tiistai 30. syyskuuta 2008

Ai kato taas ois...

Siis mistä huomaa että täällä ollaan tosiaankin asuttu jo reilun vuoden päivät ja vissiinkin ihan kohtalaisesti kotiuduttukin? No siitä tietty, että enää ei ihan hoomoilasena tartte bongailla lehdistä kaikenlaisia tapahtumia ja kinkereitä, vaan osasta on jo jopa ihan omakohtaista kokemusta edelliseltä vuodelta!

Toissa viikonloppuna oltiin kavereitten kanssa taas Addisonissa Oktoberfesteillä. Kivaa oli, kuten viime kerrallakin, vaikka porukan kokoonpano oli eri. Sisseimmät popsivat sauerkrautia ja bratwurstia, nynnyimmät (minä) mussuttivat pretzeliä. Miehet kulauttivat tuopposen jos toisenkin saksalaista olutta kohti ääntä - siis omaa ääntä. Välillä teltassa kaikunut jodlaus oli kyllä sellaista elukantappoa, että tuopposta olisi voinut heittää kohti sitäkin ääntä...














lllan erikoisuudeksi ilmaantui pikamigreeni, joka alkoi iskemällä mun puhekeskukseen, jolloin sopertelin ja höpertelin tovin ihan omiani. Oli siinä tuttavapariskunnan kulmat koholla ja ilmeisesti hieman naurussakin pitelemistä... Ja huom, alkoholilla ei sitten ollut osuutta asiaan?!?! Tai ainakaan mun konsumoimalla alkoholilla, liekö sitten ympäristön vaikutus iskenyt... Onneksi migreeni ei kuitenkaan äitynyt järin pahaksi ja löysin oikean sanavalikonkin taas, joten ehdimme nauttia illasta enemmänkin. Sitä paitsi ostin myyntikojusta ensimmäisen joululahjankin. Anbiliböl että oon kerrankin näin ajoissa!

Viime viikonloppuna päristelimme puolestaan pienellä likkaporukalla Fort Worthin Will Rogers Memorial Centeriin, jossa luonnollisen hevosmiestaidon lähettiläs Pat Parelli piti hengennostatussessiota. Homma meni pitkälti samalla kaavalla kuin viime vuonna, joten aamupäivän sessio oli vähän booooooring. Asiaa ei auttanut alkuunkaan se, että äänentoisto oli ihan anaalista: sanat puuroutuivat ja aukkopaikat sai sitten vapaasti täydentää omalla mielikuvituksellaan tai viime vuoden muistikuvillaan.

Iltapäivällä päästiin jo enemmän asiaan kun Parellit (Pat ja Linda) sekä muutama heidän oppilaansa näyttivät esimerkkejä "leikeistä", maastakäsin työskentelystä, hevosen totuttamisesta eri asioihin, suitsitta ratsastamisesta jne. Parasta oli kyllä kun areenalle asteli ensimmäinen "ongelmahevostapaus". Täykkäritamman emäntä oli kyllä aika hukassa elikkonsa kanssa, joka kuulemma potki, pukitteli, ei seisonut paikallaan, ryösti, ei mennyt traileriin jne. Arvatenkin Parellin käsittelyn myötä hevonen rauhottui, hyväksyi asiat paljon paremmin ja lopulta ihan omin päin loikkasi traileriin...

Sessiossa oli ihan kivaa hakea taas uusia idiksiä ja motivaatiota etenkin hevosen kanssa maastakäsin työskentelyyn, mutta melkeinpä hauskinta oli seurata asiaan ja parellismiin hurahtaneita teksastätskyjä - tai kuka tietää mistä planeetalta ne olivat tuonne rantautuneet... Visioikaa nyt sellaisia maalaismaisesti pukeutuvia rouvashenkilöitä, jotka ihan haltioituneena toistavat Patin perässä fraaseja, ostavat ylihinnoiteltuja hevoskoulutusvermeitä kuin ne olisivat vähintäänkin jotain taikavälineitä ja jonottavat ikuisuuden ständillä päästäkseen puristamaan Patin kättä ja keimaillen kertomaan jotain jostain omasta ongelmatapauksesta... Jiihaa.

Myös The State Fair of Texas on maisemissa taas. Taas olisi showta, näyttelyä, huvipuistoajeluita, elikkonäytöksiä, konsertteja ja ennenkaikkea deepfried-ruokaa tarjolla yllinkyllin! Voipi olla että joku kaunis päivä tulee tuohonkin häppeninkiin taas suunnittua... Se se vasta lystiä onkin. Ensin tulee suoriutua hirveistä liikenneruuhkista, sitten pitkistä jonoista lippuluukulle ja lopulta kun pääsee sisään, on kauhea kansanpaljous tukkona ihan mihin tahansa sitä halajaakin. Ja silti ainakin viimevuotisen muistikuvan perusteella hauskaa oli...? Kyllä ihminen on omituinen.


maanantai 29. syyskuuta 2008

Sarvi tanassa

Siis mikä on että jollakulla pitää olla sarvi tanassa ihan koko ajan? Jollakulla on ihan sellai pieni sarvi (tai parikin), mut jollakin taas ihan jättipitkä. Sit löytyy sarvia kierteellä, spiraalilla, käyrällä ja käppyrällä. Lyhyttä ja tanakkaa, pitkää ja pirteää, keskikokoista ja haarakkeellista. Jollakin tonottaa sarvi otsassa, jollakulla ohimolla ja jollakulla julkeasti ihan tuossa nokan päällä. No kattokaa nyt vaikka:











Lisää esimerkkejä löytyy täältä.

Fossil Rim
on tosi ihana wildlife center vajaan parin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Sinne on ollut tarkoitus suuntia jo aiemminkin, mutta systerin kanssa saimme lopulta tehtyä sinne ekskursion pari viikkoa sitten. Glen Rose -tuppukylän takalaitamilta löytynyt elikkosafari oli kyllä tylsän ajomatkan ja jokaikisen maksetun taalan arvoinen. Oli nimittäin kerrankin sellainen "eläintarha", josta ei jäänyt surullinen mieli katsellessa pieniin häkkeihin ahdettuja, käytöshäiriöitä kehitelleitä luontokappaleita.

Fossil Rimissä eläimet olivat valtavilla, vehreillä laitumilla, joilla oli niin luonnon suomaa suojaa kuin rakennettuja katoksia. Eläimet saivat liikkua vapaasti isoilla alueilla, joita tosin jossain määrin rajasivat karjakalterit, etteivät vihollislajikkeet sotkeutuisi toistensa alueille. Reilun parin tunnin safari taitettiin ihan omaan tahtiin omalla autolla. Uteliaat eläimet tulivat tutkailemaan ihan auton kylkeen löytyisikö autokunnalta jotain kättä pidempää - ja ainahan sitä herkkuja löytyi. Elikoille ei toki tietenkään saanut syöttää mitä vaan, vaan ainoastaan putiikin omia pellettejä. Muut elikot tyytyivät tuttavalliseen auton sisään kuikuiluun, mutta strutsit olivat sen verran röyhkeitä, että ikkunat veivattiin kyllä kiinni heti kun sellainen ilmaantui näköpiiriin. (Kohta oltaisiin muuten saatu juosta tipin perässä hakemassa esim. nenältä nokattuja silmälaseja...) Sitten turhautunut tipi koputtelikin niin auton kattoa kuin ikkunaakin siihen malliin että kaasuttelimme turvallisen etäisyyden päähän. Sarvikuonot olivat omissa aitauksissaan - onneksi, sillä ärsyyntyneen rhinon jäljiltä Volvo olisi saattanut saada ihan uudenlaisen virtaviivaisemman muotoilun - ja geparditkin olivat käytännön syistä isoissa verkolla aidatuissa osioissa, sillä aika nopeasti olisi muutoin saattanut seutukunnan eläinkanta harventua...

Mahtis mesta, tällaisia lisää!


tiistai 23. syyskuuta 2008

Kotiseutu tutuksi!

Nykin reissulta palasimme systerin kanssa Dallasiin väsyneinä mutta reissuun tyytyväisinä. Ei sen puoleen ettäkö se reissaaminen olisi siihen päättynyt, ehei! Systerin lomaviikko Dallasin nurkilla oli ohjelmaa tulvillaan...

Ohjelmaan kuului kaikki tyypilliset turistirysäilyt: shoppailimme useammassakin eri ostoskeskuksessa ja outlet-myymälässä, kävimme tutustumassa Southfork Ranchiin (TV-sarja Dallasin ulkokuvauskehto), palloilimme Dallasin keskustassa, päivittelimme J.F. Kennedyn murhapaikkaa, herkuttelimme West Endissä, katsastimme cowtownin eli Fort Worthin Stockyardsin, otimme ison annoksen rodeota, kuuntelimme live-kantrimusaa Billy Bob'sissa, tsekkasimme McKinneyn markkinat ja historiallisen keskustan ja kävimmepä safariajelullakin. Jossain välissä systeri onnistui ihan vaan relaamaankin uima-altaalla ja mä käymään töissä ja liikuttamassa Herra Hevosta.

On se kyllä kumma miten sitä on saatava vieraita Atlantin takaa saakka, ennen kuin sitä saa aikaiseksi itsekin käydä paikoissa, missä on monesti aikonut... Osa noista turistirysistä tuli tosin jo kierrettyä viime syksynä, mutta Stockyardsin rodeoon ja Billy Bob'siin on tehty menoa jo ties kuinka monta kertaa, samoin kuin Fossil Rimin safarille. Dallaskin on niin lähellä, että ihailemme pilvenpiirtäjien valaistuja silhuetteja iltaisin koiran pissatuslenkeillä ihan oman asuntoalueen kukkulalta, mutta niin kovin harvoin sitä saa auton keulaa suuntaamaan sitä kohti...

Reissuun oli tarkoitus ympätä parin päivän rundi San Antonioon, mutta kun hurrikaan Ike päätti suunnata Teksasin rannikolle, jäi se reissu sitten seuraavaan kertaan. Itse San Antoniohan ei osaansa hurrikaanista saanut, mutta kukaan selväjärkinen ei lähtenyt ajamaan "vastakarvaan" kun valtaosa Galvestonin ja Houstonin asukkaista lähti evakkoon Pohjois-Teksasiin ja San Antonionkin kulmille. Se olikin viisas tikki, sillä kolmosluokan hurrikaanin rantauduttua niille nurkille, jäi jälkeen sellaiset tuhot kuin sotatantereella konsanaan. Hurjaa katsoa tv:stä kuvaa viime kesän lomareissulta tutuista seuduista, joilla nyt vaan pyörii bulldozerit siistimässä katukuvaa. Yli kaksi miljoonaa ihmistä jäi sähköttä (ja sen lystin arveltiin isolta osin kestävän jopa viikkoja!) ja lukuisa joukko koditta. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, vaikka samassa isossa osavaltiossa olemme...

Meidän nurkille saapuessaan Ike oli jo laantunut trooppiseksi myrskyksi, eikä sekään kotikontuvillamme kovin myrskyisä ollut. Vähän saimme sateita ja tavallista navakampia tuulenpuuskia, mutta that's all. Illalla taivaankannen kattaneet tummanharmaat pilvet laukkasivat jo horisonttiin ja seuraavana päivänä aurinko paistoi kuin mitään ei olisi koskaan sattunutkaan. Vähän se oli melkeinpä pettymys, niin paljon kuin Ikeä täälläkin etukäteen haipattiin, ja me kun huolella kasasimme kaikki puutarhakalusteet kekoon, jottei niitä tarvitsisi myrskyn jäljiltä onkia esmes uima-altaasta. Ei sen puoleen ettäkö olisin erityisesti toivonut, että myrsky kaataa lyhtypylvään talomme katolle, repii kattolaattoja irti, katkaisee sähköt tai lennättää naapurin puutarhatuolin ikkunastamme sisään... mut ees niinku jotain pientä jännitystä olis voinut tarjoutua.

Viime viikon tiistaina lähti systeri sitten paluumatkalle koti-Suomeen. Samaan aikaan oli hieman haikeata lähettää kyläilijä matkaan (näitä Suomen vierailijoita kun ei meille ole päässyt ruuhkaksi asti kertymään), mutta toisaalta myös ihanan ihanaa palata omaan arkeen ja elämänrytmiin. Koiruli, kisuli ja heppanen olivatkin lähes heitteillä visiitin ajan, joten tällä viikolla niitä on sitten huollettu ja hellitty viime viikonkin edestä.

Kuvasatoa viikon seikkailuista löytyy täältä.


maanantai 22. syyskuuta 2008

Witura!

Ärräpää, toinen ja parikymmentä lisää ihan vaan bonuspalkintona!!! Jummi jammi et tää Blogger osaa välillä olla pimeämmästä kun persreiän sisältö, argh!!! Olen useamman kerran tässä viimeisen viikon aikana yrittänyt postata tänne jotain jaarinjaaria kuvien kera niin ei pysty, ei kykene. Yskii, ähkii, tilttaa, herjaa HTML-koodista ja luoja ties mistä. Iso punaoranssi VIRHE pamahtaa ruutuun kerta toisensa perään oikein riemukkaana hihkumaan että ähä ähä enpä tänäänkään laita sun tekstiäs tuuttiin. Jumaleissön onks ne keksineet jonkun sensuurin tähänkin kanavaan...


torstai 18. syyskuuta 2008

New York State of Mind



















Niinku
näin! Parisen viikkoa sitten suuntasin pitkästä aikaa itärannikolle, Manhattanin yötäpäivää kuhinaan. Systeri nimittäin saapui samalle mantereelle lomareissulle ja päätimme ottaa treffipaikaksi Nykin.

New York oli kuten viimeksikin: omalla tavallaan kiehtova, suuri, täynnä kontrasteja, värivaloja, pilvenpiirtäjiä ja villagejen tiilitaloja, ihmisiä jokaisesta mahdollisesta rodusta, sosiaali- ja ikäluokasta. Kaupunki tuntuu olevan elossa ja liikkeessä vuorokauden ympäri: ihmisvilinä, liikenne ja torvien tööttäys tuntui loppumattomalta.

Kolmessa päivässä tuli laukattua Manhattania ristiin ja rastiin. Minilomalla keskityimme tietysti olennaisimpiin nähtävyyksiin: ihmettelimme Times Squaren värivalojen loistoa, ihailimme maisemia, upeata auringonlaskua ja pikkuhiljaa tuikkimaan syttyviä valoja Top of the Rockista, Rockefeller Centerin katolta, kävimme tutkailemassa vapaudenpatsasta ja Manhattanin eteläkärkeä mereltä käsin ja tietysti kävelimme myös huumaavan vehreässä Central Parkissa. Noiden lomaan mahtui tietysti talsintaa mm. Villageissa (lähinnä West Village ja Greenwich Village), Little Italyssä, Chinatownissa ja finanssialueella Wall Streeteineen ja pörsseineen. Matkalla stoppailtiin milloin minkäkin maamerkin, kauniin rakennuksen tai puiston tai oikeastaan ihan minkä tahansa kiinnostuksen herättävän kohdalla.

Nykissä sattui myös sopivasti olemaan menossa Fall Fashion Week; Bryant Parkissa oleviin muotitelttoihin sukelsi niin malleja, staroja kuin muita fashionistoja (joita emme kylläkään saaneet bongattua). Jostain ihan käsittämättömästä syystä emme saaneet kutsua sinne, joten catwalkit jäivät valitettavasti näkemättä.

Muuten loma oli oikein onnistunut: aurinko paistoi valtaosin, paitsi Central Parkin kiekkamme aikana, jolloin saimme vettä niskaan niin, että sateenvarjosta huolimatta kastuimme jokseenkin läpimäriksi. Onneksi ukkoskuuroa seurannut seesteisempi sää kuivasi pian. Lyhyessä ajassa tuli nähtyä paljon, tehtyä kivoja ostoksia ja käveltyä niin että oli suoranainen ihme, ettei rakon rakkoa onnistunut popsahtamaan pintaan.

Chelseassa sijainnut hotlamme oli kyllä aika floppi, mutta mitäpä sitä edukkaalla budjetillamme saattoi olettaakaan... Mutta pääasia tietysti oli, että oli paikka mihin pään yöksi kallistaa eikä sijainti Madison Square Gardenin nurkilla ollut ollenkaan hullumpi.

Syyskuu oli muuten oivallinen aika visitoida Nykissä. Lämpötila pyöri päivittäin 24-26 asteen tietämillä, oli vehreää ja kaunista. Alkoi olla jo jonkin verran off-season, joten useimpiin paikkoihin pääsimme varsin vähällä jonottamisella. Viime keikalla helmikuussa oli vähän turhan kaltsaa ja keskikesällä lämpö kuulemma tiivistyy pilvenpiirtäjien väliin niin, että tunnelma on kuin hornankattilassa.

Mutta niin ihanaa kuin Nykissä taaskin oli, kyllä kotiin oli ihana palata. Teksasin tila, väljyys ja rauha ovat sittenkin enemmän small town girlin mieleen. Nykissä on aina mahtavaa käydä, mutta kyllä koti on täällä. Kuveja puolestaan on täällä.



tiistai 2. syyskuuta 2008

Stepford Wifen viikot

Menneinä parina viikkona ohjelmistoon soluttautui kaikenlaista kivaa sivutoimintaa arkista eloa ja tasapaksuja työpäiviä tasapainottamaan. Tässä pieni kuva- ja isompi sanakooste muutamista kohokohdista.

Stepford Wifeismi
Siis OMG mikä Stepford Wife musta
alkaakaan oikein kuoriutua (ko. leffaa katsomattomille: sellainen täydellinen kotirouva)! Pitäisköhän alkaa jo huolestua... Lähiaikoina on tullut laiteltua kotia oikein kaksin käsin: on osteltu viimeisiä sisustustuotteita, tetsattu armeijallinen ovenkahvoja keittiönoviin, siivottu ja puunattu, viritetty verhot ruokahuoneeseen, ommeltu olohuoneen verhot ja pumaska niihin mätsääviä tyynyliinoja jne. jne.

Siis voitteko kuvitella, että olen ostanut ompelukoneen?! Ikinä koskaan milloinkaan en aiemmin ole kovin kaksista suhdetta päässyt moiseen rakkineeseen muodostamaan. Lähinnä kaikki ompelutarpeet ovat aikuisiässäkin menneet siihen, että äiti armas surauttelee pöytäliinat, korjattavat vaatteet ja haisevat hevosromppeetkin. Luultavasti kuitenkin hänellekin paras vaihtoehto, sillä se toinen vaihtoehto on koneen ääressä ärräpäilevä henkilö, joka loppujen lopuksi onnistuu vähintäänkin katkaisemaan koneen neulan. Ja mitä nyt?! Suorastaan hurmostilassa huristelin menemään suoraa ja siksakkia, sinnepäin ja tännepäin! Verhot eivät ehkä pääse palkintosijoille hienosäädön osalta, mutta sievät ovat ja paikoillaan roikkuvat. Jee! Ihan ite osasin! Enkä edes kiroillut. Enkä saanut lankoja sotkuun. Enkä edes neulaa katkaissut! Jokohan mä viimein olisin kasvamassa aikuiseksi...

Doggie Playdate

Rontti pieni russelinpoika kasvaa kohisten ja on viimein saanut liudan
kaikenlaisia rokotteitakin. Siispä siitä riemastuneena järkkäsimme pikkuhemmolille puuhapäivän toisen koiruuden kanssa. Hugo-mäykky tuli meille visiitille emäntänsä ja perheen kahden lapsen kera - ja siitäkös se riemu ratkesi. Oli vipsuvaa häntää, iloista spurttailua, hyppyjä ja pomppuja. Lopulta vaan mäykkyherra uupui vireän vesselin vanutuksesta ja alkoi haukkuen vaatia emäntää poimimaan hänet syliin mokoman kurittoman kauhukakaran ulottumattomiin. Reppana kun vähän ärähti pennulle, jähmettyi kakara tasan sekunnin murto-osaksi, kunnes jatkoi leikkiinhakua, näykkäilyä ja nenän edessä kiepuntaa. Lystiä kuitenkin oli ja meidän bebe veti zetaa pitkälle iltapäivän puolelle session oltua ohi.

Muutenkin pikku luppakorvallemme kuuluu oikein hyvää. Sillä mistä on pienet russelit tehty? No suukoista, haleista, märistä pusuista, kosteista kuonon tökkäisyistä, sängyn laidalla heräämistä vahtaamisesta, riemukkaista tervetulotoivotuksista, villeistä iltaspurttailuista, hassuista tempauksista, ihailevista katseista, sylin lämmittimistä ja loppumattomasta rakkaudesta. On se niin ihqu <3.

Ja kaikille epäilijöille kuittaan, että kissa ja koira voivat hyvin elää yhteiselossa. Puuhaavat ja peuhaavat välillä sopuisasti, välillä villimmin. Elvis on tosin yhä kuningas ja saanut siten puoli valtakuntaa. Jos russelirakki alkaa käydä liikaa hermoille, hän voi aina karauttaa koiraportin yli yläkertaan, joka on täysin hänen omaa lääniään. Sieltä hän sitten ylämaista katselee alamaista kansaa alakerrassa :). Mutta jos tarjoillaan Benefulin Roast Chickeniä (koiranruokaa), on kuningaskin kyllä heti osingoilla samalla kupilla.

Go Cowboys!!!











Siis yli vuosi piti tälläkin kamaralla tallustaa ennen kuin vihdoinkin saimme aikaiseksi mennä Dallas Cowboysien peliin! Kyseessähän on amerikkalainen jalkapallo, jota ainakin näillä nurkilla arvostetaan ihan yli kaiken muun urheilun. Musta peliä oli mielenkiintoista seurata, sillä tätä ennen en olekaan ko. lajia livenä päässyt näkemään. Vaikka kyseessä olikin pregame eli tavallaan tulevaa kautta starttaava esipeli, oli hommassa silti ihan hyvin potkua ja stadionin viheriöllä kirmasi niin Tony Romo, Terrell Owens kuin muutkin ykkösketjulaiset. Vastassa oli Houston Texans, joka tasaisen pelin päätteeksi joutui kuitenkin nöyrtymään lehmipojille luvuin 22-23. Ihan mitään vannoutunutta lehmipoikafanittajaa musta ei silti saatu eikä soikiopallon singauttelusta tullut uutta lempilajiani. Mielenkiintoista ja hauskaa pelissä oli, tosin suurimman kiitoksen fiiliksen kohottamisesta saa lämmin kesäilta ja valtava stadikallinen täynnä fanittavaa kansaa. Itse peli on kovin töksähtelevää. Yhtäkkiä muutamassa sekunnissa koko kentällinen kuhisee ja sattuu ja tapahtuu, mutta sitten taas "rakennetaan peliä" tai mitä lie saapastellaan pitkin areenaa, uhotaan ja touhutaan, cheerleaderit pomppivat pikkuvaatteissaan ja spray taneissaan, mutta ei ainakaan pelata. Mutta käteen kylmä olut ja toiseen quesolla höystetty nachoannos, niin kyllä se on siinä...



















Dallas heräsi henkiin
Jos on Suomi kiinni kesällä, niin kyllä oli hiljaista Dallasin nurkillakin. Mutta sitten kun alettiin vetelemään elokuun viimeistä viikkoa niin jo alkoi tapahtua. Ihmiset palasivat maisemiin, koulut alkoivat, ruuhkat palasivat, aktiivinen syyskausi käynnistyi. Oli Suominaisten johtokunnan kokousta, oli Kappelineuvoston sessiota, oli Southern Living-kutsutkin (josta muuten ostin elämäni kalleimman sipsikipon...) ja valitettavasti erään tuttavan poismuuttolounaskin. Jos jonkinlaiset tapahtumat, kekkerit ja sessiot pilkuttavat jo kivasti koko loppuvuoden kalenteria!

Pako jatkuu!
Ja jos heräsivät ihmiset kesäkoloistaan, alkaa myös töllöttimeen tulla uutta tarjontaa - viimeinkin! Jo riittää kesäajan sarjauusinnat ja ikivanhat leffat. Prison Break alkoi juuri eilen kaksituntisella 4. tuotantokauden avausjaksolla. Jeiii! Loppukuusta ruutuun palaa uusin jaksoin moni muukin suosikki, kuten Desperate Housewives, Brothers & Sisters, Samantha Who? ja House.

Labor Day
Täällähän oli viime viikonloppuna pidennetty vapaa kun maanantaina vietettiin Labor Daytä. Mitään vappumaista juhlintaa ei ole havaittavissa, mutta pidennetystä vapaasta aktivoituneina kutsuimme itse muutaman pariskunnan istumaan iltaa pöhisevän grillin tuotosten ääreen. Kivaa oli, mutta ruokaa olisi tosin riittänyt viisinkertaiselle määrälle... Milloinhan sitä oppii?!

Ai niinku WOT?!?
Kaveri tiesi tuossa yksi kaunis päivä valaista, että ihmisen älykkyydestä häviää kuulemma jopa 40% kun hän joutuu kommunikoimaan vieraalla kielellä. Musta tuntuu että välillä mun ratsastustaidoista häviää 40% kun säädän menemään "vieraalla kielellä". Ekan kerran kun Anne pyysi mua tekemään reversen, minä hihkaisin että tätä me ei olla kovasti vielä harjoiteltukaan, mutta tormakkaana himmasin heppasen pysähdykseen ja nakkasin pakin päälle. Vino ja ruma peruutushan siitä tuli, mutta sentään tuli. Anne oli ihan että ?!?!??? ja että olipa aika hirveä peruutus, mutta voitko nyt siis vaihtaa suuntaa? Selvisi, että reverse ei suinkaan ole peruutus (joka siis on backup) vaan täyskaarto. Voitte vaan arvailla millaisia kysymysmerkkejä ja huutomerkkejä mun pään yllä leijaili kun ekaa kertaa piti heitää two trackingiä tai half passia. Onneksi Anne on suorastaan käsittämättömän pitkäpinnainen ja jaksaa esittää toisin sanoin ja välillä itse ristipistoa pitkin areenaa tepsutellen, jotta mulle menee jakeluun minkälaista kuviokelluntaa olisi oikein tarkoitus esittää. Ja meni hevonen viikolla miten viturallaan vaan, on lauantai aina meidän molempien kohokohta kun Anne tulee meitä säätämään. Hiki lentää ja selluliitti käryää ja pikkuhiljaa ehkä saadaan musta entistä ehompi ratsastaja ja hevosesta osaavampi otus.

Gustav Not Welcome!
Juuripa noilla sanoilla vastaanotettiin Gustav-hurrikaania New Orleanslaisen jalkapallokentän valotolpassa. Siltipä vaan Gustav päräytti maihin Louisianassa, mutta tällä kertaa onneksi säästyttiin pienemmillä vahingoilla kuin taannoisessa Katrina-myräkässä. Sade piiskaa, tulvia riittää, puita on maassa, sähköt on poikki ja muutama kuolonuhrikin on jo raportoitu. Täällä Teksasissakin hurrikaanin vaikutukset näkyvät: bussilasteittain ihmisiä on evakuoitu naapuriosavaltiosta Pohjois-Teksasiin, johon hurrikaanin rippeet tuovat vain tuulia ja huomisesta lähtien ehkä hieman vielämpää säätä ja sateitakin pariksi päiväksi. Ja Gustav on kuitenkin vasta hurrikaanikauden alkusoittoa... Saapa nähdä mitä Gustavin kaverit tänne Wonderlandiaan mahtavat tuoda.

Että sellaista tänne. Tälläkin viikolla on töiden lomassa kalenterissa lounastreffit kaverilla, toisen russelin kanssa uusi doggie playdate, Annen tunti, tuttavapariskunnan muuttotalkoot jne. Tämä vierivä kivi jatkaa nyt matkaansa sänkyyn sammaloitumaan edes hetkeksi.