Painu ny helevettiin...

...siitä höpöttämästä, mä haluun nukkuu!!!! [Puoliksi karjaisten, peittoon teatraalisesti hautautuen, pientä itkunsekaista vivahdetta äänessä.]

Kyllä, juurikin noin kauniisti armaalle aviopuolisolleni lausahtamalla aloitin aamun vieläpä herttaisen ystävänpäivän jälkeisenä päivänä. Tapanani ei tosin ole yleensä tuohon sävyyn kihlattuni kanssa keskustella eikä miehen mulle aamuvarhain mitään höpötellä (on jo n. 16 vuoden koulutuksessa oppinut että mulle ei kannata kauheasti puhua yhtään mitään ennen kuin olen kulauttanut ison kupillisen mustaa teetä kurkkuun).

Eikä noin sitten ihan aikuisten oikeasti sattunutkaan. Sekin piti kylläkin varmistaa mieheltäni, sillä en ollut itse asiasta ollenkaan varma. Joskus taannoin kertomani turhankin aidon oloiset unet ovat nimittäin tehneet comebackin. Näen rasittavan aidon tuntuisia unia, joissa tapatuu jotain ihan tavallista arkielämää ja sitten myöhemmin samana päivänä saatan havahtua pohtimaan että tapahtuikohan niin ihan oikeasti vai olikohan se taas unta?! Vähän oli mies hoomoilasena kun kesken duunipäivän mesetin että en kai mä käskeny sun aamulla painuu helvettiin?

Reality-unien vastapainona on onneksi sitten näitä "korkeelta yli ja kovaa" -unia. Tässä pari viikkoa sitten heräsin aamulla unelleni hekotellen: siinä seikkailin erään taannoisen opiskelukaverin kanssa (jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä n. 15 vuoteen) mm. Mikkelin ja Veikkolan maisemissa kun ohitsemme talvisella hohtavalla hangella kirmasi valtava, uljas urosleijona harja hulmuten, ihan kuin hidastetussa filmissä. Lumi vaan pöllysi kun eläinkunnan kunkku karautti ihan vierestä ohi kadoten taannoisen rivariasuntomme taakse. Kaverini tietty säikähti moista, mutta mä olin ihan vaan että nou hätä, sehän on vaan Etunimi Sukunimi (eräs täkäläinen tuttavani, ihan naishenkilö, ei tiettävästi minkään sortin elikko). Hee hee :D.

Ihme kyllä, vaikka olen erinäisistä syistä ollut jotenkin stressaantunut lähiaikoina, ei mun vakkaripainajaiset tornadoineen ja tulvineen ole olleet visiitillä. Sen sijaan kun ihan hereillä päiväkävelyllä ollessani huomasin tutun kanavan tulvineen, en voinut välttyä taaskaan siltä, että kaikki karvat nousevat pystyyn. Vaikken ihan oikeasti usko mihinkään entisiin elämiin niin ehkä leikisti kuitenkin usein ihmettelen miksi pienetkin tulvat aiheuttavat mulla ihme sydänmentykytyksiä ja ahdistusta. Täysin järjen vastaista. Tiettävästi en ole oikeasti koskaan tulvan uhkaama ollut tai meinannut hukkua tai mitään?! Ainakaan tässä elämässä... [Tähän sit sellaista hyytävää tiluuliiluu tiluuliiluu Twilight Zone -tyyppistä musaa, kiitti.]

Mutta jos ei vakkaripainajaisia näy, niin edes silloin tällöin -tyyppisesti näkemäni lentsikka taivaalta -uni kävi taas visiitillä tos joku aika sitten. Tämä uni on joka kerta erilainen, mutta sen perusjuoni on se, että näen kun lentokone (sellainen iso matkustajakone) tippuu taivaalta. Yleensä se jotenkin räjähtää tai on liekeissä ja tuho on tietysti valtavaa. Koskaan en ole itse kyydissä vaan todistan asian maasta käsin. Ja näitä unia olen siis nähnyt säännöllisen epäsäännöllisesti varmaan teini-iästä saakka eli eivät ole alkaneet minkään Lostin myötä ;) . Tällä kertaa kone tippui osin järveen vanhempieni kesämökin edustalle (tosin maisema oli erilainen kuin todellisuudessa) ja näin miten koneen pilotit kärventyivät räjähdyksen seuraamassa tulipalossa. Tosin unessakin juuri pahimmassa kohdassa peitin silmäni ettei tarvinnut katsoa ihan kaikkea.

Että OMG sentään, voisinko taas vaihteeksi saada edes vähän lomaa näistä öisistä seikkailuistani, vaikka jotain sellaisia rantalomapätkiä (ja ihan ilman mitään tornadoja, tulvia ja tsunameja, kiitti) tai rentoja ratsastushetkiä?! Vai pitäiskö ihan vaan suosiolla jo tilata ne valkotakkiset korjaamaan mut parempaan talteen...