168 cm höpönassua

Nonni, nyt se on oikein virallisella mitalla todennettu. Herra Hevonen on 16.2 hands high eli kämmenleveyttä korkea. Tämä vastaa senteissä 168:aa. Oho! Sain ihan kuin bonuspalkintona 3 cm lisää hevosta halittavaksi! Hevosen taannoisessa myynti-ilmoituksessa nimittäin mainostettiin sen olevan 16.1 hh, joka vastaa n. 165 cm:ä. Liekö mittaus mennyt vähän hutiin, tullut arviointivirhe vai korkeutta tieten tahtoen pienennetty: täällä nimittäin kaikki yli 16 hh hevoset ovat valtaväestön mielestä kauheita korsteeneja, joten isojen hevosten mittatuloksia pienennellään monesti tahallaan myyntitarkoituksessa. Koska eurooppalaisen mittapuun mukaan Hummer on ihan normikokoinen hevoselikko, tuntuu monesti suorastaan koomiselta kun tallitoverit huokailevat kilpaa että herranjestas sun hevoses on jättimäinen!!! Miten sä edes pääset sinne selkään?! Sitten kun kipuan sinne ihan normaalisti ilman mitään jakkaroita niin hyvä etten saa valtaisia aploodeja, aaltoja ja kumarruksia...

Herra Höpönassu harrasti tällä viikolla vaihtoehtoista liikuntaa. Alkuviikosta hyppäsimme pitkästä aikaa kun ulkokenttä oli kerrankin kunnossa (se menee sateiden jäljiltä ensin suomaiseksi mutalöllöksi ja kovettuu sitten sementiksi). Muistiinpano itselle: voitko yrittää hypyttää säännöllisesti, ilman kolmen viikon välejä?!? Meinasi nimittäin olla hieman ylitsevuotavan riemukasta menoa. Ihme että kuolaimet ovat vielä ehjät kun hevonen järsi niitä innostuksensa pauloissa kuin purukumia. Kun este lähestyi horisontissa, alkoi hevonen suorastaan väen vängällä punkemaan kohti sitä jalat ilmaa kauhoen. Välillä oli pakko olla päästämättä hevosta esteelle kun kontrollista oli enää muisto jäljellä. Aiotut harjoitukset saatiin kuitenkin vietyä läpi ja vieläpä kohtuullisella kunnialla. Ratsastuksen jälkeen mun ääni oli tosin lähes kadoksissa kun sain hokea rauhoittavia whoa'ta ja ptruu'ta yhtenään.

Muutenkin välillä tuntuu että olen joidenkin paikallisten silmissä harvinaisen uhkarohkea kauhukakara. Meidän tallilla tosi harva hyppää yleensäkään (tallin väestö koostuu paljolti tädeistä, joita alkaa jo hitaassa ravissa huimata...) ja ne jotka hyppäävät, omaavat sellaiset hevoset, joilla mun mielestä on jo toinen jalka haudassa. Eräällä naisella on hieno hevonen ja hän on kiinnostunut hyppäämisestä, mutta ei kuulemma missään nimessä voi hypätä vielä ennen kuin hevosella on vähän enemmän disciplineä, kuria ja hallintaa. Hyvänen aika, kyseistä hevosta voi kääntää kymmenpennisellä missä tahansa askellajissa ihan niin kuin haluaa! Että minkähänlaista hallintaa saisi vielä lisätä? Mä taas olen vähän sitä koulukuntaa että kun hevoselta löytyy jarru ja kaasu ja edes jonkinlainen motoriikka, niin puomeille ja sen jälkeen esteille vaan. Ne on vaan hyvää vaihtelua ja jostakinhan sitä on aloitettava. Harjoitus tekee mestarin!

Eilen hyppäsimme vielä toisen kerran tällä viikolla; loikimme maastotarhan tukkeja, ojia ja pientä halkopinoa. Hevosella oli hauskaa, as usual, mutta tämä kerta meni jo hallitummin. Kun päästin pidemmän pätkän vähän reippaampaa, isompaa laukkaa, oli pelkästään istuntaa aavistuksen tiivistämällä ja vatsaa napakoittaessa hevonen takaisin ruodussa ja tarkkana. Kutsuiskohan kenttäradat joku vuosi?

