Elikkouutisia

Nyt on taas jaariteltu ihme diibadaabaa kaikenmaaliman reissuista ja ihmisjutuista, joten on tietenkin huutava (tai ehkä haukkuva, maukuva, hirnuva?) vääryys, että perheen eläinkunta ei ole saanut ääntään esiin. Apus, korjaus tilanteeseen välittömästi!

Kaikenkaikkiaan karvainen katraamme voi erinomaisen hyvin. Katti ei juuri muuta tee kuin syö ja nuku, mutta kevät on saanut kissaherrankin halajamaan jälleen ulos. Jos on aurinkoista, viihtyy kattiherra nurmikossa ketarat ojollaan napa kohti aurinkoa hamaan tappiin saakka. Välillä voidaan tosin vertailla heinä- ja nurmilaatujen makueroja. Tuulisella säällä riittää hyvin nopea reviirin tarkastus ja sitten korvat luimussa laukka takaisin takaovelle.

Kissa on myös aivan oma-aloitteisesti ottanut kontolleen uuden ja varsin vastuullisen tehtävän eli bebelle hankittujen vermeiden testaamisen. Koska olisihan toki täysin holtitonta hankkia avuttomalle ihmisrääpäleelle jotain sellaista tavaraa, joka osoittautuisi käytössä täysin kelvottomaksi, saati sitten vaaralliseksi. Notkea ja useammankin elämän omaava kissa siis otti uhkarohkeasti koepilotin tehtävän harteilleen. Kuinka jaloa! Kissa on nähty nukkumassa mm. turvakaukalossa, rattaiden kopassa, sitterissä, leikkimatolla, vauvanvaatekasoissa, vauvan kylpyammeessa, vaipanvaihtopatjalla jne. you name it.

Kuvan mukaisesti koeajettu sitteri todettiin ihan hyväksi ja sopivan malliseksi. Uni tuli nopeasti ja sitä riitti sopivan pitkään (eli kunnes ihmiset tulivat hihittelemään paikalle). Laitteen Calming vibrations -toimintoa kissa ei kyllä itse saanut napsautettua päälle, joten siinä tarvittiin hieman ihmisavustusta. Tärinätoiminto oli kissasta kyllä aika tarpeeton ja jopa lievästi ärsyttävä. Kissa oli myös sitä mieltä, että tankoon ripustettavat lelut tuntuvat ihan hyvältä myös peffan / kropan alla.

Roni the Russeli on juuri tänä päivänä tasan vuoden vanha. Ajatella, että siitä on jo melkein vuosi kun tapasin tämän russeliriiviön paripäiväisenä, punkeroa rottaa muistuttavana rääpäleenä! Ja nyt hän on jo NIIN iso mies. Kevät on nimittäin tuonut katukuvaan ihanien juoksuisten narttujen sähköpostit tolppien juurille ja niitä on aivan hurmaavaa tutkailla leuka innosta väpättäen. Valitettavasti niitä viestien lähettelijöitä ei ole oikein polulle osunut, joten kevättä rinnassa omaava russeli joutuu purkamaan tarmoaan iltaisin esim. omaa punkkaansa tai tyynyänsä lempeästi - mmmm... - rakastamalla.

Kummallisesti pyöristynyt mama on jo joutunut luovuttamaan aktiivilenkkeilyn miehen kontolle ja hevosen hoitelun lomassa onkin ollut suorastaan viihdyttävää seurata kun mies ja koira porhaltavat pitkin tallin peltoja bennyhillmäisesti milloin mies ja milloin koira edellä. Jos sekunti sitten ne olivat toisessa päässä peltoa, niin seuraavalla vilkaisulla ne vetelevät tukka tuubilla ja korvat suorana toisessa laidassa. Hullut aktivistit!

Russelin elämä on mallillaan kun siinä on sopiva cocktail päikkäreitä (varsinkin sängyssä!), aktiiviurheilua, palloleikkejä, vetoleikkejä, puruluita, hyvää ruokaa (joskin käsitys hyvästä ja maistuvasta ruoasta tuntuu vaihtelevan lähes päivittäin) ja ennen kaikkea seuraa.

Koiran vakiopuuhiin kuuluu mm. ovitappien paikaltaan irroittelu (sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...) ja jemmailu milloin minkäkin ovenraon alta komeroon. Vakavaksi fetissiksi ovat muodostuneet kynät ja tiskirätit; jos sellainen osuu sopivalle etäisyydelle, viedään se vaivihkaa tuhannen tuhottavaksi sohvan alle. Yleisesti ottaen riiviöilyt ovat olleet aika vähäisiä, tosin yksi päivä oli tuolilla ollut paljetein koristeltu tyyny käynyt jotenkin sanoinkuvaamattomasti ärsyttämään. Sitä oli sitten kevyesti maisteltu ja uudelleenmuotoiltu. Samaisena iltana saatiinkin sitten ihailla komeasti kimaltavaa glitteripaljettikakkatuotantoa.

Myös Roni olisi erittäin mieluusti testaamassa kaikkea bebelle hankittua tavara-arsenaalia. Etenkin kaikki ihanat ja värikkäät pehmolelut, varsinkin jonkinlaisella äänellä varustetut, aiheuttavat täysimääräistä täpinää. Valitettavasti vaan koiran näkemys testaamisesta tarkoittaa myös lelujen sisällön läpikotaista tarkistamista, joten hänen apuaan on toistaiseksi tarvittu vain rajallisesti. Mangustikerjäämisen opittuaan hän kyllä sinnikkäästi yrittää istuksimalla ja etutassuja hurjasti vispaamalla ilmoittaa, miten kovin ältsin hirveän mielellään hän voisi just nyt ryhtyä tarkistustoimiin.

Kotonamme on käynyt jo useampaankin otteeseen vauvavierailijoita. Roni haluaisi ihan hirmuisesti tutustua noihin pieniin, kummallisesti äänteleviin pikkuihmisiin, mutta valitettavasti seurailu on toistaiseksi saatu suorittaa vain etäisyydeltä. Tarkkaavainen piski tosin huomioi heti, miten hienosti pikkuvekarat leikkivät ihanan värikkäällä leikkimatolla, jonka tankoon on kiinnitetty monia ihania leluja ja josta tulee hassua musiikkiakin. Kun lapsoset viimein olivat poistuneet ja koiruus pääsi nuuhkimaan niiden jälkiä, piti lattialle jäänyt leikkimatto tutkia erityisen huolellisesti. Siinä vaiheessa kun koira asianmukaisesti heittäytyi selälleen matolle ja alkoi potkiskella tangossa killuvia leluja kuten vauvat konsanaan, loksahti perheväeltä leuat alas. Russelit OVAT fiksuja.

Kissa sen sijaan suhtautuu vauvoihin hyvin epäluuloisesti ja ylenarvoisesti. Hänen ylhäisyytensä ei oikeastaan mahdu ison egonsa kanssa edes samaan huoneeseen, jos siellä on jotain yniseviä, jokeltelevia saati sitten itkeviä bebejä. Kun ne nukkuvat, saattaa hän hyvin vaivihkaa seurailla niitä sohvan kulmalta, mutta kaikkinaiset lähemmät tutustumisseikkailut eivät voisi toistaiseksi vähempää kiinnostaa.

Herra Harmaa Hevonen voi myös mainiosti. Lämpimät, aurinkoiset päivät ovat heppasen mieleen ja niiden mukanaan tuomat talvikarvanirrotussessiot ovat jatkuneet jo luojaties kuinka kauan. Katsoen sitä määrää karvaa, mikä hevosesta irtoaa päivittäin, pitäisi sen olla jo totaalikalju tai jopa miinuksen puolella, mutta jostain sitä sähköistä suuhun, silmiin ja alushousuihinkin ujuttautuvaa karvaa vaan vieläkin riittää.

Iso Harmaa on niin errorivapaa elikko, että mama kuskasi itseään ja pallomahaansa sen kyydissä vaikka kuinka kauan, mutta noin kuukausi sitten tuli yhtäkkiä se kerta, jolloin satulassa ei yksinkertaisesti löytynyt hyvää asentoa käynnissäkään vaan koko ajan ahisti ja painoi. Siihen sitten jäikin ratsuilut tältä erää. Onneksi sentään siihen saakka päästiin urheilemaan melko mukavasti, vaikka hyppelöt, harjoitusravijyryytykset ja muut vatkaukset olikin jo jätetty ohjelmasta.

Nyt heppasta kuskaavat varapilotit, joiden kanssa Hummer käyttäytyy oikein mallikelpoisesti. Fiksu täykkäri tosin huomasi heti, että jollakulla ratsastajalla voikin viuhahtaa siitä, missä aita on matalin. Hulluhan sitä nyt urheilee enemmän kuin osataan vaatia! Minä yritän aina välillä juoksutuksessa saada liikettä esiin ja muotoa takaisin, mutta suht lyhytaikaista iloahan tuo on. Sitä paitsi varsinkin tauon jälkeen juoksutuksen yhteydessä on heppasesta oikein viihdyttävää esittää erinäisiä kevätjuhlaliikkeitä parilla tuplasalkovilla höystettynä. Valikosta löytyy myös sujuva esitys kesälaitumelle päässeestä vasikasta, joka poukkoaa sinnetänne selkä köyryssä ja jalat tönkköinä. No, valtaosin Iso Harmaa on silti se hirmuisen kiltti mamman oma mussu.

Mielenkiintoista on muuten se, miten nopeasti ylälinjan lihakset haihtuvat näkyvistä kun heppanen vaihtaa vapaammalle säännöllisestä 6 pv/vko treenistä... Pinkeä peba ja komeasti kaareutuva kaula ovat enää muisto vaan ja lautasten päälle tökätessä ilmenee joku outo hyllymisreaktio. No, kuvioidenvaihdos voi tehdä hyvääkin ja pääasia tosiaan on, että vapaaehtoispilotit jaksavat heppaista urheiluttaa ja antaa sen pääkopalle jumppaa :) . Pari kokeneempaa pilottia käy sitten aina välillä muistuttamassa hevoselle, ettei elämä ole ihan yhtä huviretkeä.

Koska mun kanssa se nykyisin on :) . Mun rooli ei enää olekaan jöötä pitävä ratsumestari, vaan olen se ihana tätiheppailija, joka roudaa tallille omenoita ja porkkanoita, harjailee vaan ja sitten kaiken päätteeksi vie pellon laidalle nautiskelemaan ihanasti rehottavaa tuoretta ruohoa. Ja Hummer sanoo: Suits me!