Freeeebiiiiieeeees!

Mikähän siinä on, että kun naiset karauttavat johonkin messuille, niin jokseenkin kaikkiin tuntuu iskevän ihan kauhea vimma täyttää kaikenlaisia arvontakuponkeja tai ainaskin pudotella käyntikortteja joka toisen ständin arvontalaatikkoon, jos vaikka voittaisi hedelmäkorin, junamatkan, miniristeilyn tai ties mitä. Eikä edes aloiteta puhumaan siitä käsittämättömästä irtotavaran kahmimisesta - kasseihin paiskotaan kaikki mahdollinen ständeistä irtoava kynistä tarrojen ja rintanappien kautta koriste-esineisiin... SAATI sitten mahdollisista karkki- tms. herkkutarjoiluista (nimim. ihan riittävän monilla messuilla erinäisillä ständeillä töissä ollut)...

MUTTA suurin ylläri oli todeta, että ei tämä ilmeisesti olekaan vaan naisten hetkellinen henkinen häiriötila, vaan miehet harrastavat ihan sitä samaa?! Mies oli tuossa taannoin jossain ulkoilmaelämä-/erämessuilla ja eikös se siellä ollut kupongin kumppaneineen täyttänyt. Seuraavalla viikolla alkoikin sitten se puhelimen pirinä... "Olet voittanut sitä ja olet voittanut tätä, upean risteilyn ja viikonloppumatkan ja minireissun Meksikoon jne. jne."

Gee! No yllättäen ei ihan noin poikkeuksellisen hyvä flaksi miehellä ole, vaan kyseessä oli näitä myyntikikkoja että kun menee pariksi tunniksi kuuntelemaan jotain lomaosaketuputusta tai vastaavaa, saa siitä vaivan palkaksi jonkun tuollaisen lomareissupalkinnon. Mä vänkäsin ensin noita vastaan, koska kaikki mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, on useimmiten harhaa, mutta kun tuttavapariskunta on kuulemma useammankin reissun tehnyt tuollaisilla "ilmaislomilla", niin uteliaisuus voitti ja suostuin sitten pariin sessioon mukaan. Noihan on nimittäin just sellaisia, joihin on molempien "perheenpäiden" osallistuttava, ei riitä että mies itse käy siellä kärvistelemässä (mitäs läksi kuponkeja täyttelemään, kikkelis kokkelis).

Ekaks ajettiin johonkin tunnin ajomatkan päähän Lake Tawakonin rantaan, jossa meille esiteltiin uutta, upeaa ja tuhat muuta ylisanaa käsittävää asuinaluetta. Yrittivät kaupitella sieltä tonttia joko sijoitukseen tai ihan omaksi tulevaksi kodiksi. Ihan nasta mesta, mutta intoa tursuavan myyntimiehen suureksi harmiksi sanoimme kiitos ei. Ja aika monta kertaa. Ja vielä jokusen kymmentä kertaa siihen päälle. No, ihan bueno, lähdettiin sieltä mukanamme $50 VISA-lahjakortti (kuulemma bensakuluja varten, mutta se käy siis ihan missä vaan) sekä pidennetty viikonloppureissu Meksikoon.

Seuraavalla viikolla suhattiin keljua keliä uhmaten lähipitäjään kuulemaan kuinka meidän ehdottomasti kannattaa olla ostamatta mitään lomaosaketta vaan ostaa 20 tai vaikka 30 matkan kiinteähintainen lomamatkapaketti. Ja kun ei kauheasta ylipuhumisesta huolimatta siihen lähdetty, löytyi 15 ja 10 matkan paketteja tai vaikka minkälaisia matkavaihtoehtoja. Kunhan vaan päätätte heti ja maksatte jotain nyt heti tähän kiitos. Kolmen-neljän eri myyjän pommituksesta huolimatta tarjosimme vain lämmintä kiitos eitä ja lopulta poistuimme mukanamme matkapaketti vapaavalintaiseen Jenkkilän kohteeseen, sis. lennot ja hotellit...

Oli toisaalta ihan mielenkiintoinen, mutta uuvuttava kokemus. Mun mielenlaadullahan olisi ostettu ties mimmonen matkapaketti ja tontti järven rannalta, mutta mies sentään omaa jonkun kurin, rodin ja järjestyksen ja tyrmäsi kaupittelut sinnikkäästi. Pari ilmaista matkaa olisi nyt sitten tiedossa - ainaskii ehkä vissiin... Kaikkiinhan noihin liittyy jotain pikku kompia ja kommervenkkejä, joten mä en usko minkään ilmaisuuteen ennen kuin olen sellaisella freebie-reissulla käynyt. Tällä hetkellä Pallomaha viihtyy tosin enemmänkin lähempänä kotia ja tulevina viikkoina entistä tiiviimminkin niin, mutta joskos joskus tulevaisuudessa jonkun margaritan palmun varjossa ilmaisreissulla kumoan, ilmoitan kyllä joutuneeni luopumaan edes murusesta skeptisyyttäni.