Mitä ihmettä!? Onko rouva mennyt ihan sekaisin ja alkanut kaikkien näiden vuosien jälkeen sittenkin syömään puuroa - ja vieläpä sitä yli-inhokkia riisipuuroa? Vai onko joulu täällä yhtä aikaisessa kuin joulukoristeet kauppojen hyllyillä? Indeed, tänne toiselle puolelle planeettaa piti reissata ennen kuin tämä rouva otti ja keitti elämänsä ensimmäisen riisipuuron (tämä oli ihan pakko ikuistaa...)! Ja mitä sitten kävikään...Huh, miten tämäkin viikko on jo ehtinyt taipumaan loppupuolelle saakka? Jotta viikot eivät ihan viuhuisi vinkuen ohi, olen alkanut pikkuhiljaa järjestämään elämääni edes jotain säännöllistä aktiviteettia, ettei tämä mene ihan vaan hevosteluksi, shoppailuksi, kodinlaitoksi ja asioiden hoiteluksi... Keskiviikkona oli nimittäin oikea aktiivipäivä: heitin ensin aamulla miehen duuniin ja treffasin sitten Mervin, jonka kanssa kävimme starttaamassa päivän IHOPissa (International House of Pancakes) teekupin ja aamiaissatsin voimilla. Ja tietty pannukakuilla. Oli muuten eka kerta kun täällä tuli syötyä niitä ja täytyy kyllä sanoa ettei ihme että ne ovat yksi olennainen osa tätä kulttuuria - olivat nimittäin ihan järjettömän hyviä kaikkien ihanien makusiirappien kera :P.
Kympin pintaan kurvasimme takaisin Firman pihaan, sillä siellä on eräässä rakennuksessa Suomikoulun kirjasto ja Suomipuoti. Kirjasto on pääosin lahjoituksin ja "lukukausimaksuin" toimiva DFW-alueen suomalaisten palvelupiste, josta voi lainata niin tuoreita suomenkielisiä aikakausilehtiä, kirjoja, musiikkia kuin dvd:itäkin. Suomipuodissa on puolestaan myynnissä pieni valikoima suomalaiseen makuun iskeviä kuivaelintarvikkeita, joita täältä ei saa: on tietysti lakritsia, salmiakkia, Fazerin suklaata (tosin sitä on vaan talvikautena kun tällä hetkellä ne muuttuisivat kuljetuksen aikana lähinnä kaakaoksi...), Turun sinappia, rae- ja vaniljasokeria, kahvia ja mm. suuren suosion saavuttanutta paikallisen leipomon suomalaisella reseptillä tekemää ruisleipää (kun se aito ja oikea olisi aika kuivaa tänne saapuessaan...).
Homma toimii vapaaehtoismentaliteetilla ja se on monien suomalaisten viikottainen kohtauspiste. Kirjasto on ollut toistaiseksi auki vain keskiviikkoisin pari tuntia, sillä vapaaehtoisia "kirjastotätejä" ei oikein ole ollut riittävästi. No, me aktivistithan menimme nyt siis kirjastolle erään Hannan opastuksella oppimaan kirjastotädeiksi, jotta kirjasto voisi jatkossa olla toisenakin päivänä auki. Lainauksia ja palautuksia "piippaillessa" ja ruikkari- ja/tai karkkihimoisten ostosten kasöörinä toimiessa aamupäivä viuhahtikin nopsaan alkuiltapäivän puolelle. Ihan kivaa hommaa ja sen verran helppoa, että päätimme Mervin kanssa ottaa vakkarivuoroksi perjantaiaamupäivien uudet kirjastovuorot.
Viuhahdin välissä kotiin ja tarkoitus oli siivota kämppää, mutta jumituinkin lukemaan kirjastosta juuri lainaamaani kirjaa. En ole lukenut todella TODELLA pitkiin aikoihin: Suomielämässä on olevinaan ollut jotenkin niin kiire ettei iltaisin sinä vähäisenä "kotivapaa-aikana" ole paljon Hesaria ja satunnaisia muita lehtiä paksumpaa tavaraa jaksanut/ehtinyt lukea. Nyt vaan lähti tuo kirja kaverin vahvoista suosituksista johtuen mukaan ja ajattelin että kun se näytti sen verran pieneltä ja helppolukuiselta (jee, isot tekstit ja lyhyet kappaleet...), niin eiköhän tuosta parin viikon laina-aikana selviä. Mitä vielä - jotenkin vaan "lukujumi" aukesi ja ahmin kirjan loppuun torstaiaamuna... Anna-Leena Härkösen omaan elämään pohjautuva Heikosti positiivinen oli paikoin rajua, mutta ihanan aitoa, rehellistä ja suorasukaista luettavaa.
