Tähän ikään luulisi jo oppineen hienoisen eron tosielämän ja fantasian välillä. Vaan ei. Vieläkin pitää harhaluulla asioiden kulun suuntaa ja sitten kovasti yllättyä kun elämä eteneekin ihan eri lailla. Otetaanpa muutama esimerkki taannoiseen lomamatkaan liittyen:
Kuvitelmaa: Lomalle on kiva lähteä kun rauhassa valmistelee matkaa ja pakkaa tavarat ajoissa. Sitten ei tarvitse stressata ja voi vaan ottaa rennosti viikon ennen reissua.
Elämää: Haa! Kerrankin aloitan pakkaamisen jo viikkoa ennen reissua. Omat kamat, pojan kamat, sekalaiset kamat. Mies huolehtikoon omistaan. Mutta sitten piti vielä hoitaa koiran hoitopaikka: totutusiltapäivä kennelissä, yökyläilykokeilu kaverin luona, kennelivaraukset ja varausten muutokset. Kissan hoidosta huolehtiminen: onko ruokaa ja leluja ja hoitaja hyvin ohjeistettu? Pyykin pesua, talon raivausta ja siivousta (apua, eihän tänne ilkeä ketään kissanhoitajaa päästää!!!). Ja pisteenä iin päälle töissä vino pino sekalaisia hommia useammalle päivälle ripoteltuna. Kuka pirun blondi on keksinyt tälle viikolle osuttaa myös kaksi palaveria, treffit kaverin kanssa meillä ja toisen kanssa heillä?! Muskari ja satutunti jätettiin sentään suosiolla väliin. Tästä sirkuksesta johtuen pystyssä heiluttiin huseeraamassa vielä lomaa edeltävän yön pikkutunneilla vaikka kello oli herättämässä 3.30 am koska lento lähti 6.00 am. Kiireetöntä, rentoa ja stressitöntä? SO NOT!!!
Kuvitelmaa: Ihanaa nähdä vanhempiani! Mennään kaikki yhdessä rennosti istumaan iltaa ja syömään kunnon päivällinen pitkän kaavan mukaan!
Elämää: Vastikään liikkumaan oppinut lapsonen ei TODELLAKAAN halua istua syöttötuolissaan rennosti ja syödä minkään kaavan päivällistä, ei lyhyttä eikä pitkää. Naksut maistuvat hetken kunnes niitäkin aletaan viljellä pitkin ympäristöä. Äiti viihdyttää lusikalla, isä helistimellä, sitten äiti vie huomion hetkeksi salaatinpalalla, isän leivänmuru jaksaa kiinnostaa hetken, sitten äiti sitten isä sitten äiti sitten isä sitten sitten... Lopulta lapsi on nostettava valtaistuimeltaan ja vietävä ulos ravintolasta, jotta edes naapuripöytien väki saisi nauttia päivällisestään rennosti ja mielellään vielä meluttomasti. Oma illallinen? En enää edes muista mitä söin, koska yritin lappaa sen syöveriin niin nopeasti kun kerkesin kun viihdytysvuoro oli isällä...
Kuvitelmaa: Lomalla rentoudun laivan uima-altaalla ottaen aurinkoa ja lukien aimo pinollista kirjoja ja lehtiä!
Elämää: Miehen ollessa päikkärivahtina kävin kannella ottamassa aurinkoa. Vaikka hampaat irvessä, sillä juuri sinä päivänä tietysti tuuli jotenkin ikävästi ja viileästi joka suunnasta. En jaksanut lukea lehtiä saati sitten avata kirjaa koska kaikki vähäkin energia kului lähinnä kehon lämmönsäätelyyn.
Kuvitelmaa: Jess, laivalla on kuntosali! Kiva käydä polttamassa lomaherkkujen kaloreita vaikka spinnaamalla! Aaa, on laivalla näemmä myös koko laivan kiertävä kävelypromenadi. Sitä onkin kiva rundata niin saa raitista ilmaa ja liikuntaa samalla!
Elämää: Kävin kuntosalilla kerran. Katsomassa ovelta miltä sisällä näyttää. Kävelypromenadin kiersin ympäri kerran. Jihuu! 600 metrin lenkillä paloikin varmasti ainakin 2000 kaloria.
Kuvitelmaa: Tässä iässä olen jo sen verran kypsä, että ymmärrän kyllä, että kaikkea ilmaista ruokaa ei todellakaan tarvitse ahmia.