Perjantai oli silti viikon vaihtoehtoisin päivä. Silloin nimittäin teimme erinäisiä Parellin harjoituksia maastakäsin ja tallitoveri lainasi jättimäistä (about metrin halkaisija) hevosille leluksi tarkoitettua jalkapallokuvioitua palloa. Hummerilta lensi ensin silmät päästä ja se oli ihan sitä mieltä että hänen persoonansa ei kyllä mitenkään mahdu samalle areenalle valkomustan omituisuuden kanssa. Pientä tanssahtelua ja sieraimet levällään kovaääninen PRÖÖÖÖÖT. Koska karvapalleroiseeni on pääsiäispupun lisäksi risteytetty ilmeisesti myös kissaa, ei se voinut vastustaa uteliaisuuttaan, vaan nopeasti lähestyi palloa, tutki, nuuhki, haisteli. Töykki turvallaan ja välillä jalallaan. Pallo veti puoleensa kuin magneetti - kun se vieri pitkin areenaa, oli hevonen heti perässä. Pallo oli huisin hauska niin kauan kun se vieri hevosesta poispäin, mutta välillä se saattoi vaihtaa suuntaa itsekseen ja vieriä kohti hevosta. E-p-ä-i-l-y-t-t-ä-v-ä-ä-!!!! Prööt, vinkaus ja loikka kauemmaksi. Jälleen kerran manasin kun ei ollut kameraa mukana, sen verran koomista kotivideomateriaalia nähtiin.

Mä en tiedä olenko minä vai hevonen joku ihmeellinen elikkomagneetti, mutta viime viikon maastolenkillä näimme sekä suden että kolmijalkaisen kojootin! Mitä sitä tavallisista linnuista ja jänöistä tai edes laumallisesta peuroja. On sitä nähty joku tunnistamaton iso kissaeläinkin. Ja nyt sitten nuo kaksi koiraeläintä samalla reissulla.

No susiahan ei tällä leveyspiirillä vapaana kuljeksi. Naapurustossa asuva rouva sattui olemaan maastolenkillä totuttamassa nuorta hevostaan maastoihin, mukanaan joku huskyn näköinen, sutta muistuttava koira. Paksuvillainen elikko porhalsi täyttä päätä jokeen uimaan ja näytti nauttivan hellepäivän viilennyksestä täysin rinnoin. Se ei suostunut vastaamaan emäntänsä kutsuun, vaan porskutteli kylpyynsä tyytyväisenä, joten ylitimme sitten joen elikko vieressämme. Hummeria tosin epäilytti, eikä se suostunut laittamaan kinttujaan samaan veteen missä elikko lillui, vaan ponkaisi aimo-banzailla veden yli. Sittemmin emäntä kertoi, että koira ei itseasiassa ollut koira vaan Kanadasta salakuljetettu susi, jonka emä oli ollut kesysusi. Rouva itse ei ollut sutta tänne tuonut, vaan oli sen erinäisten mutkien kautta pelastanut. Manaili kyllä että eivät sudet Teksasin kuumuuteen kuulu, meinaavat saada lämpöhalvauksen kesäisin eivätkä ne muutenkaan mitään lemmikkejä ole.

Etteikö tuossa olisi ollut päiviteltävää yhdelle maastolenkille, niin kotiinpäin palatessamme törmäsimme eräässä mutkassa kolmijalkaiseen kojoottiin. Tai siis oli sillä kaikki neljä jalkaa paikallaan, mutta oli ilmeisesti loukannut toisen takajalkansa, sillä se ei astunut sillä ollenkaan. Karulla tavalla kaunis ketun ja koiran risteytykseltä näyttävä elikko siirtyi tieltämme metsän siimekseen, mutta jäi tosi lähelle tiiraamaan etenemistämme. Pysähdyin oikein sitä katsomaan ja se vaan killitti takaisin. Lopulta se kääntyi ja lähti hiljalleen jolkottamaan menojaan.

Mitähän seuraavaksi? Laumallinen seeproja? Elefantti? Sapelihammastiikeri? Kuka tässä kohta uskaltaa enää maastoon mennä?! Hevonen saa mennä itekseen kun ei näytä erinäisistä elikoista yhtään piittaavan.