Keskiviikon lukusession keskeytti Jaken, Teemun ja Mervin tulo. Kaksi ekaa lähtivät samointein kohti läheistä golfkenttää ja me Mervin kanssa tovin istuttuamme suuntasimme kuudeksi Grapevineen molemmilla kainalossa essut ja kattilalliset riisipuuroa. Ahkerasti olimme kumpainenkin kodeissamme sitä edellisiltana keitelleet. Grapevinessa oli paikallisen BreadHaus -leipomon tiloissa Suomikirkon leipojaiset. Leipojaisia pidetään kuulemma noin kerran kuussa: siellä leivotaan lähinnä pullaa hyväntekeväisyytenä Suomikirkon erinäisiin tapahtumiin ja myyjäisiin - ja niin siis tälläkin kertaa. Bonuspalkintona oli tällä kertaa riisipiirakoita: kun ahkerasti väänsimme, pyöritimme, virutimme ja kieritimme pullaa jos johonkin muotoon, saimme palkkioksi leipoa itsellemme riisipiirakoita.
Riisipuuron keitto oli mulle ihan ensimmäinen laatuaan, sillä lapsesta saakka olen puurotraumatisoitunut ja päättänyt että puuroahan ei tästä kurkusta alas mene. Mies on onnekseen osannut olla omatoiminen ja keitellä puuroa tarpeittensa mukaan... Myöskään karjalanpiirakoita ei ole tässä huushollissa tarvinnut nuuskia paitsi kuin niitä kätsyjä kaupan pakasteversioita jotka ladotaan pellille ja avot, pian on kämppä ihanaa piirakantuoksua täynnä ;). Joskus mummon kanssa pienenpienenä tehtiin niitä yhdessä viimeksi.
Puuronkeitossa saatoin olla ainut "neitsyt" kymmenen naisen leipojaisseurueessamme, mutta karjalanpiirakoissa oli valtaosa porukasta ihan yhtä uunoja kuin minä. Niinpä harjaantumattomat pulikankäyttäjät saivat taikinapalloista mitä eksoottisemman mallisia länttejä ja täyttäjät/rypyttäjät saivat puolestaan aikaan mitä mielenkiintoisimman mallisia, kokoisia ja näköisiä piirakoita. Mutta harjoitus tekee mestarin ja alkoihan niistä muotoutua aika hienoja! Vapise Saarioinen! Parasta oli tietty tuoksu ja maku ja se että jokainen meistä rahtasi aikamoisen vadillisen niitä kotiin :P. Tosin kotiin raahustimme vasta reilusti iltakymmenen jälkeen: jalat olivat muuttuneet seisomisesta Aku Ankka -lättänöiksi ja hartioita kiristi tuntien kyyhöttäminen leivontatiskin yllä, mutta mieli oli hyvä - eikä vaan piirakkasatsin vuoksi vaan kun tunsi tehneensä jotain hyväntekeväisyyden eteen.
Kuvat (c) Mervi K.
Täällähän hyväntekeväisyys on erittäin suuri osa ihmisten päivittäistä elämää. Ihmiset toimivat mm. kirkkojen, koulujen, eri seurojen ja eri harrastuspiirien nimissä vapaaehtoisina omaa aikaa, rahaa ja vaivaa satsaten. Täällä on myös kouluissa mitä erinäisempiä varainkeruujuttuja, mm. cheesecakejen ja herkkupopcornien myynnin kautta, joiden tuloista osa menee tietysti valmistajalle, osa opiskelijoille/koululle ja osa puhtaasti hyväntekeväisyyteen. Varoja voidaan kerätä myös esim. erilaisssa paketeissa olevien keräilymerkkien avulla. Kaupankassoillakin on aina joku keruulipas milloin mitäkin kohdetta tukemassa. Bensa- tai itsepalvelukassa-automaattikin saattaa kysäistä että haluaisitkos tällä kertaa lahjoittaa x taalaa hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohteet voivat olla mitä tahansa: sademetsiä, vähäosaisia, eläinkodin eläimiä, sotaveteraaneja jne. jne. Hyväntekeväisyys on täällä itseisarvo ja sitä tekevät omien (voima-)varojensa mukaisesti kaikki. Tästähän tämä kulttuuriin blendautuminen siis senkun syvenee :) .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti