Jostain syystä meidän uima-allas vetää nykyisin puoleensa kaikenmaailman pieneliöitä. (Vesi on kylmentyneiden öiden ansiosta jo niin kylmää, että me isommat eliöt olemme jo jättäneet siellä lillumisen väliin.) Milloin pinnalla soutaa joku jättimäinen heinäsirkka tai hepokatti, milloin yli-iso hämähäkki ja tällä hetkellä vuorossa on joku roly-polyjen (älkää multa kysykö mitä ne on suomeksi, ne on sellaisia pieniä kuoriaisia, jotka menevät pallomaisesti rullalle jos niitä häiritsee...) hukuttautumiskisa. Joka siunaaman päivä saa huitoa altaan reunalla haavin kanssa pyydystelemässä ties mitä kuvottavaa altaaseen kuulumatonta. Haavia en tosin ottanut kätöseen silloin kun uima-allasta pyyhälsi ympäriinsä pieni harmaa käärme. Yiiiii! Sinne jäi uimaan mokoma vesseli ja oli ilmeisesti päässyt poiskin kun ei enää siellä myöhemmin samaisena päivänä ollut.
Joskus aiemmin mainitut skunkit (haisunäädät) ovat onneksi alkaneet karttaa meidän pihaa "valveillaoloaikaan". Sen sijaan niiden näkee meidän kotikadulla iltaisin töpsöttelevän pörröhäntineen päivineen milloin kenenkin piha-aidan ali. Eivät ne tosin meidänkään pihaa rauhaan jätä, vaan talssivat luultavasti polkkaa siellä kaiken yötä, sillä joinakin aamuina koira on hajuista sekaisin, juoksee kuono nurmikossa jäljittämässä viiruselkien kulkureittejä ihan villinä. Mä vielä kauhulla odotan sitä päivää kun tapahtuu se pelätty koiran ja skunkin haiseva kohtaaminen. Skunkin hajua ei nimittäin ollenkaan ole sarjakuvissa liioiteltu; niiden "puolustautumissuihkaus" haisee ihan törkeän hirveelle vanhalle viemärille ja se haju ei lähde pois vaikka miten pesisi. Joillakin on kuulemma mennyt auto vaihtoon kun ovat skunkin yli ajaneet ja moni reppana koira on jouduttu ajamaan kaljuksi kun ei haju lähde turkista pois vaikka koiraa liottaisi ties missä.
Vanha kunnon pesukarhukin palasi tuossa yksi ilta meidän aidalle keikkumaan. Olin just ulkoiluttamassa niin kissaa kuin koiraakin meidän takapihalla kun koira ampaisi aidan reunalle komentamaan pihalle tunkeilevaa viiruhäntää. Raccoon-parka säikähti niin, että suti vähän aikaa paikallaan ja lopulta tipahti tumpsahtaen aidalta - onneksi tuonne pöpelikön puolelle eikä pihaan, koska siitähän vasta oltaisiin riemujuhlat saatu aikaiseksi. Ja jos on kissaa uteliaaksi haukuttu, niin sellainen taitaa olla tuo mustanaamioinen pörrökin - ei nimittäin mennyt kovinkaan kauan kun sama elikko oli taas aidan päällä tiirailemassa että mitä kaikkia elikoita se meidän piha pitääkään sisällään, kunnes lopulta lähti seikkailemaan muille maille.
Kojootteja näkee harvemmin, mutta niiden haukunnan ja ulvonnan kuulee melkein päivittäin. Tuossa meidän takapihan jälkeisessä pöpelikössä niitä näemmä majailee ihan hyvä laumallinen. Eräs ilta kuitenkin mies seisoskeli uima-altaan reunalla (se on sen verran korkealla että näkymät pöpelikköön ovat hyvät) ja huomasi yhtäkkiä tuijottavansa kojoottia. Se oli hyvinkin lähellä aidan toisella puolella. Kaksilahkeisesta tuijottajasta tyrmistynyt kojootti läksi kuulemma hyvin nopeasti takaisin pusikkoon. Mä puolestani tein viimeisimmän kojoottikohtaamiseni hevosen kanssa parisen viikkoa sitten. Kävelylenkillä ollessamme tulimme ilmeisesti yllättäen mutkan takaa, sillä suoraan reitillemme osunut kojootti näytti aidosti hämmästyneeltä kun bongahdimme puskasta sen ladulle, arpoi pari sekuntia kumpaan suuntaan karauttaisi karkuun ja lopulta singahti suin päin lähimpään pusikkoon.
Pöpelikkö pilkistää takapihan aidan takaa... Ja tältä se näyttää aidan yli kurkattuna.
Pääpalkinnon erikoisimmasta tontille tunkijasta saa kuitenkin ilveskaksikko. Olin tuossa taannoin lukemassa olohuoneen lattialla lehtiä kun vieressä lekotellut kissa yhtäkkiä nosti karvat pystyyn ja hiippaili ikkunaan tuijottamaan jotain (olohuoneesta on isot ikkunat takapihalle). Mä ehdin nähdä aidan päällä vain jonkin oranssin eläimen, kuin hyvin isokokoisen kissan, kun se jo siirtyi naapurin aidan päälle. Uteliaana tietysti ampaisin ulos tiirailemaan mistä oli kyse, kiipesin oikein puutarhatuolille että näkisin korkean aidan yli, ja samantien loksahti leuka alas kun näin naapurin aidan päällä tasapainottelemassa kaksi keskenkasvuista bobcatia. Jos olenkin alkanut epäillä taannoista puumahavaintoani, niin näistä ei ollut epäilystäkään: töpöhännät, tupsukorvat ja pilkullinen oranssihtava turkki paljastivat seikkailevat sankarit. Mä tietysti karautin salamana sisään, käänsin puoli kämppää nurin kunnes löysin kamerani ja singahdin takaisin keikkumaan puutarhatuolille. Kaverukset olivat valitettavasti sillävälin jatkaneet jo matkaa seuraavan talon aidalle, joka on selvästi alempana kuin naapurin, joten siinä jäi taas kerran viikon luontokuva nappaamatta...
Ja siis kaikista näistä seikkailijoista huolimatta asumme siis tosiaankin kaavoitetulla kaupunkialueella, emme missään Teksasin takalandella?! Jos meillä on näin ruuhkaista, niin siellä sitten varmaan karhut köllöttelevät terasseilla, puumat lekottelevat ajoväylillä, opossumit ja armadillot kisaavat takapihalla ja krokotiilit viilentyvät uima-altaissa?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti