skip to main |
skip to sidebar
Tänään on lokakuun viimein päivä eli Halloween. Täällä se on aikamoinen kaupallinen häppeninki: yli kuukautta-paria ennen alkoi postilaatikossa tulla ruuhkaa kaikenlaisista karkki-, halloweenkoriste- ja naamiaispukumainoksista. Tunnollinen kansalainenhan hankkii kodin täydeltä hämähäkkikoristeita, kurpitsalyhtyjä, haamuhahmoja, luurankokoristeita yms. inhaa. Meillä niitä on tasan 0. Katsotaan sitten ensi vuonna jos joku on ehtinyt aivopestä mut tähän hommaan...
Tänä iltana oven takana siellä jos täällä kolkuttelee lauma erilaisiin asuihin sonnustautuneita vekaroita, jotka trick or treataavat. Eli suomeksi sanottuna kerjäävät kostyymeissään ilmaista karkkia jota pitää olla mieluusti enemmän kuin vähemmän. Ikävät karkittomat ihmiset saattavat saada konnuuksia osakseen: vessapaperiin käärityn puun tai auton tai kananmunia lätkittynä ulko-oveen. Me kun asumme tällaisessa taloyhtiössä, ei hommaan tarvinnut mitenkään varustautua jos niin halusi. Kaikki jotka halusivat osallistua puuhaan, laittoivat toimistolta saatavan kurpitsan siitä merkiksi ovenpieleen, jolloin kaikki muut antihallowenistit saivat jäädä rauhaan. Kiitos kaunis.
Jotain hallowenismia piti kuitenkin harrastaa ja sekös oli kivaa :) . Saimme nimittäin kutsun viime lauantaina (joka on kuulemma se aikuisten Halloween-päivä) Halloween-bileisiin. Joskus puoli seitsemän jälkeen kolkuttelimme Flower Moundissa sijaitsevan omakotitalon ovea sujuvasti myöhässä, sillä kyydin jakavan toisen bilettäjäpariskunnan ilta oli alkanut kaikkea muuta kuin smoothisti mm. kissan saatua turvotettua toisen tassunsa vähintäänkin kaksinkertaiseksi (auts!). Partyissä tapasimme useammankin uuden tuttavuuden, mikä on aina mukavaa, sillä tuntuu että aina täällä oppii jokaiselta jotain uutta ja olennaista paikalliseloa helpottavaa.
Lähes kaikki olivat saaneet tungettua itsensä jonkinlaiseen kostyymiin: joko ihan mihin tahansa mielikuvitukselliseen viritelmään tai sitten illan ohjelmanumeroon eli murhamysteeriin liittyvään rooliasuun. Jakke, joka ei osallistunut mysteerin ratkomiseen, oli cowboy ja minä vetäydyin rooliasuuni Ralph Rottingrapeksi, joka oli sellainen italialaissukuinen ellotus. Murhamysteeriä oli ratkomassa kahdeksan henkeä ja suomalaisten englanniksi käymä peli sai ihan uusia ulottuvuuksia senoissa sakoamisista ja mielikuvituksellisista sana- ja lausehirviöistä. Pelaaminen harhautui välillä suurestikin sivupoluille kun jengi oli tippua tuoleiltaan naurultaan. Johtuiko liene hieman herpautuneesta keskittymiskyvystä (ja alkoholilla ei missään nimessä ollut vaikutusta asiaan...), että kukaan pelaajista ei osannut arvata syyllistä, joka paljastui viinitilan iäkkääksi työntekijäksi, Papa Vitoksi. Mun olisi vissiin pitänyt tuntea pisto sydämessäni, sillä Papa Vito teki murhan minun, Ralphin, takia... Auuuts.
Oli kyllä kaikin puolin mukava ilta! Illan "emännät" Tytti ja Sanna olivat virittäneet kunnon halloween-tunnelman ruumiineen päivineen ja tarjolla oli ylettömästi evästä muumiopizzoista kummitus-cupcakeihin. Joskus aamuyön pikkutunteina suuntasimme kotiin todeten että tämän mallista hallowenismia jatketaan kyllä ensi vuonnakin :) !
Ou nou! Tätä se oven edessä oleva keltainen "poliisialue" -muovinauha tiesi! Biljardipöydän allahan makoilee ruumis, Barry Rottingrape! Siispä seurue kasaan ratkomaan murhaa... Kaikilla vaikuttaisi olevan syy murhata Barry ja kuolemakin näyttää kolkuttelevan vielä ovella.
Papa Vitoa naurattaa vielä ennen kuin hänet paljastetaan murhaajaksi (vas.). Hän ei oooooooo oikea cowboy... (à la J. Karjalainen) (oik.)
Taustalla norkoileva kuolema ilmeisesti kaappasi jo pari biletysporukan jäsentä - loput suoriutuivat vielä tähän yhteispotrettiin. Tässä vaiheessa iltaa mun vaivalla ja tuskalla vääntämä sänkiparta on jo lähes kokonaan kadonnut...
Kuvat (c) Mervi K. ja Tytti L.
Nonni, nyt on ensimmäiset Suomi-vieraat (omat vanhempani) kestitetty! Viikko viuhahti melkoista vauhtia, mutta niin kyllä viuhahtelimme mekin pitkin poikin Dallasia ja lähiseutuja.
Oli toisaalta aika hauskaa ja avartavaa nähdä näitä tutuksi käyneitä maisemia jälleen "turistin" silmin. Alussa sitä itsekin katsoi asioita niin eri tavalla, nyt sitä on vaan tottunut että asiat ovat täällä näin, talot näyttävät tältä ja elämä nyt vaan on tällaista... Kolusimme läpi mm. Dallasin olennaisimmat turistikohteet: Reunion Towerista katsastimme Dallasin näköaloja, kävimme Kennedyn murhapaikalla ja sitä koskevassa museossa sekä Southfork Ranchilla, jossa kuvattiin aikoinaan toistakymmentä vuotta tv-sarja Dallasia. Tulipahan munkin viimein käytyä noissa! Kuveja seuraa pian kun saan purettua kamerasta.
Porukoiden lomaan mahtui vähän altailla lekotteluakin, sillä heidän saapuessaan täällä oli kolmisenkymmentä astetta. Mä kovasti vakuuttelin että lokakuinen aurinko ei enää oikein ota - ja haa haa haa. Sehän kalahti sitten omaan nilkkaan sillä altaalla notkuessa aika vaan vilahti ja vasta myöhemmin illalla aloin kauhistella pinkiksi värjäytynyttä nahkaani, joka hylki kaikkia vaatteita ja lakanoitakin aika hyvin... Nyt se on jo tasoittunut, mutta päällimmäisestä kerroksesta nahkaa tuli kuoriuduttua kuin käärme konsanaan.
Mistä puhuen: näihin paikallisiin elikoihin on kyllä vielä totuttelemista. Mitäpä sitten jos gekko kiipii keittiön ikkunassa (kylläkin ulkopuolella) tai toinen minisellainen kiipii jo eteisen rappusissa, tai noi vastenmielisen isot hämppärit hiippailevat maisemissa - sisään tosin jos eksyvät niin tossua läjähtää aika hyvin naamariin... ja mitä iljettävämpi on niin sitä usemman kertaa. Mutta eräänä iltana kun palasimme reissusta, makoili etuportaamme matolla kuin parrasvaloissa käärme. Ihan kiva että on tuollainen kotivahti, mutta se voisi poistua maisemista mieluusti juuri ennen kuin isäntäväki tulee näköpiiriin (tai se meidän näköpiiriin...)!
Viime viikolla tuli nähtyä myös liuta uljaita hevosia. Kävimme nimittäin keskiviikkoiltana Medieval Timesissa, joka sijaitsee Dallasin keskustan kupeessa. Kyse on "keskiaikaiseen" linnaan sijoittuvasta viihdeshowsta, johon amerikkalaiseen tapaan kuuluu näyttäviä show-elementtejä ja tietenkin ruokaa. Parituntisessa ohjelmassa oli juonellinen keskiaikaan sijoittuva tarina, jossa oli liuta kuninkaallisia ja ritareita. Näytelmässä mukana oli mm. musiikkia, valoshowta, parikymmentä hevosta (mm. aika mageita andalusialaisia) ja vapaana lentelevä haukka. Yleisö eli kovasti mukana ja mussutti samalla keskiaikaista ruokaa eli mm. kanaa ja ribsejä keskiaikaiseen tapaan eli sormin. Oli kyllä hienoa ja näyttävää menoa, joka tempaisi mukaan lasten lisäksi aikuisetkin. Ja ahh, mä sain meidän suosikkiritarilta neilikan... ;)
Samaisella viikolla saapui myös syksy Texasiin. Viime maanantaina oli oikein koto-Suomen oloisesti kylmää ja koleaa, lämpötila pyöri 11 asteessa (vertaa edellisen päivän paisteeseen ja 30 asteeseen!!!) ja vettä sateli. Tuuli meni ihan luihin ja ytimiin, hrrrr! Eli todettu on, kyllä meillekin on jossain vaiheessa tulossa niitä vähemmän auringonlämpöisiä säitä... Tuon yhden päivän syksyn jälkeen palattiin sentään onneksi vähän säällisempiin lukemiin: päivisin on ollut reilut 20 astetta, mutta öisin mennään kyllä jo 10-12 asteeseen (kerran jopa 6 asteeseen). Niinpä piti hipihipi tilata herra hevoselle vällyä ylle ja ajoittain säätää kämpän lämmitystäkin. Eka lämmityskerta oli kyllä räväkkä, sillä ilmeisesti ilmastointilaitteissa ollut pöly hieman lämpsähti ja aiheutti ikävää käryn hajua kämppään, josta tietty palohälytin riemastui ja toitotti koko kulmakunnalle lämmitysaikeistamme.
Ai niin, palatakseni tuohon itseni kärväyttämiseen: mikälie masokistiviikko mulla liene ollut, mutta yritin sitten siinä sivussa murtaa varpaanikin. Sen siitä saa kun selittää minkä kerkeää, huiskii käsillään ja kattelee eri suuntaan kuin kävelee: onnistuin kojauttamaan "nimettömän" varpaani nurmikkosprinklerin tappiin. Enkä edes tajunnut ko. tilanteessa latoa ärräpäitä kun olin niin yllättynyt (vai liekö yritin esittää sivistyneempää kuin olenkaan kun vanhempani olivat läsnä...?). Myöhemmin illalla sinipunaisenkukertavaksi muuttunut pulleroitunut varvas tosin ilmoitti ettei kovin mielellään tunkeudu kavereiden kanssa samaan tossuun. Perianalyyttisen taivuttelukokeen jälkeen totesin, että varvas on kipeä, ehkä onnettomasti venähtänyt, muttei onneksi murtunut.
Jatkuvasti syliini kampeava kissa on luultavasti sitä mieltä että 0:54 on nukkumaanmenoaika, joten adjö täältä ja palataan pian. Mies on Mexicossa duunimatkalla, joten onneksi edes nämä karvaisemmat kaverit pitävät huolta ettei mun vuorokausirytmi heitä ihan häränpyllyä...
Meillä on ensimmäiset Suomi-vieraat visitillä tällä viikolla. Senpä vuoksi en ehdi blogittelemaan vasta kuin loppuviikosta mutta kerrottakoon viikon kohokohtia:* kyllä vaan, maahantulopisteessä voi vaivatta vierähtää useampi tunti kun tentataan onko henkilö enemmän vai vähemmän kriminaali
* luuloista huolimatta, yes indeed, myös lokakuun lopun auringonpaisteessa voi sujuvasti kärväyttää olevinaan texasilaistuneen nahkansa niin, että lakanatkin sattuvat
* turistin silmin on nähty Dallasin seutua ristiin rastiin; mm. ostareita sun muita ostosparatiiseja/-helvettejä (riippuu keneltä kysyy), Reunion Tower, Kennedyn murhapaikka, Dallasin syntysija, West End, Uptown, Highland Park, Southfork Ranch eli TV-sarja Dallasin ulkokuvauspaikka, rancheja ja farmeja jne.
* Medieval Timesissä kävimme voihkimassa ihkujen ritarien perään ja seuraamassa upeata keskiaikaista ritarishowta hevosineen päivineen - ja oi jee, mä sain ritarilta kukkasen...
* yritin sujuvasti murtaa nimettömän varpaani enkä edes perkelöinyt
* meillä oli hetkellisesti kotioven vartijana käärme (!!!)
Että sellasta tähän viikkoon. Palataan pian paremmin.
Huh huh, eilisiltana ja viime yönä pyyhkäisi Dallasin yli kunnon ukkosaalto. Jo sunnuntai-illan tv-suosikkini Despikset ja Brother&Sistersin pätki vähän väliä väliin tunkevat Severe Weather Warningit. Kartalla seurattiin missä myrskyrintama etenee ja esitettiin tarkkoja kellonaikoja milloin missäkin päin saa olla varuillaan. Mitään tornadoja tms. isompaa hässäkkää ei tällä kertaa ollut luvassa, mutta uutisissa kerrottiin minkä kokoisia rakeita paukkaa maahan missäkin päin - oli size of a pea, nickel ja parhaimmillaan golf ball. Huuui!
Meidän nurkilla ei onneksi rakeita lennellyt, vaikkakin varuilta parkkasimme auton autokatokseen niin "syvälle" etteivät mahdolliset pompulat pistäisi peltejä uuteen uskoon. Ihan kuin se jotain auttaisi - täällä välillä sataa oikeasti ihan vaakasuoraan... Hyviä ukkosia täällä saatiin anyway, kunnon valoshowlla ja äänitehosteilla höystettynä ja vettähän losotti taas niin että pitkin päivää oli isoja teitä poikki tulvien takia. Aamuseiskalta oli ukkonen ihan päällä - salamat valaisi koko kämpän useiksi sekunneiksi kerrallaan ja samaanaikaan pamahteli ja rytisi niin että tuntui kuin koko talo olisi hypähdellyt pari tuumaa perustuksiltaan.
Tänään meillä oli aamiaistreffit Katilla. Mukana oli Mervi, Johanna ja pari uutta tuttavuuutta: Mervi H. ja Kirsi. Olipa tosi kiva hurpatella ja tutustua taas uuteen amerikkalaiskotiin. Aamiainen tosin viuhahti taas mukavasti iltapäivän puolelle ennen kuin suoriuduimme ulko-ovesta toiseen suuntaan kuin tullessa...
Pidempiaikaisilta paikallisilta saimme kuulla että täällä jos missä saa irtaantua araknofobiasta ja ukkospelostaan tai ainakin ne saavat ihan uudet ulottuvuudet. Hämähämähäkkejä täällä nimittäin näkee enemmän kuin tarvitsisi ja Suomen pikku lukkiset ovat jotain ihan pientä näihin hermeettisiin hiippareihin verrattuna. Seititkin ovat sellaista siimaa, että kun niihin jossain metsässä ratsastaa, tuntuu kuin joku ongensiima vaan venyisi ja paukkuisi pitkin naamaa - se on oikeasti paljon paksumpaa ja inhatahmampaa. Sitä paitsi mua on peloteltu jollakin hirveällä spidermanilla, joka purressaan erittää jotain sellaista myrkkyä, joka on vähän kuin pahemmanlaatuinen sairaalabakteeri, joka tuohoaa lihaskudosta. Yyyyyiiiiiiiiiiiiiiiiii!
Yöllinen ukkonenkin oli kuulemma ihan pientä vaikka maa tärisi välillä niin että autojen varashälyttimet huusivat kilpaa parkkiksella. Sitten sitä kuulemma vasta on myrsky kun tornadopillit vinkuu täysillä ja jengi laukkaa puolipukeisena autotalleihin tms. maatason koppeihin piiloon. Käääk! Jäämme kaikkea muuta kuin innokkaina odottamaan tuota kokemusta...
Dallas Fair Groundin vakiohemmo ja State Fairin maskotti on jo 55-vuotias iso ja möreällä äänellä puhuva Big Tex.Joka vuosi syksyllä vietetään Dallasin Fair Parkissa State Fair of Texasia. Kyseinen häppeninki on koko perheen tapahtuma, jossa löytyy ohjelmaa ja mielenkiintoisia näytöksiä pikkunappulasta vaariin. "Osavaltiomessuja" vietetään neljän viikon ajan syys-lokakuun taitteessa ja valtavalta messualueelta löytyy mm. huvipuisto, autoshow'ta, rodeota, pelejä, shoppailualueita, kaikenlaista evästä, eläinnäytöksiä, museoita jne. jne. Pitihän tämä vuosittainen ihme siis meidänkin käydä ratsaamassa.
Suurin syy juuri lauantain 13.10. valintaan oli Billy Ray Cyrusin konsertti. Oli ihan pakko päästä verestämään muistoja; kyseistä jannua tuli kuunneltua kasetilta joskus 1980-90-luvun taitteessa :) ! Oi niitä aikoja...oli Achy Breaky Heart, She's Not Cryin' Anymore, Some Gave All, Could've Been Me... (Kyseinen kasetti on muuten mukanakin, pitäsköhän jälkitunnelmoida ja laittaa se soimaan...) Luulin tuollaisen "messukonsertin" olevan joku max. puolen tunnin läpihuutojuttu, mutta Billy Rayhän pisti tuulemaan ja yleisön lämpimäksi yli 1,5 tunnin kunnon keikalla. Jei!
Muitakin karvaisia otuksia tuli katsastettua: Dodge Arenalla oli bullriding-rodeota. Kyllä on parikymppiset jannut kylmäpäisiä kun uhoaan röhkyvillä sarvipäillä pistivät menemään pitkin pientä areenaa. Eipä nuo kauaa siellä selässä keikkuneet, oli se sen verran vauhdikasta menoa...
Pojat ottavat häriltä kyytiä...Kävimme myös mm. katsastamassa pig racen, jossa siis possuset juoksivat kilpaa Oreo-keksin (vastaa Dominoa) toiveissa... Hassu skaba, vaikka meidän katsomolohkon nimikkoelikko potbelly pig "Forrest Gump" hipsutteli maaliin viimeisenä villeistä "Run, Forrest, run!" -kannustuksista huolimatta :D.
Messuille kuuluu myös rasvainen ruoka. State Fairin erikoisuuksia ovatkin kaikenlaiset friteeratut (deep fried) erikoisuudet - miten olis esim. deep fried guacamole, deep fried cookie dough (keksitaikinaa) tai deep fried latte (maitokahvia)?! Me valkattiin kaloripommiksi kuitenkin vaan perinteinen corny dog eli vähän niinkuin tikunnokkaan friteerattu hotdog. Niitä täällä popsitaan messuilla vakiotavarana, joten pakkohan se oli testata ja hyvin se kohti ääntä katosi.
Illan kruunasi tietty ajelu Texas Starilla, joka on Pohjois-Amerikan korkein maailmanpyörä (ferris wheel). Huipulla kyllä tuuli ja mahanpohjasta otti kun kori heilui ylhäällä tuulessa, mutta maisemat, Dallasin valot, pilvenpiirtäjien silhuetit taivaanrannassa ja puiston valomeri alla olivat kyllä upeat :).
Oli kyllä mahtava ilta, hyvä keikka ja kaikinpuolin kivaa! Messualueesta tuli käytyä ihan vaan murto-osa, vaikka monta tuntia yömyöhälle asti tuolla seikkailtiin, mutta täytyy sitä jättää jotain tuleville vuosillekin...
Hevosrouvien kokoontumisajo keskiviikkoaamuna
Viimeinen viikko on ollut sellaista hässäkkää sosiaalielämärintamalla, että välillä sitä jo nyyhkii vapaa-ajan perään. Vaikka tuleehan sitä omaakin aikaa vietettyä jokseenkin päivittäin tallilla Hummer-heppasen kanssa puuhaillessa.
Tapasin leipojaisillassa jokunen viikko sitten kanadalaisperäisen suomalaissukuisen Johannan, jonka kanssa olemme pitäneet nyt kahdet peräkkäiset tiistaitreffit. Viime viikolla kävimme Mervin kanssa Johannan luona aamukaffeilla, jotka venähtivät kyllä sujuvasti iltapäivän puolelle. Johannalla perheineen on kaunis omakotitalo vain noin mailin päässä meidän kämpältä, Riverchasen alueella. Olipa tosi kiva päästä katsomaan miltä nuo paikalliset majat näyttävät sisältäpäin - ulkoa noita on tullut ihasteltua jo monilla kävelylenkeillä.
Johannalla oli aika tyypillinen paikallinen talo - kaksikerroksinen asunto, jossa on kauniit kiertyvät portaat, monta huonetta, monta kylppäriä, korkeata ja avaraa tilaa, oma uima-allas jne. jne. Koska meilläkin on tarkoitus hankkia omakotitalo, mikäli täällä aiotaan pidempään majailla, on hyvä kuulla näiltä omakotitaloasukeilta että mitä kaikkea sitä talon hankinnassa on hyvä huomioida, mitkä seikat nostavat asunnon arvoa ja mitkä kannattaa suosiolla skipata. Talothan ovat täällä hyvin erilaisia kuin Suomessa, ihan tosi monelta kantilta. Huoneet ovat isompia ja korkeampia, kylppäreitä pitää olla vähintään kaksi tai asunto on ihan syvältä, kaikki eristykset, lämmityssysteemit ja rakennusmateriaalit ovat ihan eri maailmasta jne. Täällä ei valitettavasti harrasteta mitään järin kestävää rakentamista; ollaan ihan kauhisteltu noita puolivalmiita taloja, kun tuntuu että rakenteet ovat valtaosin sementtiä ja seinät lastulevyä, jonka eteen vaan ladotaan joku tiilikerros...
Tämän viikon tiistaina Johanna kävi puolestaan meillä aamukaffeilla ja jälleen kerran höpistävää riitti hyvän verran iltapäivän puolelle... Johanna on muuten asunut täällä Karringtonissa aiemmin, joten häneltä sai muutamia hyviä vinkkejä näissä apartmenteissä asumiseenkin :).
Toinen uusi tuttavuus on Kati, jonka lyhyesti tapasin syyskuussa Suominaisten kokouksessa. Kävimme tänään Katin, Mervin ja Johannan kanssa lunchilla Vista Ridge Mallilla ja ensi viikon alussa olemme menossa porukalla Katin kotiin aamiaiselle. Katilla on myös iso ja hieno omakotitalo täällä Coppellissa, joten luvassa on lisää tutustumista paikalliseen omakotielämiseen.
Täällä apartmentissä on kyllä vaivatonta asua ja tällaisessa pienessä (100 neliötä) kämpässä on sopivan vähän siivottavaakin (luojankiitos, sillä menee HERMO joka kerta kun pitää yrittää imuroida tuolla paikallisella kömpelörohjakkeella noita kokolattiamattoisia portaita...). Aina jos tulee jotain korjattavaa, voi vaan soittaa tai käväistä officessa niin joku jannu tulee fiksaamaan tilanteen. Puutarhurit pyörivät tontilla kerran viikossa ja roskat häipyvät kotiportailta ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin. Mutta onhan elämisen laatu ihan erilaista noissa omakotitaloissa... Jokseenkin kaikki perheelliset ja/tai pidempään täällä majailevat asuvat sellaisessa, koska niiden hankinta on kohtuullisen edullista: alle 300.000 taalan (reilut 210t €) saa uudehkon, laadukkaan, n. 300-neliöisen asunnon "herkuilla". Asuntolainaiset saavat todella merkittäviä verokevennyksiä, joten senkin puolesta asunnon hankinta on monesti kannattavaa. Mutta, kassotaan nyt, tässä kämpässä on soppari vuodeksi eli ensi kesän lopulle...
Noh, uusien tuttavuuksien vastapainoksi menetämme kohta erään aiemman tuttavan :( . Auli on nimittäin lähdössä tämän kuun lopulla takaisin Suomeen, joten järjestimme hänelle yllätysläksiäiset keskiviikkoaamuna. Auli kun on myös hevosihmisiä (hänellä on oma quartertamma Wylie, joka myöhemmin tänä vuonna laukkailee Copper Canyonin sijaan Lempäälän maisemissa :)), päätimme järkätä hevosaiheisen hassuttelun. Läksiäisiä hän ei nimittäin erityisemmin ole halunnut koska ne ovat vaan niin haikeat asian vatvojaiset - lähtö kun on kova paikka joka tapauksessa. Niinpä me houkuttelimme Aulin tallille mukamas yhteismaaston merkeissä ja yllätys oli hyvä kun siellä oltiinkin pikkuporukalla vastassa stetsonit päässä.
Tallilla meni tunti jos toinenkin, sillä heittäydyimme koko rouvakatras taas lapsiksi ja kisasimme mm. peiliä, väriä, pujottelua, kananmunankuljetusta lusikassa jne. - ja hevosilla, totta kai! Viimeksi näitä on tullut leikittyä joskus pikkutyttönä ratsastusleirillä... Aulin Wylie oli ihan pro samoin kuin Tytin lainaratsu Twinkle. Hummer otti uudet jutut yllättävän lunkisti, tosin kananmunan kuljetuksesta ei meinannut tulla mitään kun Hummer edellisen kisan mukaan oli sitä mieltä että noutopisteestä piti tulla vauhdilla maaliin... Ninan 3-vuotias Harley oli kuitenkin päivän supersankari, sillä vähäisestä koulutusasteesta huolimatta nuori täykkäritamma ei saanut mitään hermareita, vaikka muu jengi suhasi miten sattuu ja eukot selässä kiljui ja hihkui.
Yksi hyvin yllätetty rouva! --- Auli ja Wylie verkkaavat
Tiukka skaba! --- Tytti ja Twinkle tarkkana muna lusikassa
Onnistunut lusikkakapulan vaihto --- Meidät diskattiin koska peliväline kärsi aika pahasti loikatessaan alas kirmaavan Hummerin selästä... 
Nina ja Twinkle hanattaa --- Auli ja Wylie menevät mutkalle
Mervi ekaa kertaa hevosen selässä - jee, rohkea suoritus!
Huvittelujen päätteeksi hoisimme pollet ja kävimme lammen rannalle piknikille - evästä oli sandwicheistä suklaakakkuun, joten kaloreita kertyi mittariin takuuvarmasti enemmän kuin mittarissa on lukemia... Kun isketään kasaan joukko naisia, niin puheethan viisti tietysti miehissä, miehissä, miehissä ja palomiehissä ;). Onneksi osan aikaa oli mukana naapurin JoAnn lapsenlapsensa kera ja tovin myös tallin omistaja Mark, joten teksti pysyi edes jossain määrin hallinnassa...
Pelien jälkeen piknikattiin...ja vähän poseerattiin
Kuvat (c) Mervi K. ja Tytti L.
Oli aivan älyttömän kiva päivä, mutta toisaalta on julmetun kurjaa menettää jengistä yksi superkiva tyyppi :(. Aulin sanoin: onpa todella kurjaa kun tavattiin vasta nyt, jos oltaisiin tultu tänne vuosi sitten, oltaisiin ehditty tehdä yhdessä vaikka mitä kivaa! No, onneksi näitä uusia tuttuja tulee ja mm. perjantain kirjastohukeissa tapaa aina vaan uusia naamoja. Vaikka täältä onkin lähtenyt tämän vuoden aikana lukuisa joukko suomalaisia, on täällä vielä vahva kommuuni "meikäläisiä".
Muuten Texasiin ei kuulu kummia. Syksy on nyt virallisesti saapunut: keskiviikkoaamuna klo 6.30 näytti mittari 14 astetta, joten mä jo kauhuissani kaivelin pitkät farkut ja fleecetakin naftaliinista. Oli nimittäin eka kerta täällä kun tarvittiin pitkähihaista mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Onneksi päiväaikaan lämpötila nousee kuitenkin yhä 25-28 asteen nurkille, joten ihan äkkijäätymistä ei ole tiedossa.
TV:n syksyn tarjonta on pyörähtänyt käyntiin, joten viime viikonloppuna me pidettiin tiukka Prison Break (Pako) -maratooni. Täällä alkoi nimittäin jo 3. tuotantokausi ja mehän ehdittiin nähdä vasta 1. kausi Suomessa, joten tuubitettiin sitten 2. tuotantokausi menemään. JÖSSES että oli jännä, raaempi mutta musta parempi ja koukutavampi kuin 1. kausi. Ja Wentworth Miller (se Michael Scofieldiä näyttelevä) on kyllä namu eikä Dominic Purcellkaan (Linc Burrows) ole ladon seinästä reväisty :P.
Nyt tämä lopettaa nämä sekoilevat tekstit tähän ja painuu pehkuihin, että jaksaa olla ahkera kirjastotäti huomenna. Meillä on vino pino lahjoitettuja kirjoja, jotka pitäisi saada viivakooditettua ja hyllytettyä...
Eräs tallitoveri tuossa kuukausi-pari sitten kysäisi että lähdetkö katsomaan syyskuun lopulla "parellia". Olin hetken että hetkinen - barrelia vai Parellia - niissä kun on vissi ero. Molemmat liittyvät hevosiin (no tosi yllättävää), mutta ensin mainittu on sellaista kovavauhtista tynnyripujottelua ja jälkimmäinen puolestaan luonnollisen hevosmiestaidon mukainen koulutusmetodi. No, mähän olin inessä oli kysymys kummasta vaan...
Kysymys oli siis Parellista: Pat & Linda Parelli, jotka menestyksekkäästi kouluttavat hevosia lh-periaattein, pitävät USA:n kiertueen ja saapuivat 29. - 30.9. Beltoniin, joka on n. 2½ h ajomatkan päässä lounaaseen meiltä Coppellista. Saimme kaksipäiväiseen koulutustilaisuuteen ilmaiset liput, joten tottahan sitä sitten kannatti pienelle road tripille lähteä.
Lauantaiaamuna jo ennen heräämistä piti olla kamat kasassa ja nokka kohti Wacon takana sijaitsevaa Beltonia. Auli oli kuskin paikalla ja mä ja Nina seuranaisina. Navigaattori ohjasti meidät loistavasti perille (vaikka miten yritimme pari kertaa väkisin ajaa harhaan) ja saimme rannekkeet kätösiin ja takamukset penkkeihin juuri kun "show" alkoi.
Ensin Pat ja sittemmin Linda kertoivat kuinka päätyivät työskentelemään hevosten kanssa ja miksi päätyivät juuri tämänkaltaiseen, hevosten kielellä kommunikoivaan hevoskoulutukseen. Sen jälkeen nähtiin pari "ongelmahevosta", joita Pat/Linda kouluttivat niissä ongelmissa, joita niiden omistajat olivat valitelleet. Päivän aikana nähtiin myös joukko eri tasoisia Parellin oppilaita hevostensa kanssa työskentelemässä sekä Patin esityksiä siitä, mihin koulutusmetodilla voidaan päästä.
Jossain välissä kun niukan aamupalan jo aikaa sitten unohtanut vatsa huuteli jo ylidesibeleillä lisää evästä, oli onneksi tunnin lounastauko ja sitten taas imettiin infoa sisään niin, että kello oli viisi jo vilauksessa. Löysimme päivän pläjäyksen päätyttyä lähitienoolla sijaitsevan hotlamme aika pikaisesti, purimme kamat ja läksimme sitten etsimään illanistujaispaikkaa. Eräs ulkoa kivalta näyttänyt mesta diskattiin jo eteisessä ja päädyimme lopulta hotellin respan suositukseen eli paikalliseen steakhouseen. Se puolestaan näytti ulkoa vähintäänkin epäilyttävältä, mutta sisältä se oli tosi bueno: saluunahenkinen vähän sokkeloinen paikka, jossa oli puupanelit seinällä, piikkirautalanka- ja lassokoristeita, cowboy-henkisiä kuvia jne. Paikkaan oli hirmu jono mutta meillä oli mieli korkealla heti kun saatiin odotellessa pitkäkaulaiset olutpullot käteen...
Ilta meni ihan älyttömän nopeasti enimmäkseen hevosjuttuja höpistessä ja päivän antia kelatessa. Tarjoilijaparat sinkoilivat tupaten täydessä ravintolassa ja jokseenkin joka pöydän porukka vaihtui pariinkin kertaan kun me antaumuksella istuttiin iltaa, vedettiin kunnon grillipihvit ja tietty kunnon piet jälkiruoaksi... Joskus kympin nurkilla mesta ilmeisesti alkoi sulkemaan, joten mekin hipsittiin kohti ovea, mutta matkalla törmäsimme paikan omistajaan, joka oli hevosmies itsekin, joten arvatenkin jumituimme vielä siihenkin höpisemään.
Hyvin nukutun (mikä on aika ihme koska sekä minä että Auli olemme toipumassa armaiden miestemme Suomesta kantamien flunssien kourista...) yön jälkeen todettiin että hotlassa oli aamiaisella tasan tuoremehua jäljellä, joten kipaistiin Sonicin kautta hakemassa parit breakfast burritot ja hilpaistiin takaisin messukeskukseen jatkamaan Parelliopintoja. Toinen päivä oli suoraa jatkoa edelliseen: nähtiin lisää esityksiä niin Patin, Lindan kuin heidän oppilaidensa esittäminä sekä edellispäivän "ongelmahevoset" tällä kertaa niiden omien omistajiensa käsitteleminä.
Kokonaisuudessaan koulutustilaisuus oli tosi antoisa ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Kyseessä kun ei ole pelkkä "narunpyöritysmeininki" vaan metodia voidaan toteuttaa mm. kun hevonen on irti tai ratsain. Nähtiin mm. vapaudessa ihan omasta vapaasta tahdostaan toimiva hevonen, joka mm. hyppi erilaisia esteitä, suoritti piaffia jne. Myös ratsain löytyi valikosta piaffista lisäyksiin jne. kauniisti ja äärimäisen kevyesti koottuna. Kaikki tehtiin kevyesti, mahdollisimman "hevosenmukaisesti" ja hevoset olivat aina sen näköisiä, että ne nauttivat siitä mitä olivat tekemässä. Mitään pyöräähän tässä ei keksitty uudestaan, vaan osa jutuista on tullut esiin mm. centered riding -kurssilla, mutta uutta tuli myös ja paljon kotiin viemistä. Tuli oikein into päästä äkkiä testaamaan joitakin harjoituksia omalla pollella...
Opiskelun lomassa tuli huomioitua mm. että:
* Yleisö oli kyllä naispainotteista, mutta miehiä oli mukana pikkupojista papparaisiin. Varmaan noin kolmannes katsojista. Suomessahan miesprosentti heppahöpinähässäköissä on varmaan 1% ja nekin todennäköisesti siksi että vaimo on puoliväkisin raahannut mukaan... (HIHS nyt on ehkä pikkaisen paremmin miesedustettu...)
* Farkut jalkaan ja stetsoni päähän niin blendautuu just hyvin porukkaan.
* Tämäkin tilaisuus, kuten varmaan kaikki täällä, on osin eräänlaista "hengennostatusta". Välillä tuntui että Pat oli kuin Pastori Parelli (tai Silli...) joka jakaa viisauttaan ja yleisö väliin huokailee, väliin tuulettaa ja väliin uskonnonomaisesti toistelee Parellin sanomaa... Toisaalta hassua ja ainakin mulle vielä vähän vierasta, mutta toisaalta ihan mahtavaa kun koko yleisö on hommassa ja etenkin onnistumisissa mukana, eikä vaan hissukseen nökötä paikallaan.
Kotimatka sujui sunnuntai-iltana hyvin ja todettiinkin että tällaisia viikonloppuirtiottoja pitäisi olla useamminkin :D. Vaikka hevoset olivatkin reissun pääanti, oli kiva viettää aikaa samanhenkisten seurassa ja myös jälleen kerran todeta eräs olennaisimmista asioista, mikä tekee täällä olemisen todella hauskaksi: ihmisten avoimuus. Hevoset yhdistävät ihmisiä ja tuollakin tuli höpistyä toisten hevosihmisten kanssa. Muutenkin täällä ja ennen kaikkea tuolla "maalla" ihan vieraat ihmiset tulevat juttelemaan niitä näitä ja vaihtamaan kuulumisia. Kuulostaa ehkä pintapuoliselle, mutta on oikeasti tosi kivaa :).
