Siinäpä ne nyt köllivät, lähes karvaton ja aika karvainen veli. Melkeinpä samankokoisetkin vielä.
Tämä onkin lähes päivittäinen näky meillä. Jännäsimme alunalkaen kuinkahan koira mahtaa malttaa luopua lellipojan roolistaan kun huomiota tulee jakamaan toinenkin pikkuinen. Kissallekin se osaa jo olla sen verran mustasukkainen, että pelkäsimme vauvan taloon tulon nostavan melkoisiakin tunnemyrskyjä.
Mutta kuinkas kävikään. Roni-koira otti välittömästi huolehtivan isoveljen roolin ja on "avustanut" vauvan hoidossa sen minkä osaa. Heti jos vauva yskäisee tai joku vieras sitä pitelee, on nelijalkainen veli välittömästi tarkastamassa tilannetta ja tarpeen mukaan antaa myös äänimerkkejä tilanteen kehittyessä jotenkin epäilyttäväksi.
Vauvan kainalossa köllöttely se vasta hauskaa onkin, koska silloin voi ainakin olla suht varma siitä, että huomiota satelee niin koiralle kuin vauvalle lähes tasapuolisesti. Eikä tuosta nyt kannata välittää, jos vauva nyt tunkeekin pienet sormensa silmiin ja sieraimiin tai nykii korvista ja vääntää turkista heti kun aikuisen valvovat silmät välttävät. Ymmärrystä tuntuu riittävän sille, että tuo vauvaveli on vielä syyntakeeton vähän kovakouraisempaan ja epämiellyttävämpään käsittelyyn. Aikuisen ei kuitenkaan tarvitse kokeilla samaa, sillä siinä tapauksessa varoitusmurinan jälkeen uppoaisivat varmaan kulmahampaat nahkaan...
Mutta hiisi että meinaa olla vaikeata muistaa tuo jako koiran- ja vauvan lelujen välillä... Kun vauvaveljellä on niiiiiiin ihania ja kirjavia leluja! Vinkuvia, rapisevia ja heliseviä! Karvaisia nalleja ja hurmaavia palloja! Mitä siitä, että oma lelukoppa pursuaa vastaavia, mutta kun toisellahan ne kivoimmat lelut aina ovat.
Kun aikamme noudimme koiran pihistelemiä palloja milloin mistäkin jemmasta (yleensä sohvan alta), totesimme että on kai aika ostaa koirallekin uusi oma pallo. Onhan sillä noita ollut, mutta yleensä yhden raivokkaan leikkisession jälkeen ne ovat mystisesti muuttaneet muotoaan pyöreästä tuhannen silpuksi.
Ja voi sitä riemua kun vihreä koirakuvioitu pallo kotiin saapui! Palloa donkkailtiin, pompoteltiin ja kuljeteltiin taitavasti pitkin huushollia kiihkeän vinkunan säestämänä niin että kuola roiskui läikkinä seinille. Eikä leikkiä tietenkään osattu lopettaa vaikka happi ei enää tuntunut kulkevan ja kieli roikkui navassa asti...
Useamman seinään leimaantuneen tahran jälkeen totesimmekin, että tämä onkin selvästi lähinnä ulkoleikki, jota harrastetaan säännöstellysti ettei piskiparka saa yli-innostuksestaan vähintäänkin sydänhalvausta.
Eräänä toisena päivänä se oli kylläkin äiti joka oli saada sydänhalvauksen. Bebe leikki innoissaan leikkimatolla aamusyönnin jälkeen, joten päätin kerrankin jättää sen siihen siksi sekunniksi, kun kävisin pikaisesti suihkussa. Juuri kun olin sujuvasti suihkusaippuassa kuului yhtäkkiä kauhea hinkuna ja vinkuna, aivan kuin joku olisi tukehtumaisillaan johonkin. Apua, vauva!!!! Minä ponkaisen suihkukaapista suunnilleen karmit kaulassa sydän syrjällään ja karautan jo pari askelta kohti olohuonetta, kunnes huomaan edessäni pikkupiskin. Koiramokoma karauttelee ympäriinsä "riemulaukkaansa", suussaan bebeltä varastettu hevoslelu, joka hirnuu pedon kidassa kuin viimeistä päivää. Bebellä on kaikki hyvin, riippuu leikkimaton killuttimissa kuin pieni apina käsin ja varpain. Ziisus ja kaverit kanssa että anti silti olla viimeinen kerta kun en ota vauvaa sitterissä kylppäriin mukaan tai hoitele aamupesut kun bebe on nukkumassa...
P.S. Ja ei, oheinen video ei ole pikakelattu, vaan meno on just tuollaista. Lisäät vaan tuota samaa puuhaa suunnilleen vartin ajan putkeen... Kamera ei todellakaan pysy perässä kuin pätkän kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti