Keskikohta

No niin, matkan alku ja loppu Miamin kulmilla tulikin jo selostettua, joten seuraa tasapaksua tarinaa siltä väliltä. Sunnuntai-iltapäivänä 28.2. astuimme NCL:n laivaan Norwegian Jewel. Sitä ennen olimme jättäneet matkatavaramme hyttitägeillä varustettuina terminaalin parkkipaikalle ja suorittaneet monimutkaisen kirjautumisprosessin. Kaikkien piti täyttää terveyslomakkeet, esitellä matkadokumentteja ja passeja ja vieläpä kurkistella kameraankin kun jokaisesta napattiin valokuva, joka liitettiin hyttiavaimena/henkkarina/boardauspassina ja maksuvälineenä toimivaan korttiin.


Laivalla tsekkasimme ensitöiksemme hyttimme ja asettauduimme sitten erääseen laivan monista ravintoloista nauttiaksemme hieman lounasta. Juuri kun ehdimme mukavasti asettautua pöytään, saada juomat ja laittaa sapuskatilaukset vetämään, tuli kuulutus että kaikki väki oli pakolliseen pelastusharjoitukseen pantava. Kirottua! Siispä maha kurnien kohti kunkin avainkortissa lukevaa pelastusasemaa, jossa sitten odoteltiin ja ihmeteltiin hyvä tovi, kunnes pari minuuttia kestävä opastus turvaliivien käytöstä alkoi ja oli samantien ohi. Hohhoi! No, sillä aikaa olivat ainakin matkatavaramme löytäneet tiensä hytteihimme.

Neljältä laiva viimein nytkähti matkaan ja jonollinen risteilijöitä alkoi suuntia ulos Miamin satamasta. Ihailimme maisemia ja aurinkoista päivää viimeinkin ne kaivatut lounaat edessämme. Ihanaa, laivaloma on virallisesti korkattu!

Viikon risteilyn ohjelmassa oli:
Su - startti Miamista merelle
Ma - meripäivä
Ti - Roatan, Honduras
Ke - Belize City, Belize
To - Costa Maya, Mexico
Pe - meripäivä
La - Great Stirrup Cay, The Bahamas
Su - paluu Miamiin


Roatan on aika uusi risteilijöiden pysähtymiskohde ja se näkyi monessakin asiassa. Ensinnäkin hinnat ovat vielä erittäin edulliset: meillä oli käytössämme henkilökohtainen kuski ja minivan, jolla seikkailimme koko päivän pitkin saarta hintaan $25/aikuinen. Etenkin pikkumiehen kanssa moinen oli äärettömän kätevää: pystyimme pitämään breikkejä, syömään ja tuulettumaan juuri silloin kun siltä tuntui. Hauska ja puhelias kuskimme kertoili kaikkea mahdollista ja mahdotonta saaren historiasta, nähtävyyksistä ja muusta elämänmenosta. Kävimme mm. mielenkiintoisella leguaanifarmilla ihmettelemässä noita alkukantaisia rokkiotuksia, näköalapaikoilla ihmettelemässä maisemia, rannan tuntumassa lounastamassa ja käppäilemässä pienen kylän kujilla. Ehdimme vielä lopuksi kierrellä tovin satama-alueen turistirysissä.


Saarella oli jo jonkin verran turistikeskuksia ja useampia rakenteilla, mutta heti niiden välittömän läheisyyden ulkopuolella näkyi miten köyhää ja vaatimatonta paikallisten elämä oli. Hökkelikyliä ja ryteikköä. Biitsi-ihmisille riitti kyllä valkoisia hiekkarantoja siellä täällä ja sukeltelijoille paikka on kuulemma oikea paratiisi, sillä saaren läheisyydessä levittäytyy valtava koralliriutta, joka on maailman toiseksi suurin Australian Ison Valliriutan jälkeen.

Belize Cityä varoiteltiin hieman rauhattomaksi ja etenkään ilta-aikaan turistien ei kuulemma ole kovin turvallista seikkailla omin päin ympäriinsä. Tiedä häntä, sillä saarella asuu kuitenkin valtavasti amerikkalaisia ja yhä vaan rakennetaan uusia asuntoja ulkomailta tuleville lomalaisille ja muuttajille. Jotain kuitenkin kertonee se, että ihan kaikkialla talojen ikkunoita ja ovia koristi tukevat kalterit.


Me varasimme retken Altun Ha'han, joka on maya-intiaanien muinaisista temppeli- ja asuinrakennuksista koostuva alue. Mielenkiintoinen ja historian havinaa kohiseva paikka, jollaisia maassa on kuulemma useampiakin, mutta varallisuutta ei vaan ole tarpeeksi kaivaa kaikkia esiin viidakkojen keskeltä. Matkan varrella näimme myös vilauksia paikallisten elämästä ja tehtiinpä kiertoajelu ympäri Belize Cityä ja sen nähtävyyksiä. Kaupungista löytyi hienompia rikkaiden asuttamia alueita, mutta isolta osin sielläkin oli aika rämäistä. Kuitenkin huomattavissa oli, että pidempiaikaisessa turistikohteessa rahaa oli jo enemmän käytettävissä. Satama-alueella oli runsaasti putiikkeja ja ravintoloita ja moni turisti ei kuulemma sitä pidemmälle lähdekään seikkailemaan. Vahvasti vartioitu, eristetty alue on varmasti turvallinen paikka.

Costa Maya on ihan täysi turistimesta. Satamaan on rakennettu valtava risteilyaluslaituri, johon botskeja parkkeeraa useampikin viikossa. Aidatulla satama-alueella on erittäin siistejä ravintoloita ja puoteja, joissa pääsee halutessaan rahoistaan vaivattomasti eroon haalimalla kaikennäköistä turistisälää tai tequilaa. Kaikki oli suorastaan uudenkarhean siistiä, mikä ei ole ihmekään, sillä elokuussa 2007 viitoskategorian hurrikaani Dean vetäisi jokseenkin koko alueen maan tasalle. Uutta on rakennettu hurjalla vauhdilla ja paikka toimii jo kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Me pyörimme tovin satama-alueella, mutta pojan herättyä päikkäreiltään läksimme taksilla läheiseen Mahahualin kylään, jossa oli kiva rantabulevardi, kuppiloita vieri vieressä, käsitöiden kaupustelijoita ja ennen kaikkea piiiiiiitkä valkoinen hiekkaranta. Leppeä puolipilvinen päivä sai meidänkin väen mereen. Pikkumies ihmetteli tovin aaltojen kohinaa ja hiekkaa varpaiden välissä, mutta hyvin pian hän oli jo pomppimassa ja loiskuttelemassa vedessä. Hauskaa olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta ikävät vanhemmat korjasivat lapsosen ajoissa pyyhkeeseen lämmittelemään. Siltä näyttää, että tämäkin lapsonen on juuri sitä laatua, joka isompana polskii vedessä ihan sillinä ja väittää vanhemmilleen huulet sinisenä hampaat kalisten että "eikä, mä haluun uida vielä, ei mulla ole yhtään kylmä!" :D.

Great Stirrup Cay on laivayhtiön omistama pieni saari Bahaman saariryppäässä. Paljonpa muuta siellä ei olekaan kuin kivikkoa ja pitkä valkoinen hiekkaranta. Muutamia paikallisia oli myymässä turistisälää pikkukojuissa, lapsille oli iso vesiliukumäki ja laivan keittiö rahtasi maihin buffallisen grillievästä biitsin aurinkolavereilla loikoavien turistien kuvun täytteeksi. Meille sattui aurinkoinen, mutta aika tuulinen päivä, mutta sisseinä suunnimme rannalle, paistattelimme päivää ja kävimme pulikoimassa yllättävän lämpimässä meressä. Pikkumieskin käväisi biitsielämää ihmettelemässä ja sai alleen hauskan biitsikelpoisen "valtaistuimen". Vesipetoilla hän ei tällä kertaa halunnut, sillä aallot löivät maihin sen verran epäilyttävästi kohisten, että varpaat piti vetää kauas ja kippuraan ettei vesi vie niitä mukanaan.


Odotin risteilyn olevan aika pitkäveteinen etenkin meripäivinä ja olin siksi jo etukäteen pläänäillyt puuhaa päivien ratoksi: kuntosalilla spinnailua, kävelypromenadilla lenkkeilyä, juoksuradalla spurttailua, aurinkokannella lueskelua jne. jne. Yhtälöstä tuli vaan unohdettua yksi pieni perheenjäsen, joka rytmitti päiviä päikkäreittensä, aterioimistensa ja leikkituokioittensa muodossa... Haukotteluhetkiä ei siis pahemmin päässyt kertymään vaan aina oli jotain hommaa vireillä, eikä haitannut ollenkaan että meitä oli neljä aikuista yhtä pikkumiestä hoitamassa ja vahtimassa.


Muutaman suht kunnialla läpi vedetyn yhteisillallisen saimme nautittua, mutta muina päivinä teimme suosiolla niin, että vuorottelimme vanhempieni kanssa pojan vahtia ja kävimme erikseen pariskunnittain illallisella - oli nimittäin huomattavasti rennompaa ja nautittavampaa kun ei tarvinnut samanaikaisesti viihdyttää syöttötuolissa rellestävää nassikkaa. Laivalla oli 13 eri ravintolaa, joista yksi oli buffa ja loput a la carte -paikkoja. Osa ravintoloista oli ilmaisia eli kaikki listaltakin tilattu eväs kuului risteilyn hintaan, mutta joissakin teemaravintoloissa oli pieni ($10-25) cover charge eli lisämaksu, minkä jälkeen listalta sai taas tilata ihan mitä vaan hummerista jättipihviin. Hienoja paikkoja ja ihan liiankin hyviä ruokia! Herkkuja tarjolla aamusta iltaan ja vieläpä keskiyölläkin Chocoholic-suklaaherkkubuffan muodossa...


Päivisin laivalla olisi ollut kaikenlaista ohjelmaa vedetyistä jooga- ja spinnaustunneista bingoon, skräppäyssessioihin ja leffanäytöksiin. Isommille (yli 2-vee) lapsille oli oma lastenklubi ja päivähoito ja aktiiviliikkujat saivat toteuttaa itseänsä kuntosalilla, kävely- ja juoksuradoilla tai tennis-/koriskentillä. Livemusaa oli lähes jatkuvasti joko aurinkokannella tai jossain laivan monista ravintoloista, klubeista tai baareista. Laivalla oli myös hieno, mutta vastenmielisen kallis kylpylä. Tax Free-myymälässä ja laivan käytävällä oli päivittäin vaihtuva teemamyynti, josta tulikin hankittua joku koru. Kaikenlaista muutakin aktiviteettia olisi ollut tarjolla, mutta me satsasimme lähinnä iltaviihteeseen: kävimme katsomassa useammankin show-esityksen (oli niin musikaalia, kantrimusailtaa kuin sirkusta) ja saimme kunnon nauruterapiaa stand-up-koomikoiden adults only -keikoilla.

Satamapäivinä haipakkaa riitti: yleensä satamaan tultiin noin klo 8 maissa aamulla ja viiden maissa iltapäivällä suunnittiin takaisin merille. Roatanilla ja Costa Mayalla laiva pääsi laituriin, mutta Belizessä ja Bahamalla laiva jäi kauemmas ankkuriin, joska väki kyyditettiin maihin pienemmillä kuljetusaluksilla. Säät eivät olleet ihan parhaimmillaan, sillä ei ollut mitenkään hirmuisen lämmintä, mutta emme kuitenkaan saaneet sadettakaan niskaamme ja aurinkokin killotteli aika kivasti. Lisäksi kovin tuulisina päivinä turvallisuussyistä laiva ei välttämättä päästä väkeä maihin Belizessä ja Bahamalla lainkaan, sillä populan lastaus kuljetusaluksiin muuttuu meren heitellessä varsin vaaralliseksi. Sinällään siinäkin oli siis tuuria, että pääsimme kaikkiin kohteisiin toisin kuin useammalla risteilyllä alkuvuodesta.

Alle 2-vuotiaita ei laivalla ollut kovin hyvin huomioitu: heille oli varattu vain rajoitteisesti auki oleva yksi tyhjä huone, jossa oli pieni määrä aika kämäisiä leluja. Onneksi pikkumies ei ole kovinkaan kranttu, vaan ihan tyytyväisenä konttaili ympäri huonetta, kurkkileikki teltoissa ja rämpytti leluja. Hytissä hänellä oli oma pinnasänky ja ravintoloissa pikkuista kyllä huomioitiin lähes jokaisen ohikulkevan tarjoilijan taholta. Sängystä löytyi lähes jokaisena iltana hauska pyyhe-eläin.


Loma ajoi asiansa: saimme viettää laatuaikaa niin vanhempieni kanssa kuin kahdenkesken miehen kanssa. Mitä luksusta vauva-arjen keskellä! Latasimme akkuja ja näimme paljon uutta ja mielenkiintoista. Pientä pikkumiehen kanssa hässäköintiä lukuunottamatta hänkin otti reissun varsin lunkisti ja nukkui ja söi hyvin. Ja onhan se vaan niin, että loman parasta antia on nähdä kuinka pienimmällä perheenjäsenellä on hauskaa - oli se loma sitten kaukana tai ihan vaikka lähipuistossa.

Lomakuveja.