Blankkoa pukkaa

Joulua odotetaan ja valmistellaan hyvissä ajoin etukäteen. Lahjoja hankitaan, pakataan ja piilotellaan kaapin perukoilla. Koristeita levitellään ympäri huushollia, kynttilöitä poltellaan, kuusi tuodaan kotiin ja koristellaan. Tutut koristeet muistuttavat perheestä ja ystävistä jossain siellä kaukana. Ruokakaupasta kärrätään joulun aitoihin makuihin tarvittavia ainesosia kassikaupalla niin, että jääkaapin saranat natisevat onnettomina. Joulusiivousta jatkuu useampi päivä kun taloa tampataan lattiasta kattoon. Kaikkea joulutohinaa siivittää enkelikellon kilinä ja levyltä soitettavat kotimaiset joululaulut.
















Sitten se viimein on täällä - ihana jouluaatto. Rauhallinen hetki yhdessä oman pienen perheen kesken. Ulkoilua, leikkiä, jutustelua, herkuttelua. Kaiken kruunaa hohtava valkoinen hanki ja ilmassa leijailevat tuikkivat lumitähtihiutaleet. Samaa rataa jatketaan seuraavanakin päivänä, jolloin käydään myös tervehtimässä perheen kookkainta jäsentä jouluomenoiden kera.















Ja puh! Niin pian se on ollutta ja mennyttä. Joulu ja joulurauha. Tuutit toitottavat alennusmyynneistä ja alkavan arjen tohinoista. Näin joulunajan lapsena syntymäpäiväkin meinaa unohtua arkitohinaan, mitä nyt mies muistaa lahjalla ja herkuilla ja facebookikin täyttyy onnitteluviesteistä.

Kassit ovat pullollaan tyhjiä, ruttuisia lahjapapereita. Ruoat on syöty ja hirveällä itsekurilla puolen syksyä jemmatut suklaakonvehdit rohmuttu. Karmea jouluähky on täyttänyt koko kropan.

Mutta mieli alkaa haalistua, tyhjetä. Lopulta on vain ontto olo. Siinäkö se nyt sitten taas oli? Parin päivän pikakelauselämää. Vastaan tulevat tuttavat ja kassaneidit kyselevät iloisesti että kuinka meni. Vastaan automaattisesti että hyvinhän se, koska en osaa itsekään selittää miksi mieli tekisi sanoa "en minä tiedä". Ehkä joulu olisi ollut erityisempi ja viipyilevämpi jos olisimme viettäneet sen entiseen tapaan läheistemme parissa. Kuka tietää. Tai ehkä se silti olisi kiitänyt ohi niin, ettei siitä meinannut otetta saada.



























Mutta kun muistan pienen miehen kieli keskellä suuta paketteja aukomassa ja uusien lelujen kanssa tohkeilemassa, koiran penkomassa lahjakasasta omaa pakettiaan ja sitten viilettämässä onnesta soikeana pitkin kämppää uuden "piipilelunsa" kanssa ja kissaa nautiskelemassa jouluherkkuja ja sen jälkeen vatsa pullollaan kehräten käpertyvän pesäänsä nukkumaan, muistan joulun sellaisena kuin sen pitääkin olla. Pienen lapsen juhlana.