If you're going to San Francisco...

...be sure to drive along Pacific Coast Highway... Siinä teille vähän modifioitua versiota Scott McKenzien reiskan 40 vuoden takaisesta hippikesän huippuhitistä ;).

Tein tossa pari viikkoa sitten aivan huippureissun Kaliforniaan! Reissun varrella tuli nähtyä niin hullun paljon kaikkea ihanaa, että väkisinkin kampeaa hymy naamalle vieläkin kun muistelen kaikkea näkemääni. Tuttuun tapaan kävin vaan öisin vetämässä akkulatauksen hotellissa ja koko muun päivän huitelin aina ties missä, joten viikon keikan jälkeen olin iloinen kuin ilmapallo, mutta jalat tiukasti laastareilla peiteltynä ja niin totaaliryytynyt, että koko seurannut viikonloppu meni ihan toipuessa.

Mutta kelataan takaisin alkuun. Eli siis tiedossa oli duunimatka kirjastoalan messuille Anaheimiin. Pomon mukaan messujen piti olla joskus heinäkuun alkupuolella tai puolivälissä, mutta osoittautuikin että keikka oli hetimiten putkeen Orlandon keikan jatkeeksi. No ei muuta kuin äkkiä reissua varailemaan. Noudatin tietty pomon kehotusta että pidän samaan putkeen omaa lomaa, niin ehdin vähän nähdäkin jotain. Joo ei tarvii montaa kertaa kehottaa! Mä aloin pläänätä reissun pääpisteeksi San Franciscoa kun kuulin, että saisin Anaheimista kyydin San Joseen (josta on enää vaan vajaan tunnin matka Friscoon) siellä majaa pitävältä kollegalta. Perfect!

Lauantaina 28.6. lentelin sitten aamuvarhaisella Santa Anaan, joka on lähin lentokenttä Anaheimiin mentäessä. Ko. citystä ei paljon ehtinyt nähdä mitään muuta kuin motarin vierustoja kun suhautin shuttlebussilla Anaheimiin hotellille. Pikainen ehostus ja sitten vaan suoraan kongressikeskukseen, joka oli onneksi ihan vaan kivenheiton päässä hotlalta. Messuilla vierähtikin sitten sekä la että su päivä. Tutustuin paikallisiin yhteistyökumppaneihimme, San Josen kollegaani, olennaisimpiin kilpailijoihin ja kiertelinpähän muuten vaan nuuskimassa esillä olleita laitteita, sovelluksia, kustantamoiden tuotoksia sun muuta mitä kolme hallia täyttävä häppeninki pitikään sisällään.

Lauantaina alkuillasta ehdin vähän käydä käpsimässä Anaheimin keskustassa. Ei tuo nyt mitenkään ihmeelliseltä vaikuttanut, mutta palmuja oli kyllä joka lähtöön. Vaikka reissun ei pitänytkään olla mikään shoppailureissu, niin onnistuin jotenkin hassusti eksymään Anaheim Gardenwalkille, joka on sellainen nasta ostosalue ja eihän sieltä päässyt pois ilman että muutama kassillinen keikkui mukana... Illalla läksimme paikallisen agenttimme ja kollegan kanssa dinnerille Huntington Beachille, joka on jokseenkin lähin rantakaupunki. Valittu ravintola olikin aivan ihana paikka, jonka terassilta oli mukavaa katsella hämärtyvää iltaa ja rantaan lyöviä aaltoja. Muuten biitsi meni kyllä vähän ohi kun illallisella venähti silviisteen että säkkipimeässä ei paljon biitsiä enää näkynyt.

Sunnuntaina ehdin livahtaa pariksi tunniksi kiertelemään Downtown Disneyyn. Varsinaiseen Disneylandiin en kerennyt ja tuskinpa tuo laitteissa itekseen vatkaaminen olisi niin hauskaa ollutkaan kuin jossain kaveriporukassa... Downtown Disneyssä oli silti kiva käydä lonnimassa, syödä pieni lounas ja katsella turistimassoja. Illalla olisi ollut tiedossa jotain dinneriä ja kaljoittelun tapaista miesporukassa, josta mä kuitenkin kauniisti kieltäydyin ja otin detourin: hyppäsin taksiin ja ajelin takaisin edellisillan paikkaan, Huntington Beachille.

Nappivalinta! Kyseisenä iltana oli todella kaunis auringonlasku, meren tuoksu oli suorastaan päätä huumaava tällaiselle teksasilaiseen aavikkoilmastoon tottuneelle, ihmiset käveleksivät rannalla ja surffarit alkoivat kasailla kamojaan. Mä vietin useamman tunnin vain kuvaillen maisemia, käpsien rantaviivaa pitkin ja lopulta illan pimettyä kapusin Pierille (piiitkä pikkukojujen, viihdepaikkojen ja ravintoloiden täplittämä laituri, jollainen löytyy lähes joka rantakaupungista). Pierin nokasta löytyikin hauska Ruby's Diner, ihana 50-luvun henkinen ruokapaikka, josta sai oikein periamerikkalaisia herkkuja. Hampurilainen oli ihan ylihyvä, muttei lyönyt laudalta isoa pirtelöäni (valitsin mauksi kirsikka-vaniljan), joka tietenkin tarjoiltiin pitkästä lasista koristeenaan kermavaahtokiemura ja kirsikka. AI NAM!!!

Maanantaiaamuna starttasimme sitten kollegan autokyydillä kohti San Josea. Mä en tietty ilennyt puolivieraalle esittää mitään erityistoiveita reittivalintojen suhteen, olin vaan kiitollinen että sain ilmaisen kyydin Friscon nurkille, mutta jannu olikin ihan superystävällisesti päättänyt esitellä mulle matkan varrelta kaikenlaisia kivoja paikkoja kun kuulemma harvoin hänellä on "vieraita" turneella. Ihan huippua!

Aluksi vilistimme Los Angelesin ohi: kaupunki on todella, todella laajalle levittäytynyt, mutta muutoin ihan tavallisen jenkkikaupungin näköinen. Pilvenpiirtäjäkeskusta oli kohtuullisen pieni eikä mitenkään hohdokkaan näköinen. Ensimmäinen pitstop meillä oli Hollywoodissa. Käppäilin pitkin Hollywood Boulevardia, jonka varrelta löytyy Walk of Fame eli ne sellaiset "tähdet" asfaltilla. Kiinalainen teatteri oli kaunis, mutta koko aukio oli turistien sankasti kansoittama. Kyseinen teatterihan on paikka, jossa lähes kaikki merkittävät leffaensi-illat ovat ja sen edustalla on niitä näyttelijöiden käsi- ja jalkapainalluksia. Nytkin teatterin edessä valmisteltiin parin päivän päästä (2.7.) olevaa Hancock-leffan ensi-iltaa. Punainen matto, köydet ja taustat oli jo viritelty, samoin kun kasa kolariryttyisiä autoja. Jostain pakettiautosta lenteli erehdyttävästi asfaltin näköisiä isoja kappaleita, mikä näytti tosi hassulta kun olevinaan painavat möhkäleet lensivät ilmavassa kaaressa (olivat styroksia). Hitsiläinen, vaikka miten yritin tiirata niin leffan staraa Will Smithiä ei kyllä näkynyt, mutta Marilyn Monroe, Charlie Chaplin ja Jack Sparrow (se Johnny Deppin hahmo) kylläkin ;).

Kävimme tietysti myös tiirailemassa sitä kuuluisaa rinteellä olevaa Hollywood-kylttiä. Kovin lähelle sitä ei pääse ja autereisen sumuisena päivänä sen näkyvyys oli muutenkin hieman blurry, mutta tokihan sitä piti nyt tovi tuijotella ja kuvata. Kaiken kaikkiaan Hollywood oli pienoinen pettymys, mistä tosin kaikki siellä käyneet tuttavat varoittelivat. Töllöstä on saanut sellaisen kuvan, että koko mesta on yhtä glamouria ja glitteriä, mutta hyvin tavalliselta, paikoin jopa vähän ränsistyneeltä tuo kaupunki vaikutti.

Hollywoodista suuntasimme Pacific Coast Highwaylle, joka on Kalifornian rantaviivaa nuoleva tie. Parkkeerasimme toviksi Santa Monicaan, jossa mä heti ekana hilpaisin taas ihastelemaan valkohiekkaisia rantoja sympaattisine hengenpelastaja- kopperoineen. Näillä biitseillähän on mm. Baywatch kuvattu. Melkein bongasin David Hasselhofinkin ;). Santa Monicassakin oli em. Pier, jossa käpsin ihailemassa erilaisia katutaitelijoita, putiikkeja ja seuraamassa kalastavia ihmisiä. Rannoilla oli porukkaa hieman koleatuulisesta säästä huolimatta, mutta ajankohdasta (maanantaiaamupäivä) johtuen kuitenkin suht vähänlaisesti. Mä olisin voinut jäädä maleksimaan Santa Monica Boulevardille ihan vaikka koko loppupäiväksi, mutta pian oli kavuttava takaisin autoon.

Rantatien varrella ihastelin kontrastimaisemia: vasemmalla puolella välkkyi meri ja hiekkarannat - tyyniä poukamia ja surffareiden kansoittamia tyrskypaikkoja - ja oikealla puolestaan kohosivat jylhät vuoristot. Malibussa päivittelin valtaisia "kesämökkejä" eli upeita lukaaleja, joista monet kuulemma kuuluvat erinäisille Hollywoodin staroille sun muille ökyrikkaille. Matkan varrella pitstoppailimme pikaisesti pariin otteeseen nuuhkimassa meri-ilmaa ja ihastelemassa surffareiden taidonnäytteitä. Isompi breikki pidettiin lounastauon merkeissä Santa Barbarassa, joka oli hirmuisen sievä espanjalaistyylinen pikkurantakaupunki.

