Noni. Täällä tää blogi vaan kieppuu issekseen tuuliajolla kuin kaarnalaiva ikään. Enkä mä ees jaksa välittää. Oon vaan ollut liian 1) väsynyt, 2) nuutunut, 3) ahistunut, 4) mielikuvitukseton, 5) laiska, 6) kiireinen, 7) työteliäs, 8) kirjoitusblokkinen vispaamaan tänne yhtäkään riviä. Ja noista voi valita ihan minkä vaihtoehdon vaan - näissä arpajaisissa kaikki numerot voittaa!
Mutta nyt kuuluu: Piip! Tuo oli siis elonmerkki. Hyvin hatara sellainen, mutta olipahan anyway. Tällä hetkellä kärvistelen ihan törkeän lentsun kourissa, joten koko elossa olo on vaakalaudalla. Jotain kohoumaa taitaa vielä käyrissä sentään olla, ei vielä ihan suoraa viivaa. Mä olen yleensä aika sissi enkä edes sairastele, mutta nyt on tullut todettua, että raskaana olevat naiset sairastavat ihan yhtä huonosti kuin miehet. Hirveä piipitys, vinkuna, itsesäälitys ja surkeilu päällä kokoajan. Ihana mies tosin vielä ainakin toistaiseksi jaksaa venyä, hoivata, säälitellä ja kantaa pedin pohjalle kuumaa mehua ja täytekakkua :P.
Eli yhdessä koossa täällä vielä ollaan, en ole lähtenyt vielä jakautumaan, kuten ensimmäiset ehtivät jo venyneestä radiohiljaisuudesta päätellä. Tällä hetkellä täällä tosin niiskutetaan nessut märiksi toinen toisensa perään ja yskitään keuhkot pihalle sillä antaumuksella, että jalkoja saa pitää ristissä ja tiiviisti, ettei lirahda pissit saati sitten plumpsahda bebe pöksyyn.
Kulunut kuukausi on viuhahtanut ohi taas ihan huomaamatta. Laskettuun aikaan olisi enää vajaat 2 kk jäljellä - ja mähän en edes suostu ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että se bebe tulisi sieltä etuajassa - ja pikkuhiljaa alkaa sellainen viimehetken paniikki huuhtoutua rantaan. Äääk! Se ja tää vielä ostamatta! Synnytysvalmennus käymättä! Raskausoppaat lukematta! Varasto ja komerot siivoamatta! Pinnasänky hankkimatta! Peti petaamatta! Tarpeeksi tietoa hankkimatta! Hemmetti! Tätä menoa lapsi huostaanotetaan ennen kuin se on syntynytkään!
Viime hetken fiiliksissä tuli myös pakottava tarve päästä johonkin reissuun. Luojan kiitos mies on helposti ylipuhuttavissa, eikä mun tarvinnut edes kovin pitkään renkuttaa kun päätettiin tehdä äkkimatka New Orleansiin. Siellä olikin sopivasti Mardi Gras -karnevaaliaika meneillään, joten pidennetty viikonloppu oli mukava ja menevä. Ehkäpä saan nuo fotot kohta ulostettua kamerasta ja pistettyä jotain omaakin postausta asiasta...
Muuten kulunut kuukausi on ollut aika työntäyteinen. Olen notkunut töissä toisinaan luvattomankin pitkiä päiviä, joten jossakin uupumuksen ja migreenin välimaastossa päätin viimeinkin että aloitan äitiyslomani 1.4. Täällähän ei mammalomaa pahemmin tunneta - synnyttämään lähdetään parhaimmillaan suoraan duunipaikalta ja takaisin sorvin ääreen palataan heti kun kyetään, yleensä kuitenkin 6-8 viikon kuluessa. Mä meinaan kuitenkin ottaa enemmän suomalaismallisesti ja olla ihan aikuisten oikeasti mammalomalla. Ainakin valtaosin...
Kun ei töi-töissä, kirjastotäteilyssä ja kirkon kuvioissa vielä ole ilmeisesti tarpeeksi hommaa, koin jonkun ihme aktivismipuuskan ja päätin alkaa opiskelemaan espanjaa. Tosta noin vaan! Täällähän sitä kuulee kaikkialla ja harmittaa kun olen ihan totaaliummikko, joten pitihän tilanne korjata. Sopivasti alkoi SNY:n espanjan 10 h alkeiskurssi, jossa ollaan edetty jo puoliväliin. Vähän vielä tsemppausta vaatisi tämä opiskelu omalla ajalla, mutta kyllä täältä jo jotain mitäkuuluuta tulee suht luontevasti.
Ystävänpäiväkin oli ja meni - me ei jaksettu oikein tsempata tänä vuonna, vaihdettiin vaan kortteja, mä sain puskan feivörittikukkia ja hemmoteltiin itseämme ulkoruokinnalla ja leffalla. Siinäpä se. Kavereille ei tullut juuri mitään toivoteltua, tosin mun olemattomalla yhteydenpidolla alkaa olla jo kyseenalaista että onko sellaisia enää edes olemassa...
Helmikuussa oli kyllä kaikkea muutakin kivaa tapahtumaa. Ystävä sai pitkään ja hartaasti odotetun lapsensa, toinen täytti 50-vee ja päästiin yllättämään hänet aivan totaalisesti maanantaiaamuisella serenadillamme, vietettiinpä taas erään ystävän babyshowereita (täällä ON menossa jokin yli äyräidensä menevä beibibuumi) ja SNY:kin kokoontui kevätpartyjen merkeissä. Pippaloissa oli kivaa ja herkkuja riitti ähkyyn asti. Mua jopa lahjottiinkin, sillä sain aktiivisen suomalaishenkilön vuosittaisen Hanna-palkinnon. Jee :D!
Muutoin maa makaa entiseen malliin. ISOJA juttuja täällä on ollut mm. SuperBowl, joka meni meiltä ohi jotenkin kokonaan. Ei vaan jaksanut syttyä. Satuttiin olemaan samaisena iltapäivänä kaupassa ja myyjä jotain selvitti et nyt sit äkkii himaan kattoo SuperBowlia. Musta tuntui että se katsoi meitä vähän pitkään kun kysyttiin että ketäs siellä finaalissa pelaakaan tänä vuonna... Joillakin rintamilla tämä amerikkalaistuminen on siis vielä pahasti vaiheessa.
Sen sijaan uuden pressan virkaanastujaisia tuli seurattua vähän paremmin. Erittäin iloisesti vilkutimme hei-heit telkkariin entiselle pressalle, joka poistui helikopterillaan horisonttiin. Tosin se horisonttihan on sitten täällä Teksasissa, mutta ei sentään ole vielä Bushin poikaan näillä nurkilla tullut törmättyä.
Multa puuttuu vieläkin se olennainen reality-fanitusgeeni, joten multa on mennyt ihan ohi nämä töllön supersuosikit; American Idolshan alkoi taas ja on ties kuinka pitkällä, The Bachelor sai puoliskonsa ja tänään alkaisi taas parketin partaveisten uusi kausi eli Dancing with the Stars. Mun tv:n seuranta on jäänyt jo tosi vähälle, 24:stäkin alkoi jo alkuvuodesta uusi kausi - tällä hetkellä boksissa on jo 11 jaksoa ko. sarjaa tallennettuna ja joka ikinen niistä vielä katsomatta... Noh, ehkä tää on vaan henkistä valmentautumista tulevaan, jolloin arjet taitaa täyttää ihan jokin muu kuin telkun tuijotus... Paitsi et mä olen kyllä tilannut sellaisen lapsen, joka on kiltti, helppo ja hyvin nukkuva ;). Joskus tosin noissa tilauksissa on kuulemma ollut toimitusvaikeuksia, että jotain muutakin saattaa olla sen sijaan tulossa.
Nyt tää vois kuitenkin olla kunnon sairastaja ja mennä tohon petiin tuijottaa sitä telkkua... Vi hörs! Tai no pitäis vissiin sanoo ennemminki vaiks et hasta luego!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti