Jatkoajalla

Kun suunnittelimme muutoa Dallasiin, päätimme lähteä matkaan avoimin mielin asenteella "ollaan sen aikaa kun viihdytään". Jonkinlaiseksi henkiseksi rajapyykiksi päätimme kuitenkin asettaa pari vuotta: sitä ennen ei todennäköisesti paluupostina tulla, mutta sen jälkeen katsotaan mikä on tilanne.

Ja kuinka kävikään... Vuosi vilahti niin kuin jonkin asteen hurrikaani olisi vaan pyyhkäissyt kalenterista päivät lentoon. Totesimme olevamme niin hyvin kotiutuneita, että kyllä täällä varmaan viisumien umpeen menoon saakka eli kolmeen vuoteen asti ollaan. Ostimmepa oman kodinkin.

Arkielon uomissa päivät etenivät, viikot vaihtuivat ja kuukaudet kuluivat. Kolmen vuoden rajapyykki alkoi yhtäkkiä siintää varsin todellisena horisontissa. Niinpä tämän vuoden alussa on parissakin päässä käytetty useampikin aivosolu piippuun saakka kun olemme miettineet perheen tulevaa sijaintia. Täällä? Suomessa? Olipa vaihtoehtona miehelle tarjottu työpaikka Aasiassakin. Sehän tietysti lisää maustetta soppaan kun meidän perheen kokkien lisäksi kauhan varressa häärivät myös miehen pomot - heidänhän se päätös loppujen lopuksi on, uusitaanko viisumit vai onko miehen työpanos tärkeämpi jossain muualla.

Omaa mielipidettä asiaan piti oikein syvemmin kaivella, sillä asia ei yhtäkkiä ollutkaan enää niin selvä ja yksioikoinen kuin joskus kuvitteli. Suomessa on omat ystävät, tutut kuviot ja ennen kaikkea isovanhemmat, jotka missaavat aivan liian isoja osia nopeasti kasvavan pikkupojan elämästä. Täällä taas on oma koti ja täkäläiset ystävät, hevosystävä ja sujuvasti rullaava arki. Ja kun pirulle antaa pikkusormen, on se viedä koko käden... Mieltä kutkuttaa kivasti ajatus jostain uudesta paikasta, uudesta kulttuurista.

Vihdoin ja viimein saimme pomojen tuomion. Viisumeille haetaan parin vuoden jatkoaikaa, mutta vuoden päästä on miehellä työt erittäin todennäköisesti muualla kuin täällä - Suomessa vai maailmalla, sen aika näyttää.

Toisaalta päätös oli huojennus: ei kiireistä asunnon myyntiä, uuden etsintää ja infernaalista muuttorumbaa kun kimpsut ja kampsut kasataan ja heivataan toiselle puolelle planeettaa. Tieto siitä, että vuoden päästä sitä lähdetään johonkin joka tapauksessa, antaa aikaa huolehtia asiat ajan kanssa valmiiksi. Mutta toisaalta... hyvän aikaa vallinnut "keissi auki" -meininki sai pienet ajatuksenpoikaset sinkoilemaan pääkopassa "entä jos" ja "mitäs sitten" ja "jospas ehkä" ja "pitäiskin ottaa selvää" ja ja ja... Sitä kai se tällaisen ulkosuomalaisen elämä on. Sydän on palasina pitkin maailmaa ja samaan aikaan ei oikein missään ja samalla kuitenkin kaikkialla on kotonaan.