Jokaisessa meissä asuu...

...pieni vegetaristi. No okei, ei kaikissa, joissakin meistä. Mä alan olla kohtalaisen vakuuttunut, että meidän bebe on joku vege tai vähintäänkin jokin terveysintoilija. Älkää multa kysykö, mistä se on sellaiset geenit saanut, mutta tältä vaan vahvasti vaikuttaa.

Mä olen nimittäin innolla odottanut alkavani himoamaan jotakin ihan silmittömästi. Koska sitähän kaikki raskautuneet tuntuvat tekevän. Himoavat kuka vesimelonia, kuka suolakurkkuja, kuka omituisia suklaata metvurstilla -yhdistelmiä. Mä olin ihan varma, että musta kuoriutuu vallattomaksi päässyt pullahiiri. Donitseja, pullia, piiraita, juustokakkuja, pipareita ja paakelseja!!! Ah autuutta! Ja karkkia kanssa, kilokaupalla, suklaata, salmiakkia, hedelmäkarkkeja!!!

Niin mitä vielä. Mä haluan punajuuria. Hirveästi, kovasti ja jatkuvasti. Eikä mitään etikkasäilykkeitä, vaan ihan tuoreista punajuurista valmistettuja ruokia. Tämä on sinällään kohtuullisen yllättävää, sillä meidän taloudessa ei miehen kanssa yhteisten 14 vuoden aikana ole valmistettu MITÄÄN punajuurista. Eikä niitä muutenkaan olla popsittu, rosollia nyt vähän jouluna ja jokusen kerran Pirkka-pussiborssia, mutta siinäpä se. Eikä kumpainenkaan muista lapsuuden kodista mitään punajuuriateriointia, paitsi jotain sotkuisia etikkapunajuurten keittotalkoita.

Mutta nyt. Borssia päivittäin! Punajuurivuokaa, -piirasta, -raastetta, -sosekeittoa, -paistosta, ihan mitä vaan! Mä olen suorastaan äimistynyt siitä moninaisuudesta, mitä googlen mukaan puniksista voidaankaan tehdä. Ja tänään oli taas kokeiltava uutta reseptiä: punajuuri-juuresröstiä. Miehen metsältä raahaaman peurapaistin sivussa se oli muuten tajuttoman hyvää. Mä olen kokolailla pöyristynyt siitä, minkälainen kokki musta on alkanut kuoritua - enhän mä olekaan IHAN täystura keittiössä!

Joo ja kaalia on kanssa saatava! Borssikeittoon sitä menee mukavasti, coleslaw se vasta hyvää onkin ja ystävän ihanasti lahjoittama laatikollinen kaalilådaa hävisi tuuttiin aika sujuvaa tahtia.

Ihan käsittämätöntä! Nyt mä voin sentään ujuttaa jotain nakinpätkiä borssiin ja röstin lisukkeeksi natustaa peurafileen reunaa, mutta olipa tässä useamman viikon pätkä, ettei minkäänlainen liha matkannut vatsalaukkuun. Ajatuskin lihasta ihan missä tahansa muodossa sai sisuskalut muljahtamaan niin messevästi, että melkeinpä varmuudeksi oli hyvä suunnata lähimmän wc:n läheisyyteen.

Kaikenlainen roskaruoka, ranskalaiset, purilaiset sun muut tökkii yhä ihan ykkösellä. Karkkia syön vähemmän kuin varmaan koskaan eläissäni ja se vasta hassua onkin, sillä meillä on jättilaatikollinen, joka suorastaan pullistelee liitoksistaan kaikenlaisia herkkuja.

Et tästäks tää aivopesu nyt sitten alkaa? Joku sisäinen pikkuminä yrittää ruveta leipomaan musta jotain parempaa ihmistä vai? Ikävää tuollainen käännytys. Toisaalta tietysti huomattavasti ikävämpää olisi löytää itsestään esim. sisäinen alkoholisti...