Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta jo joutui suvi suloinen ja Suomen loma ihanainen. Kotimaan kesä näytti todellakin kauneimmat kasvonsa - auringonpaistetta ja raikasta, hivelevän lämmintä säätä riitti ihan koko kuukaudeksi. Jollakin käsittämättömällä moukan tuurilla onnistuimme aina olemaan siellä päin kaunista Pohjolaa, jossa aurinko paistoi ja kesä oli kukkeimmillaan - vain yksi päivä oli sateinen! Jokseenkin päivittäin kipusivat lämpömittarin lukemat 22-24 asteeseen, joten mökkielämä rannan tuntumassa oli ihan parasta mahdollista ajanviettoa.
Jos mahtui reissuun kiireetöntä lötköilyä mökkeillen, mahtui lomaan myös sukulaisten, ystävien ja tuttavien treffausta. Ystäviä ja kavereita tuli nähtyä parhaimmillaan useampikin kuppikunta samana päivänä, mutta silti jäi monta kaveria näkemättä. Vaikka kuukaudessa kuvitteli tekevänsä ties mitä, tuntui aika silti hupenevan kuin hiekka sormien välistä...
Ihana yhteinen lähisukulaisten kokoontumisajo pidettiin Virtaan kartanossa Sysmässä, jossa vietettiin pikkumiehen kastejuhlaa 24.7. Nimi Jesse Aaro Anthony ei nyt enää mikään yllätys kenellekään ollut, mutta liitettiinpä pikkuinen kirkkoon ja saipa hän samalla kummit kartanon juhlavissa puitteissa. Eikä yhtään hullumpaa ollut nähdä sukulaisia ja vaihtaa kuulumisia herkullisen aterian äärellä :) .
Pikkumies tuntui kesän aikana kasvavan ja kehittyvän joka kerta kun silmiänsä räpäytti. Suomisieluinen americanomme nautti kesän leppoisista päivistä nukkuen ennätyspitkiä päikkäreitä rattaissaan raikkaassa ulkoilmassa eikä keinuminen riippukeinussa milloin kenenkin sylissä ollut yhtään sen hassumpaa. Saipa miehenalku nauttia runsaasti myös sylihoidosta etenkin isovanhempiensa huomassa.
Sen verran hyvin näyttikin homma hoituvan, että minä ja mies pääsimme pienelle tuulettumislomalle. Siispä viimehetken liput tilaukseen Savonlinnan oopperajuhlille ja sitten nauttimaan upeasta kesäpäivästä ihan kaksistaan! Retretissä oli kiva käydä taiderundilla luolan uumenissa, sitten sapuskalle ja lörtsyille torin tuntumaan ja illaksi oopperaan. Tavattiinpa tuttavammekin Turuust ja naureskelimme että kas näin sitä pitää tulla kaikista mahdollisista paikoista Savon perälaitamille tapaamaan Teksasista ja Turusta... Vaikka meitä patistettiinkin ottamaan ilo irti parisuhteen hoito -minilomastamme ihan yötä myöden, päädyimme kuitenkin palaamaan ihanan illan jälkeen takaisin Mikkelin mökille. Matkalla ihastelimme kesäyön valoisuutta, kauneutta ja ihanuutta ja pienissä mielissämme jännäsimme joskos vastassa on ekan hoitokerran jäljiltä palosireeninä huutava beibi (ei ollut, supernätisti oli ollut ja nyt jo uinui yöunillaan).
Jos nautti suven suloista niin me kuin pikkumieskin, oli se nannaa myös koirulille. Pikkupiskin mielestä mitä mainiointa ajanvietettä oli peuhaaminen matalassa rantavedessä noutaen vedestä käpyjä ja keppejä. Hupaisinta oli kun koirapolo melkein huulet sinisenä ja täristen näytti kivenkovaan väittävän että "eeeeiiii mulla oo yhtään kylmä, leikitään vielä" kuin pikkulapsi konsanaan :D. Lopulta se oli pakko puoliväkisin kalastaa maille kuivumaan ja jos olisi osannut, olisi vastalauseena varmasti kaatunut maahan ja saanut itkupotkuraivarin moisesta julmasta leikin lopetuksesta...
Russelilla oli kesäkivaa muutenkin, tapasihan hän koirakavereita enemmän kuin vuoden aikana Teksasissa. Rhode Uuno oli vähän hurjaniso leikkikaveri, joten sen jaloista oli parempi pysyä poissa. Mäykky Egonin kanssa sen sijaan järsittiin kilpaa samaa puruluuta. Jänskin kokemus oli kuitenkin russelitreffit koirulin kotikontuvilla Kirkkonummen perukoilla, jossa neniä vaihdettiin niin äidin kuin velipojan kanssa ja siinä samalla nuuhkittiin liuta muitakin russeleita.
Vaikka lomaa olisi voinut jatkaa vielä viikkotolkulla, alkoi matkalaukkuelämä jo painaa pikkuhiljaa. Niinpä elokuun puolivälin koittaessa pakattiin kamat takaisin kasseihin ristiriitaisissa fiiliksissä. Oma koti Teksasissa kutsui taas, mutta haikein mielin heitimme heiheit läheisillemme, jotka pian olisivat taas enemmänkin kaukaisia.
Viimeisen yön vietimme lentokenttähotellissa, josta jo ennen kukonlaulua aamuhämärissä kömmimme lentokenttäbussiin ja lentoasemalle. Kun valjenneessa aamussa pääkaupunkiseudun vihreiden metsien saartamat kaupunkimaisemat ja väikkyvät vedet jäivät kauemmas ja kauemmas lentokoneen puskiessa pilviä kohti, tuntui sisuksissa pieni puristus. Hei hei rakkaat. Isät, äidit, siskot, ystävät. Oma kotimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti