Kotkakantinen

Meidän perheessä on nyt sitten yksi ehta ja aito amerikkalainen. Tai no on tuo kyllä kokolailla aito suomalainenkin, vaikka tämän maan kansalaisuutta kantaakin...

Poikamme sai Amerikan passinsa postitse viime viikolla ja kyllä se onkin hieno! Hieman tosin huvittaa se, että vauvakuvalla pitäisi sitten kulkea maahantulotarkastusten läpi viisivuotiaaksi saakka, mutta jos homma toimii niin mikäs siinä. Kuvan ottaminen tosin tökki ihan urheilun vuoksi ja kunnolla, mutta sellaista sattuu.

Kas kävinpä päivänä eräänä paikallisessa postissa kyselemässä kuinka passin haku vauvalle onnistuu. Varasimme ajan passin käsittelyyn, sain mukaani passihakemuksen täytettäväksi ja tiedon, että valokuvan saa sitten otettua postissa käsittelyajankohtana. Siispä hakemus täyttäen, tarvittavat liitteet (mm. syntymätodistus) kasaan ja sovittuna ajankohtana takaisin postiin; minä, mies ja bebe.

Virkailija tarkasti hakemuksen, täytteli heidän täytettävät kohdat, syynäsi pojan ja vanhempiensa henkkarit ja me saimme luvan vannoa käsi pystyssä, että antamamme tiedot ovat oikeellisia. Sitten nimmarit alle ja missäs ne tarvittavat kaksi kuvaa ovatkaan?! No ei vielä missään, nehän piti ottaa täällä. Virkailija puistelee päätään, että eiväthän he nyt ota passikuvia noin pienistä lapsista, yli 5-vuotiaista vaan, kun noin pienten kuvat yleensä epäonnistuu ja koko hakemus tulee bumerangina takaisin.

Ehdotti menemään mäen päällä olevaan Fedexiin, jossa kuvaus kuulemma onnistuu. Ei kun bebe takaisin autoon, talla pohjaan ja Fedexiin. Bebe autosta ja jonotusta tiskille kuullakseni jälleen, että eivät he noin pienestä kuvia ota kun ei heidän passikameransa tarkenna kunnolla noin pieneen päähän. Kannattaa ehkä kokeilla Walgreensiä (sellainen apteekin tapainen) tai mennä ihan suosiolla otattamaan kuva ihan virallisessa passitoimistossa, jollainen löytyy mm. jostain peräkyliltä Pohjois-Dallasista. Prkl.

Taas bebe autoon ja suunta Walgreensiin, koska en tosiaan jaksaisi lähteä suhaamaan johonkin hevonkuuseen yhden valokuvan takia. Bebe taas ulos autosta ja sisälle kauppaan. Tähän asti aika sissinä valveilla jaksanut olla bebe on tietenkin sammunut ja nyt kun sen siitä herättää, seuraa todennäköisesti hyvin närkästynyt itkuraivarikohtaus... Jee. Positiivista on se, että kuvaus todellakin onnistuu ko. putiikissa. Siispä vauva irti turvakaukalosta, tiskille valkoisen pahvin päälle ja myyjä kameroineen kiipeilemään jonnekin lattian ja katon väliin kuvaamaan puoliunista vekaraa (joka onneksi ei ainakaan vielä räjähtänyt täyshuutoon). Minä yritän pitää bebeä kiinni jostain kohti kehoa ilman että mun räpylät vilkkuu kuvassa.

Lopputuloksena kuva aika uneliaan näköisestä pojasta, jolla on pää jotenkin vähän kenollaan. Jännättiin vähän että meneekö läpi, mutta ainakaan postin virkailija ei siitä motkottanut kun kävin ne liittämässä aiemmin päivällä tekemäämme hakemukseen. Eikä mennyt kuin viikko kun postia tuli perille!

Ja on muuten hiaaaano passi. Joka aukeamalla hieno periamerikkalaiskuva - on toteemipaalua, kalastavaa karhua, Mount Rushmorea (se mihin on veistetty ne pressojen päät), kotkaa ja biisonia, karjapaimenta, höyryjunaa ja tietysti vapaudenpatsasta. Eikä unohdeta kansalaistunnetta kohottavia värssyjä, joita löytyy myöskin joka aukeamalta - otteita itsenäisyysjulistuksesta ja erinäisten kansallisikonien lausumia.

Ihan parasta on kuitenkin se, että pääsemme ihan pian kyseistä sinikantista vilauttelemaan. Suomen loma kutsuu 13.7. ja kuukauden päivät olisi tarkoitus olla paossa paikallista helleinfernaalia. Että voisitteko vähän säästellä noita rajallisia Suomen suven aurinkopäiviä sinne heinä-elokuullekin, kiiiiiitooooos :) !