Hormoonihiiret laukkaa

Siis tiiättekö kun välillä on sellainen päivä, ettei mopo vaan ota käynnistyäkseen. Vielä puolenpäivän jälkeen maleksin aamutakissa tukka pystyssä, suihkunraikkaudesta ei tietoakaan. Mussutan aamupalan ja sitten vaan olen. En kato telkkaa, en jaksa surffata netissä, en jaksa lukea lehtiä saati sitten avata kirjaa. Olen vaan bored out of my mind.

Kaikkee tekis mieli tehdä, mutta ei jaksa eikä huvita sittenkään. Tallille saan lopulta itteni puoliväkisin väännettyä ja sielläkin ensin vaan maleksin ja mietin että mitähän pirua sitä leikkis hevosen kanssa tänään. Yritän kehittää jonkun puomiharjoituksen ja olen ihan varma että hevonen repii siitä hyvästä riemastuksesta pelipöksynsä, kun on vielä kivan kirpsakka sääkin, mutta ei. Tyyppi vetelee harjoitukset ihan mestarina. Ja sitten kun pistän haastetta kehiin niin kaveri laukkailee harkat riman korkeasti ylittäen. Ou jee. Hetken olen harvinaisen iloinen ja tyytyväinen. Ihana ajatuksenlukijaotus mulla!

Ja sitten. Taas depistää. Jotenkin vaan kaikki wituittaa. Mietin ihme asioita, ihmisten tekemisiä ja sanomisia ja kaikki ihmiset alkavat ottaa pannuun ihan hirveästi. Halvattu! Häviäisivät maailman kartalta kaikki tai ainakin painuisivat vaikka toiselle puolelle planeettaa!

Laitamme miehen kanssa herkkuhyvää meksikolaista ruokaa, joka saa aina paremmalle tuulelle. No ei auta. Kaksi minuuttia olen maha pullottaen tyytyväinen. Ja sit taas. Masentaa, ketuttaa, ottaa aivolohkoon. Enkä oikeasti edes hyvin tarkkaan miettimällä keksi syytä miksi.

Alan siivoamaan, koska se yleensä vie ajatukset muualle ja alkaa laulattaa. No vie joo ajatukset muualle muttei yhtään laulata. Kirjahyllyä siivotessani putsaan hellästi pienen seetripuisen uurnan ja alan pillittää. Yhtäkkiä iskee hirveä ikävä keväällä edesmennyttä Hiski-kissaa. Ja sitten Omppu-heppaa. Ja Ressua kanssa. Alkaa jo melkein naurattaa kaikki nyyhkiminen ja depressiossa kylpeminen.

Yritän harrastaa shoppailuterapiaa nettikaupoissa, mutten löydä mitään kivaa tai ainakaan osaa tehdä päätöstä mistään. Dammit. Puoliltaöin olen ihan tyytyväinen että tämäkin tyhmä päivä on ohi. Käyn ulkona paleltumassa paitulissani ja ottamassa halokuvan. Täyskuun ympärillä on nimittäin hauska haloilmiö. Eihän siitä mitään tule, ei ole mun kameraa tarkoitettu tuollaisiin otoksiin.

Sängyssä makaan tovin hiljaa ja kuuntelen kun mies hengittää syvään unissaan. Koira näkee unta ja ynähtelee. Missä lie hiirijahdissa taas. Maha-asukki alkaa jokailtaisen jumppatuokion ja mua alkaa hymyilyttää. Painan kevyesti kädellä vastaan ja saan mojovia monotuksia viestityksenä navan takaa. Ei jumalauta näitä hormooneja.

Tästä päivästä tulee varmasti parempi.