Wazzup?!?!

Hahaa! Sainpas ton Kaliforniatekstin tuutitettua! Kyllä siitä tulikin niin pitkä sepostus (enkä mä ees todellakaan mennyt mihinkään yksityiskohtiin!), että pitäis varmaan myöntää kunniapalkinto sille, joka oikeasti jaksoi koko lätinän lukea. Edes mä en jaksanut, joten teksti on tod.näk. just sen mukaista... Postaukseen olisi vissiin pitänyt ympätä joku varoitusteksti, että kirjoittaja ei ole vastuussa lukijalle aiheutuneista fyysisistä vahingoista, kuten isosta lommosta otsassa, joka aiheutui törmäyksestä läppärin kanteen unen ottaessa voiton kesken lukemisen...

Samaan syssyyn voisin kai heittää vähän muitakin kuulumisia. Tosin nyt kun yritän oikein miettiä jotain kuulumisia niin ei tasan tule mitään mieleen. Eli luultavasti meille ei kuulu mitään.

Kesä on mennyt aika vilakasti - tuntui että ihan vasta äsken oli kesäkuun alku ja valtaosa paikallisista suomituttavista pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja sulloutui perheineen Atlantin yli suhaavaan jumbojettiin. Nyt ollaankin sitten jo elokuussa, useimmat ovat jo palanneet maisemiin ja kaikkialla aletaan jo valmistautua koulujen alkuun... Meidän kesä on mennyt kokolailla duunissa. Miehellä ei ole ollut lomaa eikä tule olemaankaan ihan lähiviikkoina, joten hän alkaa olla jo pienessä määrin ryytynyt. Elokuussa yritetään ehkä pitää joku pieni irtiotto pidennetyn viikonlopun muodossa ja sitten syyskuussa toivon mukaan päästään toteuttamaan se meidän pläänäämä Gland Canyon -keikka. Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

Mulla on ollut taas vaihteeksi joku erittäin ärhäkkä epäsosiaalisuusepidemia. Olen saanut allergioita melkein kaikista ihmisistä, etenkin itsestäni, ja jotenkin vaan kaikki ärsyttää, ahistaa, vituttaa ja kyrsii. Mikään vaan ei ole hyvin, ei kiinnosta, ei huvita, ei jaksa motivoida. Sellaista ketutuksessa kylpemistä sen sijaan on riittänyt ja sekös se vasta ärsyttävää onkin! Mä voisin popsia vaikka jotain vaaleanpunaisia nallekarkkeja tai mitä vaan mikä ahistustilaan auttaisi, kun osaisin vaan nimetä tän nimenomaisen allergeenin. Mutkun ei. Kaikki on periaatteessa hyvin mutta ei oikeesti kuitenkaan.

Tämä tyytymättömyystulehdus nostaa päätään säännöllisen epäsäännöllisesti niin kuin joku huuliherpes ikään, se vaan kytee jossain pinnan alla kunnes joku päivä popsahtaa maisemiin. Sitten sitä ärsytystä riittää hamaan päivään X, kunnes se katoaa samalla lailla kun tulikin. NIIIIN ärsyttävää! Mikä helvetti sitä pitää ihmisellä olla kun aina haluaa jotain muuta kuin mitä on. Kiittämättömiä, ruojat, minä etunenässä.

Asosiaalisuuskauden sivuoireena on ollut myös lorvikatarri. Kaikkea, kivaakin, tekemistä olisi ja riittäisi, mutta en vaan saa mitään aikaiseksi. Kuunona jumitan vaan vaikka töllön eteen kattomaan pari leffaa. Mä olenkin taas pitkästä aikaa aktivoitunut Netflixin jäsenyydessäni ja tuijotellut muutaman leffan per viikko. Viimeisimpiä aika kivoja ovat olleet The Memoirs of a Geisha (Loved it!!!), Juno ja The Bucket List. Ihan oikeissa leffoissakin tuli pitkästä aikaa käytyä kun käytiin kavereiden kanssa kattoo The Dark Knight. Mä olin ennen leffaan varsin asennevammainen kun mun mielestä Batman-leffat kuuluvat vähintäänkin 20 vuotta mua nuoremmalle sukupolvelle, mutta sehän piru olikin oikeesti aika hyvä! Actionia riitti niin, että jalat huusivat hoosiannaa kun kiikuin penkin laidalla valtaosan leffasta. Ja Heath Ledger oli ihan tajuttoman hyvä Jokerina. Itseasiassa tänäkin iltana on leffaa tyrkyllä, sillä ollaan tyttöporukassa menossa katsomaan Mamma Mia! Odotukset ovat korkealla, sillä ko. musikaali oli ihana ja Meryl Streep on yksi suosikkinäyttelijöitäni.

Jos nyt päivä ei joskus risukasaan paistakaan, niin viimeistään silloin pilvet hälvenevät kun pieni karvavauvamme poukkoilee näköpiiriin. Se on niin hupaisa veikko! Pikkumies rakastaa koko maailmaa ja sen kansalaisia tasapuolisesti ja jakaa rakkauttaan mm. riemupissojen muodossa milloin kenenkin kintuille. Puuhapetterin kyytiä saavat milloin luvalliset ja milloin luvattomat kohteet, mutta onneksi pääsääntöisesti tuhot ovat olleet pieniä. Perheen kissaeläimeltä on kyllä vaadittu tajuttoman pitkää pinnaa touhutahvon kanssa ja sitä on onneksi riittänyt. Silloin kun päre kärvähtää, tulee pieni napakka luunappi tai kissa vaan karauttaa koiraportin yli yläkertaan omaan kissa-kingdomiinsa. Välillä taas nähdään helliä hetkiä kun kovin erilaatuiset kaverukset kellivät vieretysten tai jakavat sopusoinnussa saman ruokakupin sisällön.

Ihan kuin meidän perheeseen ei kaksi karvakallea riittäisi (plus se kolmas tallilla asustava möhköfantti), niin noita tarjokkeja vilistää meidän takapihalla taas enemmän kuin riittävästi. Yksi ilta pihalla dogin kanssa palloillessamme koira yhtäkkiä ampaisi pihan nurkkaan innokkaasti haukkuen. No minä perässä kurkkimaan että mikäs se siellä. Ounou! Pihan nurkkaan ahdistettuna kärvisteli pikkuhaisunäätä, joka ei koiran kohtaamisesta ollut ollenkaan riemuissaan, vaan nosti häntänsä pystyyn, teputteli takajaloillaan ja alkoi peruutella koiraa kohti. Kauhukuvat vilisivät silmissä miten koira ja koko pihamaa lemuavat käsittämättömän karmealta seuraavat viikot (olen päässyt sellaisen livenä toteamaan ja ei todellakaan ole mikään toivetila saada moista lisämaustetta omiin ympäristöihin), joten jollain hermeettisellä ryydloikalla nappasin koiran talteen silläkin uhalla että haisusuhahdus osuu minuunkin. Onneksi tilanne laukesi ja pikku pörröhäntä vilisti vauhdilla karkuun.

Seuraavan illan vieras oli tosin sitäkin epätoivotumpi: mies bongasi pihalta ison ja inhottavan käärmeen. Onneksi pihalla poukkaroinnut pikkutahvo (koira siis, ei mies...) ei elikkoa huomannut, joten säästyttiinpä taas kerran pikkukoiran itsemurhayritykseltä ja luikero paineli karkuun. Että mitähän tosiaan seuraavaksi? Kojootit ovat onneksi pysyneet aidan nurjalla puolella, mitä nyt joku aamuyö pitivät jonkun isommankin konsertin jossain hyvin lähellä.

Herra Hevonen voi myös oikein mainiosti, tosin sillä on vaihteeksi ollut vähän sellainen aaltojakso. Joku päivä ei pysty keksittyy ei sitten mitenkään ja seuraavana lukee ihan kaikki ajatuksetkin. Onneksi yleisesti ottaen se on tosi nasta hemmo ja jos joskus aiheuttaakin jonkun ottaa ohimoon -kohtaksen, menee se ohi varsin nopeaan.

Sen sijaan mikä ottaa otsalohkoon ihan oikeasti on meidän talliklepto. No oikeesti! Mun roippeita saa vapaasti lainata, mutta olisi ihan mielettömän upeeta jos ne sitten palautuisivat paikoilleen ja mieluusti siinä kunnossa missä matkaan lähtivätkin. Ihan liikaa vaadittu! Heti uudelle tallille muutettuamme talliklepto nyysi Hummerin riimun ja narun, jotka ilmeisesti olivat paremmat kuin muut yleisessä käytössä olevat. Mähän sissinä käänsin koko paikan nurin, koska ne oikeasti ovat parhaat enkä ota mitään kämäisiä korvikkeita. Okei, ne löytyivät eräästä tallilaatikossa - sattuuhan tuota. No, sitten eräs kerta kun olisin tarvinnut saksiani, olivat ne kadonneet. Pienen nuuskinnan jälkeen löysin ne töröttämästä seinänraosta, josta ne poimin takaisin paikalleen. No ylläri pylläri, eihän ne enää taas siinä olleet seuraavana päivänä! Silloin ne olikin jemmattu niin hyvin, etten vahingossakaan enää löytänyt niitä. Eräs päivä tämä huolimaton talliklepto oli kuitenkin jättänyt ne oman tallilaatikkonsa sisään mutta niin näkyville, että bongasin ne sieltä. Ja samassa yhteydessä löytyi muuten multa pidemmän aikaa kadoksissa ollut hevosharjakin. Että WTF?! Sairaan rasittavaa tollainen nysvintä. Jos jotain pöllii niin veis nyt sitten niin ettei niitä enää näy, mutta tyyppi vaan haalii roipetta omaan tallilaatikkoonsa. Prkl. Meidän kotiklepto muuten just tätä kirjoittaessani hilasi vaivihkaa jonkun sanomalehden osasen sohvan alle ja nyt sieltä kuuluu riemukasta paperin riivintää...

Muuten ei Wonderlandiaan mitään ihmeitä kuulu. Tänä vuonna ei käynyt niin hyvä säkä, että yli 100 F asteen (n. 38 C) päiviä olisi kesään osunut vaan muutama, vaan nyt ollaan jo pari viikkoa vedetty yli 100 asteen päiviä putkeen ja samalla kaavalla kuulemma jatketaan pitkälti läpi elokuun. Hurrikaaneja ja trooppisia myrskyjä pukkailee Teksasin rannikolle tuolta Meksikonlahdelta, mutta onneksi suuremmilta tuhoilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Meillepäin nuo myräkät eivät tosin ole yltäneet - eilen Galvestonin nurkille rantautunut Edouard-myrskykin toi meille vaan kivasti vilvoittavia tuulia, huomenna ehkä hitusen kaivattua sadettakin.

Tämä päättäisi nyt tavallistakin tylsemmän raporttinsa tähän ja painuisi pikkuhiljaa kohti leffateatteria... So long!