Juuri kun jengi oli saanut ahterinsa koneen penkkiin, tiedotti kapteeni, että kone lähtee vasta tunnin päästä lentoreitin varrelle osuvan talvimyrskyn vuoksi. Koneesta ei kuitenkaan saanut poistua, sillä sen oli lähdettävä portilta antaakseen tilaa seuraavalle koneelle. Siispä kone kurvasi nököttämään johonkin keskelle kenttää tunniksi.
No, kun tunti alkoi olla täynnä, tuli uusi kuulutus: myrsky riehuu vielä sillä mallilla, että odotellaanpa vielä tuollaiset kolme varttia... Siinä vaiheessa alkoi porukka jo nurista melkolailla, joten lentoemot ryntäsivät heti laittamaan leffaa pyörimään ja tarjoilemaan juomia. Vajaan parin tunnin venailun jälkeen päästiin kuitenkin viimein matkaan ja itse matka meni suht sujuvasti, mitä nyt persii oli hieman tyytymätön siitä, että reilun kolmen tunnin matka muuttui yli viiden tunnin istuskelemiseksi.
Miehen lento oli yhtälailla useamman tunnin myöhässä, mutta hän sai onneksi kuluttaa aikaansa terminaalissa eikä lentokoneessa jumittaen. Mä kulutin aikaani LaGuardialla sujuvasti lueskelemalla ja nappaamalla lounasta. Lopulta kuitenkin olimme molemmat samalla puolella mannerta ja suuntasimme taksilla sateisessa illassa hotelliimme Times Squaren tuntumaan.
Paluumatkamme perjantaina ei ollut yhtään sen juhlavampi. Jenkkilän koillisnurkkaan oli luvattu kunnon lumimyräkkää ja sitä valkoista tavaraa tulikin taivaalta sellaiset 5-7 tuumaa, joten lentokentäthän olivat samantien katastrofitilassa. Tarkistimme heti herättyämme puolillepäivin aikataulutetun lentomme tilan: peruttu! Siitä sitten molemmat eri puhelimiin jonottamaan AA:n (ei, meille ei iskenyt hirveä juopottelutarve, ihan vaan paikallisen lentoyhtiön puheille pyrimme...) ja matkatoimiston linjoille useiksi kymmeniksi minuuteiksi, jotta saisimme tietää että mitäpä sitten tehdään. Lopulta pääsin läpi ja sain kuulla, että meidät oli uudelleenskeduloitu 8.50 pm lähtevälle lennolle, mutta sekin oli yhä riskitilassa, sillä illaksi oli luvattu jäätävää sadetta, joka vaan pahentaisi tilannetta...
Päivä menikin sitten jännätessä että päästäänkö kotiin vaiko eikö, tilatessa kissanhoitajaa vielä yhdeksi päiväksi ja varmistaessa että voidaanko jäädä hotlaan vielä yhdeksi yöksi jos lento ei lähdekään. Kun lennon status ei ollut vielä iltapäivälläkään muuttunut eikä jäätävä sadekaan maisemoitunut, lähdimme lopulta lentokentälle.
Koneemme oli ihan turvoksissa ja mun tuurilla viereeni istahti koneen tuhdein hemmo. Siinä sitten olikin kiva istuksia useampi tunti puolikkaalla kannikalla omaan mieheen nojaten... Kone starttasi viimein joskus puoli kymmenen jälkeen illalla, joten olimme perillä Dallasissa joskus puolen yön jälkeen. Aikaisina aamuyön tunteina hilauduimme viimein kimpsuinemme ja kampsuimme kotiovesta sisään väsyneinä mutta onnellisina... Home sweet home!
Niin, siitä New Yorkista... Mitäpä siitä olisi sanottavaa?
Muuta kuin:
(No mut tuntien sanon ehkä jotain muutakin leveästi ja laveasti kunhan saan kuvia purettua kamerasta...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti