Hevosrouvien kokoontumisajo keskiviikkoaamuna
Viimeinen viikko on ollut sellaista hässäkkää sosiaalielämärintamalla, että välillä sitä jo nyyhkii vapaa-ajan perään. Vaikka tuleehan sitä omaakin aikaa vietettyä jokseenkin päivittäin tallilla Hummer-heppasen kanssa puuhaillessa.
Tapasin leipojaisillassa jokunen viikko sitten kanadalaisperäisen suomalaissukuisen Johannan, jonka kanssa olemme pitäneet nyt kahdet peräkkäiset tiistaitreffit. Viime viikolla kävimme Mervin kanssa Johannan luona aamukaffeilla, jotka venähtivät kyllä sujuvasti iltapäivän puolelle. Johannalla perheineen on kaunis omakotitalo vain noin mailin päässä meidän kämpältä, Riverchasen alueella. Olipa tosi kiva päästä katsomaan miltä nuo paikalliset majat näyttävät sisältäpäin - ulkoa noita on tullut ihasteltua jo monilla kävelylenkeillä.
Johannalla oli aika tyypillinen paikallinen talo - kaksikerroksinen asunto, jossa on kauniit kiertyvät portaat, monta huonetta, monta kylppäriä, korkeata ja avaraa tilaa, oma uima-allas jne. jne. Koska meilläkin on tarkoitus hankkia omakotitalo, mikäli täällä aiotaan pidempään majailla, on hyvä kuulla näiltä omakotitaloasukeilta että mitä kaikkea sitä talon hankinnassa on hyvä huomioida, mitkä seikat nostavat asunnon arvoa ja mitkä kannattaa suosiolla skipata. Talothan ovat täällä hyvin erilaisia kuin Suomessa, ihan tosi monelta kantilta. Huoneet ovat isompia ja korkeampia, kylppäreitä pitää olla vähintään kaksi tai asunto on ihan syvältä, kaikki eristykset, lämmityssysteemit ja rakennusmateriaalit ovat ihan eri maailmasta jne. Täällä ei valitettavasti harrasteta mitään järin kestävää rakentamista; ollaan ihan kauhisteltu noita puolivalmiita taloja, kun tuntuu että rakenteet ovat valtaosin sementtiä ja seinät lastulevyä, jonka eteen vaan ladotaan joku tiilikerros...
Tämän viikon tiistaina Johanna kävi puolestaan meillä aamukaffeilla ja jälleen kerran höpistävää riitti hyvän verran iltapäivän puolelle... Johanna on muuten asunut täällä Karringtonissa aiemmin, joten häneltä sai muutamia hyviä vinkkejä näissä apartmenteissä asumiseenkin :).
Toinen uusi tuttavuus on Kati, jonka lyhyesti tapasin syyskuussa Suominaisten kokouksessa. Kävimme tänään Katin, Mervin ja Johannan kanssa lunchilla Vista Ridge Mallilla ja ensi viikon alussa olemme menossa porukalla Katin kotiin aamiaiselle. Katilla on myös iso ja hieno omakotitalo täällä Coppellissa, joten luvassa on lisää tutustumista paikalliseen omakotielämiseen.
Täällä apartmentissä on kyllä vaivatonta asua ja tällaisessa pienessä (100 neliötä) kämpässä on sopivan vähän siivottavaakin (luojankiitos, sillä menee HERMO joka kerta kun pitää yrittää imuroida tuolla paikallisella kömpelörohjakkeella noita kokolattiamattoisia portaita...). Aina jos tulee jotain korjattavaa, voi vaan soittaa tai käväistä officessa niin joku jannu tulee fiksaamaan tilanteen. Puutarhurit pyörivät tontilla kerran viikossa ja roskat häipyvät kotiportailta ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin. Mutta onhan elämisen laatu ihan erilaista noissa omakotitaloissa... Jokseenkin kaikki perheelliset ja/tai pidempään täällä majailevat asuvat sellaisessa, koska niiden hankinta on kohtuullisen edullista: alle 300.000 taalan (reilut 210t €) saa uudehkon, laadukkaan, n. 300-neliöisen asunnon "herkuilla". Asuntolainaiset saavat todella merkittäviä verokevennyksiä, joten senkin puolesta asunnon hankinta on monesti kannattavaa. Mutta, kassotaan nyt, tässä kämpässä on soppari vuodeksi eli ensi kesän lopulle...
Noh, uusien tuttavuuksien vastapainoksi menetämme kohta erään aiemman tuttavan :( . Auli on nimittäin lähdössä tämän kuun lopulla takaisin Suomeen, joten järjestimme hänelle yllätysläksiäiset keskiviikkoaamuna. Auli kun on myös hevosihmisiä (hänellä on oma quartertamma Wylie, joka myöhemmin tänä vuonna laukkailee Copper Canyonin sijaan Lempäälän maisemissa :)), päätimme järkätä hevosaiheisen hassuttelun. Läksiäisiä hän ei nimittäin erityisemmin ole halunnut koska ne ovat vaan niin haikeat asian vatvojaiset - lähtö kun on kova paikka joka tapauksessa. Niinpä me houkuttelimme Aulin tallille mukamas yhteismaaston merkeissä ja yllätys oli hyvä kun siellä oltiinkin pikkuporukalla vastassa stetsonit päässä.
Tallilla meni tunti jos toinenkin, sillä heittäydyimme koko rouvakatras taas lapsiksi ja kisasimme mm. peiliä, väriä, pujottelua, kananmunankuljetusta lusikassa jne. - ja hevosilla, totta kai! Viimeksi näitä on tullut leikittyä joskus pikkutyttönä ratsastusleirillä... Aulin Wylie oli ihan pro samoin kuin Tytin lainaratsu Twinkle. Hummer otti uudet jutut yllättävän lunkisti, tosin kananmunan kuljetuksesta ei meinannut tulla mitään kun Hummer edellisen kisan mukaan oli sitä mieltä että noutopisteestä piti tulla vauhdilla maaliin... Ninan 3-vuotias Harley oli kuitenkin päivän supersankari, sillä vähäisestä koulutusasteesta huolimatta nuori täykkäritamma ei saanut mitään hermareita, vaikka muu jengi suhasi miten sattuu ja eukot selässä kiljui ja hihkui.
Yksi hyvin yllätetty rouva! --- Auli ja Wylie verkkaavat
Tiukka skaba! --- Tytti ja Twinkle tarkkana muna lusikassa
Onnistunut lusikkakapulan vaihto --- Meidät diskattiin koska peliväline kärsi aika pahasti loikatessaan alas kirmaavan Hummerin selästä...
Nina ja Twinkle hanattaa --- Auli ja Wylie menevät mutkalle
Mervi ekaa kertaa hevosen selässä - jee, rohkea suoritus!
Huvittelujen päätteeksi hoisimme pollet ja kävimme lammen rannalle piknikille - evästä oli sandwicheistä suklaakakkuun, joten kaloreita kertyi mittariin takuuvarmasti enemmän kuin mittarissa on lukemia... Kun isketään kasaan joukko naisia, niin puheethan viisti tietysti miehissä, miehissä, miehissä ja palomiehissä ;). Onneksi osan aikaa oli mukana naapurin JoAnn lapsenlapsensa kera ja tovin myös tallin omistaja Mark, joten teksti pysyi edes jossain määrin hallinnassa...
Pelien jälkeen piknikattiin...ja vähän poseerattiin
Kuvat (c) Mervi K. ja Tytti L.
Oli aivan älyttömän kiva päivä, mutta toisaalta on julmetun kurjaa menettää jengistä yksi superkiva tyyppi :(. Aulin sanoin: onpa todella kurjaa kun tavattiin vasta nyt, jos oltaisiin tultu tänne vuosi sitten, oltaisiin ehditty tehdä yhdessä vaikka mitä kivaa! No, onneksi näitä uusia tuttuja tulee ja mm. perjantain kirjastohukeissa tapaa aina vaan uusia naamoja. Vaikka täältä onkin lähtenyt tämän vuoden aikana lukuisa joukko suomalaisia, on täällä vielä vahva kommuuni "meikäläisiä".
Muuten Texasiin ei kuulu kummia. Syksy on nyt virallisesti saapunut: keskiviikkoaamuna klo 6.30 näytti mittari 14 astetta, joten mä jo kauhuissani kaivelin pitkät farkut ja fleecetakin naftaliinista. Oli nimittäin eka kerta täällä kun tarvittiin pitkähihaista mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Onneksi päiväaikaan lämpötila nousee kuitenkin yhä 25-28 asteen nurkille, joten ihan äkkijäätymistä ei ole tiedossa.
TV:n syksyn tarjonta on pyörähtänyt käyntiin, joten viime viikonloppuna me pidettiin tiukka Prison Break (Pako) -maratooni. Täällä alkoi nimittäin jo 3. tuotantokausi ja mehän ehdittiin nähdä vasta 1. kausi Suomessa, joten tuubitettiin sitten 2. tuotantokausi menemään. JÖSSES että oli jännä, raaempi mutta musta parempi ja koukutavampi kuin 1. kausi. Ja Wentworth Miller (se Michael Scofieldiä näyttelevä) on kyllä namu eikä Dominic Purcellkaan (Linc Burrows) ole ladon seinästä reväisty :P.
Nyt tämä lopettaa nämä sekoilevat tekstit tähän ja painuu pehkuihin, että jaksaa olla ahkera kirjastotäti huomenna. Meillä on vino pino lahjoitettuja kirjoja, jotka pitäisi saada viivakooditettua ja hyllytettyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti