellotti muutama vaaleanpunainen karvaton hiirivauvakin. Hiljaa nostin satulan huopineen paikoiltaan ja häivyin huoneesta toivoen että kun palaan ratsastuskeikalta, on hiiriäiti vienyt vauvansa muualle tai joku muu on poistanut ne mun satulatelineeltä. Poissa olivat kun palasin enkä todellakaan halua tietää mitä niille tapahtui. Ja siis hei: mä käyn tallilla päivittäin eli satula huopineen liikkuu telineestä yhtä tiuhaan! Joko olen siunattu hiirten mielestä aivan ihanan hikihajuisella hevosella tai sitten en TODELLAKAAN tahdo tietää mitä majailee niiden satuloiden alla, joita ei ole liikutettu pariin kuukauteen - niitäkin ko. satulakammarista löytyy...
Jos taas haluaa tehdä esim. esteharjoituksia, olisi suorastaan henkinen itsemurha noin vaan kävellä puomipinolle ja siitä vaan nostella puomeja harjoituksia varten. Ehei! Puomipinon äärelle mennään saappaat tai chapsit jalassa, tömisytellen ja sitten jalalla yhden puomin pidemmälle vierittäen. Kun puomin ympärys on kaikin puolin tarkistettu ja puomi on vähintään metrin päässä pinosta, kannattaa hanskoitetuin käsin kantaa puomi harjoituspaikalle. Sama toistetaan niin monta kertaa kuin puomeja tarvitaan. Ja niiden ihan alimmaisten, seitittyneiden puomien kannattaa ihan vaan antaa jatkaa oleiluaan just siinä missä ovat. Niitä kun liikuttaa niin alta löytää sanoinkuvaamattoman kirjon erinäisiä pieniä, isoja ja keskikokoisia kuhisevia ötököitä, jotka liikkuvat nelin-, kuusin- tai erittäin monin jaloin. Puomien välistä voi myös bongata päikkäreiden keskeytyksestä ärtyneen käärmeen. Mua kohti liikkunut mato matala sai tosin potkaisun hiekkaa naamaan, jotta tajusi lähteä mieluummin ulospäin kuin syvemmälle talliin päin. Ja en ees kirkaissut. "Fuck!" taisin tosin äännähtää.
Hämähäkit ovat niin peruskalustoa että hyvä kun ansaitsevat enää edes omaa lukuansa. Seittiä lentää naamalle tuon tuosta. Silloin on parempi vaan pyyhkiä naama ja olla tasan katsomatta että killuuko seitin päässä kenties joku isompi tai pienempi lukki tai muu eklotus. Maastosta olen jo bongannut ne pari paikkaa missä on aina seittejä reitin varrella. Ihan vaikka just siitä meni joku edeltävä ratsukko. Niistä kannattaa suoriutua joko: a) raipallinen versio: ojentamalla käsi pitkäksi suoraan eteen hevosen korvia kohti ja osoittamalla raippaa antennimaisesti kohti taivasta tai b) raipaton versio: ojentamalla käsi kohti hevosen korvia ja taittamalla käsivarsi kyynärpäästä 90 asteen kulmaan niin että sormet osoittavat taivasta kohti naaman kohdalla (vähän silleen kuin joku katolilaisen papin siunaus alkaa). Näin valtaosa inhottavista siimamaisista seiteistä napsahtaa poikki ennen kuin ovat naamalla. Tästä tosin voi seurata se, että maastolenkin varrella olevan puiston penkillä istuva pariskunta katsoo siunaushetkeäsi hyvin epäuskoisena, mutta vastaavat kyllä Hello, how are youhusi kohteliaasti. No, täällähän usko on arvossaan.Ja tämähän ei ikävä kyllä ole mikään myöhästynyt Halloween-tarina vaan ote jokapäiväisestä tallielämästä ja oppimisesta osin kantapään ja osin kuulopuheiden kautta. Ja mainittakoon myös, että Hummer the Horse asuu aikalailla upscale ranchilla, joka on yleisesti ottaen siisti mesta, ei missään rötimörskyssä...
Onneksi tallilla on niitä miellyttävämpiäkin elikoita. Hevoset nyt ennen kaikkea, ja erityisesti Koni Korvapuoli (siitä lisää myöhemmin joku päivä), mutta myös muut karvavintiöt. Kissat nyt ovat vakiosulkkiksia. Lisäksi tallin lammella on erinäinen määrä kilppareita ja hanhia, sorsia ja eräs valkoinen haikara, joka levähtää aina saman puun samalla oksalla. Näin syysaikaan lammelle on pyrähtänyt joko pysyvästi tai muuttomatkan pitstopille liuta ihan suomalaisen näköisiä pullasorsia ja kanadanhanhia. Kansainvälistä jengiä siis.
Lisäksi ilmeisen hyvä tammenterhovuosi on saanut suorastaan hillittömän määrän oravia pihapiiriin. Niitä kun seuraa tovinkin niin saa kyllä halvat naurut. Pöljät oravat saavat välillä ilmeisesti jotain reviirikiistoja ja kahakoivat, juoksevat kilpaa, pomppivat ilmaan ja näinpä juuri erään oravan heittävän toista tammenterholla (!!!). Ei osunut.
Iltahämärän aikaan jos on liikenteessä, uskaltautuvat pusikoissa asustelevat pienet jänikset pupeltamaan ruohoa pellolle. Ihaniahan nuo puppelit ovat, mutta toisinaan rasittavia kun hämärään venyneissä loppukeventelyissä pitää seurata tarkkaan maata ja sieltä erottuvia valkoisia häntätupsukoita, ettei iloinen loiksahtelija ole kohta vain vaisu liiska.
Tämä täällä kiittää ja kuittaa ja päättää karmaisevan elikkotarinan ihan just tähän. Ja menee iltaruokkimaan ihanaisemmat kotieläimensä. Mies tosin on illanvietossa suomipoikien kanssa, joten ruokittavana on vaan kaksi kissaa ;).
Kuva (c) Mervi K.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti