perjantai 20. kesäkuuta 2008

Aurinkoista juhannusta!

Tällaisen Teksasin countryside-kuvan kera toivottelen kaikille yhtälailla ja tasapuolisesti aurinkoista ja leppoisaa Juhannusta! Täällähän ei moisesta kansanjuhlasta ole tietoakaan, joten kevyesti kateellisena ajattelemme teitä kaikkia Suomen suvesta nauttimassa, viinilasia kallistamassa ja kokkoa katselemassa. Enjoy!

Lämpimät terveiset myös Lapin tuntureille omalle isälle, joka viettää tänään pyöreitä synttäreitä. Halaus sinne kauas!


torstai 19. kesäkuuta 2008

I'm a roadrunner, honey...

(Joo, toivelistalla olis yhäkin se musisoiva blogi, niin saataisiin tohonkin otsikkoon vähän Hurriganes-svengiä kehiin...)

Aatelkaa miten elämä on antoisaa! Joka päivä oppii jotain uutta. Tämän seuraavan tiedon opin tosin ihan jo hyvä tovi sitten, mutta se palautui mieleen vasta kun sain kameralla asian ikuistettua.

Eli tiesittekö että on oikeasti olemassa roadrunner-lintu? Siis niinku maantiekiitäjä, sellainen kuin siinä Kelju K. Kojootti -sarjakuvassa. Se juuri, joka oli aina paljon nokkelampi kuin Kojootti, ei jäänyt sen ansoihin ja juoksi niin että jalat olivat sellaista spiraalia.

No ni. Siinä se nyt on. Hassu pieni elikko. On sellainen fasaanista vähän pienempi, kaponen ja pitkäpyrstöinen veikeä otus (eli on siis kuitenkin ihan hyvän kokoinen, tossa kuvassa se näyttää ihan joltain västäräkiltä...). Kun sitä rupeaa jänskättämään joku (kuten pusikosta ilmestyvä ratsukko) pistää se just tolleen pään tiukkaan etukenoon ja sit läks. Kipittää niin perkeleesti, että jalat ovat tosiaan sellaista spiraalia. Tyyppi voi kuulemma ottaa hatkat jopa 17 mailia tunnissa -vauhdilla.

Nih! Lisätietoja Geococcyx californianuksesta löytyypi vaikka täältä.

Muutenkin kyllä tuntuu, että on tämä Teksas omanlaisensa bongarin paratiisi. Ei näy variksia tai harakoita täällä, ei edes tavan varpusia tai västäräkkejä. Joskus tulee suorastaan ikävä perisuomalaisia tipusia. Tavallisia sorsia olen kyllä nähnyt ja kanadanhanhia, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet melkein olikin. Onhan täällä sitten omat vastineensa monille perustipuille, kuten korppeja ja grackleja, jotka muistuttavat pitkälti harakoita.

Kaunein tirppu on kyllä Cardinal, etenkin se punainen versio. Varsinkin talviaikaan noita lemmikkieläinkaupasta karanneiden undulaattien näköisiä lintuja bongasi yhtenään Lewisville-järven pusikoista.

Hiisi, tätä menoahan mä alan löytää pian sisäisen ornitologini!


maanantai 16. kesäkuuta 2008

Varjomuutto

No jos pari viikkoa sitten olikin se meidän päämuutto ja viikko sitten koiranpojan muutto Suomesta Teksasiin, niin pitihän siinä sivussa sitten järjestää varjomuuttokin. Eikös se nyt ole tapana kaikissa isoissa häppeningeissä? Ja kun tässä lähiaikoina on nyt näitä perheenjäseniä muuteltu jopa maallisesta taivaalliseen valtakuntaan, niin pitihän tuota isointakin perheenjäsentä jotenkin muistaa.

Perjantaina hilasimme nimittäin Herra Hevosen uudelle tallille kaverin ystävällisellä avustuksella. Alkoi tuo tallimatka tuonne takapöndelään vaan kiristää pipoa sen verran paljon tuolla ruuhkissa töiden jälkeen hissutellessa, että pienen downgreidauksenkin varjolla siirsin sen lähitallille. Nyt on tallimatkaa enää n. 10 minsan verran, yes yes.

Iso Harmaa oli traileriin menosta vähän sitä mieltä, että ei hän nyt oikein näin iltatuimaan enää viittis lähteä yhtään mihinkään, mutta etukavion saatua hieman ihmisnostetta, painui loppuosakin hevosesta traileriin muina miehinä. Oli nimittäin eka kerta kun ko. pollea lastasin, joten vähän jännäsin että mitä hemmo hommasta tuumaa.

Uuteen kotiin Hummer on kotiutunut hyvin. Ekana päivänä oli vielä vähän jännää jäädä talliin itsekseen hoiteluiden ajaksi - ihme ettei jo poliisi ja palokunta kaahanneet pihaan jatkuvasta kiljunnasta. Sikaako täällä tapetaan?! Nyt kotiutuminen on jo mallillaan, eväs maistuu ja tarhakaveritkin ovat kohtuullisen suopeita tulokasta kohtaan.

Pikku Reissumieskin on kotiutunut erinomaisen hyvin. Vipsuhäntä on mukana kaikkissa mahdollisissa toimenpiteissä meilien kirjoittamisesta uima-altaan huoltotoimenpiteisiin. Välillä saavat lelut vuorollaan kyytiä ja toisinaan taas tuijotetaan ihmeellistä telkkaria. Yksi HGTV:n juontaja saa kyllä aina haukut.

Elvis on suhtautunut tulokkaaseen kissamaisella cocktaililla epäileväisyyttä ja uteliaisuutta. On se niin kamala ja jännä yhtäaikaa. Välillä pitää valvoa pienen toilailuja koiraportin takaa, välillä uskaltautua jopa samaan huoneeseen ja onpa nähty hellyttävä hetki kun ruokakupistaan varsin tarkka kissaherra antoi pienen käydä napsaisemassa pari kissanmuroa.

Tässä on vielä muutama kuvatus koirulista. Harmi vaan, että kamera oli kaukana sillä hetkellä kun koiruli yritti tarjota kissalle kalan mallista lelua nöyristellen ja mielistellen. Alkaiskohan tuo iso mörrimöykkykatti kaveriksi jos antaisin sille sillin?

Remember to stop and smell the roses! (Oh well, lilies will do as well...)




































sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Polle-playdate





















High Meadow'n tallinpiha on hiljainen autereisessa aamussa.


Hihii, viime tiistaina olimme pienellä naisporukalla lapsia taas ja porhalsimme poniemme kanssa pitkin areenaa erilaisten leikkien parissa. Alkuverryttelyksi muistelimme miten leikittiin peiliä, sitten temppuradalla mm. pujoteltiin, loikittiin kavalettipalikoiden päällä, tarkkuusheiteltiin puukalikkaa ja pompattiin pikkueste. Lopuksi vielä kaahailtiin tukka tuubilla tynnyriratsastusta.
































Siis what!? Miten niin muka meikäläisen Iso Harmaa niin iso?! Kääk, sehän näyttää siltä kuin voisi kävellä viereisten pounien yli kuin kavalettien konsanaan... Vas. -> Oik. Iso Harmaa on täykkäri, musta Dante on paso fino, palomino Twinkles on quarteri, kimo Lola on andalusialaisen ja täykkärin risteytys ja kirjava Gipsy on paint.


Aamupäivän muuttuessa tavanomaisen kuumaksi teksasilaispäiväksi, pistimme pollet takaisin laiduntamaan ja loikkasimme itse lillumaan naapuri-Joannen ihanan puutarhan suloisenviileään uima-altaaseen. Plumpsis vaan! Aikamme siellä pelmuttuamme ja jokusen valkoviinisangrian kulautettuamme täytimme kupumme vielä makoisilla piknik-eväillä.


Tilaisin lisää tällaisia päiviä, ki-toooos!

Joannella on hauska ja tunnelmallinen puutarha.














keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Jatkoa eiliseen...

Ei onneksi ole alligaattoria vielä näkynyt uima-altaassa ja muutenkin on ollut tänä iltana aika rauhallista tuolla vierailijarintamalla. Ihan kamalan tuulesta temmattua ei sen sijaan ole se, että takapihallamme joskus möllöttäisi liuta tällaisia:



































Hemmot laiduntavat jokusien mailien päässä talostamme, joten jos oikein jostain riemastuisivat, niin hyvin voisivat kirmaista meidän tontin nurkille saakka. Ainakin mun villissä mielikuvituksessa :D.


tiistai 10. kesäkuuta 2008

Iltavieraita

Hitsi, tässä alkaa tosiaan valjeta, että asumme lähellä pöpelikköä. Olemme olleet kovin iloisia siitä, että takapihamme rajautuu tuollaiseen villiin viheralueeseen, joten ainakaan naapurit eivät yläkerroistaan tuijottele altaalla grillautuvia tai grillaavia ihmisiä. Mutta tuttuun tapaan kolikolla on kääntöpuolensa...

Eräänä iltana kamojamme purkaessa soitti naapuri ovikelloa ja kertoi, että ihan meidän nurmikolla on iso käärme, joten ovet sun muut lävet kannattaa pitää tovin aikaa visusti kiinni. Kuinkas ollakaan, kun mies oli menossa hakemaan vielä jotain kuormaa autosta, möllötteli kärmes tyytyväisenä meidän kynnysmatolla. Jaiks! Luojan kiitos se oli mies enkä minä, joka oven aukaisi, sillä muuten koko naapurusto olisi ollut valveilla viikon hyytävästä kirkaisustani.

Tänä iltana puolestaan saimme karvaisempia vierailijoita. Mies oli uima-altaan huoltohommissa (ihanat ex-asukit eivät pahemmin olleet allasta huoltaneet, joten nyt meillä on ollut pikkainen projekti pistää klooribalanssit sun muut kuntoon...) ja kissa narussa seuralaisena, kun yhtäkkiä taka-aidan päällä keikkuu pesukarhu. Mies luuli sitä ensin isoksi kissaksi, mutta pörröinen raitahäntä, rosvonaamari ja "käsitassut" paljastivat vierailijan. Vierailija tosin oli aika lyhytaikainen, sillä kissan ja altaan suodattimen kanssa äheltävän miehen nähtyään tyyppi painui matkoihinsa naapurin aidoille.

Että ketähän saadaan kylään seuraavaksi? Uima-altaassa lekotteleva alligattori?


sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Reissumies

Jee, pieni matkamies saapui ehjänä ja turvallisesti kotiin eilen! Sydän syrjällään täällä lauantaiaamupäivänä jännättiin että kuinkahan pienen Suomi-russelin lentomatka tänne rapakon taakse sujuu. Ihan taas tyypillistä mulle tehdä asiat vaikeamman kautta ja hankkia koira jostain Suomesta, kun saishan täältäkin noita russeleita helpommin ja halvemmalla...mutkun mutkun... Just tässä koirassa luki isolla otsassa mun nimi!



























Täs hää sit ois. Ronnie Jagger alias "Roni". Säälittävä ilme johtuu lähinnä korvateippauksista, koirulissa ei surun häivää olla nähtykään, lähinnä valikosta löytyy vaan silkkaa riemua tai uupumusta vuoron perään.

Matka oli mennyt oikein hyvin ja lentokentällä koira pogoili kuljetuskopassaan siihen malliin, että matkan aikana oli lepoakin saatu ihan riittävästi. Kotiin päästyään koiruli riekkuikin sitten pari tuntia putkeen. Kaikki uudet lelut piti koeajaa, pesässä möyrytä, koiraporttia testata ja vähän evästäkin nauttia. Uusi kotiväki tervehdittiin sydämellisesti ja kosteapusuisesti, joten minkäänasteisista kotiutumisongelmista pikkupiski ei tosiaankaan näytä kärsivän.

Hirmu itsenäisesti se osaa jäädä nukkumaan eikä jää itkemään perään ihmisten poistuessa. Joka kerta on kyllä yhtä järjettömän päättömän mahtavaa kun ihmiset saapuvat ja niin kauan kun niitä on huoneessa, pitää syleissä möyrytä, esitellä kaikki lelut ja temmeltää niin valtavasti, että joskus alkaa jo epäilyttää että elikko on vetänyt paketillisen Duraceleja... Kunnes silmät alkavat lupsaa ja tyyppi simahtaa nätisti omaan pesäänsä, joka on ihan lempparipaikka. Siellä kiehnätään, ryömitään, pyöritään ja piehtaroidaan. Lelut viedään vuoron perään sinne rääkättäväksi.





















Vinkupallo on ihan paras! Omassa pesässä sitä on just paras rääkätä.

Ekana yönä meinasi pikkaisen alkaa surettamaan kun ihmiset jäivät liian kauas, mutta kun peti tuli pikkukoiran naapuriin, meni pikkukoira rullalle petiinsä ja tasainen tuhina alkoi. Pari kertaa yöllä piti koiran kysäistä ihmisiltä et nukutteks te vielä ja kun kotiväki löytyi ihan kuonon lähettyviltä, oli hyvä jatkaa unia.

Tästä tämä lähtee :). Kyllä uurnassaan kotiin palannutta Hiskiä onkin surtu jo niin vuolaasti, että pienten tassujen tepsuttelu ja hullunhauskan puuhamiehen seurailu on ihan parasta lääkettä haavoihin.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Hullun hommaa

Muuttaminen nimittäin. Täysin järjen vastaista puuhaa hikoilla helteissä roudaten maallista omaisuuttaan osoitteesta toiseen. On siinä kuitenkin jotain kummaa hohtoakin kun tulee otettua lukua omista tavaroistaan (ai kato joo mul oli tällanenki!), pakattua ja viimein purettua uudessa kodissa. On ihmeellisen innoittavaa päästä etsimään tavaroille uusia paikkoja uudessa kodissa. Kaiken kaikkiaan hohto on kyllä kuitenkin aika himmeätä kun muuttaa jo kolmannen kerran vuoden sisään...

Toisaalta tämä muuttohan oli ihan piece of cake verrattuna vajaan vuoden takaiseen muuttoomme tänne Atlantin toiselle puolelle... Tuli kuitenkin huomattua, että kun muuttomatkaa oli vain pari mailia, niin muuttoon suhtautui jotenkin liiankin löysästi. Pakkailtua tuli vähän niin ja näin (ihme ettei mitään hajonnut matkalla...) ja muutto tuntui yhden päivän tai viikonlopun sijaan kestävän toista viikkoa kun vähän joka ilta hilattiin jotain roinaa uudelle kämpälle sen minkä autojen takapaksit veti.

Toukokuun viimeisenä päivänä muutimme sitten ihan virallisesti uuteen kotiin: tuttavapariskunta oli ihanana apuna saattamassa huonekalu- ja sekalaista pahvilaatikkoarsenaalia uuteen osoitteeseen. Illalla ei sitten murehdittukaan purkamisista tai muista vaan vedettiin muuttosafkaa eli pizzaa ja chillailtiin uima-altaalla :).

Mä olin takuuvarman tampiona sopinut heti keskiviikkoillalle kuoharitreffit meille, eli kymmenkunta naista oli tulossa tupatarkastukselle ja lasilliselle ennen yhteistä leffailtaa. Tämän vuoksi meillä valvottiin useampana edeltäneenä iltana pikkutunneille kun huonekaluja kasattiin, siirreltiin, etsittiin, pahvilaatikoita tyhjenneltiin ja tavaroiden uutta sijaintia mallailtiin. Ihme ja kumma, keskiviikkona ei pahvilaatikkomerestä ollut maininkiakaan jäljellä ja taulutkin olivat jo löytäneet paikkansa seiniltä. Uskomatonta urheilujuhlaa! Ja yhtä ihmeissään olivat sitten vieraatkin kun kuulivat että kämpässä on asuttu vasta neljä päivää ja kamat ovat paikoillaan kuin taloa olisi asutettu jo pidempäänkin. Yöraadannasta huolimatta tällainen pika-deadlinen asetus oli kyllä paras mahdollinen ratkaisu - koti näytti kerrankin kodilta näin nopsaan muuton jälkeen eikä nurkkia kansoita pahvilaatikkokasat kuukausikaupalla (tunnustetaan, autotallia kyllä ehkä kuitenkin...).

Viikko on siis jo uutta kotia kansoitettu ja kyllä on ollut kivaa! Koti tuntui kodilta heti ekasta yöstä lähtien. Uima-altaassakin on jo lilluttu ja todettu, että on se kyllä kiva vempele kun päivä toisen perään lämpöasteet kiirivät jo lähemmäs neljää- kuin kolmea
kymmentä. Tänään käytiin hakemassa jo ekat altaan hoitovempeleetkin (peruskamat tänne oli jo jätettykin) ja tietysti joku lilluntahärpäke - sellainen nojatuoliuimapatja. Nyt vaan vetoa lyömään että kumpi meistä kärväyttää nahkansa ensin vesililluessaan...

Sen verran muuttovehkeilyt kuitenkin jo sapettavat, että ens kerralla kun muutetaan niin takuuvarmasti otetaan joku putiikki pakkaamaan ja purkamaan kaikki, minen enää ala.


P.S. Keskiviikkoiltana käytiin siis katsomassa Sex and the City. Suosittelen! Ihan ykkösleffa käydä katsomassa naiskaveriporukalla (mikä on monessa tapauksessa myös käytännön sanelema pakko: meillä ainakaan miestä ei olisi saanut mukaan kuin haudasta kaivamalla...) :). Nauraa sai välillä ihan antaumuksella ja muuttoryytynyt ihminenkin jaksoi tillittää leffaa niin tarkkana että kun lopputekstit lävähtivät ruutuun, meinasi jo alkaa harmittaa et höh, joks tää nyt loppu...