Hyvästi jää

Viimeinen ilta mökillä. Istun saunan kuistilla pyyhkeeseen kietoutuneena. Löylyissä on hikenä valutettu ja järven vedessä huuhdeltu monet murheet ja pinnan kiristykset. Saunavihta on parfymoinut ihoni kevyesti koivuntuoksuiseksi.

Mansikkaista siideriä siemaillen katselen loivasti lainehtivaa vedenpintaa. Aurinko on jo tavoittamassa puiden latvoja, mutta vielä paiskaa kourallisen kultaa rannassa havisevien haapojen lehdille, säteitä lehtipuiden oksien lomasta siivilöitymään ja pieniä timantteja järvenpintaan välkehtimään.

Maahan putoaa kellastunut lehti. Auringonvalo on muuttunut jotenkin haaleammaksi, kuin kuluttanut puhtinsa heinäkuun helteisiin. Sen haistaa jo. Tuntee viileänä sipaisuna ihonsa pinnalla. Kosteutena ilmassa. Vaimeana maan tuoksuna. Syksyn. Se odottaa jo malttamattomana vuoroaan jossain tuolla mustaksi piemenevien iltojen ja öiden kainalossa.


Raukeaan olooni sekoittuu häivähdys haikeutta. Ahnehdin silmilläni maisemaa, kuin yrittäen tallentaa jokaisen yksityiskohdan mieleni kovalevylle, sillä lähdön aika on tullut. Tiedän jo nyt kuinka tulen kaipaamaan tätä kesäkotimme maisemaa, tuntua, tuoksua ja tunnelmaa. Salpaan mieleeni portin, en anna ajatusten karata miettimään miten suuresti tulen kaipaamaan perhettäni, ystäviä ja rakkaita, jotka taas kerran jätän taakseni.

Seuraavana aamuna pakkaan tavarat. Seuraan mökkitiellä juoksevaa pikkupoikaa, joka tutkii kaikki kivet ja kävyt ja penkoo mustinkanvarpuja herkkujen toivossa. Heittäytyy pientareen heinikkoon huilaamaan. Sinäkin, poikaseni. Koti kahdessa maassa ja kuitenkin jotenkin koditon. Onneksi sinun huolesi ovat velä minun kannettavanani.

Kannan viimeiset kassit autoon. Poika istuu jo turvaistuimessaan silmät uusia seikkailuja täynnä. Hitusen alakuloisena huokaan, silmilläni mittailen maisemat vielä kerran. Suljen oven ja käynnistän auton. Ajan mökkitien poikkeuksellisen hiljaa, kuin väistämätöntä viivytelläkseni. Mutta pian renkaat jo nuolevat ahnaasti tietä.


Hotellissa vatsanpohjassa lehahtelee jo perhosia - huominen pitkä matka alkaa jo jännittää. Vietän aikaa siskoni ja sittemmin ystäväni kanssa. Heihei. Voikaa hyvin. Älkää unohtako meitä.

Kun lentokone irrottaa tuntumansa kiitotiestä olen yhtäaikaa sanomattoman surullinen ja odottavan onnellinen. Ruutuuni edessä piirtyy reitti. Pieni lentokone katkoviivalla kaikkoaa hitaasti kotimaastani, loittonee ystävistäni ja perheestäni. Mutta yhtälailla hitaasti se lähestyy kotiani, arkisen rakasta elämääni ja uusia ystäviäni. Niitä, jotka tietävät tasan miltä minusta nyt tuntuu.