Matkaan jo käy...

Säädön määrä on tunnetusti vakio. Ja etenkin jos kuvittelee, että jokin asia on helppo nakki, niin sitähän se ei vahingossakaan ole, vaan siitä kehkeytyy hetkessä kunnon lenkkimakkara. Ja ihan varsinkin siinä tapauksessa, että kaikki sujuu kuin tanssi, niin takuuvarmasti joku hyppii varpaille niin, että tulee kunnon rytmihäiriöt...

Näin siis myös meidän kesäisen lomareissuvarauksemme kanssa. Asia ei tosin alunperinkään vaikuttanut ihan iisille, kun reissuun oli lähdössä niin isä, äiti, poika kuin koirakin. Hieman suunnittelimme kissankin reissaamista, mutta kun se otti edelliskerran lentelystä sen verran hermohäiriötä, niin päätimme säästää iäkkään katin pumppua ja pitää sen nykyisellä maan kamaralla.

Siispä päätimme säästää itseämme puhelinrumbalta ja käytimme suosiolla muutaman kaverin suosittelemaa matkatoimistoa, jossa saa palvelua ihan omalla äidinkielelläkin. Kaikki sujui loistavasti. Saimme pian vastauksen ja meille oli löydetty todella edulliset liput reitille Dallas-Amsterdam-Helsinki. Koiralle kyytipaikka ja pojalle vauvankoppa varattuna. Kuukauden Suomiloma - here we come!

Mut mut mut... Kun pyysimme vahvistusta koiran lentopaikasta, ei sitä sitten irronnutkaan ihan tuosta vaan ja aikamme sitä kinuttuamme tulikin vastaukseksi että ohoh, ei se koira pääsekään kyytiin. Mutta kyllä sen voisi lennättä kyseisen lentoyhtiön rahtikoneella, lipun hintakin ees-taas on vaan kolminkertainen aikuisen lippuun verrattuna. No way! Siitäpä siis riemastumaan, että whattheheck kun kaiken piti olla reilassa ja me olimme nimenomaan tähdentäneet, että haluamme että koko perhe lentää samalla koneella.

Sitten alkoikin yks-risti-kaks -meininki. Joka toinen viesti/puhelu kertoi, että koiran lento on ihan ookoo ja joka toinen että ei se nyt vaan pääse samaan koneeseen. Välillä puolestaan vauvan koppapaikka oli ok ja välillä taas ei. Koettakaa nyt skitsot päättää jooko vaiko eikö! Täällä päässä säädettiin kissalle majapaikkaa ja alettiin jo hätäpäissämme etsimään dogillekin hajasijoituspaikkaa. Loma lähestyi ja edes meidän liput eivät enää olleetkaan ihan selvät. Yritimme jo vaihtaa lentoyhtiötäkin, lentoajankohtaa ja ties mitä muuta kommervenkkiä. Suomalaisella sisulla löimme nyrkkiä pöytään sähköpostitse ja väänsimme kättä puhelimitse.

Ja halleluujaa: lopulta lentoyhtiö antoi periksi. Koira pääsisi mukaan matkustamossa, sillä kesäaikaan KLM ei suostu ottamaan eläimiä ruumassa lennätettäväksi; vaikka sisätiloissa onkin ilmastointi, voi joskus lastausvaiheessa kestää sen verran, että kentän laidalla odottavan elikkohäkin sisältö saattaisi kärventyä. Koiran ei myöskään tarvitsisi pakkolaihduttaa paria kiloa ja kutistua aika reippaasti, jotta mahtuisi lentoyhtiön määräysten mukaiseen matkustamoon otettavaan kuljetuskoppaan (maksimipaino koira + koppa 6 kg, kopan korkeus enintään 20 cm), vaan asiassa päästiin jonkinlaiseen kultaiseen keskitiehen. Sitä varten mies siis kävi hakemassa putkikassityyppisen pehmeäseinäisen kantokopan, joka näytti aika pieneltä, mutta johon dogi ihan omin neuvoin majoittautui ja ihastui.

Reissua ennen stressileveli senkun kasvoi. Mitä mukaan itselle, koiralle, pojalle? Mies sentään onneksi huolehti itse omista kamoistaan. Mitä kissalle kenneliin? Töitäkin tietysti siunaantui juuri viimeiselle viikolle ovista ja ikkunoista ja liesituulettimestakin. Riittääkö matkalaukut? Peru sanomalehti, leffatilaukset, keskeytä postinjakelu. Kuka kastelee kukat, tsekkaa uima-altaan, vahtii ettei etupihalle kasva viidakko ja pitää varkaat loitolla? Stressirakkulaa pukkaa huuleen niin, että lopulta koko huulet ovat liekeissä ja törröllään kuin Angelina Joliella. Prkl, sekin vielä. Tyhjensin paikallisen apteekin kaikista mahdollisista hoitotököteistä ja kun niistä ei ollut mihinkään, oli lopulta taivuttava käymään lääkärissä ihan vaan saadakseni Zoviraxia (reseptilääke täällä). Voi helvatun jee.

Viimein huonosti nukutun yön jälkeen koitti reissupäivä (13. heinäkuuta). Viimehetken säädöt ja vitkutukset ja lopultakin koko perhe pakattiin taksiin ja suunnattiin lentokentälle, jossa lastia purettiin hartaasti. Viisi matkalaukkua, käsilaukku, vaippakassi, lentolaukku, mikälie kassipussi, koirankanssi, turvakaukalo, rattaat, riittävän monta jalkaparia... Karavaani kulkee!

Pikkumies ottaa onneksi asian aika lunkisti, nukkuu valtaosan check-inistä. Koiran asiatkin hoituvat hyvin, mitä nyt siitä maksettava summa oli yhtäkkiä noussutkin 50 taalalla. Tässä vaiheessa ei enää jaksanut sitä stressata, kunhan päästäisiin perille samalla koneella koko jengi... Check-inissä on viereisellä luukulla joku perhe, jolla on hirveä määrä kiljuvia lapsia, jotka huvittelevat säikyttelemällä koiraamme.

Siitä voikin sitten jo villisti veikata vierustoverimme... Minä pääsin paikalle, jonka edessä on seinä, johon saa kiinnitettyä vauvan kaukalon. Mies istui heti minun takanani, sillä hän ei saa olla kyseisellä rivillä koiran kanssa, koska sen rivin kohdalla on hätäuloskäynti. Nelipenkkisellä rivillä on minun vieressäni äiti, jolla on pieni noin puolitoistavuotias tyttö sylissään ja yksi pieni poika. Miehen viereen seuraavalle riville ovat majoittuneet kaksi muuta seurueen pientä poikaa.

Matka alkaa hyvin: pääsemme kerrankin aikataulussa lähtemään ja pikkumies torkkuu nousun ajan sylissäni vauvaturvavöissä. Mutta pian riemu alkaa. Pojat hyppivät penkeillä vaihdellen jokseenkin jatkuvasti paikkoja keskenään. Kinuavat minulta ja mieheltä: voitko avata tän pussin, mitä leluja tässä pussissa on, onks nää hyviä manteleita, miten tää tv toimii, mä haluun pelata jotain peliä!? Paukuttavat kaukosäätimiä, rämpyttävät tarjottimia, potkivat penkkejä ja heittelevät pikkutyynyjä. Koko sirkusta rytmittää tyttölapsen tasainen kitinä, joka välillä yltyy parkuna-kirkuna-suoraksihuudoksi. Eräs lapsista onnistuu kaatamaan kokismukinsa niin, että sen sisältö valuu valtaosin kantokassiin koiran päälle ja miehen syliin.

Pikkumies ei yllättäen saa nukuttua mekkalan keskellä. Pidän häntä sylissä, kävelytän käytävillä, hyssytän ja heilutan. Välillä syötän ja saan vaipumaan pieneen uneen, josta hän herää silmät selällään kun tyttö kohottaa kirkunansa ikkunansärkemistasolle. Pikkumies ei itke, mutta on äärimmäisen väsynyt. Ei jaksa enää hymyillä tai heilua, makaa vaan turtana sylissä. Tummat silmänaluset vaan tummenevat entisestään. Kanssamatkustajilta sataa myötätuntokatseita minulle ja myrkyllisiä mulkaisuja metakkaperheelle. Kone on täynnä, eikä mistään löydy rauhaisaa soppea pienelle, väsyneelle matkamiehelle.

Tilanne senkun paranee. Väsyneet, päiväunensa skipanneet ipanat alkavat muksia toisiaan, tapella ja mätkiä pahimmillaan kunnolla toisiaan nokkaan. Minä yritän suojata vauvaa lähellä viuhtovilta käsiltä. Lopulta tietenkin seuraa se, että kohta koko vieressä oleva kakaralauma itkee ja parkuu.

Kun tätä riemua on jo kestänyt seitsemisen tuntia, loppuu jo lentoemon huumori. Hän tulee ja kysyy äidiltä voisiko tämä mitenkään edes yrittää rauhoitella lapsia, kun muut ihmiset yrittävät nukkua. Hyyyyyyvin pitkin hampain äiti ottaa parkuvan tytön syliinsä - ja kas - kohta loppuu sen parkuna ja pian myös muukin lauma hiljenee ja viiiiiimein vaipuu unilleen.

Halleluuuuuuuuuujaa! Pikkumies sammuu syliini, enkä enää uskalla siirtää häntä koppaansa. Olkoon siinä kun viimeinkin pystyy nukkumaan. Ja unta sitten riittikin. Pikkumies ei välittänyt mun yhdellä kädellä mättämästäni aamupalasta, ei huomannut koneen laskeutumista, ei havainnut rattaisiinsa siirtymistä, ei rekisteröinyt koko kolmen tunnin vaihtoa Amsterdamissa. Helsingin koneessa vilkaisi vaan hieman ympärilleen jatkaakseen uniaan jokseenkin samantien.

Jokseenkin ikuisuudelta tuntuneen matkan päätteeksi olemme viimein Suomessa. Ihanaa! Lentokenttämuodollisuudet hoituvat onneksi suht pikaiseen, joten pääsemme pian pissattamaan koiran pihalle ja pakkaamaan koko sirkuksen matkatavarat autoon. Vielä useampi tunti tien päällä muutaman pitstopin höystämänä ja lopulta iltasella olemme Mikkelin mökillä.

Vuorokausi matkustusta takana. Valtavaa väsymystä ja uupumusta. Mutta vihdoin perheen luona! Miten kaunis Suomi onkaan - suloista auringonpaistetta, kimmeltävää vettä, keuhkojen täydeltä uskomattoman raikasta ja puhdasta ilmaa! Ehkä tästä sittenkin tulee hyvä loma.