Sen jälkeen alkoikin se totisempin persiinpuuduttaminen. Otimme isomman ja nopeamman sisämaata pitkin menevän 101-tien, sillä rantatien varrella oli ylempänä vielä useampia metsäpaloja, jonka vuoksi tie oli paikoin poikki. Matkalla tuulilasin ohitse vilisti pieniä kyliä, marja- ja hedelmäviljelyksiä ja monenlaista maisemaa, jota imuroin sisään kaikilla aisteilla.

Auringonlaskun aikaan ehdimme Santa Cruziin, jälleen yhteen ihanaiseen rantakaupunkiin. Kävin Pierillä ihailemassa ympäröiviä maisemia ja huokailemassa että taas tuli uusi must go again -paikka listaani... Mupelsin iltapalaksi Pierillä nököttävässä kalaravintolassa seudulle ominaista Clam Chowderia, hapanleivänkuoresta tarjoiltavaa mausteista simpukkakeittoa. Nam!

Hämärän laskeutuessa alkoi viimeinen vajaan tunnin rutistus kun suuntasimme San Joseen. Kuusimetsä vaan vilisi silmissä ja korvat menivät lukkoon kun kipusimme ensin vauhdikkaasti jotain vuoristoa ylös ja sitten alas hirmu kiharaista tietä. Ja jengi ajoi ihan hullun kovaa! Mä yritin olla riippumatta kaaran kahvoissa kiinni rystyset valkoisena ja vaan luottaa että kuski tietää missä mennään...

Myöhään illalla olimme San Josessa, jossa sain vielä pikaturneen ennen droppausta hotellille. Huoneessani mä kelailin innoissani päivän fotosatoa läpi kunnes soihdut sammui ja nukuin suunnilleen niillä sijoillani kellon piippaamiseen saakka...

Tiistaiaamuna samainen kollega haki mut hotlalta ja suuntasimme töiden merkeissä Saratogan kirjastolle, jossa tutustuin erään meidän firman järjestelmän toimintaan ja kollega fiksasi jonkun pamahtaneen näytön. Kun virallinen työosuus oli hanskassa, sain bonuspalkintona kyydin San Franciscoon...mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa. Alkumatkan kuvasatoa löytyy pienessä määrin (omalla koneella sitä meinaa olla vähän liiankin suuressa määrin...) täältä.

Big Bang

Noni! Pitkään piti tätäkin riemua odotella ja läheltä piti -tilanteissa väistellä, mutta keskiviikkona sitten osui ja upposi. Nimittäin jonkun perskeleen Honda Civic meidän Volvon persuksiin.

Mä olin ajelemassa kirjastopestin jälkeen kodin suuntaan ja jouduin hiljentelemään, vaikka valot olivat vihreät, sillä risteys alkoi olla aika tukossa ja edelläolevatkin jäivät jo venailemaan valoihin, etteivät jää ihan tien tukkeiksi. Niin eikö sitten joku stanan pahvi jatka vaan ihan normaalia 35 mph vaikka edellä olevat mobiilit jo seisovat. Mä vaan katsoin kauhusta kankeana peruutuspelistä et nyt se helvetti tulee vaan vähän liian kovaa. Mun edessä oli auto samoin kuin molemmin puolin mua olevilla kaistoilla, joten ei ollut minkäänlaista pakotietä tai väistömahdollisuutta. Vilkuttelin hulluna jarruvaloja ja ihan viime hetkellä jannu tajusikin hypätä jarrulle seisomaan, mutta se oli myöhäistä se. Sen renkaat ulvoivat hulluna, mä ehdin karjaista jotain voi VITTU tyylistä tosi kaunista ja sitten räsähti ja kovaa. Volvokin loikkasi eteenpäin, muttei sentään niin, että olisi mun edessä olevaa töytäissyt. Mäkin retkahdin sen verran, ettei tehnyt yhtään kutaa.

Mitäs siinä sitten muuta kuin autosta ulos kattomaan että mitä kävi. Kiva muuten siinä monikaistaisella tiellä hyppiä autoista ulos kun autot kaahaa molemmin puolin ohi... Onneksi ei sentään missään motarilla sattunut! Hondan jannu istui autossa silmät selällään ja pälyili ympärilleen sen näköisenä että kaahaa ihan just paikalta, joten mä kaappasin nopsaa kynän ja lähimmän paperintapaisen (nenäliinan...) mikä käteen sattui ja raapustin sen rekkarin ylös.

Volvon takapuskuri oli keskiosasta pärstäleinä, joku valo kiikkui johtojen varassa ja toinen valo törrötti ulos. Muuten ihan ok, ei peltivaurioita tai muuta isompaa. Kaverin auto sen sijaan oli lyhentynyt pituudessa jonkin verran kun keula oli painunut sisään ja konepelti oli viikkautunut kaksinkerroin.

Tuolta etelärajan takaa oleva kuski alkoi vänkyttää et ei hänellä ole vakuutusta, ei ole vakuutusta, joo ei hän vaan huomannut ja voi voi voi että jos vaan voitais sopia tää juttu. Mä soitin kuitenkin 911 ekaa kertaa eläissäni (toivottavasti olis vikakin) ja tilasin poliisit paikalle. Siirryttiin siitä sitten autoinemme tukkoilemasta lähimmän huoltiksen pihaan venailemaan.

Hondajannu rupes selvittää et joo hänen kyl täytyis nyt mennä et jos vaan sovitaan, hän heittää mulle 200 ja sit vaan kaikki ok. Tyyppi ei anna ajokorttia tai vakuutuspaperia (täällä on siis tapana että onnettomuuden sattuessa noi tiedot vaihdetaan). Selvittää et joo hän ajaa tohon lähimmälle pankkiautomaatille ja heittää rahat. Yeah right. Mä jo parkkeeraan itteni sen takapuskurille (koska sen keulan edessä ei ollut pakotietä), jottei se vaan liiraa paikalta kun vähän siltä vaikutti. Mä yritin selvittää et 200 taalalla ei sori vaan Volvon takapuskuria korjata ja hän siinä alkaa avautua miten hän raataa 8 taalaa per tunti -palkalla hulluna duunia ja silti ei jää mitään säästöön kun bensakin on niin kallista ja ei tää oo ees hänen auto vaan serkun ja hänen tarvii nyt lähtee jne. jne.

Jannu vaikutti sen verran hermostuneelta että yritin rauhoitella että kyl tää tästä kato sovitaan, ootellaan mun miestä paikalle, se on tässä lähellä duunissa ja saa sopia asian. Ikävää valehdella noin vain päin naamaa, mutta jos jannu olis tajunnut että poliisi on tulossa paikalle, niin sehän olis tarpeen vaatiessa vaikka ajanut mut liiskaksi ja hävinnyt horisonttiin...

Onneksi poliisi saapui paikalle suht nopsaan ja sit alettiin selvittää tilannetta. Ajokortti ja auton vakuutusote (se on täällä pakko olla aina autossa mukana), kiitos. Mä kertaan poliisisedälle kuin kaikki kävi ja hän häippää sitten autoon puhuu radiopuhelimeen ja kännykkään. Sit vaan odotellaan, hiotaan auringossa ja odotellaan lisää kun poliisi selvittää. Hondajannu mulkoilee mua tosi pahastuneena ja mä yritän vaan vihellellä omiani. Hyyyyyvän tovin jälkeen poliisi jututtaa meksikaania ja tulee sitten kertomaan mulle, että tilanne on ikävä: kaverin vakuutus ei ole voimassa, joten asian selvittelyssä menee hieman pidempään. Olenko mä ok? Mä olen et olen joo kai, varsinkin jos voin käydä ostaa pullon vettä tosta huoltiksen kahvilasta. Kyllä joo voin.

Lopulta tilanne on selvä. Ystävällinen poliisi utelee et miks mulla on tollanen nimi, mistä oon kotosin. Ahaa, Fiiiinland! Sitten hän kertoo että sortsi murtsi, jannun vakuutus ei ole voimassa, joten meidän pitää tehdä korvaushakemus omaan vakuutusyhtiöömme. Tosi nastaa! Lisää paperisotaa ja byrokratiaa! Ja kuulemma meidän vakuutusmaksutkin sitten nousevat, vaikka vika olikin vastapuolessa, prkl. Sain raporttikoodin ja ohjeistuksen kuinka toimia jatkossa. Hondajannu jää kuulemma poliisiauton takapenkille hieman juttelemaan (tuli mieleen että liekö kaveri joku laiton siirtolainen...), hän saa myös sakot ja auto takavarikoidaan, koska siinä ei ollut vakuutusta (se on täällä pakollinen). Ei muuta kuin hyvää päivänjatkoa ja kaunis hymy.

Mä suoriuduin kotiin ja vuodatin matkalla puhelimessa kaverille tilanteen käänteitä (hän kun oli odottamassa mua matkan varrella kunnes soitin et katos nyt ei taida ihan keretä...). Hirvee morkkiskin alkoi kehittyä: poloinen meksikaani raataa töissä hulluna ja nyt mun takia sen autokin meni ja sakkojakin tuli ja ties vaikka sais kohta kyydin takaisin rajallekin ja oi ja voi.

No, onneksi ei sentään käynyt mitään henkilövahinkoja. Mun käämit kärvähtivät, hihat paloivat, pelihousut repesivät ja vitutusmittari meni punaiselle, mutta ei siis mitään korjaamatonta. Niska ja selkä olivat vähän jäykkiä retkahduksesta, mutta tänään niska oli jo ihan normi, alaselkä vaan vielä vähän jumissa, mutta mitä ilmeisemmin ei mitään vakavaa.

Että tällaista räiskettä täällä tällä kertaa, perkele.












(c) Milla Paloniemi, www.kiroilevasiili.fi

Kesävarpuleilta terveisiä

Hihii, voitteko uskoa että mulla on tollaset varpaat? Tai ei kai noissa varpaissa mitään ihmettelemistä ole, mutta eipä ole niissä yleensä pahemmin lakkaa nähty saati sitten jotain kukkakuviointeja dimangeineen ;D. Mä olen ollut vähän tällainen poikatyttö aina eikä tällaiset naiselliset hienosäädöt ole oikein kuuluneet kuvioihin. Mutta kerrankos sitä :D. Kaveri sai perjantaina houkuteltua seuralaiseksi mani- ja pedikyyriin ja ihanaa kyllä oli ja vieläpä ihan älyttömän edullista. Hienoista kynsilakkakoristeluista (sormien siis) erkaannuin kyllä harvinaisen nopeasti kun olin heti seuraavana päivänä hinkkaamassa vanhaa kämppää luovutuskuntoon, mutta jospa nää varpajaiset kantaisivat koristemaalauksiaan edes jonkin tovin. Täällä kun on nyt keskikesällä ihan jatkuvasti näitä +40 asteen päiviä niin sietää noita sitten julkisestikin vilautella sandaaleista ja läpökkäistä.

Radiohiljaisuudesta huolimatta olen siis yhä olemassa ja ihan hyvin pyyhkii. Jotenkin on ihan päätön kiire koko ajan vaikka en edes tee enää täyttä työviikkoa. Käsittämätöntä. Mulla on vieläkin selvittämättä tää aikajatkumovirhe täällä Teksasissa...

Töissä olen siis ollut ihan normisti, varmaan tossa elokuussa tulee jonkin verran lomailtua ja syyskuussa sitten kanssa. Silloin on nimittäin systeri tulossa tänne visiitille, jee! Sain siitä oivan tekosyyn visitoida taas New Yorkissa, joten treffaamme siis siellä, vietämme siellä pari päivää ja sitten lentelemme yhdessä tänne Teksasiin. Katsotaan sitten vähän fiiliksen mukaan mitä muuta ympätään reissuun, ehkä joku San Antonion keikka tai jotain.

Mähän olin tossa Orlandon reissun jälkeen pari päivää kotona ja sitten heti viikon Kaliforniassa yhdistetyllä duuni- ja viihdematkalla. Oli aivan tajuttoman mahtavaa! Tuli nähtyä kaikkea mahdollista Anaheimista Hollywoodiin ja Santa Monicasta San Franciscoon. Siitä tulee ihan oma kilometripostaus joku valoisa päivä kunhan löydän taas johonkin hyvin pimeään piiloutuneen kirjoittelumotivaation. Kaikenlainen luovuus on nyt jotenkin ollut hukassa, mikä lie yleisvitutus, -vätystys ja -mörötys taas päällä.

Kalifornian keikka meni ihan viuhahtelemalla paikasta toiseen, joten moisen "loman" jälkeen kaaduin perjantaina 4.7. aamuyöllä viimeinkin kotiin palattuani sänkyyn ja vetäisin sikeitä reippaasti iltapäivän puolelle. Sitten sitä alkoikin pikkuhiljaa elämä voittaa ja ei muuta kuin laittamaan kämppää reilaan kun illalla tuli kaverit meille grillaamaan, chillaamaan ja viettämään Fourth of July'ta eli paikallisten itsenäisyyspäivää. Meitä lykästikin kivasti kun tossa terdellä iltaa istuessa voitiin katsella hienoja ilotulituksia horisontissa.

Muutenpa ei mitään ihmeitä kuulu. Kavereiden kanssa on tullut vietettyä hieman aikaa, vaikkakin aika nihkeästi kun useimmat täkäläiset suomitutut ovat viettämässä kesää Suomessa ja nekin, jotka täällä vielä riutuvat, ovat kukin vuorollaan ihan just kohtsillään sinne suuntaamassa. Mä olin niin tyytyväinen huhtikuun Suomikeikan jälkeen et tulipahan käytyä niin ei kesällä tulekaan kaipuuta mennä, mutta sepä olikin virhearvio taas kerran. Kun kuuntelen kaikkien Suomessa olevien tai sinne suuntaavien juttuja, niin iskee ihan hirvittävä mökkeilykaipuu. Sinne järvenrantaan laiturin nokkaan istumaan ja kesäillasta nauttimaan. Nuotiolle käristelemään mökkipyttistä ja soutelemaan. Nauttimaan vihreästä, vehreästä ja ihanan sinivalkoisesta kesästä. Huoh. Taitaa tosin toikin olla ihan turhaa kansallisromantisointia kun olen kuunnellut kavereiden juttuja tämän suven säistä - kovasti on ollut kuulemma kosteanpuoleista.

Mökkeilyn lisäksi olisi ihanaa taas päästä muutamille festareille/ keikoille, nähdä kavereita, olla heppailukavereiden mukana groomaamassa kisoissa jne. Höh. Nyt mä vaan saan täällä lueskella kuka on tehnyt mitäkin kivaa, kisannut ja kehittynyt. Hemmete, kuka mua nyt täällä sparraa?! Kaikki suomitututkin ovat kesälaitumilla tai kisahuumassa tai missälie mutta ei ainakaan kirjoittelemassa mulle meilejä, mesettämässä tai feissaamassa. Prkl. Mä oon ihan hylkiö, yhyy! (Sillä ei varmaan ole mitään merkitystä etten mä just koskaan milloinkaan ehdi mihinkään vastailemaan ja jos ehdin niin vastausta on saanut odotella keskimäärin puoli vuotta ja/tai kovin on lyhyttä jutunjuuri - kun on just nyt taas niin pirun kiire... Suoranainen ihme että yleensäkään kukaan enää vaivautuu kirjoittelemaan mulle yhtään mitään :D.)

Täällä tästä kuumasta ja kuivasta kesästä "saadaan" vielä nauttia vähintään kuukauden päivät ja rapiat päälle. Ou jee. Mä en voi käsittää miten mies pystyy nestevajeesta konttaamatta kiertää 18 reikää golfkentällä pahimmassa kuumuudessa. Mä en pysty olemaan ulkona kuin nopsaan koiraa pissattamassa, uima-altaassa lillumassa tai lähempänä auringonlaskun aikaa hopottelemassa heppasella. Illalla kasin jälkeen päivä onkin parhaimmillaan ja iltaa voisi istua keskiyön kellonlyömään saakka ulkona...

Was noch? (Katos vaan, virkistellään vähän tota sakuakin ettei ihan mene fingelskaksi koko blogi...) No ei kyl oikeesti ihmeitä. Viime keksiviikkona olin pitkästä aikaa pitämässä kirjastoa pystyssä (se riemu loppui multa toukokuun loppuun kun perjantain aukiolot loppuivat kesän ajaksi) ja olikin oikeesti aika hauskaa. Tapasin uusia ja vanhoja tuttuja ja oli tosi nastaa vaihdella kuulumisia. Ja tulipahan tankattua suomikarkkejakin Suomipuodista... Samaa lystiä on tiedossa tulevanakin keskiviikkona kun tuurausnakki napsahtaa taas.

Nakki on napsunut armaalle miehellenikin siihen malliin että se on varmaan kiittänyt Luojaa jo joka ilta kun pääsee ens viikolla viikoksi Manaukseen (onpa hehkeä paikannimi...) duunimatkalle eli pois täältä kodin orjaleiristä. Tää kodin laitto vie nimittäin ihan uskomattomasti aikaa ja vaatii yleensä aina lisäkäsiparia tai jotain miehistä vääntöä. Viimeaikoina ollaan pistetty autotalli ihan uuteen reilaan, jotta saadaan autot mahtumaan sisälle, jotta ne eivät muuttuisi ihan polttouuneiksi tossa pihalla auringonpaahteessa. Ei sen puoleen ettäkö autotalli nyt merkittävästi auttaisi, sekin on sellainen mesta että kiuas vaan nurkaan ja vettä niskaan niin avot, jo on oiva sauna hallinnassa. Muutenkin on kaikkea ihmesäätöä meneillään; verhotankojen virittelyä, viimeisten pakaasien purkua, ikkunahuurteen kanssa tetsailua (haluttiin himmentää pari turhan paljastavaa ikkunaa) ja ostettiinpa juuri nelisenkymmentä ovenkahvaakin, jotta saataisiin keittiönkaappeihin vetimet. Ärsyttävää kynsiä niitä auki sormet soikeina jostain reunalistoista, prkl. Kodin keskeneräisyydestä johtuen uusia kuveja ei ole vieläkään vaan panttaan h-hetkeä siihen, että saan verhot seinälle ja muutakin pientä viimeistelyä vielä. Kankaat on jo ostettu, joten todennäköisesti ei tarvii enää oottaa kuin ehkä ens kesään ;).

Nyt tää ottais itestään niskapersotteen ja heittäis tän iltapesulle ja petiin. Palataan taas kun jaksetaan!

Touhupetteri vauhdissa

Tässä pieni tahvosemme keksii ihan omaa kivaa ovitapin kanssa :). Yleensä onkin parempi, mitä enemmän ääntä kaverin puuhista lähtee. Sillä jos se on kovin hiljaa niin se on yleensä tekemässä jotain pahaa. Kuten varastanut kengän ja järsii sitä sohvan alla. Epäilemme kyllä että tähän piskiin on risteytetty pikkaisen harakkaakin, sillä kaveri varastelee kaikkea mitä suuhunsa saa ostoskuiteista pullonkorkkeihin ja jemmaa niitä sohvan alle. Onneksi hän on yleensä niin ylpeä aarteistaan, että tulee myös iloisesti esittelemään saaliitaan, jolloin viimeistään on hyvä chäänssi pelastaa vipsuhäntä tulevalta tukehtumalta tms.

Kaiken kaikkiaan hän on kyllä hirveän iloinen, aurinkoinen ja ihanainen. Puuhaa riittää kunnes sammutaan omaan pesäkoppaan koisimaan tyytyväisenä napa kattoa kohti. Vessakin löytyy jo ihan oikeista paikoista lähes poikkeuksetta. On se niin ihqu. Meidän karvavauva.

Sinisiä miehiä ja sisiliskoja

Ja töitä. Enimmäkseen töitä. Olin nimittäin neljän päivän duunimatkalla Orlandossa, Floridassa sunnuntaiaamun kukonlaulusta myöhäiseen keskiviikkoyöhön 22. - 25.6. Onneksi matkaan mahtui myös sopivasti vapaa-aikaa: shoppailua, sightsailua, superhyviä drinkkejä, sinisiä miehiä ja SeaWorldia. Sekä monenkirjava joukko palmuja (oli pitkää, pätkää, paksua ja laihaa, hapsulehtistä, isolehtistä, viuhkalehtistä, you name it) ja sisiliskoja tai mitälie gekkoja olivatkaan, jotka vilistelivät lähestulkoon varpailla.

Sunnuntaiaamun lento Orlandoon meni kyllä ihan pilkkiessä, sillä edellisilta venähti vähän suunniteltua pidemmälle kun tuttavien yhdistetyissä tupari-juhannusjuhlissa tuli viivyttyä suunniteltua pidempään ja ihan tavanomaiseen tapaani pakkaaminen piti tetsailla loppuun vasta pikkutunneilla. Ihan liian kätevää ja stressitöntä oliskin joskus valmistella reissut sun muut menot ajoissa etukäteen!

Perillä Orlandossa oli kuumaa ja hikistä. Aurinko paistoi ja vaikka lukemat oli ihan tutuissa koti-Teksasin lukemissa, teki kostea trooppinen ilmasto säästä melko tukalan. Siinä vaiheessa ei tosin säitä paljon keretty ihmettelemään kun heti hotellille suuntimisen jälkeen otimme osoitteen Orange County Convention Centeriin, jossa byggasimme ständiä pystyyn ja virittelimme tuotteita esille.

Illalla olimmekin jo aika naatteja koko kolmen suomalaisen (yksi ihan aito ja kaksi teksasilaissävytteistä) ja yhden ranskiksen kopla, mutta silti jo kokoonpanommekin mukaisesti urheasti palloilimme tovin International Drivellä ja ennen kaikkea sen varrella majaa pitävässä outlet-ostoskeskuksessa. Uhkaavasti näytti siltä, ettei mukaan tartu yhtään mitään, mutta viime minuuteilla onnistuin taas jotenkin ostamaan sekä kengät että käsilaukun. (Jos nyt varvastossut ja kesäinen kanvaskassi noihin kategorioihin luetaan...) Evästä kupuun saatiin ihan hotlan kupeessa sijaitsevasta aika mukavasta Fish Bones -ravintolasta, jonka tonnikala oli kyllä erinomaista.

Maanantai- ja tiistaipäivät menivät pitkälti messuilla tonottaessa. Vaikka päivät eivät olleet järin pitkiä, on se silti kumma miten tollainen sisätiloissa tolpillaan tonottaminen ja ihmisille intona esittely uuvuttaa. Kummasti sitä kuitenkin iltaan mennessä taas virkistyi kun kävimme ekana iltana Downtown Disneyssä ja tokana iltana Universal Studiosin Citywalkilla. Molemmat paikat olivat sellaisia megalomaanisia turistirysiä, joissa oli ravintolaa, drinksumestaa ja shoppailupaikkoja joka lähtöön. Safka oli kyllä loistavaa ja drinksut vähintäänkin yhtä hyviä :). Kuubalaisessa ravintolassa kulautin kurkkuun varmaan elämäni parhaimman mojiton, nam!

Tiistai-illan ohjelmanumero oli kyllä ihan huippu: käytiin nimittäin kattomassa Blue Man Groupin show! Onks kukaan kuullut/nähnyt? Siis aivan mainio cocktail pantomiimia, teatteria, tilannekomiikkaa, musiikkia jne. Musiikki olikin koko homman punainen lanka, mainiota rokkia ja loistavaa rumpalointia milloin milläkin ihmevempeleellä. Mä näin BMG:n esiintyvän joskus vuosikausia sitten Jay Leno Showssa ja jo silloin hassujen sinisten miesten pelehtiminen huvitti niin että havittelin joskus näkeväni tyypit livenä. Ja nyt voin viimein sanoa been there, done that! Cool :D !

Keskiviikko olikin sitten ihan omaa lomaa. Yritin järkätä itseni jollekin rämeajelulle sellaisella Airboatilla (you know, sellainen vene jossa on iso propelli perässä, niin kuin CSI Miamin alkuteksteissä), mutta pakko oli todeta ettei sellainen vaan onnistu tähän hätään. Tai olis onnistunut jos olisin joko vuokrannut auton tai maksanut muhkean summan taksista päästäkseni rämereissujen lähtöpaikalle. Pihiys voitti henkisen taistelun. Dang! Jos en sitten päässyt näkemään luonnonvaraisia krokoja niin meninpä sitten tuijottelemaan niitä SeaWorldiin. Sehän on sellainen infernaalisen iso merimaailma, jossa on kaikenlaista vesielikkoa ja huvipuistotyylisiä vesipeuhulaitteita. Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja hauska; esitykset olivat mahtavia eikä taaskaan voi kuin päivitellä miten isot meriotukset voivatkin oppia niin monenlaisia temppuja ja vieläpä tekevät niitä ihan innoissaan show toisensa perään.

Orlando sinällään oli ihan ok mesta, vaikka siitä tulikin nähtyä vain pintaraapaisu. Eniten se uppoaa varmasti perheisiin, jotka kansoittavat Orlandon lukuisia ja lukuisia isoja ja pienempiä huvi- ja vesipuistoja, minigolfeja ja puuhamaita. Itse kaupungin keskustaa ei edes tullut nähtyä, sillä siellä käynyt kollega valitteli vaan ettei siellä ollut kuin tylsiä toimisto- ja virastorakennuksia. Huvipuistot ovat hienoja ja laiteltuja, mutta muutoin Orlando ei mikään vaikuttava ja loistokas paikka ole. Säätkin ovat etenkin kesäaikaan mitä ovat: ihan joka päivä oli aamulla hirveän hiostavan kuuma ja iltapäivällä tuli aina jossain vaiheessa kunnon ukkoskuuroja. SeaWorld-päivänä ranskiskollega oli suorastaan järkyttynyt kun nopeasti noussut ukkonen piti kunnon valoshow'ta ja sellaista räminää, että tuntui kuin se olisi kestänyt puolisen tuntia ihan pään päällä. Itse sitä on jo kaikkeen niin tottunut, ettei muistakaan miltä paikalliset kunnon ukkoset ekaa kertaa tuntui... Melkein jo huvitti kun jokaisesta repivästä paukkeesta ranskis vajosi enemmän ja enemmän pöydän alle :D.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin kiva reissu - parasta tietty että se meni matkojen ja hotlan osalta firman piikkiin :). Muutamia reissukuvia voi käydä vaklaamassa täällä.

Ei paljon lainehdi...

Hopsan, eipä ole paljon näillä blogiaalloilla lainehtinut tai edes liplattanut lähiaikoina, vaikka kaikenlaista on tapahtunut - tai no pikemminkin juuri siksi. Tässä on ollut uuden perheenjäsenen kotiutusta, kaviosankarin muuttoa ja kotiutusta, parit kivat illanistujaiset, pari viikkoa duunireissuja (ja aikalailla lomareissujakin) ja diiba daaba.

Meiliboksi lainehtii yli ja kaikenlainen kommunikointi kavereiden suuntaan on ihan tukossa. Pahoittelen syvästi ja yritän korjata tilanteen asap!

Täällä on kesä kukkeimmillaan; lämpöä riittää jokseenkin päivittäin 35-40 asteen verran, joten nyt sitä on oiva tilaisuus lillua uuden kodin uima-altaassa tai sitten sisätilojen miellyttävästi ilmastoidussa atmosfäärissä naputella päivityksiä blogiin tai vastauksia meiliboksissa pölyttyviin viesteihin...

Eli hold on my friends, kohtapuoliin on tulossa kunnon ristiaallokkoa taas näillekin sivuille!