Katto ilmaan

Tulipahan eilen käväistyä katsomassa jaksavatko sedät vielä heilua. Hyvinpä jaksoivat! Jopa niin hyvin, että saivat jättimäisen areenan yleisönkin heilumaan niin, että tunnelatauksesta oli American Airlines Centerin katto lentää. Kyseessähän oli siis Bon Jovi, Richie Sambora ja kumppanit.


Olimme mamakaverin kanssa vapaaillalla: miehet jäivät bebepassiin, jote me suhasimme ajoissa alkuillasta Dallasin keskustaan ja puolivahingossa eksyimme johonkin ravintolaan, jonka olemassaoloa juuri siinä ei kumpikaan ollut aiemmin edes tiedostanut. Foundation Roomin tapas-tyylinen sapuska oli ihan jees, mutta ihan ykköstä oli lämmin ja leppeä kevätilta, terassi ja kourassa kylmä Corona.

Jotenkin Bonkan etumainingit kuljettivat meidät menneisyyteen ja päivällisen yhteyssä tuli muisteltua sitä ja tätä taannoisilta vuosilta, jolloin Bonkka oli päivän sana. Hih, hauskaa oli vaikka mielikuvista piirtyi niin hyviä, pahoja kuin rumiakin ;D.
















Meillä oli täydellinen ajoitus: juuri kun kapusimme Areenan katsomomme eteen, alkoi yleisö kouhkata, joten ei kun persiit penkkiin ja musakyytiin. Bonkka vetäisi reilun parin tunnin setin niin perinteisiä ralleja kuin herkkiä balladejakin. Uuden levyn antia oli ihan mielenkiintoista kuunnella, sillä siitä ei ollutkaan aiempaa kokemusta kuin jonkun radiossa pyörineen rallatuksen osalta. Ihan nastaa, saattaapi joutua hankkimaan uuden levyn! Siitäkin huolimatta kyllä Bad Medicine rokkasi parhaiten ja Bed of Roses kantoi niin syvälle muistojen maailmaan, että karvat olivat pystyssä vielä hyvän aikaa biisin jälkeenkin.


Pitkälle oltiin kyllä tultu siitä jostain 1990-luvun keikasta, jolla olimme mieheni kanssa taannoin. Bonkka oli saanut vähän botoxia ja lavashowssakin oli aikalailla faceliftiä liikkuvine skriineineen, valoineen, videoineen ja virityksineen. Kivaa oli - kummasti vaan tällainen keikka kuussa -meininki pitää vireänä :D .

Kattojen lennättämisistä vielä: täällähän eräs pikkujannu räjäytti yhden katon tuhannen päreiksi tuon samaisen päivän aamutuimaan. Kyseessähän oli vanha kunnon Irvingin monumentti, Texas Stadium, joka oli aiemmin amerikkalaista futista pelaavan Dallas Cowboysien kotiareena. Sittemmin se kävi liian pieneksi, joten tämä tönö hyljättiin ja lähikaupunkiin Arlingtoniin kyhättiin uusi multimiljoonastadioni.

Töllössä näytettiin pitkin iltaa itkua tuhraavia ihmisiä nostalgisoimassa kun betonihässäkkä pössäytettiin rojukasaksi ja pölypilveksi. Meidän kaveripoppoo suoriutui sinne tasan kerran - yksi rouva varsin raskautuneessa tilassa ja meikäläinen tietämättään samassa sopassa. Ah niin lämpimiä - suorastaan hikisiä - muistoja... Mutta kyllä mä mieluummin otan sen kyseiseen paikkaan suunnitellun outlet-ostarin, kii-tooooos!