Kitikiti valivali natinati

Kun ei suksi luista ni ei luista. Joku on laittanut mun ladun havuja täyteen, perkele. Joskus vaan tökkii oikeesti ihan kaikki. Töks töks vaan, kohta on mustelmia paikat täynnä.

No ensikskin oma olo on ollut ihan persiistä jotenkin jo pidemmän aikaa. Jonkinasteen vatsatautikin vaivasi ja syysuupumusta on ollut ilmassa jo pitkään. Ei vaan mikään hotsita, motskaa tai inspaa. Paitsi ehkä nukkuminen. Kaikkein vähiten nappaa mikään yhteydenpito kehenkään saati sitten tänne kuolonkorinoissa kähisevään blogiin rustaus.

Ja just kun vaihteeks elämässä on sattunut ja tapahtunut ties mitä. Esim. luonto tunkee meidän tontille puoliväkisin. Innon ja puolikauhun sekoituksella odotan että mikähän elikko se huomenna vuorostaan kiipii meidän takapihan aidalla - laiskiainen, karhu vai akrobaatti - on siellä jo sekalaista sakkia nähtykin.

Oman osansa mun yleisärsyynnykseen on tehnyt ratsastamisen puute. Vierotusoireet on kamalat! Musta tulee ihan känkkä bitch jos en jo muista syistä sellainen aiemmin ollut. Eli ainakin vielä känkempi. Kengittäjä kävi tossa kolmisen viikkoa sitten vähän tössimässä jotain epämääräistä Ison Harmaan kavion kanssa ja sai polleparan ontumaan oikein lahjakkaasti. Parin viikon tointuman jälkeen saatiin viimein kavio kuntoon, mutta kipeätä jalkaa säästellyt hevonen sai sitten kaulaansa oikein kunnon krampin... Mikähän seuraavaksi? Kaulaansa säästellyt hevonen sai pahan kenouman häntäruotoonsa? Häntäänsä säästellyt hevonen sai löysän takapolven?

Pahimpia aggressioita purkaessani potkaisin sitten tuossa yhden ovenkin sisään. Kylläkin ihan omasta kodista, en sentään käynyt vieraitten taloihin väkivalloin tunkeutumaan... Tovi piti teloa, mutta ärtymystä äärimmilleen patoutunut naisihminenhän se menee vaikka läpi harmaan kiven, vaivainen lukittu ovi ei paljon pidättele.

Kaiken kukkuraksi on jostain syystä vaivannut aikamoinen koti-ikävä. Tai siis en mä oikein ees osaa määritellä että mikä ikävä, ehkä joitain kavereita olisi kiva nähdä ja perhettä kanssa, muutamissa syksyisissä Suomen vakkarimeiningeissä (Helsinki International Horse Show, I miss you...) olisi kiva käydä pärtsäämässä jne. Välillä olo on vaan kumman irtonainen - sitä on vaan jotenkin ajautunut erkaalleen monista vanhoista tutuista ja ennen niin tutusta elämästä, ettei osaa aina ajatella palaavansa niihin kuvioihin. Eikä sitä toisaalta ole niin teksaslaistunutkaan ettäkö tuntisi haluavansa täälläkään punkata forever. Nyyh, nytkö se sit iski se ulkosuomalaisen kulttuurishokki?!

Suurin ikävä onkin melkeinpä kulminoitunut suomalaisen ruoan himoon. Siis borssikeittoa (no okei, se ei ehkä ole paras esimerkki suomalaisesta ruoasta, mut Pirkan pakasteborssi reilulla smetanavahvistuksella oli just namia), hernekeittoa, maksalaatikkoa, erilaisia ihania kalaruokia, kesäkeittoa... Mun keskinkertaista selkeästi heikommilla kokinlahjoilla ja etenkään motivaatiolla ei kauheasti saada aikaiseksi; ehkä toi viimeisenä mainittu vielä onnistuisi. Pannaria kyllä paistoin pellillisen tossa yks kaunis päivä ja lakkahillon kanssa se hävisi perheen kaksjalkaisten torviin vilauksessa. Makaronilaatikkoakin sain jopa aikaiseksi veivata, muttei sekään maistunut jotenkin just siltä oikealta vaikka miten oisi sitä puolukkahilloon hukuttanut. Lopulta jossain Suomifiilistelyn ja -kärvistelyn huippupisteessä menin ja tilasin Suomikaupasta muutaman purkillisen hernekeittoa, Finlandia-marmeladeja ja itsenäisyyspäiväkynttilöitä muutaman pikkusälän lisäksi. Ja ihan törkeän kalliilla, tietenkin.

Ei hyvää päivää, mikähän valaistuminen mullekin just sillä sekunnilla tuli, en oo ikinä ennenkään mitään itsenäisyyspäiväkynttilöitä poltellut, mutta nyt näemmä oli joku pahasti pakottava tarve saada pari sinivalkoista kynttilää tähänkin huusholliin!?! Jessus, mikä mua vaivaa...

Niin ja mieskin on joku ihme kotipakolainen tätä nykyä. Vasta vähän aikaa sitten oli viikon duunimatkalla Meksikossa, sitten jossain poikain metsästysriennossa. Sepä olikin varsinainen riento, sillä sen jäljiltä mies oli sängyn pohjalla viikon kunnon flunssan kourissa. Ja jos ei kukaan vielä tiennyt, niin kipeä mies on kitisevä. Ja syysryytyneeltä naiselta ei sympatiaa paljon tipahtele. Eikä siinä vielä kaikki, nyt just kun on täyskuu ja kaikki ja ties mitkä mielipuolet ja ihmissudet tuolla katuvalojen varjoissa lurkkii, ni mies on vaihteeks Miamissa duunimatkalla.

Kotikin vaan haperoituu, pölyttyy ja sotkeentuu kun tarttuminen imuriin tai pölyrättiin on vaan jotenkin ihan mahdotonta. Koiran kusetuslenkeillä voi sit vaan kateellisena kurkkia valaistuihin, kauniisiin ja siisteihin koteihin, joiden pihoilla on jo paikoin aloitettu holiday seasonin kilpavarustelu. Tulevan Halloweenin kunniaksi on kurpitsaa, luurankoa, haamuja, oransseja valoja. Nopein ohitti sen sesongin tosta vaan ja läväytti puskiinsa jo perinteiset jouluvalot. Silviisteen.

Onneks meillä on kiva sohva et mä voinkin vaikka nyt just heti mennä sinne itsesäälimään vielä pari annosta lisää ja kattomaan jotain kello yhdeksän sarjaa... Joka näin tiistaina on näemmä Eli Stone.

Nih. Perkele.