sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kauhea kriminaali

Hei, vähänks mä oon teihin tosi pettynyt! Meikäläinen yrittää saada teitä kiinnostumaan ja kommentoimaan heittämällä jotain täkyjä tuohon taannoiseen tekstiin, ks. esim. kohdat 99 ja 100. Pienessä mielessäni jo kuvittelin täällä ihmisten olevan ihan ymmyrkäisinä ja utelevan moisten rötösten taustaa. Ni mitä vielä?! Jengi on ihan et ookoo, tosi jees, mitä muuta?!

Ehkä meikä on vaan niin sujuvaa kriminaalimateriaalia? Ihan täys rötöstelijä? Varas ja valehtelija? Ounou, mainehan tässä on mennyt näemmä ihan täysin! Loassa ja ravassa ihan totaalisesti. Tietysti vaihtoehto on sekin, että jengi hyytyi lukemiseen jo ton satasen listan alkumetreillä...

Mainettani edes hitusen kiillottaakseni haluan kuitenkin tähdentää, että en ole poliisien tuttu tiettävästi missään päin planeettaa. Suklaarusinoita varastin n. 5-vuotiaana pikkutyttönä kaupasta kun ikävä äitini ei suostunut ostamaan niitä vaikka miten kimputin. Kiinnihän minä kotona jäin ja nöyränä ja häveliäänä jouduin palaamaan kappaan anteeksi pyytämään ja maksamaan... Sen verran hyvin tuli näistä läksyistä opittua, että ei tarvinnut toiste kokeilla.

Poliisin tentattavana olin v. 1992 kun kesäduunipaikkani tuhopoltettiin maan tasalle. En sentään ollut läsnä liekkien roihutessa eikä minua hommasta epäiltykään, vaan yrittivät udella joskos muistaisin sitä tai tuota henkilöä kesän ajalta. Eipä tainnut olla minusta apua kun asiakaspalvelijana asiakkaat ovat vaan yhtä naamapuuroa; muistele siinä sitten useampi kuukausi jälkikäteen että kävikö heinäkuun sinä ja sinä päivänä jotain parrakasta mieshenkilöä joka keskusteli sen ja tuon toisen henkilön kanssa?!

Et en oo pahis. Tai ehkä joskus vähän. Mut kriminaali en aineskaa!


perjantai 28. toukokuuta 2010

Touch of Happiness

Ridanatsi on täällä taas. Sanan säilällä armottomasti silpoo huonoja puolia ratsastuksessani ja henkisellä ruoskalla pieksää meitä hevosen kera aina vaan parempiin suorituksiin. Noh, tosiasiassa itseään ridanatsiksi tituleeraava henkilö on mitä nauravaisin, kuplivaisin, kannustavin ja ihanaisin ihminen. Mutta säälimätön.

Hiki virtaa sumentaen silmät, henkeä ahdistaa ja kypärän alla suorastaan sauhuaa aivojen käydessä ylikierroksilla. Synapsit paukkuvat kun yritän saada jokaista lihaksensäiettä pysymään kuosissaan ja toimimaan juuri niin hillitysti ja hallitusti kuin vain voi. Ja siinä se sitten on. Hevonen nousee peruutuksesta suoraan laukkaan kuin kaunein kyyhky: hidastetusti, elegantisti, sulavasti, nousten kuin siivillä ilmaan.

Ridanatsi hurraa ja komentaa pysähtymään ja palkitsemaan hevosen HETI, mutta minä olen jossain euforian laitamailla ja kestää tovin ennen kuin palaamme hevosen kanssa leijailemasta maanpinnalle.
Tyytyväisinä lopetamme session ja heitämme hyvästit ensi viikkoon saakka. Silitän ratsuani kaulalle ja olen äärimmäisen ylpeä. Enimmäkseen upeasta hevosestani, mutta ehkä hitusen myös itsestäni. Olenpa osannut Pegasoksen kesyttää!

Päästän ohjat pitkiksi ja hevonen lähtee jo pitkin, letkein askelein kohti viereistä peltoa, jossa tapaamme tehdä loppukävelyt.
Aurinko on jo vaipunut puidenlatvojen taakse, kimallellen kultaisena lehvistön väleistä. Pikkulammelle parkkeerannut haikara tutkailee arvioivasti menoa ja tuntuu pohtivan pitäisikö lehahtaa karkuun vai liekö tuo parivaljakko harmiton.

Illan kosteus tuntuu hiipivän ojien pohjalta peltojen laidalle ja jostain tulvahtaa vastustamattoman ihana, parfyymimäinen tuoksu. Jasmiiniko?
Yhtäkkiä ojanvarren ruovikossa kahahtaa. Hevonen säpsähtää hieman, pysähtyy niille sijoilleen ja tuijottaa tarkkaavaisesti kuka kumma rauhamme rikkoo. Armadillo (vyötiäinen), tuo Teksasin kansalliselikko, se sieltä möngertää. Kuin puolisokeana se tuntuu tihrustavan meitä tovin, mutta jatkaa sitten matkaansa hassu kilpensä keikkuen ja häntä mutkalla.

Katsomme pienen elikon perään vielä hyvän tovin sen kadottua takaisin ruovikkoon. Hevonen pärskähtää tyytyväisen ja rennon oloisena ja venyttää kaulaansa saadakseen suuhunsa tupposen pitkäksi kasvanutta ruohoa. Silloin se valtaa minut. Hymystä se leviää koko kehoon, lämpimänä aaltona. Käpertyen kutkutellen rintakehään ja vatsanpohjaan.

Olen hetkisen äärettömän onnellinen. Tai ehkä se on vain silkkaa hevoshulluutta?


Vai liekö sittenkään kyse mistään elämää suuremmasta. Ehkäpä olen vain riittävän ahkerasti pessyt itseäni tällä uudella suihkusaippuallani...


torstai 27. toukokuuta 2010

Oh no, the BIG 4-0

On se sitten jännä miten tuo lapsi tuossa kasvaa ja mieskin vanhenee, mutta minä se vaan pysyn yhtä hehkeänä ja pimakkana parikymppisenä aina vaan ;) . Ei sen puoleen, synttäribileet ovat vallan hauskoja, etenkin kun vietimme miehen pyöreitä.


Lauantaina 22.5. talo täyttyi ystävistä ja tuttavista, joiden kanssa oli mukava jakaa astuminen uudelle vuosikymmenelle. Mies sai itse päättää vieraslistasta, joten sieltä löytyi niin duunikaveria, naapuria, metsästyskaveria sun muuta hihhulia joka lähtöön parempine puoliskoineen ja vekaroineen.

Pippaloiden nuorimman pään viehkeät neidit jaksoivat myös bilettää pitkälle iltaan.

Päätimme kerrankin pistää pöydän notkumaan (
ja noi graniittipöydänpinnat eivät ihan vähästä notku...), joten patoihin pistettiin BBQ-tyyliin brisketiä (sellaista silputtua ylikypsää naudanlihaa), erilaisia mausteisia makkaroita, valkosipuliperunalootaa, uunilohta, cole slaw'ta, uunituoreita biscuiteja (vähän sämpylän tyylisiä) ja siihen sitten vielä juotavat ja makeat tarjoiltavat päälle, niin kyllä noi pöydänpinnat ainakin melkein mutkalle saatiin. Tunnustan kyllä avoimesti, että sapuskojen laitossa avusti osin mm. paikallinen BBQ-lafka Hard-8 Bar-B-Q...


Ruoka oli hyvää, sitä oli enemmän kuin riittävästi eikä kukaan tiettävästi onnistunut janoonkaan nääntymään. Iloinen puheensorina täytti koko kämpän ja sitkeimmät viettivät iltaa kanssamme pikkutunneille saakka. Poika biletti hyvin mukana kunnes hänet torpattiin sopivan väsyneenä punkkaansa, jolloin emäntäkin pääsi ulos istumaan ja nauttimaan lämpimästä Teksasin tummenevasta illasta. JUH-LAA!

Sankari itse "mansikkapommin" räjäytyksessä...

Bilehile itse oli niin menossa mukana, että tajusi vasta seuraavana päivänä lahjuksia tutkaillessaan miten JUHLAA synttäreiden vietto oikein olikaan: pöytään oli kummasti kertynyt viiniipulloja, baarimikkosettiä, grillausmaustesettiä, liuta lahjakortteja metsästyskamahelvetteihin sun muuta suun muikeaksi vetävää. Taisi jo mokoma alkaa miettimään että mistähän sitä seuraavaksi repäisisi juhlan aihetta ;) .

Seuraavan päivän after partyissä se meno vasta yltyikin... Oli konttaamista, holtitonta juoksemista ympäri huushollia, do(n)k(k)aamista, käsittämätöntä örvellystä ja muuta. Huhhuh! Poika ja koira ilmapallojen perässä nääs...


tiistai 18. toukokuuta 2010

I'm Gilty...

...ja juu, ihan oikein kirjoitettu noin ;) ! Jos nyt lievää syyllisyyttäkin on havaittavissa, niin ennen kaikkea ihanaa shoppailua. Olen nimittäin jäänyt jumiin Gilt:iin.

Kaverin ihanaa kelloa taannoin ihailin ja hän vinkkasi minut ko. putiikin nettisivuille. Kyseinen firma myy lyhyinä, n. 24-48 tunnin mittaisina pikamyynteinä eri designereitten tuotteita - kenkiä, vaatteita, koruja, käsilaukkuja, kodin sisustusta, lastenvaatteita ja -tarvikkeita jne.jne. I LOVE IT! Koska lapsoseni on näemmä tyypillinen mies jo pienenä, eikä siten todellakaan viihdy missään shoppailureissuilla (maailma kaatuu yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun alan suunnitella pukukopeille suuntaamista), on maailman kätevintä tilata netistä kaikkea kivaa ja tarpeellista suoraan kotiovelle toimitettuna.
Hauskinta on se, että tuosta samasta putiikista on tähän talouteen eksynyt niin käsilaukku, kelloja, koruja, kenkiä, vaatteita - ja potta.

Gilt poikkeaa tavisnettikaupasta siinä, että se on Members Only eli sinne pitää liittyä jäseneksi, ennen kuin pääsee katselemaan myyntejä ja shoppailemaan. Tosin eiköhän noille kelpaa kenen raha vaan, joten jäseneksi pääsee luultavasti kuka vaan sitä toivova. Joka päivä alkaa uusi erä myyntejä, joiden kesto on tosiaan vaan max. kaksi vuorokautta. Suosituimmat ja parhaimmissa aleissa olevat designer-tuotteet menevät lähes välittömästi kun myynti klo 11 täkäläistä aikaa alkaa.

Ikävää vaan, että kun tuolla tulee melkein päivittäin käytyä vilkaisemassa sen päivän myynnit, sitä saattaapi huomata tarvitsevansa kamppeita, joita ei ehkä aiemmin tiennytkään tarvitsevansa... Kuten nää ihkut däv:in kumpparit! Mutta perustelin oston itselleni sillä, että mulla ei oo ollut kumppareita vuosiin ja kyllä niitä on kaivattu niin tallille, metsään kuin muuhunkin touhuun. Eli jos nyt Teksasissa ei sadakaan niin kovin usein niin kyllä näille ainakin muutamana päivänä vuodessa vois hyvinkin löytyy käyttöö ;) . Sitä paitsi näähän oli reippaasti alle puoleen hintaan kuin normisti! Ja sit ainaski mummona voin marjametsässä patsastella näillä pelottelemassa kaikki metsänelävät henkitoreisiin, eiks jeh?!

Kyllä shoppailu on ihanaa kun sen oikein oivaltaa ;) !


sunnuntai 16. toukokuuta 2010

This time I made it!

Jollei kolmas, niin neljäs kerta se näemmä toden sanoo ja hyvää kannattaakin sitten ilmeisesti odottaa vaikka useampi vuosi. Nickelbackin keikalle olen havitellut pääseväni jo monen monta kertaa: vuonna 2007 oikeastaan vasta tykästyin bändiin ja heidän Dallasin keikkansa oli jo heitetty siltä vuodelta. Seuraavana vuonna olin vaan väärässä paikassa väärään aikaan ja missasin keikan. Keväällä 2009 vakavissani suunnittelin keikalle menoa, mutta kun yhdistin mielessäni Teksasin helteet, ulkokonsertin ja viikolle 37 edenneen raskauteni ja siitä seuranneen valasmaisen olotilani, totesin että fanitan sittenkin juuri sillä hetkellä ilmastoituja ja rauhallisia sisätiloja bändiä enemmän...

Mutta tänä vuonna ei keikalle karauttamista estäisi mikään! Eikä estänytkään, vaikka lapsenhoidon järjestelyiden kanssa sain kikkailla aikani... Toiveillastani jäi sen vuoksi pois rauhallinen päivällinen kahden kesken mieheni kanssa pilvenpiirtäjien katveessa lämpimän kevätillan tuulahduksista nauttien - se korvattiin puolijuoksulla Areenalle, vähäalkoholisella Frozen Margaritalla ja jollain pikaruoan hotkaisulla, mutta keikka itse oli ♥ !


Ekan lämppärin, Sick Puppies, missasimme täysin ja tokana soittanutta Shinedown'ia en olevinani tuntenut ollenkaan, kunnes alkoivat soittaa Second Chancea, joka onkin pyörinyt radiossa aika tiuhaan (joo, kuuntelen vielä sentään hitusen muutakin kuin kantrikanavaa ;D) ja onkin ihan bueno. Viimeisenä lämmitelleellä Breaking Benjaminilla oli ihan superkökkö äänentoisto eikä musa muutenkaan iskenyt muhun missään määrin, joten lämpenemisen sijaan aloin huolestuttavasti viilenemään...

Viimein onneksi päästiin asiaan ja Nickelback päräytti lavalle sellaisella pyrohässäkällä ja räiskinnällä että jollei sillä lämpene niin toinen jalka on jo haudassa ja peli menetetty. Illan aikana kuultiinkin sitten kaikki parhaat palat, joten mitään enempää ei olisi voinut toivoa. Yllättävintä oli tosin se, että laulaja Chad Kroeger oli varsinainen Chatty-Chad; biisien välillä läppä lensi ja jutut olivat sen verran levottomia että huomasi heti että tämän jengin täytyy olla Kanadasta, ei Jenkkien siisti sisäkasvatus tuollaista sanavarastoa ja jutunjuurta saa aikaiseksi ;D.

Hitusen iltaa varjosti se, että olin huolissani lapsen viihtymisestä ja illan sujumisesta hoidossa, joten kyttäilin puhelinta ja mahdollista kriisisoittoa vähän väliä. Onneksi varsin tiuhaan tajuntaan tärähdelleet pyrotekniset leiskahdukset ja ilotulitukset saivat aina huomion takaisin lavalle.

Btw, tällä kertaa voitin kerrankin vieruskaveriarvonnassa jollen nyt pääpalkintoa niin ainakin lohdutuspalkinnon rauhallisen ja hissukan naikkosen muodossa. Bon Jovin keikallahan vieressäni istui joku kliseinen amerikkalaisblondi tissit tiukasta topistaan pursuillen, reippaasti päihtyneenä höpötellen sitä ja tätä itsekseen, kaverinsa kanssa ja mulle, soitellen kesken parhaimpiin lukeutuvan biisin kaverilleen: "Oumaigaaaaaad sun tarvii kuulla tää! Siis tää on niin paras! Siis tää on ihan huippu! Ei mul oo tylsää emmä siks soittanu ku mä haluun et säkin pääset osalliseks tästä, tää on niiiiin mageeta hei ihanaaa! Kuuntele nyt hei siis ihanaa! Oumaigaad mä niin rakastan tätä!" (tietenkin puoliksi huutaen mun korvaan) ja rampaten kusella liian monta kertaa. Tällä kertaa mies veti lyhyemmän korren ja sai viereensä kolme keski-iän reippaasti ylittänyttä rockmimmiä, jotka kiljuivat, riehuivat, huutelivat kommentteja bändille ja pomppivat penkeillään niin että vallan tyynellä mielenlaadulla ladatulla miehellänikin oli pokassa pitelemistä.

Kyllä se kulkaa niin on, että keikka kuussa pitää mielen virkeänä! Hmmm, mitähän sitä kesäkuulle keksisi...

P.S. Pojan ilta hoidossa oli mennyt ihan hyvin. Onneksi suomalainen ystäväni oli työvuorossa ja pystyi rehellisesti valaisemaan miten ilta oli mennyt - pientä itkua, mutta valtaosin leikkiä ja kaikki ihan ok. Mennessämme hakemaan veteli pikkumies sikeitä pinnasängyssä, peppu pystyssä ja rakas uninalle tiukasti kainalohalissa. En melkein raaskinut herättää siirtääkseni hänet turvaistuimeen ja matkalle kotiin...


sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Meet my new best friend!

Äitienpäivä! Mikä ihana sana! Mä olen kyllä tällaisia pakkojuhlapyhiä vastaan, sillä tärkeämpiä ovat ne arjen teot ja miehen apu pojan kanssa eikä joku päivä kalenterissa, mutta jos tällä varjolla saan uuden parhaan ystävän, niin olen sittenkin ihan messissä!

Viime vuonna äitienpäivän aikaan olimme olleet pari vuorokautta uuden perheenjäsenemme kanssa kotona. Elämä oli sellaista hässäkkää, ihmettelyä ja uudenlaisen elämänrytmin sekoittamaa, että juhlapäivä vilahti ohi vähän varkain. Niinpä tämän vuoden äitienpäivä tuntui ensimmäiseltä oikealta äitienpäivältä.


Vaan eipä tullut kakkua tai kukkia, ei aamiaista sänkyyn saatikka päivällistä suosikkiravintolassa tai edes McDonald'sissa. Olisin saattanut aloittaa aika massiivisen ja pitkäkestoisen mykkäkoulun ellen olisi saanut isoa, surisevaa, pörisevää, rentouttavaa ja autuaaksi tekevää lahjaa, jota tietenkin heti kokeilin ja tehokkaan toiminnan todettuani tulin suorastaan värisevän onnelliseksi.

No hyi te likaisella mielikuvituksella varustetut, en minä saanut SITÄ vaan tämän:
Siinä se on, rakas uusi ystäväni! iRobot Roomba, joka tormakkaana pöristelee huoneesta toiseen imuroiden rikat, roskat, elikkokarvat ja muut ei-toivotut rippeet. Kun listalla on 100 muuta asiaa, kotityötä, oikeata työtä ja mielellään sopivan paljon leikkiä, puuhaa, ruokailua ja ulkoilua pikkumiehen kanssa, taustalla itsekseen hoituva imurointi on musiikkia korville ja mannaa sielulle. Love it!!!


keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Jessen vuosi

Kauniina keväisenä päivänä, tiistaina 5.5.2009 klo 12.57, minä synnyin ja tein heti ihmeitä: tein naisesta äidin ja miehestä isän.


Kuukauden vanhana olin vielä kovin pieni. Päiväni täyttyivät vanhempieni ihailevista katseista, sylin lämmöstä, äidinmaidosta ja pehmeistä unista.


Parikuisena viihdyin jo sitterissä ja leikkimatolla. Tutkailin uteliaana maailmaa ja virnistelin vanhempieni hassuille jutuille.


Kolmikuisena palasin Suomen kesälomareissulta, jonka aikana vietimme myös kastejuhliani. Kotona köllöttelin kainalotusten koiraveljeni kanssa.


Nelikuisena olin iloinen pieni vesseli ja aloitin koulunkäynnin.


Viisikuisena päiväni kohokohta oli jokailtainen kylpyhetki. Olen varsinainen vesipeto vieläkin.


Kun olin puolivuotias, oli sadonkorjuun ja hurjan Halloweenin aika.


Ollessani seitsenkuinen, alkoi maailma hiljentyä joulun viettoon.


Kahdeksankuisena toivoin jo kovasti, että olisin päässyt liikkeelle. Harjoittelin vaikka kuinka, mutta vaikka kuinka harmistuin, eivät kädet ja jalat vielä kantaneet.


Yhdeksänkuisena neliveto viimein löytyi ja voi sitä riemua kun maailmani avartui kertalaakista päästessäni tutkailemaan ihan uudenlaisia maisemia - ihan itse!


Kymmenkuisena halusin kovasti opetella syömään itse. Näky oli usein juuri sen näköistä.


Huhtikuussa kaunis ja kukkiva kevät saapui Teksasiin. Minä oli yksitoistakuukautinen ja nautin ulkoilusäistä ja leikkipuistoleikeistä valtavasti.


Tänään olemme juhlineet ensimmäisiä syntymäpäiviäni! On ollut kakkua, keksejä, ilmapalloja, huiseja lahjoja ja talon täydeltä vieraita. Onnittelukortteja on tullut vierailta mailta saakka. Kävelen jo tomerasti itse ja huudan tarvittaessa (ja se tarve on kyllä aika usein...) äitiä ja isää. Kertoilen tosi paljon muitakin juttuja, mutta muut eivät vaan vielä oikein ymmärrä niitä... Kiipeän, kapuan, kolistan ja rämistän, kannan, kaatuilen ja hurjastelen. Minulla on vähän sellainen kutina, että tulen pitämään vanhempani kiireisenä jatkossakin!


Aarre

Huoleton on hevoseton, sanoo vanha sananlasku. Eikä muuten riitä pataljoonankaan sormet laskemaan kuinka monta kertaa olen allekirjoittanut sen kun joku hevospoloseni ontuu, sairastaa hiekkamahaa, odottelee kengittäjää ties kuin monennetta viikkoa tai muuten vaan nostaa meikäläisen stressikäyrää. Mutta pienetpä ovat tuon sananlaskun veistelijän murheet olleet - hänellä ei ilmeisesti ole ollut lapsia... Sillä OIKEASTI huoleton on lapseton.

Lapsen kanssa pääsee nimittäin huolitilastoissa ihan uusille lukemille. Juokohan se nyt tarpeeksi? Miksei se syö mitään kunnolla? Nukkuukohan se nyt riittävästi? Kasvaakohan se nyt sopivasti? Kehittyyköhän se nyt kuten ikäisensä kuuluu? HERRANJUMALA NYT SE ON SAIRAS!!! Siinä sitä sitten vietetään tarpeen vaatiessa vaikka yö lapsen sängyn vieressä lattialla ihan vaan tarkkailemassa että hengittäähän se vielä kaiken tuon korinan ja pärskinnän keskellä.


Hyvä ystäväni sanoi minulle joskus raskauteni alkumetreillä, että rakkaus saa ihan uudet ulottuvuudet kun rakastaa omaa lastaan. Sanat jäivät jotenkin mietityttämään sillä tottahan minä rakastan miestäni, perhettäni, monia ihmisiä, eläinystäviäni... Mutta niin vaan kokemuksen äänellä puhui kahden lapsen äiti. Ei ole mitään ihmeellisempää, rakkaampaa ja kalliimpaa aarretta kuin oma lapsi.

Olen saanut noottia kun kirjoittelen pojan kuulumisia niin harvoin. Yritän ryhdistäytyä, vaikka useimmiten onkin helpompaa kirjoittaa ihan vaan siitä peruselämästä eikä jostain niin tärkeästä ja henkilökohtaisesta kuin oma lapsi. Sitä paitsi mokomahan voi vielä vetää mut myöhemmin oikeuteen jos kovin pahasti loukkaan hänen yksityisyytensä suojaa ;).

Tänään meillä on ollut aihetta suureen juhlaan - pieni poikamme on jo 1-vuotias! Lievällä haikeudella ja huvittuneisuudellakin olen muistellut kuinka vuosi sitten kapusin aamuvarhain sängystä ja vatsa perhosia täynnä huristelimme sairaalaan. Epäuskoisena vielä ovella lähtiessäni katselin kotiani ja mietin että seuraavan kerran kun palaamme, meitä onkin yksi lisää. Vaikka kuinka yritin, en pystynyt kuvittelemaan minkähänlaista se mahtaa olla.



Kulunut vuosi on yksi suuri aikaparadoksi: toisaalta vuosi on vilahtanut ihan hillittömällä vauhdilla vauvan kasvaessa vilkkaasti vilistäväksi pikkupojaksi, mutta jotenkin tuntuu että synnytyksestä ja pikkuvauva-ajasta on valtava ikuisuus. Toisinaan katselen kuvia Jessestä ja huomaan tuijottavani tummahiuksista pikkuvauvaa suorastaan ihmeissäni. Oliko se tosiaan tuon näköinen? Miten minä en muista enää tuollaistakaan ilmettä? Millaista se olikaan kun ensimmäisinä päivinä sain käteni tuhannen kramppiin kun yliyritin pitää särkyvältä tuntuvaa pienokaista hyvin ja huolella?

Olen yrittänyt noudattaa lähes jokaisen tuntemani äidin minulle hokemaa mantraa: nauti nyt vauva-ajasta, se menee ohi niin nopeasti. Ja nyt se on ohi. Pientä haikeutta mielessäni katson miten poikanen touhuaa, tepastelee ympäriinsä ja jokellellen selvittää kovasti jotain juttua, jonka sisältöä voin vain arvailla. Ei ole meillä enää vauvaa, mutta maailman ihanin pikkupoika kylläkin. Ja nautin tästäkin ajasta, sillä parasta aikaa lienee aina juuri se vaihe missä ollaankaan.

Meillä kävi melkoinen onni ja saimme varsin helpon lapsen - vaikka helppo tai vaikea, rakkain se oma lapsi varmaan jokaiselle on. Pientä refluksinpoikasta (vauvana), ilmaantumisvaivoja (myöskin pienempänä) ja satunnaisia lentsuja lukuunottamatta Jesse on ollut hyvin terve. Uni on maistunut pienestä saakka niin, että äiti on saanut levättyä juuri sopivasti jaksaakseen töitä, harrastuksia ja ihan sitä perusperhearkea. Ruokakin on maistunut sopivasti, vaikka välillä tuntuukin että otsasuonet alkavat sykkiä kun lapsonen kyllä pupeltaisi hedelmät, marjat, herkkusoosit ja naminaposteltavat, mutta kaikki ruoka-nimikkeen alle uppoavat ovat tosi yäkkkk ja siten useimmiten vain pienen huijaamisen ja harhauttamisen kanssa uppoavia.

Nykyään arki koostuu pienistä leikeistä, ruokahetkistä ja vaipanvaihdoista, päiväunipätkistä, rentouttavista lukuhetkistä, päiväpeitolla painimisesta, kävelylenkeistä ja leikkipuistopysähdyksistä, vauvatreffeistä, satutunneista ja muskareista. Välillä olen suorastaan pettynyt kun päivä on jo pulkassa ja saattelen pienen unten maille. Jonain toisena päivänä odotan suorastaan jo ovenkahvassa riippuen miehen saapumista töistä poikapassiin ja pääseväni yksin omien ajatusteni kanssa töihin tai tallille.

Sitähän se äitiys ainakin minun kohdallani on - yhtä omituista ääritunteiden ristiaallokkoa. Miten kukaan ei osannut kertoa, miten yhden ja saman päivän aikana voinkin olla niin taivaallisen autuaan onnellinen ja turhautunut raivopää pienen poikani ansiosta? Äitiys - mikä ihana jakomielitauti.


maanantai 3. toukokuuta 2010

Me, myself and I x 100

Johan myrkyn lykkäsi! Kaveri pääsi heittämään tällaisella haasteella, jossa pitäisi kertoilla sata satunnaista faktaa itsestään. Meinasin jo ohittaa, mutta kun toinenkin haastettu kaveri tsempikkäästi nyhti sata infomurusta kasaan, niin ei kai sitä nyt voi huonommaksi jäädä...

Eli saamanne pitää:

1. En pidä yllätyksistä.
2. Haluan merkkailla menoja ja tekemisiä kalenteriin ja tietää jo ajoissa mitä ikinä tapahtuukaan seuraavaksi.
3. Olen hyvin kärsimätön - kaiken pitäisi tapahtua nyt ja heti.
4. Pystyn kehittämään ihme stressejä ja pinnanpingottamisia keskeneräisistä projekteista.

5. Kahdesta edellisestä kohdasta johtuen olen huono delegoimaan koska muiden tekemiset tuntuu kestävän aina liiiiiiaaaan kauan ;D.
6. Olin aikoinaan koulussa hyvä/menestyvä oppilas vaikka tein aika laiskasti ja vasemmalla kädellä kotiläksyjä. Tunneilla kuitenkin yleensä kuuntelin tarkasti, mikä auttoi asiaa.
7. Kirjoitin taannoin L:n paperein ylioppilaaksi ja olin siitä silloin erittäin onnellinen ja ylpeä kunnes työelämässä tajusin ettei niiden paprujen arvosanalla ole mitään merkitystä.

8. Olen harrastanut nuorena mm. tanhua, helkanuoria, näytelmäkerhoa, kokkikerhoa, soittanut viulua ja huilua - ja ratsastanut, no surprise there.
9. Olen kokeillut monenlaisia erilaisia harrastuksia, mutta vain hevosten parissa puuhaillessani ja ratsastaessani mieleni oikeasti "puhdistuu" kaikista stresseistä ja murheista.
10. En ole mikään erityisen lahjakas ratsastaja, mutta tulen yleensä juttuun vähän haastavampien eläinten kanssa (temperamenttisia, yliarkoja tms.) ja ainakin kuvittelen omassa päässäni saavani niistä niiden parhaita puolia esiin edes väläyksenomaisesti.
11. Olen ratsastuksessa aika tavoitteellinen ja haluaisin aina vaan osata enemmän ja paremmin.
12. Olen murtanut lantioni kahdesta kohtaa hevosonnettomuudessa.
13. Eräässä toisessa hevosäksidentissä oli aika lähellä ettei nirri lähtenyt tai etten osin halvaantunut tai ainakin katkaissut jalkojani ihan konkreettisesti irtipoikki.
14. Rakastan kaikenlaisia karvaisia eläimiä (no en tarantelloja vaikka ovatkin karvaisia) ihan hillittömästi ja ellei mieheni olisi pitämässä jotain kuria ja järjestystä, pelastaisin todennäköisesti kaikki vastaan tulevat eläinpolot. Nytkin tallilla olisi iiiiiiihania kissanpentuja jotka kaipaavat kotia...
15. Eläimet ovat minulle perheenjäseniä ja suren niiden poismenoa ja kovasti.
16. Kaipaan joskus Hiski-kissaani ja ensimmäistä omaa hevostani niin, että tulee tippa linssiin.
17. Olen ulkoilma-addikti. Jos en pääse joka päivä tallille tai lenkille beben ja koiran kera, tuntuu että pää on täynnä mustaa savua ja sitä alkaa särkeä.
18. Puren hampaitani unissani yhteen niin pahasti, että ne ovat menneet siitä osin rikki. Käytän siksi nykyisin purentakiskoa öisin.
19. Jos verensokerini laskee (eli olen vaihteeksi unohtanut syödä säännöllisesti...), minusta tulee ihan karmea persiiseen ammuttu bitch.
20. Kärsin todella pahasta migreenistä, nykyisin onneksi harvemmin, mutta aiemmin kohtaukset lamauttivat minut ihan täysin.
21. Migreenit menevät minulla usein "puhekeskukseen" ja kun kohtaus on päällä, alan puhua ihan siansaksaa. Ymmärrän mitä yritän sanoa ja sen, että se ei tule okein ulos ja turhaudun siitä.
22. Mielestäni maailman rasittavimpia ihmisiä ovat ne, jotka puhuvat aina vaan sairauksistaan.
23. En ole ikinä ollut erityisen lapsirakas.

24. Oma poikani on silti maailman rakkain ja kallein aarteeni.
25. Erittäin suurella todennäköisyydellä hän tulee olemaan ainoa lapseni.
26. Joskus pelkään ihan kuristavan paljon sitä, että hänelle sattuu jotain.
27. Aivan joka ilta ennen nukkumaanmenoani käyn hetken katsomassa kun poikani nukkuu. Sen hetken kun voisi saada pulloon ja tallettaa!
28. Tiedän jo mitä saan äitienpäivälahjaksi ja odotan sitä jo ihan hillittömän paljon!
29. Olen herkkis ja itken helposti televisiota katsellessa. Etenkin jos siihen liittyy jotain ihmissuhdetragediaa tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
30. Lapseni syntymän jälkeen olen herkistynyt vauvajuttuihinkin: en voinut katsoa lainkaan kun eräässä katsomassani sarjassa pienelle vauvalle kävi huonosti. Voin fyysisesti pahoin.

31. Olen monessa asiassa pedantti ja perfektionisti, joskus turhauttavuuteen asti.
32. Olen hyvä kuuntelija.
33. Aika harvoin osaan oikeasti avautua ja kertoa sisimpiä tuntojani juuri kenellekään.
34. Olen monesti liiankin kiltti.
35. Olen todella huono sanomaan ei, etenkin työasioissa.
36. Uskon karmaan tai että asioilla on tapana järjestyä parhain päin tai niin kuin tarkoitus on.
37. Tykkään askarrella ja mielelläni skräppäisin ja tekisin kortteja jos vain olisi enemmän aikaa. Ehkä syksyllä taas...
38. Pidän koruista ja tunnen oloni suorastaan alastomaksi jos lähden mihinkään ilman edes jonkinlaista korua.
39. En pidä rakennekynsistä enkä ikinä ottaisi itselleni sellaisia.
40. Haluaisin tatuoinnin mutta pelkään neuloja.
41. Jos minulla ei ole yhtään meikkiä, näytä aina siltä kuin olisin juuri herännyt kesken makeimpien unien.
42. Siksi olen hieman turhamainen ja meikkaan lähes aina kun lähden talosta ulos - en kuitenkaan tallille, lenkille tai ruokakauppaan.

43. Edellisestä kahdesta kohdasta johtuen haluaisin ottaa tatuoidut ylärajaukset silmiini. Kerään vielä rohkeutta siihen...
44. Jos olen vihainen tai huonolla tuulella, alan suorastaan raivopäisesti siivoamaan - yleensä imuroimaan.
45. Laulan lähes aina kun siivoan, tiskaan, olen suihkussa tai ajan autolla yksin (tai poika kyydissä).
46. Joskus saan ihmeellisiä lievän masennuksen kausia, jolloin haluan vain olla omissa oloissani ja vatvoa myrtsejä ajatuksiani.
47. Toisinaan vatvon ihan liikaa mielessäni toisten sanomisia ja tekemisiä.
48. Olen monesti enemmän tunneihminen kuin järki-ihminen (hah, tyypillinen nainen...).
49. Edellisestä poiketen: halusin kovasti ammatin hevosten parista, mutta järjellä päätin ryhtyä johonkin muuhun kun tajusin miten huonoa palkkaa heille yleisesti ottaen maksetaan suhteessa työmäärään.
50. Kesätöikseni olen mm. poiminut mansikoita, myynyt kukkia Mikkelin torilla ja toiminut parissakin eri paikassa tarjoilijana.
51. Luin pääaineenani ulkomaankauppaa, mutta totesin että ne ovat monesti sellaisia "paperinpyörittelijöitä" ja siksipä olen varsinaisissa töissäni ollut lähinnä markkinoinnissa, koska niissä hommissa saa olla paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.
52. Olen töissäni tarkka ja haluan menestyä tekemisissäni, mutta en haaveile mistään uraohjustelusta tai johtajuudesta.
53. Minulla ei ole minkäänlaista rakkaussuhdetta puhelimeen. Siksi unohdan sen jatkuvasti milloin minnekin enkä muista/tiedä missä se on.
54. En ole oikein puhelimessa juoruilevaa tyyppiä. En osaa/jaksa.
55. Tästä huolimatta voin helposti puhua tunnin äitini kanssa puhelimessa.
56.
Minulla on paljon serkkuja yms. sukulaisia, mutta jostain syystä vaan välini heihin ovat vaan hiipuneet. Jos välejä on koskaan oikein ollutkaan. Se vähän säälittää joskus.
57.
Näen todella paljon unia ja muutaman kerran olen nähnyt enneunen.
58. Jos olisi enemmän aikaa ja voimavaroja, haluaisin kuulla/lukea lisää unista ja niiden merkityksistä, koska joidenkin unien "viesti" vaivaa minua.
59. En jotenkin vaan osaa ostaa kivoja lahjoja ihmisille. En keksi mitä he voisivat haluta/tarvita. Siksi hirmu usein ostan lahjakortteja - I know, boooooorriiiiiiing...
60. Haluaisin matkustaa Uuteen-Seelantiin (miten hiidessä tuokin sana taipuu?).
61. Haluaisin kirjoittaa kirjan/novellin/runoja, en vaan tiedä mistä.
62. Nuorempana kirjoitin hevosnovelleja ja runoja.
63. Joku kirjoituksistani on jopa julkaistu.
64. En ole onnettaren suosima - en voita juuri ikinä missään arpajaisissa.
65. En lottoa.
66. En ole hyvä rahan kanssa.
67. Rakastan kenkiä ja käsilaukkuja mutta olen liian köyhä ostamaan sellaisia mistä oikeasti pitäisin.
68. Muutoin en ole kauhean naisellinen.
69. En käytä hameita/mekkoja kuin häissä.
70. Minulla on liian kallis maku: jos kaupassa näen jotain, mitä haluaisin, on se lähes aina suunnilleen kalleinta mitä kaupasta löytyy. Kirottua!
71. Ostan ison osan vaatteistani nettikaupoista.
72. Minussa asuu pieni viherpiipertäjä: kierrätän aika ahkerasti.
73. Haluaisin olla vielä enemmän ekoihminen, mutta käytän esim. kertakäyttövaippoja koska olen laiska.
74. Minulla ei ole viherpeukaloa. Tapan vaivatta mutta tarkoittamatta lähes kaikki kasvit.
75. Pidän siitä, että elämässäni tapahtuu paljon ja minulla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Turhaudun jos on "liian hiljaista".
76. Olen koukussa myslipatukoihin. Syön yhden päivittäin.
77. Syön myös ihan liikaa karkkia. Joka ikinen päivä.
78. En ole koskaan tupakoinut.
79. En ole myöskään juonut kahvia. (Siis pieniä maitokahvimaistajaisia olen taannoin mummolassa harrastanut, mutta en siis silleen oikeesti juonut.)
80. Kerran olin sellaisessa kylässä, jossa en yksinkertaisesti iljennyt sanoa, että en juo kahvia ja sissinä taistelin kupillisen alas.
81. En ole aamuihminen eikä päiväni ala ennen kuin olen saanut kulautettua kurkkuuni kupillisen mustaa - mielellään marjoilla tai hedelmillä maustettua - teetä.
82. En pysty syömään mitään ennen kuin 1,5-2 h on kulunut heräämisestäni. Teekupillinen menee kyllä tätä ennen.
83. Jos syön jotain tosi makeata, kuten jäätelöä, on mun vastapainoksi saatava heti/väliin jotain suolaista. Syön usein jäätelön kanssa hapankorppua/suolakeksejä/suolakurkkuja.
84. Haluaisin että kotini olisi aina siisti. En jotenkin osaa rentoutua ja nauttia olosta jos on sellainen olo, että pitäisipä imuroida/pyyhkiä pölyt/tiskata/pestä pyykkiä jne.
85. Edellisestä kohdasta voisi erheellisesti luulla, että meillä on aina tosi siistiä. Valitettavasti näin on harvoin.
86. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 16 vuotta.
87. Vietimme vastikään kuitenkin vasta kolmatta hääpäiväämme. Kiesus, olimme susipari about 13 vuotta ;)!
88. Meissä on mieheni kanssa sopivasti samaa, mutta monesti hänessä on ne minua täydentävät vastakohdat. Hän on sellainen jalat maassa -tyyppi kun minä monesti leijailen metrejä maanpinnan yläpuolella...
89. Minua rasittaa silmittömästi se, että mieheni ei osaa heittää oikein mitään pois. Ihme hamsteri! Mielestään hän ehkä vielä joskus tarvitsee sitä havaijipaitaa 80-luvulta...
90. Olin aikoinaan mustasukkainen miehestäni, mutta sen ikävän piirteen olen saanut karsittua itsestäni.
91. Olen ollut joskus aikamoinen bilehile ja flirtti.
92. Olen monessa asiassa tyytymätön itseeni ja ulkonäkööni.
93.
Olen liian laiska tai haluton tekemään kuitenkaan asialle sen suurempia. Enkä jaksa antaa asian suuresti vaivata.
94. Olen yöihminen. Voisin vaivatta valvoa pikkutunneille ja mielellään heräillä myöööööhääään jollei yhteiskunta ja lapseni väkisin pakottaisi mua erilaiseen rytmiin.
95. Rakastan kesäaamuöitä. Ne palauttavat aina mieleen nuoruuden ja ensirakkauden tunteen.
96. Inhoan hämähäkkejä mutta en pelkää niitä. Läiskis, taas tuli liiska.
97.
En myöskään inhoa/säikähdä hiiriä tai rottia.
98. Minusta kiroilu on junttimaista. Silti kiroilen itse ihan liikaa.
99. Olen joskus varastanut.
100. Rikospoliisi on kuulustellut minua. (Ei tosin varastamiseen liittyen.)
101. En voi olla ihmettelemättä miten mä en osaa sanoa yhtään mitään lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ei hyvää huomenta millainen homma tossa oli! En todellakaan ole niin kiinnostava persoona että tällaisia faktoja pompsahtaisi päähän ilman suurempaa raavintaa 8-o!