Epäfotogeeninen

Tiiättekö kun jotkut ihmiset ovat sellaisia että vaikka ne herättäis palohälyttimen pärinään kello 03.30 sikeimmistä unistaan, niin ne onnistuvat aina kuvissa. Tukka hyvin, hammasrivistö suorassa, kaunis hymy, hyvä ryhti ja ilme aina just oikeanlainen. Tällaisia fotogeenisiä ihmisiä kamerat suorastaan rakastavat.

Minua kuvatessa kamera lähinnä hajoaa. Vieterit lentää, mutterit irtoo, objektiivi menee säröille ja muistikortti kärvähtää. Koska peli on jo pelattu, pärstäkerron moneen kertaan paljastettu ja maine menetetty, tarjoan tässä todistusaineistoa. Tohon vuosihaasteeseen vastatessani etsin jotain otollista kuvaa babyshower-levyltä, jossa on 187 kuvaa. Valtaosin minusta. Ja tällaista oli sato. [Syvä huokaus.]

Kädet viuhtoo aina kun puhun ja naama vääntyy näemmä ihan luonnottomiin asentoihin. Ja miksi pitää olla kärpäshaavi auki about joka kuvassa? Voisinko kuvitella antavani jollekulle muulle edes joskus puheenvuoron? Vaikka kerran viikossa? Luultavimmin pitäisi hakeutua johonkin käytöskukkanen-kurssille "Näin käyttäydyt asiallisesti ja hillitysti - edes julkisesti". Ihan kiva joo. Missähän niitä järjestettäis...

Koska alkoholia ei voi tällä kertaa syyttää, niin voisko mitenkään vetää tän(kin) siihen piikkiin et olin kauheasti paljon raskautetussa tilassa ja hormoonihuurut oli kaiken takana?! Joohan, joohan?

* * VAROITUS - WARNING - AVISO - VARNING * *
Tämän kirjoituksen yhteydessä on julkaistu materiaalia, joka voi olla haitallista herkille, nuorille, vanhoille, siltä väliltä oleville, läppärille, tietokoneen näytölle, mielenterveydelle, ihmiskunnalle ja kirjoittajan itsetunnolle ja joka saattaa muuttaa käsitystäsi kirjoittajasta pysyvästi. Sivun alaspäin selaamista ei suositella ja jos päädyt näin kuitenkin tekemään, teet sen täysin omalla vastuulla. Kirjoittaja ei maksa oikeudenkäynti-, sairaala-, mielisairaala-, tietokoneenhuolto- tai mitään muitakaan maksuja, jotka ovat aiheutuneet alla olevien kuvien tarkastelusta.

Kantrikanavalla

Mun musamaku heilahtelee välillä kuin tuuliviiri - yksi hetki fanitan rokimpaa örinää, toinen hetki kuuntelen herkkiä balladeja ja tällä hetkellä jumitan kantrikanavalla. Joka kerta kun auto starttaa, vääntyy radion nupit kaakkoon välittömästi kunhan kanava on ensin kohdistettu osoitteeseen 99.5 The Wolf. Sieltä sitä saa "Texas Countryä" tuutin täydeltä 24/7.

Tällä hetkellä auton ikkunalasit helisevät koviten kun kanavalla soi Lady Antebellumin Need You Now. Siinä riittää naapuriautojen kuskeille valoissa ihmeteltävää kun mä auon suutani äänijänteet piukeina! Kyseisen biisin sanat osaa jo unissaan takaperinkin, sillä kantrilistan ykkösenä killuva kipale tulee toisintona varsin taajaan.

Eräs toinen suosikki on Lonestarin I'm Already There. Kuuntelin sitä jo joskus raskaana ollessani ja pikkuistani maailmaan odotellessani onnistuin aina pillahtamaan itkuun tai vähintäänkin tiristämään pari kyyneltä kuunnellessani sen sanoja.

Reba McEntiren uusi hitti Consider Me Gone saa myöskin Volvon hytkymään valoissa, joskin rouvan korvaan kalahtava aksentti menee välillä rasittavuuden puolelle. Billy Curringtonin People Are Crazyssä on puolestaan aika hauska tarina. Rascal Flattsien What Hurts the Most on puolestaan tuollainen perinteinen riipaiseva kantripläjäys.

Muita suosikkeja ovat mm. Keith Urban ja ihanan sexyääninen Josh Turner. Sen sijaan nää teinirämpättimet kuten supersuosittu Taylor Swift ei sitten iske ollenkaan enkä myöskään fanita suursuosiossa kylpevää Kenny Chesneyä tai Tim McGrawta.

Ihan täyspäiväiseksi hillbillyhihhuliksi en sentään ole kääntynyt. Kalenteriin on jo vahvasti ympyröity päivämäärä 17.3., jolloin istun tiiviisti koneellani ja lataan Poets of the Fallin uunituoreen albumin. Toukokuun 15. päivä aion puolestani olla elämäni terässä, äänijänteet viritettynä ja menojalka vipattamassa, sillä Nickelback kumppaneineen on taas kaupungissa. Tällä kertaa en aio olla viimeisilläni raskaana konsertin ajankohtaan, joten liput kuumottavat jo taskussa.

Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta taitaa tämän hetken suosituin biisi tässä huushollissa olla Muumien tunnaribiisi...ja tavoitinpa miehenkin tuossa eräänä iltana hyräilemästä jotain beben hyppykeinun suoltamaa melodiaa. ♫ ♪ ♪ ♫ käy Muumilaaksoon, käy Muumilaaksoon ♫ ♪ ♪ ♫ ... Joo, ei taida enää olla kaikki muumit kotona tässä laaksossa [huokaus] - jos ovat koskaan olleetkaan.

Iiiiiiks!

Nyt se on sit tehty! Yksi haave asteen verran lähempänä konkretiaa... Lentoja varattu sieltä ja täältä, hotellia, laivaa, biitsiä ja fiilistä a la tällainen olis tiedossa 1,5 kk päästä. Oijeeeeee!

It's Complicated!

LÄTSIS!

Tuolta suunnilleen kuullostaa kun lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mikäs nimittäin sen kätevämpää kuin käydä yhdistetyllä leffalounaalla, johon hilpaisimme eilen naisporukalla. Lähisedulla on äärimmäisen kätevä mesta, Colleyville Cinema Grille, jossa onnistuu samaan syssyyn niin ateriointi kuin leffan katselu. Auditoriotyylisessä katsomossa on himmeästi valaistut pöydät ja jokaisella oma, kallistettava ja keikuteltava nojatuoli. Nice!

Päiväaikaan ei leffankatselusta pääse myöskään kovasti köyhtymään, sillä lipun hinta on vaan $4.00. Ruoat ja juomat tulevat tietysti sitten siihen päälle normaaliin ravintolahintaan ja listalta löytyy jokaiselle sopivasti niin sandwichiä, salaattia, pizzaa kuin pastaakin.

Mutta muuten leffareissusta olisikin voinut todeta, että It's Complicated. Niin leffa kuin sinne meneminenkin. Nimittäin eihän tällainen pikkumiehen mama tästä enää niin vaan hilpaise mihinkään keskipäivän leffasessiohin ilman isompaa sotasuunnitelmaa. Pikkumies ei vielä ole ollut missään vieraassa hoidossa saati päiväkodissa, vain isovanhemmat ja oma mies ovat pitäneet vahtia maman poissa ollessa. Nyt sitten kuumeisesti raavin päätäni, että miten yhdistää leffareissu ja pojan totutus hoitajaan ja mielellään vielä pitää äiti täysissä järjissään pakahtumatta huoleen.

Kerrankin kaikki osaset kuitenkin loksahtelivat paikoilleen ja kävin leffa-aamuna hakemassa kätevästi suomea puhuvan lastenkaitsijan kotiimme. Kiitettävästi hän jaksoi kuunnella kun hermostunut mama seilaa pitkin kämppää, niittaa käteen oikein kirjoitetut nuotit päivälle ja käy läpi vielä suunnilleen kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot seuraavien muutamien tuntien kulusta. Ohjeistusta olisi luultavasti sadellut vielä seuraavan tunnin, ellei kaverit olisivat jo kaasutelleet lähtövalmiina treffauspaikkana toimineella parkkiksella.

Hauska seura pisti mamankin aivot vapaalle, joskin puhelin oli tietenkin varuulta säädetty täysille ja leffankin aikana se oli visusti näkökentässä JOS vaikka kotona on tilanne päällä. Itse leffa oli tosi hauska ja ihana, pitkästä aikaa joku aidosti nauruhermoja kutkuttava filkka, jossa ei ollut mitään tekonaurua pinnisteltävänä vaan mainiota tilannekomiikkaa. Meryl Streep on ihan huippunäyttelijä, pienetkin nenännyrpistykset ja silmien räväyttämiset osuvat just oikeaan hermoon.

Jaa että kuinkas kotona? Pikkumies oli mennyt ohjeistuksen mukaan petiin klo 11 eli tunnin sen jälkeen kun olin leffaan lähtenyt - syönyt hyvin ja leikkinyt iloisesti hoitajan kanssa sitä ennen. Ja siellä se oli ja pysyi. Heräsi juuri sopivasti kun tulin himaan. Että ihan turhaan sittenkin keikuin penkin laidalla jännäämässä että onkohan se siellä jossain vierastuspaniikkihäiriössä, ei ole nukkunut sekuntiakaan, ei syö, ei juo, vähintäänkin on tukehtunut johonkin ja päätynyt teho-osastolle tai...

Äitiys! [Huokaus!] Just niin ihanan kamalaa.

Hyvästi jää vuosi 2009

Otanpa kiltisti kaverin heittämän haasteen vastaan ja sen sijaan että jotenkin veistelisin jotain kattavaa katsausta kuluneesta vuodesta 2009, esitänkin vuoden kuvakoosteella (ja piti kuulemma olla never seen before kuvia - sitä saa mitä tilaa...).

Tammikuu:
No hohhoi, jo on virmakka aloitus tällekin haasteelle ja vuodelle... Tammikuussa ei tapahtunut just mitään ihmeellistä, paahdoin vaan duunia ja kärvistelin keskiraskauden hormoonihyö'yissä. Koko kuulta ei edes löydy kuin muutama kuva, nekin kaikki 28.1. olleesta talven ainoasta Severe Winter Weather Daystä...


Helmikuu: Kaikkea kivaa sattui tässä kuussa! Mutta oma napa, paras napa: kivointa oli reissu New Orleansiin Louisianaan. Vähän honey timeä oman kullan kanssa - ja vappumeininkistä Mardi Gras-riekuntaa, helmenkalastelua, hyvää ruokaa, shoppailua...


Maaliskuu:
Babyshowereissani alkoi vauvan tulo jo konkretisoitua. Ja se, miten monta, ihanaa ja rakasta ystävää minulla on jo täälläkin päin planeettaa! (Kuva (c) Jaana Kattilakoski)


Huhtikuu:
Muuodonmuutos naisesta valkoiseksi valaaksi oli ilmiselvä. Mutta asenteella sitä palloa piti silti esitellä! (Kuva (c) Tytti Lauhava)


Toukokuu:
Tervetuloa maailman tärkein ja rakkain! Sinua on jo odotettu.


Kesäkuu:
Ihanaa, vihdoinkin vieraita Suomesta! Tuoreet isovanhemmat rakastuivat heti lapsenlapseensa - kuinkas muuten.


Heinäkuu:
Ihana, ihana, ihana Suomen kesä! Tunnelmallinen kastejuhla. Mahtava Savonlinnan Oopperajuhla-reissu.


Elokuu: Lukuisia tapaamisia ystävien kanssa. Jäähyväiset heille. Jäähyväiset Suomelle. Pitkä kotimatka. Ikävä.


Syyskuu:
Pieni mies aloitti koulunkäynnin! Isi oli ekalla kerralla mukana.


Lokakuu:
Aaargh! Ei pysty vaan valitsee yhtä...
Pikkumies aloitti kiinteiden maistelun - ja kokille ei kunnian kukko laulanut.
Ihana ilta Dallasin kattojen yläpuolella auringonlaskua ihastellen. Haikeat jäähyväiset.
Hassu Halloween ja maailman ehkä herttaisin luuranko.


Marraskuu:
Ihanaa, pitkästä aikaa vieras Suomesta!
Mukava reissu San Antonioon Kiitospäivän aikaan.


Joulukuu:
Ihana ja lystikäs joulun aika! Monia pikkujouluja (ja julkaisukelvottomia kuvia...), jouluvaloja, joulujuhla - ja lopulta valkoinen joulu. Pienen lapsemme ensimmäinen, erityinen joulu. (Pukki toi hänelle mm. varsin maukkaan kylpylelun.)


Niinpä vaan pieni mies pitkälti sävelsi vuoden 2009 sointuja - jopa mahasta käsin. Vaikka mahtui vuoteen bilettä ja pippaloa, kummasti vaan tärkeimmiksi hetkiksi nousivat nuo monet tuon alle metrisen kanssa vietetyt...

Erityisen hyvää ja onnekasta vuotta 2010 kaikille!