Onnelliset yhdessä

Kyllä ratsastus on sitten ihanaa <3 !!! Nyt kun sitä siis viimeinkin pääsee taas harrastamaan... Iso Harmaa sai tosiaan monosensa (tai siis vaan etukengät, Hummerhan on ollut kokoajan vaan puolikengässä, barefootina takaa) viime viikolla ja siitäkös molemminpuolinen riemu ratkesi. Upeeta mahtavaa!

Heti seuraavana päivänä olimme tietenkin lähdössä ratsu-urheilemaan. Heppapolo ei tiennyt miten päin olisi ollut kun huomasi, että aloin roudata satulaa ja suitsia näkyviin: ensin höristiin kovasti, sitten kuovittiin toisella tassulla ja sitten toisella, taas vähän isoa hörinää ja sitten lennokasta ilmakuovintaa vuorojaloin. Paikalla ei olis just oikein mitenkään kerennyt seisoskelemaan kun satuloinnissa kesti ensimmäisen kahden sekunnin jälkeen näemmä ihan liian pitkään.

Kun viimeinkin päästiin reissuun, ampaisi hevonen tallin ovelta kuin telkkä pöntöstä, mutta lennokas lähtö tyssäsi samantien kun hevonen muisti aristavat kavionsa au, au, auts, oih, au, au, oih, auts. Niin muuttui intomielinen suhaus varovaiseksi köpöttelyksi alta aikayksikön. Nurmipohjalla onneksi oli vähän helpompaa, joten ekat päivät menivätkin ihan vaan käyntihommissa nurtsilla. Ilmeisesti työntekoa ja aivojumppaa enemmänkin kaivannut pouni teki tehtäviä kauhella tohkeilulla ja intensiteetillä että meinasi jo vanhaa tätiä alkaa naurattamaan.

Tänään kävimme jo maastolenkillä - vieläkin vaan kävellen, mutta sen verran lennokkuuta oli jo askeleessa, että varmaan pikkuhiljaa pääsemme jo normaaliliikutuksen pariin. Heebo veti nimittäin koko matkan hirveetä valentinkonosta pylly vemputtaen. Joen kohdalla piti kuitenkin vähän esittää pahasti amnesialaista, järkyttyä veden virtauksesta ja kylmänkosteasta tunteesta kavionkärjessä. Hyvä yritys heittää 180 astetta ja lähteä kotiin nythetipaikallatästänäinjoo. Kun ei täti mennyt tuohon lankaan, piti joki (siis sellainen vaivainen puroliru) ylittää hirveällä hemobanzailla ja päälle pari nasevaa karatepotkua jos vaikka sieltä vedestä olisi yrittänyt joku krokotiili kavioita kurotella. Kato ei voi olla pelaamatta varman päälle!

Muutoin lenkki meni rauhaisasti. Tai jos nyt voi rauhaisaksi sanoa sitä, että pouni kiitää kuin tuhatjalkainen ja käynti on muuttunut nelitahtisesta noin 22-tahtiseksi nylkytykseksi. Yhm. No mutta anyways, koin taas sen mitä olen eniten kaivannut. Luonnon ihanan rauhan. Kauniin lintujen liverryksen. Makean tuoksun kukkivista puista (sori, en oo vieläkään kehittynyt tossa hortonomiapuolessa, joten ei mitään ymmärrystä mikä puu se on kun nyt kukkii silleen tosi makea-aromisesti). Kahahduksia pusikoissa kun pienet jänikset pyrähtelevät loitommaksi ja linnut lehahtavat lentoon. Joenuoman yhtäaikaa miellyttävän ja epämiellyttävän mutamaisen ja kalamaisen tuoksun. Sielu lepää. Kaikki maalliset murheet, synkät mielet ja stressit haihtuvat kehosta yksitellen ympäröivään isoon ilmaan. Tilalle asettuu hyvä, rento ja lämmin mieli. Taidan olla onnellinen edes sen hetken.

Ja niin tuntuu olevan myös Iso Harmaa.