Järki ja tunteet

Nuo kaksi mokomaa eivät vaan millään meinaa pysyä synkronissa. Ainakaan minun sisälläni. Ihminen yrittää monesti suojella itseään tulevilta kolhuilta miettimällä erilaisia kauhuskenaarioita ja realistisiakin tulevaisuuden tapahtumia. Silti kun tilanne on päällä, tuntuu että koko järkivoittoinen itseuskottelu oli ihan turhaa, totuus lyö kuitenkin päin naamaa kaksin kerroin kovemmin kuin kuvittelitkaan.

Meidän pieni, 15-vuotias Hiski-kissa taitaa elellä taipaleensa loppusuoraa. Tämä on ollut tiedossa jo hyvän aikaa, sillä kissan kuihtunut olemus, raskaampi askel, himmentynyt turkki ja moni muu seikka on kielinyt siitä, että vanhuus ei tule yksin. Kissavanhus onkin saanut erinäisiä etuoikeuksia ja tyytyväisenä kehräten se makaa monesti ranteeni päällä kun näpyttelen koneella. Ei tänään. Väsynyt pieni kissa on viettänyt puolenpäivää eläinsairaalassa, johon se on huomenna vielä palaamassa jatkotutkimuksiin, ja nukkuu nyt valitsemassaan paikassa kylpyammeen pohjalla.

Mä olen jo useamman kerran eri yhteyksissä todennut, että on suoranainen ihme jos tämä kissa ensi vuotta näkee. Järki on sanonut jo monesti että tämän kissan matkamittarissa alkaa olla jo kovin korkeat lukemat - jossain vaiheessa moottori vaan ei tule enää jaksamaan. Monet merkit ovat jo osoittaneet koneiston yskähtelevän ja pahasti. Kaiken järjen mukaan mun olisi siis pitänyt olla tilanteeseen hyvinkin varautunut.

Mutta kuinka ollakaan. Kun kissa äkillisesti oksentelee puolen yötä, tuijottaa väsyneenä tyhjyyteen, maukaisee välillä surullisena ja nuokkuu puolihorteessa, ei järjellä ole enää sijaa majatalossa kun tunteet pääsevät valloilleen. Sydän särkyy joka kerta kun kissa ottaa hoipertelevan askeleen. Tuo kaunis Sheban kuningatar, joka itsetietoisesti on hallinnut meidän perheen kattavaa valtakuntaa. Kyyneleet valuvat valtoimenaan joka kerta kun näen pikkukissan tai ajatus vilahtaa siihen suuntaankaan.

En minä ole valmis vielä! Mulla olisi vielä ihan liikaa rakkautta juuri tälle pienelle luontokappaleelle annettavana. Eläinlääkäri on vielä toiveikas, ja miksei olisi kun kannamme hänen vastaanotolleen muhkeita shekkejä päivä toisensa perään. Kaiken tunnevyöryn keskellä alkaa kuitenkin järki nostamaan päätään. Minun sydämessäni on kohta reikä, jota mikään ei voi paikata. Jollei sen aika ole tänään tai huomenna, se on kuitenkin aivan liian pian.