Täs hää sit ois. Ronnie Jagger alias "Roni". Säälittävä ilme johtuu lähinnä korvateippauksista, koirulissa ei surun häivää olla nähtykään, lähinnä valikosta löytyy vaan silkkaa riemua tai uupumusta vuoron perään.
Matka oli mennyt oikein hyvin ja lentokentällä koira pogoili kuljetuskopassaan siihen malliin, että matkan aikana oli lepoakin saatu ihan riittävästi. Kotiin päästyään koiruli riekkuikin sitten pari tuntia putkeen. Kaikki uudet lelut piti koeajaa, pesässä möyrytä, koiraporttia testata ja vähän evästäkin nauttia. Uusi kotiväki tervehdittiin sydämellisesti ja kosteapusuisesti, joten minkäänasteisista kotiutumisongelmista pikkupiski ei tosiaankaan näytä kärsivän.
Hirmu itsenäisesti se osaa jäädä nukkumaan eikä jää itkemään perään ihmisten poistuessa. Joka kerta on kyllä yhtä järjettömän päättömän mahtavaa kun ihmiset saapuvat ja niin kauan kun niitä on huoneessa, pitää syleissä möyrytä, esitellä kaikki lelut ja temmeltää niin valtavasti, että joskus alkaa jo epäilyttää että elikko on vetänyt paketillisen Duraceleja... Kunnes silmät alkavat lupsaa ja tyyppi simahtaa nätisti omaan pesäänsä, joka on ihan lempparipaikka. Siellä kiehnätään, ryömitään, pyöritään ja piehtaroidaan. Lelut viedään vuoron perään sinne rääkättäväksi.
Vinkupallo on ihan paras! Omassa pesässä sitä on just paras rääkätä.
Ekana yönä meinasi pikkaisen alkaa surettamaan kun ihmiset jäivät liian kauas, mutta kun peti tuli pikkukoiran naapuriin, meni pikkukoira rullalle petiinsä ja tasainen tuhina alkoi. Pari kertaa yöllä piti koiran kysäistä ihmisiltä et nukutteks te vielä ja kun kotiväki löytyi ihan kuonon lähettyviltä, oli hyvä jatkaa unia.
Tästä tämä lähtee :). Kyllä uurnassaan kotiin palannutta Hiskiä onkin surtu jo niin vuolaasti, että pienten tassujen tepsuttelu ja hullunhauskan puuhamiehen seurailu on ihan parasta lääkettä haavoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti