Aivot pihalla

Toi meidän pikkupiski on vissiin joku väärään kehoon uudestisyntynyt Tohtori Mengele. Alan olla kohtalaisen vakuuttunut siitä. Niin suurella innolla ja mielenkiinnolla se tekee poikkitieteellisiä testejä perheen pehmoeläimille.

Kissalta vaivihkaa varastettu leluhiiri on aina ihan paras projekti. Siltä nyhdetään kirurgisen tarkasti yksi korva irti, jonka jälkeen pikkuruisen pikkuruisesta reiästä nyhdetään ensin aivot pihalle ja loppujen lopuksi valtaosa koko elikon vanusisällöstä ulos. Koko muu elikko säilyy ihan koskemattomana, sisältö vaan mystisesti katoaa johonkin, samoin kuin se puuttuva korva.

Lähiaikojen muihin tempauksiin kuuluu myös se, että koiramme ilmeisesti halusi vaihtaa rotua. Tossa joulun aikaan oli eräässä naapuruston pihassa iso, hienosti valaistu joulukuvaelma, jossa oli pieni otos 101 Dalmatialaisesta. Roni aina ohimennessään ihaili ja ihmetteli noita ylväästi ja siististi paikallaan istuvia piskejä ja ilmeisesti siitä jotenkin sai sitten kimmokkeen alkaa dalmatialaiseksi. Eräs ilta nimittäin kuului taas sohvan alta epämääräistä rousketta - sinnehän siis häviää sekä koira että jokin pihistetty esine heti kun silmä välttää. No, tyyppihän oli jostain löytänyt mustan permanent-tussin, jolla oli piirrellyt itse itseensä uusia pilkkuja. Onneksi tuhoprojektin kohteena oli ollut lähinnä tussin korkki, joten ei tarvinnut huolestua koiran myrkyttymisestä. Mutta useampikin lisäpilkku on vieläkin turkin koristeena...

Yleisesti ottaen tuo pikkupiski vaikuttaa varsin onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä. Leluja ja ihania puruluita riittää ja sängyssäkin saa nukkua aina kun omistajien silmä välttää. Lenkkeilyä saa kohtalaisen sopivasti ja nyt uutena hauskuutena on esteloikinta tallilla. Yllytyshullua ei tarvinnut ens alkuun paljonkaan usuttaa ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kun koira bongaa esteen, se lähtee suorastaan ryntäämään sitä kohti päästäkseen hyppimään sen yli. Agilityyn siis vaan joku kaunis päivä...

Päivä päivältä olemme kuitenkin alkaneet huolestua enemmän siitä, että meitä on ehkä huijattu koirakaupoissa. Emme tainneetkaan ostaa puhdasrotuista russelia vaan monieläincocktailin! Koiraa löytyy kyllä kun tarvitsee haukahtaa jollekin epämääräiselle äänelle tai komentaa liian lähelle tonttia eksyneitä haisunäätiä. Ronissa on kuitenkin myös merkittävä annos harakkaa, mikä näkyy tosiaan kaikenlaisten mielenkiintoisten esineiden pihistelynä ja jemmaamisena sohvan alle. Siivouspäivänä sieltä löytyy avaimenperä, karkkipaperi, postikortti, pullonkorkki, koristenauha, pariton sukka, muistilappu - you name it.

Kissapuoli esiintyy lähes päivittäin: sadesäällä koiran saa suorastaan potkaista ovesta pihalle ja vähänkin kosteassa nurmikossa tappijalkakoira nostelee koipiaan niin, ettei yhtään jää epäselväksi miten ÄLLÖÄ on tollanen märkä nurtsi. Ikkunasta sisään paisteleva aurinko saa aikaiseksi ihanan aurinkoläntin, jonka ohi koira ei pysty kävelemään sulamatta löysäksi samantien ja jäämättä ottamaan arskaa napa pystyssä. Juuri ennen nukahtamista ilmestyy pikkupossu, sillä onnellisen ja tyytyväisen pikkupiskin häntä vipsuttaa ihan kuin pikkupossulla äidin nisällä.

Kaikkein eniten huvitusta tuottaa kuitenkin suhteellisen lähiaikoina ilmestynyt mangustiversio. Tappijalka on nimittäin todennut, että eihän täältä maanrajasta mitään näe ja mihkään yllä, joten kun tapahtuu vähänkään jotain mielenkiintoista, on kaveri heti takajaloillaan. Ja siinä se keikkuu ja tasapainottelee pitkätkin tovit elämän menoa hieman ylempää tarkastelemassa. Onpa nähty muutaman kerran tilanne, että takakoipien väsyessä kehon kannatteluun piski ottaa ja istahtaa peffalleen, häntä sopivasti tukemassa ja sitten jatketaan vaikka hamaan maailman tappiin asti mangusti-istuskelua etutassut sievästi ilmassa.

Mutta olipa tuo nelijalkainen elikko mitä laatua tahansa, onnelliselta se vaikuttaa ja sietääpi sellainen ollakin, kun on näinkin selväjärkiseen taloon (tämä on ehkä pahasti subjektiivinen näkemys ;)...) eksynyt. Kuuntelinpa nimittäin päivänä kauniina radiosta juttua koirista ja niiden sisäsiistiksi opettamisesta. Melkeinpä kuulin, kuinka Anja Eerikäinen kääntyi haudassaan kun amerikkalaisrouvat antoivat linjoilla vinkkejä toisilleen tässä haastavassa projektissa.

Täällähän on siis hyvin tyypillistä, että koirat viettävät päivänsä crateissa ja kenneleissä. Ja nythän ei siis puhuta mistään koirien päivähoitoloista, vaan sellaisista kuljetushäkeistä tai muista vastaavista eläinkopperoisista. Nämä ovat siis varsin pieniä ja yleensä sisätiloissa. Sisään tungetaan ehkä joku viltti, lelu ja/tai puruluu, mutta muutoin perheen rakas karvakuono vaan viettää päivänsä lähestulkoon persuuksillaan (jos siis on niin iso koppi että mahtuu jopa istumaan...) tylsistymällä kuoliaaksi. Mutta eipähän tee tarpeitaan epätoivottuihin paikkoihin saati sitten riko perintökalusteita!

Ymmärrän kyllä, jos koiran oleskelu halutaan rajata pienempään, sille itselleen turvalliseksi tehtyyn tilaan (kuten kodinhoitohuone tms.), mutta koppihoito päivä toisensa perään on jotain ihan oksettavaa. No, eihän siinä vielä mitä. Päivän puheenaihe oli siis sisäsiistiksi opettaminen ja paras vinkki sai kaikkien naisten vankkumattoman suosion ja sata hurraahuutoa. Joku oli nimittäin keksinyt, että koira laitetaan mahdollisimman pieneen kuljetushäkkiin, jota vielä pienennetään tarvittaessa niin, että koira ei mahdu kuin juuri ja juuri istumaan tai makaamaan. Koira kun on siisti eläin, niin eihän se alleen tee kuin äärimmäisessä hädässä, joten avot! Ei pissaa väärässä paikassa! Sitten vaan koira ja koppi ulos ja siellä sitten pissatus. Mutta mieluusti ei kuulemma pidettäisi pentua kuin max. 9 tuntia (!!!!) putkeen noin ja sitten välipissatus kunnes voi taas kopittaa lisää.

Ei hyvä Sylvi ja kumppanit kanssa! Mitä tapahtui sanomalehdille tai pissa-alustoille opettamiselle ja sitä kautta ulos opettamiselle? Mitä tapahtui pitkäjänteisyydelle ja sille, että pennulle varataan perheessä aikaa? Onko koiran kouluttaminen ihan joku muinaisjäänne sanakirjassa? Jos on pakko olla juuri pentuaikaan se 9 h päivässä poissa, niin olisiko koira pitänyt a) ottaa joskus toiste, b) olla ottamatta tai c) ostaa pehmoleluna?

Ihan aivotonta meininkiä.