Elämää: Aamiaiseksi munakokkelia, perunasilppua, pekonia, pyttipannua, sämpylöitä, hedelmiä, pannukakkuja, leivonnaisia! Mustikkahilloa ja kermavaahtoa päälle! Lounas lennosta milloin mistäkin, päivälliseksi ravintolasta riippuen joko kolmen ruokalajin kokonaisuus tai totaalirepeäminen buffassa. Naminaminami herkkuja joka välissä, yösyöpöttelyä ja kippis ja kulaus vaan kun heitetään tuosta vielä joku valkosuklaa-vadelma-martini huiviin... Ai katos vaan, tänä iltana onkin Chocoholic Buffet...!
Kuvitelmaa: Ihan paska loma jollen saa tehtyä kaikkea kivaa mitä suunnittelin!
Elämää: Harva asia meni niin kuin suunnittelin, mutta loma oli kaikesta huolimatta oikein onnistunut. Ihana nähdä vanhempiani, viettää varsin vähissä ollutta kahdenkeskistä laatuaikaa miehen kanssa, säät suosivat ja uutta tuli nähtyä ja koettua. Kuitenkin kirkasvetisen meren aalloissa pomppiva, riemusta hihkuva pikkumies ja hänen leveä parihampainen hymy olivat matkan paras nahtävyys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Ihana postaus!!! Tämähän on juuri näin ja sitä ei ymmärrä ennen kuin itsellä on lapsi! Mikään ei ole niinkuin ennen, mutta se onkin kasvun paikka myös vanhemmille. Voin lohdutukseksi kertoa, että matkustaminen ainakin helpottuu, kun lapset kasvavat. Ja nehän kasvavat, halusi tai ei ;-)!
Ei sitä tosiaan ymmärrä ilman lapsia.
Minä ennen ihmettelin kun kaverini ei ehtinyt tavata kun piti käydä kaupassa ja tehdä ruokaa neljälle muksulle. Nyt neljän vinkuintiaanin arkimammana ei tulis mieleenkään tavata kauan kylässä viipyvää sinkkukaveria, jos on kauppapäivä! :D
Ihana filmi pätkä pikku miehestä!!
Hih hih, samanmoisia lomia on meillä vietetty jo yli kymmenen vuotta.. ei oikein enää muistakkaan millaista voisi olla loma kaksin rauhassa.. mutta voin uskoa, että sitten kun niiden aika on niin tulen varmasti kaipaamaan suunnattomasti noita härdelli illallisia...
Ihanaa nähdä "liikkuvaa kuvaa" teidän jo niin isoksi kasvaneesta pikku-herrasta :). Tuollaista se lapsen kanssa reissaaminen ja eläminen on, mutta onneksi juuri nuo pienet lapsen ilon hetket ovat ne, jotka jää parhaiten mieleen.
Hih, ihan kuin lukisi omaa tarinaa :-) Niin kuin edellä on jo todettu, lapset kasvavat yllättävän nopeasti ja ihan pian on jopa mukava mennä ravintolaan syömään! Niin ja seurata naapuri pöydässä mekastavaa taaperoa ja vanhempia, jotka lappaavat hienoa ravintola-annosta suuhunsa kuin viimeistä päivää, samalla toisellä kädellä noukkiessa jälkikasvun heittämiä tavaroita lattialta. Usko pois, kokemus puhuu!! Tsemppiä ja halaus!!
-Ulla
Hih, täällä odotellaan etenkin sitä matkustamisen helpottumista... Paluumatkalla Jacksonvillestä Dallasiin (noin 3 h) oli aika rumbaa kun yliväsynyt mukula ei tosiaan halunnut nukkua kun ympäristössä oli niin paljon virikkeitä. Sen sijaan kömpi sylistä toiseen, läiski, potki, kiemurteli, rimpuili, höpötti, pomppi, rämpytti kaikkea käden ulottuvilla olevaa jne. potenssiin 101 ja me yritetään kilvan pitää lapsonen aisoissa ja desibelilukemat siedettävinä... Silti takanamme istunut pariskunta ihaili terminaalissa että onpa teillä niin kiltti ja hyvin matkustava lapsi... Whaaaaaat?! Kyllä siinä kuulkaa jumpattiinkin koko rahalla että lapsi ei alkaisi itkemään, känisemään, huutamaan tms.
Lähetä kommentti