Tervetuliaisilotulitus

Home sweet home! Kyllä reissussa on ihanaa. Mutta sitäkin ihanampaa on palata kotiin. Ei sitä vaan tässä iässä jaksa enää elää matkalaukusta viikkotolkulla. Eikä mikään hotellihuoneen tai kotinurkan patja anna yhtä rauhaisia unia kuin oma sänky.

Suomen reissu oli kaikin puolin onnistunut. Oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa liuta ystäviä, kavereita ja perheenjäseniä! Reissussa tuli nähtyä niin uusia perheenjäseniä, hevosia, koteja, talleja kuin ihan sitä tavallistakin eloa. Maantietä paloi alla satoja kilometrejä kun reissuun tuli ympättyä pk-seudun lisäksi Turku, Tampere ja tietysti kotiseutu Mikkeli. Ihanaa oli huomata, että ystävyys on säilynyt etäisyydestä ja merkittävästi heikentyneestä yhteydenpidosta huolimatta.

Suomen kevät oli juuri sitä mitä kevät on. Ensimmäisen viikon aikana aurinko ei juuri vilahtanutkaan pilvien välistä ja tihkusadetta saatiin lähes jokaisena harmaana päivänä. Kun vieroitusoireet Texasin auringosta alkoivat käydä pahoiksi, seurasi onneksi aurinkoinen viikko. Kevään lämpö sulatti vastikään sataneen lumen, järvien jääkannet heikkenivät ja linnut visersivät kevätlaulujaan. Luonto alkoi tuoksua hennosti tulevalle kesälle.

Matkatavaroihin paluumatkalle pakattiin tietysti aimo kasa suomalaisia makeisia, erinäinen kasa en-voi-elää-ilman -tuotteita ja mölkky-peli (!!!). Ihme, etteivät tullimiehet pysäyttäneet ihan vaan uteliaisuuttaan kysyäkseen että miksi ihmeessä raahaan mukana sylillistä halkoja. Lisäksi mukaan lähti lämpimiä muistoja monista "treffeistä" ja kauniista kotimaasta.

Paluumatka meni suht kivuttomasti. Kone lähti Helsingistä hieman myöhässä teknisen vian vuoksi, mutta oli onneksi ajallaan perillä Frankfurtissa. Tunnin vaihto oli kyllä ihan pilkkopimeästä, sillä isolla kentällä pitää tietenkin aina vaihtaa terminaalia kaukaisimpaan mahdolliseen ja jatkolennon portti on jossain ihan viimeisessä kolkassa. Eli puolijuoksulla viuhdoin menemään lentolaukkua reuhtoen ja viimetingassa Helsingin lentokentältä hankittu ruisleipäkassi ilmassa kieppuen. Mä se piippaan ihan satavarmasti joka pirun tarkastuspisteessä ja siten saan tietysti ihanasti lisää aikaa kulumaan tarkastuksissa.

Dallasin koneeseen ehdin silti läähättäen ja huohottaen. Kentällä suoritettu spurttailu oli oikeastaan ihan hyvää taukojumppaa ennen seurannutta vajaan 10 tunnin perspuuduttamista. Koneessa ei taaskaan tullut pahemmin nukuttua, joten katsoin pari kehnoa leffaa ja yritin lueskella jotain. Meinasin jo katsoa P.S. I Love You'n uudelleen, mutta kun katsoin vieressäni käytävän toisella puolella istunutta ko. leffaa katsovaa ja onnettomasti nyyhkyttävää naista (ihanaa, mä en ollut ainoa itkusuihkulähde!), totesin etten taida vaan olla sillä tuulella just nyt. Grönlannin eteläkärjen kohdalla mentiin tovin matkaa kunnon perunapeltoajelua, oli aikamoista rytyytystä, mutta muuten matka sujui hyvin.

Kotona odotti kaksi kovasti mammaansa kaivannutta kissaa, jotka koko illan kinastelivat vieruspaikasta sohvalla, tietsikkapöydällä, sängyssä tai missä ikinä vaan olinkaan. Ja olihan sitä tietysti illalla reissurähjäisenäkin hypättävä vielä auton rattiin ja käytävä katsastamassa kuinka kaviosankari voi. Kumma kyllä viileätä vastaanottoa ei tullut sieltäkään taholta vaan heppanen oli intoa täynnä kuin ilmapallo.

Texas tervehti kotiinpalaajaa lämpimästi. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Sää oli pilvinen, mutta lämpöasteita oli yli 30, minkä tunsi jo kosteanlämpimässä henkäyksessä terminaaliputkessa. Luonto oli reissuni aikana päästänyt vehreytensä valloilleen; puut ovat jo täydessä lehdessä ja tienvarsia värittää sinivioletit bluebonnet-kukat ja hempeän vaaleanpunaiset kellokukat. Illalla luontoäiti esitti paluuni kunniaksi kunnon ilotulituksen; Metroplexin yli jyristänyt ukkosrintama antoi violetinkuultavia salamashow'ta useamman tunnin ajan.

Kyllä reissussa oli ihanaa. Mutta kyllä kotona on mahtavaa.