Jeii, viikonloppu edessä ja miehen kanssa omaa yhteistä aikaa :). Vietettiin tänään oikein paikallisittain perinteistä perjantaita. Käytiin eka hakemassa kiinalaisesta takeoutia ja olikin sitten muuten oikeasti parasta kinkkiä mitä on tullut ikinä syötyä, slurps! Kun valtavista takeout-kinkkibokseista oli puolet tuhottu, oltiin jo pyöreitä kuin ilmapallot ja saatiin tovi toipua moisesta mättökohtauksesta.
Sitten paahdettiinkin kuudeksi leasing officeen eli tämän asuntokommuunin päärakennukseen, jossa oli happy hour. Ilmaista safkaa ja juomaa mielinmäärin! Yes sir, sehän sopii :D! Sattumoisin kuultiin suomalaista puhetta, joten käytiin sitten esittäytymässä ja juteltiinkin pitkä tovi tällä alueella pidempään asuneen rouvan kanssa, jolta tuli vinkkiä jos toistakin täällä (niin tässä asuntoyhtiössä kuin Amerikassa) asumiseen ;).
Happyhouri jäi meiltä tosiaan vaan tunnin visiitiksi, sillä sitten me loikattiinkin jo Passatmobiiliin ja suhautettiin Grapevinen leffateatterille. Mä yritin kovasti kannattaa ensi-iltaan juuri tullutta romantiikkahömppää Good Look Chuckia, koska siinä on ihqu Jessica Alba ja sen traileri on pyörinyt koko viikon telkkarissa ja päätähdet oli tänäänkin aamutv:ssä niin hauskoja, mutta äksöni The Bourne Ultimatum vei voiton. Ne jotka on ko. leffasarjaa katsoneet, niin tämä oli ihan hyvä jatko, samanlaista rivakkaa toimintaa ja juonenkäänteitä.
Kun selvittiin takas kotiin ei voitu kuin nauttia partsilla ihanan illan lopusta. Lämpöä klo 11 illalla 24 ja risat :). Ahhhhhh....
perjantai 21. syyskuuta 2007
tiistai 18. syyskuuta 2007
Leskiviikko vol. 2 ohitettu...
Minen kestä, mulla täällä vapaaherrattarena pitäisi kaiken logiikan mukaan olla kaikki aika maailmassa, mutta jostakin syystä tuntuu että päivät viuhuvat ohi ihan luvatonta vauhtia. Koen jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi pitää yhteyttä tuttuihin siinä määrin kuin haluaisin. Kuten näkyy, blogin päivityskin on ajoittain ontuvaa, mutta yritän edes silloin tällöin väsätä tänne rimpsun tai pari paikalliselosta kiinnostuneille tiedoksi ja ystäville/tuttaville elonmerkiksi.
Mies oli koko viime viikon töimatkalla Suomessa, mutta latteita alkutunnelmia lukuunottamatta ei täällä ehtinyt yksinäisyyttään kärvistelemään. Puolet viikosta meni heppasen kanssa leikkiessä ja uusia asioita opetellessa. Pounieläin on hauska ja ihan supersympaattinen tapaus :). Se on myös varsin fiksu otus, joten uusien asioiden opettelu sujuu aika nopsaa tahtia.
Torstaina oli jälleen Mervin kanssa gettogether-päivä, jolloin koukkasin Mervin aamulla kyytiin ja ajettiin sitten Grapevinen tienoilla sijaitsevaan Hobby Lobbyyn. Kyseinen mesta on askarteluun ja sisustukseen erikoistunut putiikki (aika valtavan iso sellainen tosin), jossa kulutimme aikaa puolen aamupäivän verran, sillä siellä oli kaikkea mahdollista ja mahdotonta hypisteltävää. Suurin ihmetyksen aihe oli se, että JOULU on todellakin saapunut kaupunkiin. Kauppa oli puolillaan jouluaiheista tavaraa kynttilöistä takanreunussukkiin ja joulukorttien askartelutarpeista pyöriviin ja välkkyviin joulukuusiin. Jeez!!! Ja joku vielä valittelee että Suomessa joulusesonki käynnistetään ihan liian aikaisin...
Kun viimein suoriuduimme Hobby Lobbystä ulos, suuntasimme Grapevinen historialliseen keskustaan, jossa oli juuri alkanut Grapefest eli paikallinen viiniin liittyvä karnevaali. Siinä menikin sitten loppuosa päivästä kun pyörimme tutkailemassa kojuja, seuraamassa viininpoljentakisaa ja nuuhkimassa Main Streetin ihania sisustuspuoteja. Välillä piti hakea lisävoimaa jättikolista (kai kola taipuu noin????) ja pasta-annoksista, jotta jälleen kerran jaksoimme lantsia jalkamme kylpykuntoon... Ennen poistumista piti vielä hakea käsintehtyjä suklaita Schakoladista ja tankata ehtyneitä ruisleipävarantoja Breadhausissa. Kivaa oli ja mun niukan viileä skandinaavikotikin sai muutaman amerikkalaissävytteisen sisustuselementin ;).
Perjantaina hevospiirituttavani Auli poimi mut aamulla kyytiin ja ajelimme sitten Pohjois-Dallasiin, jossa avattiin Dover Saddleryn uusin liike. Pakkohan sieltä oli käydä bongaamassa kaikki hyvät avajaistarjoukset kun nyt näin tuoreena hevosenomistajana sitä oikeasti uupuu jos jonkinlaista tarvetavaraa. Yritän kovasti pitäytyä tällä kertaa järjellisissä varustemäärissä ja olla ostamatta heppaselle seitsemättä riimua ja viidettätoista satulahuopaa koska ne nyt vaan on niin ihania ja hevonen siis tietenkin _tarvitsee_ niin monta ja hyvähän niitä on olla varalla ja koska trendiväritkin ovat just vaihtuneet ja kun tää on niin edullinen ja tää taas niin kaunis ja tää taas niin ihanaa materiaalia ja... (Yes, my name is Skinnu and I'm a horse tack shopaholic.)
Lauantai-iltana poimin taas Mervin kyytiin ja ajelimme Grapevinen takamaille, jossa pidettiin Dallasin Suominaisten syyskokous. Paikalle oli tullut vajaat 30 näillä seuduilla majailevaa suomalaista, joten virallisen osuuden jälkeen oli kiva jutustella muiden täällä asuvien kanssa. Hyvin monilla elämäntilanne on kyllä hieman eri; yleensä täällä asuvat naiset ovat samalla lailla tulleet tänne miehensä työn perässä, mutta heitä itseään työllistää enempi tai vähempilukuinen katras lapsia. Osa on ollut täällä jokusia vuosia, osa jopa vuosikymmeniä.
Saimme kuulla, että tämän vuoden puolella Dallasin seudulta on poistunut kolmisenkymmentä perhettä ja osa muutamia vuosia täällä ollut suunnittelee muuttoa lähiaikoina. Suurin faktori on Firman bisnesrakenteen muutokset tällä alueella ja osalla vaan pari-kolme vuotta on se aikaraja, jolloin sitä alkaa taas kaivata joko muuttoa johonkin ihan uuteen paikkaan tai sitten paluuta kotimaahan. Muutama tulokas sentään ui vastavirtaan mun ja Mervin lisäksi: tapasimme kaksi muuta tänä vuonna tänne muuttanutta.
Suominaisissa on porukkaa laidasta laitaan ja kyseinen yhdistys vaikuttaa melko aktiiviselta. Syyskaudelle onkin suunnitteilla jos jonkinlaista häppeninkiä: tarjolla olisi niin joogaa, itämaista tanssia, rivitanssia, karjalanpiirakkaleipojaisia, hyväntekeväisyystilaisuuksia, itsenäisyyspäivägaalaa ja lukuisa joukko kerhoja sun muita häppeninkejä. En oikein osaa nähdä itseäni napatanssivermeissä, mutta varmaan johonkin aktiviteettiin tulee itsekin osallistuttua. Suominaisten "alaisessa" valokuvauskerhossahan on jo tullut pyörittyä.
Sunnuntain paras uutinen oli se, että ensimmäiset kyläilijäkandidaatit vahvistivat tulonsa tänne! Vanhempani lennähtävät tänne syyslomaksi lokakuun lopussa, joten viimein saamme vieraita rapakon takaakin. Ja muille jahkaileville tiedoksi; menopaluuliput tänne maksaa parhaimmillaan saman tai vähemmänkin kuin viikko kanarialla: kuudella-seitsemälläsadalla tänne pääsee ihan tuosta vaan ;).
Eilen, maanantaina, mies saapui onneksi taas turvallisesti kotiin. Suomituliaisina oli ruisleipää kuin heppavermettäkin ja tuoreet Hesari ja Iltis luettiin tietty kannesta kanteen...
Muutoin Teksasin syksyyn ei kummia kuulu. Viime viikko oli hieman viileämpi; lähes päivittäin lämpötila pysytteli alle 30 asteen, mutta tällä viikolla ollaan taas normaalilukemissa eli lämpöä riittää 91-93 asteen (32-34) verran. Ilta koittaa kuitenkin aavistuksen aiemmin ja ilmassa on jo illalla ripaus syksynomaista kuulautta, joten kai se syksy tännekin rantautuu.
Mies oli koko viime viikon töimatkalla Suomessa, mutta latteita alkutunnelmia lukuunottamatta ei täällä ehtinyt yksinäisyyttään kärvistelemään. Puolet viikosta meni heppasen kanssa leikkiessä ja uusia asioita opetellessa. Pounieläin on hauska ja ihan supersympaattinen tapaus :). Se on myös varsin fiksu otus, joten uusien asioiden opettelu sujuu aika nopsaa tahtia.
Torstaina oli jälleen Mervin kanssa gettogether-päivä, jolloin koukkasin Mervin aamulla kyytiin ja ajettiin sitten Grapevinen tienoilla sijaitsevaan Hobby Lobbyyn. Kyseinen mesta on askarteluun ja sisustukseen erikoistunut putiikki (aika valtavan iso sellainen tosin), jossa kulutimme aikaa puolen aamupäivän verran, sillä siellä oli kaikkea mahdollista ja mahdotonta hypisteltävää. Suurin ihmetyksen aihe oli se, että JOULU on todellakin saapunut kaupunkiin. Kauppa oli puolillaan jouluaiheista tavaraa kynttilöistä takanreunussukkiin ja joulukorttien askartelutarpeista pyöriviin ja välkkyviin joulukuusiin. Jeez!!! Ja joku vielä valittelee että Suomessa joulusesonki käynnistetään ihan liian aikaisin...
Kun viimein suoriuduimme Hobby Lobbystä ulos, suuntasimme Grapevinen historialliseen keskustaan, jossa oli juuri alkanut Grapefest eli paikallinen viiniin liittyvä karnevaali. Siinä menikin sitten loppuosa päivästä kun pyörimme tutkailemassa kojuja, seuraamassa viininpoljentakisaa ja nuuhkimassa Main Streetin ihania sisustuspuoteja. Välillä piti hakea lisävoimaa jättikolista (kai kola taipuu noin????) ja pasta-annoksista, jotta jälleen kerran jaksoimme lantsia jalkamme kylpykuntoon... Ennen poistumista piti vielä hakea käsintehtyjä suklaita Schakoladista ja tankata ehtyneitä ruisleipävarantoja Breadhausissa. Kivaa oli ja mun niukan viileä skandinaavikotikin sai muutaman amerikkalaissävytteisen sisustuselementin ;).
Perjantaina hevospiirituttavani Auli poimi mut aamulla kyytiin ja ajelimme sitten Pohjois-Dallasiin, jossa avattiin Dover Saddleryn uusin liike. Pakkohan sieltä oli käydä bongaamassa kaikki hyvät avajaistarjoukset kun nyt näin tuoreena hevosenomistajana sitä oikeasti uupuu jos jonkinlaista tarvetavaraa. Yritän kovasti pitäytyä tällä kertaa järjellisissä varustemäärissä ja olla ostamatta heppaselle seitsemättä riimua ja viidettätoista satulahuopaa koska ne nyt vaan on niin ihania ja hevonen siis tietenkin _tarvitsee_ niin monta ja hyvähän niitä on olla varalla ja koska trendiväritkin ovat just vaihtuneet ja kun tää on niin edullinen ja tää taas niin kaunis ja tää taas niin ihanaa materiaalia ja... (Yes, my name is Skinnu and I'm a horse tack shopaholic.)
Lauantai-iltana poimin taas Mervin kyytiin ja ajelimme Grapevinen takamaille, jossa pidettiin Dallasin Suominaisten syyskokous. Paikalle oli tullut vajaat 30 näillä seuduilla majailevaa suomalaista, joten virallisen osuuden jälkeen oli kiva jutustella muiden täällä asuvien kanssa. Hyvin monilla elämäntilanne on kyllä hieman eri; yleensä täällä asuvat naiset ovat samalla lailla tulleet tänne miehensä työn perässä, mutta heitä itseään työllistää enempi tai vähempilukuinen katras lapsia. Osa on ollut täällä jokusia vuosia, osa jopa vuosikymmeniä.
Saimme kuulla, että tämän vuoden puolella Dallasin seudulta on poistunut kolmisenkymmentä perhettä ja osa muutamia vuosia täällä ollut suunnittelee muuttoa lähiaikoina. Suurin faktori on Firman bisnesrakenteen muutokset tällä alueella ja osalla vaan pari-kolme vuotta on se aikaraja, jolloin sitä alkaa taas kaivata joko muuttoa johonkin ihan uuteen paikkaan tai sitten paluuta kotimaahan. Muutama tulokas sentään ui vastavirtaan mun ja Mervin lisäksi: tapasimme kaksi muuta tänä vuonna tänne muuttanutta.
Suominaisissa on porukkaa laidasta laitaan ja kyseinen yhdistys vaikuttaa melko aktiiviselta. Syyskaudelle onkin suunnitteilla jos jonkinlaista häppeninkiä: tarjolla olisi niin joogaa, itämaista tanssia, rivitanssia, karjalanpiirakkaleipojaisia, hyväntekeväisyystilaisuuksia, itsenäisyyspäivägaalaa ja lukuisa joukko kerhoja sun muita häppeninkejä. En oikein osaa nähdä itseäni napatanssivermeissä, mutta varmaan johonkin aktiviteettiin tulee itsekin osallistuttua. Suominaisten "alaisessa" valokuvauskerhossahan on jo tullut pyörittyä.
Sunnuntain paras uutinen oli se, että ensimmäiset kyläilijäkandidaatit vahvistivat tulonsa tänne! Vanhempani lennähtävät tänne syyslomaksi lokakuun lopussa, joten viimein saamme vieraita rapakon takaakin. Ja muille jahkaileville tiedoksi; menopaluuliput tänne maksaa parhaimmillaan saman tai vähemmänkin kuin viikko kanarialla: kuudella-seitsemälläsadalla tänne pääsee ihan tuosta vaan ;).
Eilen, maanantaina, mies saapui onneksi taas turvallisesti kotiin. Suomituliaisina oli ruisleipää kuin heppavermettäkin ja tuoreet Hesari ja Iltis luettiin tietty kannesta kanteen...
Muutoin Teksasin syksyyn ei kummia kuulu. Viime viikko oli hieman viileämpi; lähes päivittäin lämpötila pysytteli alle 30 asteen, mutta tällä viikolla ollaan taas normaalilukemissa eli lämpöä riittää 91-93 asteen (32-34) verran. Ilta koittaa kuitenkin aavistuksen aiemmin ja ilmassa on jo illalla ripaus syksynomaista kuulautta, joten kai se syksy tännekin rantautuu.
keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Varo stop-merkillä vaanivaa poliisia
Pitää näemmä vielä jatkaa tuota eilen virittämääni tieliikenne-aihetta kun se pyöri taas mielessäni tänään pitkin ja poikin suhaillessani....
Ensinnäkin, täällä on tiet uskomattoman surkeassa kunnossa. Oikeasti! Siellä täällä pientareet sortuu ja teissä on monttuja, aaltoja ja halkeamia. Eikä mitään pieniä vaan silleen että jos niihin ajaa niin vanteet huutaa soikeana haloopäivää. Just tänään huristin isoa motaria I-35E ja mietin että miten voi olla mahdollista että niin suurta trafiikkimäärää päivittäin kantavan tien annetaan olla sellaisessa kunnossa. Tiethän ovat täällä muuten monin paikoin betonia, ei asfalttia kuten meillä, mikä tekee niistä paikallista kuumuutta melkoisen hyvin kestäviä, mutta märillä tai jäisillä säillä petollisen liukkaita.
Poikkeuksen muodostavat ns. tullitiet, joita tällekin alueelle osuu pari. Ne ovat hyvässä kunnossa ja siten mukavia ajella, mutta matkustusmukavuutta heikentää säännöllisin välimatkoin olevat tullimaksupisteet. Niissä pulitetaan tiestä riippuen 40 centtiä - 1 taala per kerta (lentokenttätiellä 2 taalaa per kerta)
ja etappeja osuu matkan pituudesta riippuen pari tai useampikin kohdalle. Alussa tullikopeille meno sai aina hermostuskäyrän nousemaan edes hieman: piti jo ajoissa osata arpoa oikea kaista, sillä omansa on niin henkilökohtaista palvelua tarvitseville (jos esim. tarvitsee rikkoa rahaa), tasasumman omaaville kuin Tolltagilaisille, eli niille joilla on autossaan sellainen elektroninen maksulaite, jonka tullipiste noteeraa. Nyt kopeille meno ei muuta kuin ärsytä vähän koska kaasujalkaa on pakko höllätä ja hiljentää/pysäyttää siksi aikaa kun viskaa tasarahan lennosta kolikkolaariin.
Toinen kotimaan autoiluun verrattava paikallinen ero on stop-merkkien viljely. Niitä on joka maailman risteyksessä, niissäkin missä ei voisi kuvitella moisella olevan tarvetta. Mutta kun merkki siinä on niin siinähän pysähdyt. Sillä etenkin vähärikoksisissa kunnissa (kuten Coppell) poliiseilla on vähänlaisesti muuta hommaa, joten heistä on oikein nasevaa vaania jossain tarpeettoman stop-merkin nurkilla sakottamassa merkistä läpiajavia. Itse olen yrittänyt olla mallikelpo kansalainen ja stoppailla tasan missä käsketään, ja useimmat tuntuvat olevan yhtä tunnollisia, mutta aina välillä poliisin haaviin osuu joku. Tänään tallimatkalla bongasin kahden eri stop-merkin tienoilla vaanivat poliisit. Irvingissä on eräässä risteyksessä/tiepätkällä oikein ilmassa oleva koppero, johon poliisi voi mennä näköalapaikalta vaanimaan epäkuuliaisia kansalaisia.
Eräs asia joka puolestaan ei meinaa mennä kuuliaisen kansalaisen jakeluun on punaisista läpiajo. Täällähän on siis sallittua kääntyä valoristeyksestä oikealle vaikka punaiset valot palavat, kunhan vaan ensin pysähtyy ja tarpeen mukaan väistää niitä, joille valo on vihreä. Parikin kertaa olen löytänyt itseni kiltisti nököttämästä punaisissa valoissa, vaikka saisin mennä.
Myös kaistanvaihto on täällä lennokkaampaa kuin kotomaassa. Täällä on tapana että risteyksestä käännyttäessä otetaan heti se kaista mitä aiotaan jatkaa. Eli ei suinkaan käännytä sisimmältä kaistalta vastaavasti sisimmälle jne. vaan arvotaan se sopivin monista vaihtoehdoista tai parhaimmillaan mutkitellaan vähän kahden kaistan välillä kunnes valitaan jompikumpi. Näitä saa omalla kaistalla pysymään tottunut varoa, sillä koskaan ei voi tietää milloin joku vaihtaa kaistaa suoraan eteen.
Se mikä vasta hämäävää onkin, on se että useimmilla teillä on useampi nimi ja numero. Kartoilla tien nimi saattaa esim. olla Justin Road, mutta missään tienviitoissa moista ei näy, vaan ainoastaan tien numero 407. Tai päinvastoin, joku kertoo ajavansa 1171:stä, mutta kaikkialla tien nimi näyttää olevan Cross Timbers. Sen lisäksi että teillä on nimiä ja numeroita, voipi tien nimi muuttua tuosta vaan kesken matkan tai sitten tiellä on kaksi nimeä, joista vapaasti arpoen jompikumpi lukee viitassa ja tietty just se toinen kaikissa kartoissa ja ajo-ohjeissa. Ja ettei se vielä riittäisi niin teillä on paikallisten kielessä vielä joku lempinimikin... Antakee armoo!
Jokusia muitakin ajoeroja löytyy, mutta tuossa nyt päällimmäiset. Kaiken kaikkiaan liikenne on kyllä varsin sujuvaa ja rentoa, eikä ajamista tarvitse stressata tai vältellä. Eniten jännittää että kun sitä joskus taas ajelee Suomessa niin miten sitä sitten muistaa pysähdellä punasilla ja tsempata kaistanvaihdoissa?? Terveisin tuleva sakkohaavi.
tiistai 11. syyskuuta 2007
9/11
Tänään on 9/11 (nine-eleven) eli syyskuun yhdestoista päivä. Kuusi vuotta on kulunut mittavimmasta terroristi-iskusta Amerikan maaperällä. Muistatko vielä missä olit kun kuulit uutisen siitä? Minä muistan hyvinkin epäuskoni kun eräällä Evitskogin laitamailla sijaitsevalla takapihalla asiasta kuulin. Ei voi olla totta!? Toisaalta tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus, mutta toisaalta kuusi vuotta on hujahtanut ihan uskomattoman nopeasti.
Täällä on muistettu kyseistä merkkipäivää arvokkaasti. Liput ovat olleet puolisalossa siellä täällä ja radiosta on soinut musiikkia niin iskussa kuolleiden muistoksi kuin sen tiimoilla töitä tehneiden (mm. palomiehet) kunniaksi. Uutisissa asiaa on pyöritelty joka kantilta ja näytetty kuvia paikasta, missä The Twin Towers ennen sijaitsivat.
Muuten elämä pyörii normaalisti ja ihmiset elävät jokasyksyisiä kiireitään. Koulut alkoivat pari viikkoa sitten ja sen huomaa maisemassa monin tavoin: keltaiset koulubussit on helppo (ja pakko: niitä ei saa ohittaa mistään sunnasta jos ovat pysähtyneet pysäkille!) bongata liikenteessä, samoin koulu-uniformuihin pukeutuneet lapset ja heitä kuskaavat vanhemmat. Koulujen alueilla on aamuisin ja iltapäivisin nopeusrajoitus 20 mph, jota vielä korostetaan keltaisilla vilkkuvaloilla.
Liikenteestä puheenollen: yksi päivä juuri ajattelin että täällähän alkaa ajella jo kuin kotonaan. Ensimmäisiä kertoja valtateillä ajelu vähän kauhistutti ja kaikki paikat piti etukäteen bongata Mapquestista (kartalta) tai vähintäänkin turvata navigaattoriin, mutta nyt sitä jo suhailee monissa paikoissa muistinsa varassa. Reviiri laajenee sujuvasti päivä päivältä :). Tutuilla teillä mun on tarvinnut jo alkaa käyttämään aktiivisesti Passatin vakionopeudensäädintä, sillä mistä lie periytynyt raskas kaasujalka tahtoo elää välillä omaa elämäänsä ja mopo karata käsistä... Mua on niin monelta taholta varoiteltu virkaintoisista poliiseista, että paras vaan pistää vakionopeus päälle niin ei kaasujalka tee tepposia kun tallimatkalla laulan kilpaa radion kanssa omissa ajatuksissani.
Radiosta tuli mieleen: joskus aiemmin valitin että täällä ei oikeasti tule radiosta mitään kelvollista - joka toinen kanava tuntuu soittavan kantrihumppaa ja joka toinen puolestaan joko jotain latinomusaa (ja se ei sit tosiaan tarkota mitään Enrique Iglesiasta vaan jotain ihme meksikaanihoilotusta) tai sitten jumputi-jumputi-jumputi-räppiä tai hiphoppia tai mitä ikinä se mustien musa onkaan. Kantria jaksaa aikansa, mutta jo viides biisi alkaa kuulostaa siltä kuin samaa biisiä soitettaisiin tosiaankin viidennen kerran. MUTTA: olen tehnyt löydön. Lite FM soittaa aika nastaa kevyttä rokkia, paljon tuttuja biisejä 80- ja 90-luvuilta, joista tulee mieleen kirjava joukko muistoja :). Kyseisen kanavan ainoa ristiriitainen seikka on iltoja juontava Delilah. Miellyttävä-ääninen nainen, joka soittaa rentouttavaa ja soljuvaa musiikkia, mutta voi luoja sitä sokerismia! God bless sua ja mua ja ai kun sie oot sitte ihana ja kuinka meitä onkaan siunattu lapsilla ja Luoja on kanssamme ja olkoon voimakin kanssamme jne. jne. Ellette olisi nukkkumassa aina just silloin kun Delilah juontaa, niin maistiaisia saisi ton em. linkin nettiradion kautta...
Meillä on viikko vilahtanut jälleen hurjaa vauhtia arkisten askareiden parissa. Mä viihdyin tietty varsin hyvin tallilla uuden heppasen kanssa leikkien. Hyvin on heppapoika kotiutunut ja ratsuilut ovat käynnistyneet mainiosti. Eniten jännittää se kun se on niin normaalin oloinen?! Kaikki vähänkään aiempia hevosiani tuntevat tietävät kieroutuneen vinksahdukseni kaikenmaailman reppanoihin ja sätkyihin tai muuten omituisiin otuksiin. Reppana-kategoriaan tämäkin vähän tipahtaa laiheliinin olemuksensa kanssa ja projektiahan siinä riittää vähäisen koulutusasteensa vuoksi, mutta muutoin tähän saakka se on ollut kaikin puolin järkevä, kiltti ja helppo. Varmaan tästäkin vielä jotain paljastuu, vai voisko oikeasti olla niin et third time's the charm eli kolmas oma hevonen osuisi sittenkin siihen normikategoriaan...??
Viime keskiviikkona lähdettiin Suomi-neitojen kanssa ajoissa liikenteeseen, laitettiin ratsut kuntoon ja karautettiin maastoon. Edellisyön sateiden jäljiltä maastot olivat paikoin kosteassa kunnossa, mutta päästiin silti tekemään vajaan kolmen tunnin lenkki läheisen Lewisville Laken reunamilla kulkevia ratsastusreittejä pitkin. Nautittiin kauniista säästä, moninaisista maisemista ja välillä laukkakarautuksen huumastakin. Että oli kivaa :D !
Suominaiset cowboylandiassa! Lepotauolla Nina paint-ruunallaan Tex (vas.), mä keskellä paint-tamma Gipsyllä, Tytti palominolla Twinkle ja kuvan etualalla näkyvän quarter-tamma Wylien selässä kuvaajana Auli.
Torstaina puolestaan pyörimme Mervin kanssa Alpha Roadin huonekalukaupoilla. Keikka oli mitä onnistunein, sillä jo heti ekasta kaupasta bongasin juuri sellaisen divaani-sohvan, jota olin jo kesällä kuolannut, mutta jonka piti olla loppuunmyyty. NAM! Se siitä siis varaukseen ja mies tila-autonsa kanssa tilaukseen töiden jälkeen sen noukkimaan. Muutenkin löytyi kaikkea pientä kodista uupunutta ja paikkansa osuvasti kodista löytänyttä, joten Mervin kanssa totesimme että mehän alamme olla jo ihan ammattilaisia tässä ostoshommassa kun ei mitään vikaostoksia tule, vaan kaikki on JUST eikä melkein ;).
Koti olikin paras saada about kuntoon, sillä perjantaina meillä oli tuparit. Kutsuimme viisi pariskuntaa, joihin olemme täällä silleen vähän paremmin ehtineet tutustua. Hirmu hauskaa oli ja viimeiset vieraat viihtyivät lauantaiaamun pikkutunneille saakka :). Evästä jäi vaan taas jääkaapillinen niin että tuhottavaa riittää varmaan viikoksi pippaloiden jälkeenkin... Ja sit kun ne loppuu niin avaan yli 400-sivuisen Merviltä saamani kokkikirjan ja alan kokata vaikkapa Shrimp Po'boyseja tai Caramel Sticky Bunseja :P.
Sunnuntaina mies kiipesi vaihteeksi lentokoneen kyytiin ja suihkaisi viikoksi Suomeen duunimatkalle. Pah, nyt alkaa jo vähän tympiä nää jatkuvat reissailut... Suomen reissuissa on tietty hyvänä puolena kivat tuliaiset, vaikkakin RTS-tyttöjen (= entisiä duunikavereita) kesällä lahjoittama salmiakkivarasto on vielä aika hyvissä voimissa. Aito oikea ruisleipä ja pari suomenkielistä lehteä on kuitenkin aina mieltä lämmittävä tuliaissatsi.
Sunnuntaina ei tosin tullut jäätyä kotiin miehen lähtöä murehtimaan, vaan suihkaisimme Mervin kanssa valokuvauskerhoon. Päivä oli hiostavan kuuma joten olimme varsin iloisia kun tunnin session jälkeen alettiin olla valmista tavaraa. Aiheena oli liikkeen pysäytys, jota harjoiteltiin niin suihkulähteen, pinkovan russelin kuin vesipisaroiden kanssa. Mä tosin olin vaan kuunteluoppilaana, sillä digikamerani on edelleen rikki ja eräs pieni hevosenosto teki jonkinasteisen loven uuden kameran (haaveissa olisi sellainen kiva digijärkkäri muutamalla hyvällä putkella) hankintabudjettiin...
Koska Mervin mies oli vihreämmillä laitumilla (lue: golfaamassa), mentiin me kurssin jälkeen vielä tutustumaan läheiseen Vista Ridge Malliin. Tulipa bongattua kasa uusia vaatekauppoja ja lapottua Panda Expressissä lounasta nassuun, mutta mun kaipaamia popoja sieltä ei kyllä löytynyt. Sain sentään Mervistä ja Teemusta apua perjantailta jääneen pikku-cheesecaken tuhoamiseen, ettei ihan itse tarvinnut natustaa kaikkia niitä tuhansia kaloreita naamariin...
Alkuviikko on mennyt verkkaisesti. Maanantai oli ihan totaalinen rokulipäivä, sillä melkoiset ukkoskuurot alkoivat aamuyöllä ja pauhasivat pitkälle puoliinpäiviin saakka. Senkin jälkeen pissi vettä vielä kuin esteristä, joten ulos ei pahemmin viitsinyt suoriutua. Täällä oli koko aamun flash flood warningeja eli tulvavaroituksia telkkarissa, joten eipä tehnyt mieli mennä liikenteen sekaan kokeilemaan Passatin uimakykyjä. Illalla kelien kuivuttua kävin kyllä vielä Vista Ridgessä (Macy'sin myyjä oli unohtanut poistaa superalesta bongaamani biitsikaftaanin helmasta väripatruunan, ärrrrsyttävää!!!) sekä moikkaamassa heppapoikaa ja nauttimassa kerrankin viileistä keleistä. Tälle viikolle on luvattu joka päiväksi alle 30 asteen säitä - ihan juhlaa!
Nyt kutsuu taas peti ja yöpöydällä odottavat eilen postitse saamani suomalaiset hevos- ja naistenlehdet. Hyvää yötä!
Täällä on muistettu kyseistä merkkipäivää arvokkaasti. Liput ovat olleet puolisalossa siellä täällä ja radiosta on soinut musiikkia niin iskussa kuolleiden muistoksi kuin sen tiimoilla töitä tehneiden (mm. palomiehet) kunniaksi. Uutisissa asiaa on pyöritelty joka kantilta ja näytetty kuvia paikasta, missä The Twin Towers ennen sijaitsivat.
Muuten elämä pyörii normaalisti ja ihmiset elävät jokasyksyisiä kiireitään. Koulut alkoivat pari viikkoa sitten ja sen huomaa maisemassa monin tavoin: keltaiset koulubussit on helppo (ja pakko: niitä ei saa ohittaa mistään sunnasta jos ovat pysähtyneet pysäkille!) bongata liikenteessä, samoin koulu-uniformuihin pukeutuneet lapset ja heitä kuskaavat vanhemmat. Koulujen alueilla on aamuisin ja iltapäivisin nopeusrajoitus 20 mph, jota vielä korostetaan keltaisilla vilkkuvaloilla.
Liikenteestä puheenollen: yksi päivä juuri ajattelin että täällähän alkaa ajella jo kuin kotonaan. Ensimmäisiä kertoja valtateillä ajelu vähän kauhistutti ja kaikki paikat piti etukäteen bongata Mapquestista (kartalta) tai vähintäänkin turvata navigaattoriin, mutta nyt sitä jo suhailee monissa paikoissa muistinsa varassa. Reviiri laajenee sujuvasti päivä päivältä :). Tutuilla teillä mun on tarvinnut jo alkaa käyttämään aktiivisesti Passatin vakionopeudensäädintä, sillä mistä lie periytynyt raskas kaasujalka tahtoo elää välillä omaa elämäänsä ja mopo karata käsistä... Mua on niin monelta taholta varoiteltu virkaintoisista poliiseista, että paras vaan pistää vakionopeus päälle niin ei kaasujalka tee tepposia kun tallimatkalla laulan kilpaa radion kanssa omissa ajatuksissani.
Radiosta tuli mieleen: joskus aiemmin valitin että täällä ei oikeasti tule radiosta mitään kelvollista - joka toinen kanava tuntuu soittavan kantrihumppaa ja joka toinen puolestaan joko jotain latinomusaa (ja se ei sit tosiaan tarkota mitään Enrique Iglesiasta vaan jotain ihme meksikaanihoilotusta) tai sitten jumputi-jumputi-jumputi-räppiä tai hiphoppia tai mitä ikinä se mustien musa onkaan. Kantria jaksaa aikansa, mutta jo viides biisi alkaa kuulostaa siltä kuin samaa biisiä soitettaisiin tosiaankin viidennen kerran. MUTTA: olen tehnyt löydön. Lite FM soittaa aika nastaa kevyttä rokkia, paljon tuttuja biisejä 80- ja 90-luvuilta, joista tulee mieleen kirjava joukko muistoja :). Kyseisen kanavan ainoa ristiriitainen seikka on iltoja juontava Delilah. Miellyttävä-ääninen nainen, joka soittaa rentouttavaa ja soljuvaa musiikkia, mutta voi luoja sitä sokerismia! God bless sua ja mua ja ai kun sie oot sitte ihana ja kuinka meitä onkaan siunattu lapsilla ja Luoja on kanssamme ja olkoon voimakin kanssamme jne. jne. Ellette olisi nukkkumassa aina just silloin kun Delilah juontaa, niin maistiaisia saisi ton em. linkin nettiradion kautta...
Meillä on viikko vilahtanut jälleen hurjaa vauhtia arkisten askareiden parissa. Mä viihdyin tietty varsin hyvin tallilla uuden heppasen kanssa leikkien. Hyvin on heppapoika kotiutunut ja ratsuilut ovat käynnistyneet mainiosti. Eniten jännittää se kun se on niin normaalin oloinen?! Kaikki vähänkään aiempia hevosiani tuntevat tietävät kieroutuneen vinksahdukseni kaikenmaailman reppanoihin ja sätkyihin tai muuten omituisiin otuksiin. Reppana-kategoriaan tämäkin vähän tipahtaa laiheliinin olemuksensa kanssa ja projektiahan siinä riittää vähäisen koulutusasteensa vuoksi, mutta muutoin tähän saakka se on ollut kaikin puolin järkevä, kiltti ja helppo. Varmaan tästäkin vielä jotain paljastuu, vai voisko oikeasti olla niin et third time's the charm eli kolmas oma hevonen osuisi sittenkin siihen normikategoriaan...??
Viime keskiviikkona lähdettiin Suomi-neitojen kanssa ajoissa liikenteeseen, laitettiin ratsut kuntoon ja karautettiin maastoon. Edellisyön sateiden jäljiltä maastot olivat paikoin kosteassa kunnossa, mutta päästiin silti tekemään vajaan kolmen tunnin lenkki läheisen Lewisville Laken reunamilla kulkevia ratsastusreittejä pitkin. Nautittiin kauniista säästä, moninaisista maisemista ja välillä laukkakarautuksen huumastakin. Että oli kivaa :D !
Suominaiset cowboylandiassa! Lepotauolla Nina paint-ruunallaan Tex (vas.), mä keskellä paint-tamma Gipsyllä, Tytti palominolla Twinkle ja kuvan etualalla näkyvän quarter-tamma Wylien selässä kuvaajana Auli.
Torstaina puolestaan pyörimme Mervin kanssa Alpha Roadin huonekalukaupoilla. Keikka oli mitä onnistunein, sillä jo heti ekasta kaupasta bongasin juuri sellaisen divaani-sohvan, jota olin jo kesällä kuolannut, mutta jonka piti olla loppuunmyyty. NAM! Se siitä siis varaukseen ja mies tila-autonsa kanssa tilaukseen töiden jälkeen sen noukkimaan. Muutenkin löytyi kaikkea pientä kodista uupunutta ja paikkansa osuvasti kodista löytänyttä, joten Mervin kanssa totesimme että mehän alamme olla jo ihan ammattilaisia tässä ostoshommassa kun ei mitään vikaostoksia tule, vaan kaikki on JUST eikä melkein ;).
Koti olikin paras saada about kuntoon, sillä perjantaina meillä oli tuparit. Kutsuimme viisi pariskuntaa, joihin olemme täällä silleen vähän paremmin ehtineet tutustua. Hirmu hauskaa oli ja viimeiset vieraat viihtyivät lauantaiaamun pikkutunneille saakka :). Evästä jäi vaan taas jääkaapillinen niin että tuhottavaa riittää varmaan viikoksi pippaloiden jälkeenkin... Ja sit kun ne loppuu niin avaan yli 400-sivuisen Merviltä saamani kokkikirjan ja alan kokata vaikkapa Shrimp Po'boyseja tai Caramel Sticky Bunseja :P.
Sunnuntaina mies kiipesi vaihteeksi lentokoneen kyytiin ja suihkaisi viikoksi Suomeen duunimatkalle. Pah, nyt alkaa jo vähän tympiä nää jatkuvat reissailut... Suomen reissuissa on tietty hyvänä puolena kivat tuliaiset, vaikkakin RTS-tyttöjen (= entisiä duunikavereita) kesällä lahjoittama salmiakkivarasto on vielä aika hyvissä voimissa. Aito oikea ruisleipä ja pari suomenkielistä lehteä on kuitenkin aina mieltä lämmittävä tuliaissatsi.
Sunnuntaina ei tosin tullut jäätyä kotiin miehen lähtöä murehtimaan, vaan suihkaisimme Mervin kanssa valokuvauskerhoon. Päivä oli hiostavan kuuma joten olimme varsin iloisia kun tunnin session jälkeen alettiin olla valmista tavaraa. Aiheena oli liikkeen pysäytys, jota harjoiteltiin niin suihkulähteen, pinkovan russelin kuin vesipisaroiden kanssa. Mä tosin olin vaan kuunteluoppilaana, sillä digikamerani on edelleen rikki ja eräs pieni hevosenosto teki jonkinasteisen loven uuden kameran (haaveissa olisi sellainen kiva digijärkkäri muutamalla hyvällä putkella) hankintabudjettiin...
Koska Mervin mies oli vihreämmillä laitumilla (lue: golfaamassa), mentiin me kurssin jälkeen vielä tutustumaan läheiseen Vista Ridge Malliin. Tulipa bongattua kasa uusia vaatekauppoja ja lapottua Panda Expressissä lounasta nassuun, mutta mun kaipaamia popoja sieltä ei kyllä löytynyt. Sain sentään Mervistä ja Teemusta apua perjantailta jääneen pikku-cheesecaken tuhoamiseen, ettei ihan itse tarvinnut natustaa kaikkia niitä tuhansia kaloreita naamariin...
Alkuviikko on mennyt verkkaisesti. Maanantai oli ihan totaalinen rokulipäivä, sillä melkoiset ukkoskuurot alkoivat aamuyöllä ja pauhasivat pitkälle puoliinpäiviin saakka. Senkin jälkeen pissi vettä vielä kuin esteristä, joten ulos ei pahemmin viitsinyt suoriutua. Täällä oli koko aamun flash flood warningeja eli tulvavaroituksia telkkarissa, joten eipä tehnyt mieli mennä liikenteen sekaan kokeilemaan Passatin uimakykyjä. Illalla kelien kuivuttua kävin kyllä vielä Vista Ridgessä (Macy'sin myyjä oli unohtanut poistaa superalesta bongaamani biitsikaftaanin helmasta väripatruunan, ärrrrsyttävää!!!) sekä moikkaamassa heppapoikaa ja nauttimassa kerrankin viileistä keleistä. Tälle viikolle on luvattu joka päiväksi alle 30 asteen säitä - ihan juhlaa!
Nyt kutsuu taas peti ja yöpöydällä odottavat eilen postitse saamani suomalaiset hevos- ja naistenlehdet. Hyvää yötä!
maanantai 3. syyskuuta 2007
Tuhansien kuponkien maa
Tänään on kansallinen vapaapäivä Labor Day, joka siis vastaa pitkälti Suomen vappua. Täällä tosin ei vastaavaa riehakasta menoa nää, vaan pidennetyt viikonloput käytetään pitkälti maalla, sukuloiden tai perheen kesken. Käydään ulkona syömässä (ja juomassa...) kavereiden tai perheen kesken. Kaikki vapaapäivät ovat myös shoppailun luksusaikaa, koska mitäpä sitä ihminen vapaapäivänään muuta tekisi kuin shoppailisi sydämensä kyllyydestä! Mainokset telkkarissa ja kotijakeluina toitottavat kaikki Labor Day Salea ja miten kaikki on hurjasti halvennuksessa...
Mies on varmaan ihan onnellinen kun säästyi taas 1,5 viikon (= työmatkansa) ajan shoppailulta. Useimpia miehiä ei ilmeisesti ole siunattu ostosgeeneillä, vaan kaupasta pitäisi suoriutua armeijamallisesti minimiajassa ja vain olennaiset ostaen. Eipä onnistu edes ruokakaupassa jos mä olen mukana... Täällähän on kaikki sapuskat ihan erilaisissa pakkauksissa ylikansallisia Cokiksia, Kellogseja, Tropicanoja yms. lukuunottamatta; nyt sitä alkaa jo tietää mistä hyllyvälistä mitäkin löytää ja minkälaisissa pakkauksissa on ne suosikkileivät tai -juustot jne. Mutta ei niin että se suuremmin kauppareissua jouduttaisi, ehei! Nyt kun poimitaan kärryyn ne tutuiksi käyneet vakkaritavarat, niin mähän haahuilen hyllyväleissä ihmettelemässä mitä kaikkea muuta sieltä löytyy ja joka kerta mukaan eksyy jotain mitä pitää vaan testata. Nyt esim. olen jäänyt ihan jumiin Cherry fruit cupeihin. Ne on pieniä kipposia, joissa on sekahedelmäcocktailin omaisia hedelmäpaloja sellaisessa punaisessa kirsikkageelissä. Minä vanha kirsikka-ahmatti olen niin kotonani kun täältä saa kirsikkaa jos jossakin muodossa :P.
Tänne uudelle kämpälle meille tuli parin viikonlopun ajan ovelle kannettuna Dallas Morning News eli tollai Hesaria muistuttava sanomalehtipumaska. Ilmeisesti edellinen asukas ei muistanut ajoissa peruuttaa/siirtää tilaustaan, joten me saimme tovin nauttia ilmaislehdistä. Lauantain ja sunnuntain numerot luettiinkin kannesta kanteen ja mä olin riemuissani sunnuntailehden välissä tulevasta valtavasta mainospumaskasta (ja niitä siis oikeasti on paljon: kymmeniä). Ei sen puoleen että niiden perusteella olisin nyt johonkin syöksynyt jotakin ostamaan, mutta koen yhäkin jotain lapsenomaista uteliaisuutta tutkaillessani että mitä kaikkea tässä maassa oikein on tarjolla.
Ja jos jotakin on tarjolla niin KUPONKEJA ja kaikenmaailman alennuskortteja ja -seteleitä. Jokaiseen ruokakauppaan (mm. Albertsons, Kroger, Tom Thumb) on oma alennuskorttinsa, mikä vastaa siis vähän jotain Plussa-korttia. Nämä eivät tosin kerrytä mitään pisteitä eikä bonuksia, mutta niillä saa usein hyvästikin alennusta joka kauppareissuilla erinäisistä tuotteista. Kassahenkilö hihkuukin iloisesti joka ostoskerran päätteeksi että "You saved today $12.54!". Näillä on muuten kätevästi noi kortit sellaisia pikkasia, jotka saa veivattua avainrenkaaseen, jolloin ne kulkevatkin kätsysti mukana. Mihinkään maailman lompakkoon ei mahtuisi kaikki nää kortit mitä tyrkyllä olisi, sillä lähes jokaikinen kauppa kosmetiikasta vaatteiden kautta eläintarvikkeisiin omaa oman alennuskorttinsa. Osa on tosin luotollisiakin, joten niitähän me emme saa (emmekä halua) kun ei ole tunnetusti sitä credit historya vielä... Muutenkin sitä on jo tajunnut alkaa skriinaamaan vähän mitä kortteja oikeasti tarvitsee ja haluaa, sillä jokaikisen kaupan kassalla niitä kyllä tyrkytetään. Toistaiseksi ollaan tyydytty noihin ruokakauppojen ja erään eläintarvikekaupan kortteihin.
Kuponkeja täältä sataa suorastaan ovista, ikkunoista ja liesituulettimistakin. Niitä tulee sanomalehtien välissä, suorapostituksina, ilmaisjakelulehtien mukana ja vieläpä kaupan kassallakin niitä saatetaan tyrkätä kouraan - masiina skriinaa vähän ostoksia ja jos satut ostamaan vaikka kissanruokaa, niin konehan tyrkkää sulle mukaan pari kuponkia, joilla voit ostaa ens kerralla jotain kissanruokaa niin ja niin paljon halvemmalla. Zissus! Sunnuntailehden mukana tulee monesti vielä pari isompaa vihkosta manufacturer's coupons -kuponkeja. Ne ovat siis mainostetun tuotteen valmistajan kuponkeja ja ne ovat käypiä kaikissa kaupoissa missä ikinä ko. tuotetta myydään. Me ei olla aiemmin oltu minkään kuponkisysteemien perään, joten homma tuntuu jotenkin hassulta. Mut ihan vakavissaan täällä kaikki sliipatut bisnesihmisetkin saattavat kaupan kassalla lykätä myyjän kouraan tukollisen alekuponkeja. Alet ovat toisinaan oikeasti kyllä tosi hyviä, joten isommissa ostoksissa saattaa säästää pitkänkin pennin, mutta ehkä me vielä opettelemme maan tavoille...
Mainoksissa täällä on ihan pinnalla kaikenlaiset kodin hajusteet. Täällähän ei saa mikään mielellään haista miltään tai siis ainakaan pahalta tai luonnolliselta. Vaniljaa, kukkaista, sademetsää ja auringon kuivattama pyykki -tuoksua siis vaan heti perään. On wc-raikastinta, suihkutettavaa raikastinta, sisustukseen kuin sisustukseen maastoutuvaa raikastinta, pistorasiaan tökättävää raikastinta, ajastimella varustettua raikastinta, raikastinta pienellä tuulettimella joka pyöräyttää tuoksun koko kotiin, bakteereja tappavaa raikastinta ja hajuja peittävää tai poistavaa raikastinta jne. jne. jne. You name it. No okei, muutama on hankittu tähänkin huusholliin, mutta mitään jatkuvaa vaniljapöhöä tai kukkamerta ei meidän olkkariin kyllä kaivata...
Toinen hip-tuote on desinfioivat sumutteet. Jokatoinen tuote on ns. antibacterial-tuote, joka soturimaisesti hyökkää kaikkien inhojen pöydän pintoja tai pytyn reunoja pitkin hiippailevien bakteerien sun muiden creepy öttiäisten kimppuun. Ja ruokaahan mainostetaan kanssa, samoin kuin kodin sisustusta. Vaatemainoksia tulee puolestaan suorastaan yllättävän vähän!?
Meidän pidennetty viikonloppu on mennyt hyvin rauhaisasti. Lauantaina pyörimme vähän ostoksilla ja ulkoilemassa. Sunnuntaina mä vietin puolen päivää tallilla ja Jakke golf-kentällä ja illalla kokoonnuttiin Tomin & Piritan, Teemun & Mervin ja Arndtin (miehen saksalainen duunikaveri) kera metsästysaiheiseen Big Buckiin syömään ja iltaa viettämään. Mun vatsan tequila-kiintiö täyttyi jo yhdestä mansikkamargaritasta, joten loppuillan vedinkin sitten ruohon makuista vettä, yuck. (Täällä on näin lämpimänä kautena hanavesi ihan jonkun heinän tai levän makuista, hyi ellotus. Ihan juomakelpoista se on, mutta kyllä me kotona vedetään ihan pelkästään pullovettä kun tuo sivumaku pistää aika hyvin naaman vinoon...)
Tänään tuimme Labor Day Saleja ainoastaan hakemalla istuinpehmusteet parveketuoleihin. Sitten kävin esittelemässä Jakelle uuden heppaseni Hummerin, joka siis saapui uuteen kotiinsa eilen sunnuntaina. Hyvin tuo vaikutti kotiutuneen ja oli oikein rauhallisen ja hyväntuulisen oloinen. Ilta onkin mennyt kokkaillessa, pyykkäillessä ja hieman kotia laitellessa, kuten tavanomaisena pyhäpäivänä...
Kissat viruvat nyt puoli koomassa pitkin lattioita, sillä ne viettivät osan aurinkoisinta iltapäivää parvekkeella napojaan grillaten. Viritimme parvekkeen kaiteen kaltereihin puolihuomaamattoman verkon, joten nyt kisulit pääsevät partsille vapaasti ilman remmejä. Hyvin nuo tuntuvat siellä viihtyvän, joskin mustat kissat tulevat välillä suorastaan ylikuumentuneina sieltä sisälle...
Pikapuoliin alkaa uusin jakso Saving Gracea, yhtä uutta sarjaa, jota olen nyt seuraillut, joten so long tältä iltaa!
Mies on varmaan ihan onnellinen kun säästyi taas 1,5 viikon (= työmatkansa) ajan shoppailulta. Useimpia miehiä ei ilmeisesti ole siunattu ostosgeeneillä, vaan kaupasta pitäisi suoriutua armeijamallisesti minimiajassa ja vain olennaiset ostaen. Eipä onnistu edes ruokakaupassa jos mä olen mukana... Täällähän on kaikki sapuskat ihan erilaisissa pakkauksissa ylikansallisia Cokiksia, Kellogseja, Tropicanoja yms. lukuunottamatta; nyt sitä alkaa jo tietää mistä hyllyvälistä mitäkin löytää ja minkälaisissa pakkauksissa on ne suosikkileivät tai -juustot jne. Mutta ei niin että se suuremmin kauppareissua jouduttaisi, ehei! Nyt kun poimitaan kärryyn ne tutuiksi käyneet vakkaritavarat, niin mähän haahuilen hyllyväleissä ihmettelemässä mitä kaikkea muuta sieltä löytyy ja joka kerta mukaan eksyy jotain mitä pitää vaan testata. Nyt esim. olen jäänyt ihan jumiin Cherry fruit cupeihin. Ne on pieniä kipposia, joissa on sekahedelmäcocktailin omaisia hedelmäpaloja sellaisessa punaisessa kirsikkageelissä. Minä vanha kirsikka-ahmatti olen niin kotonani kun täältä saa kirsikkaa jos jossakin muodossa :P.
Tänne uudelle kämpälle meille tuli parin viikonlopun ajan ovelle kannettuna Dallas Morning News eli tollai Hesaria muistuttava sanomalehtipumaska. Ilmeisesti edellinen asukas ei muistanut ajoissa peruuttaa/siirtää tilaustaan, joten me saimme tovin nauttia ilmaislehdistä. Lauantain ja sunnuntain numerot luettiinkin kannesta kanteen ja mä olin riemuissani sunnuntailehden välissä tulevasta valtavasta mainospumaskasta (ja niitä siis oikeasti on paljon: kymmeniä). Ei sen puoleen että niiden perusteella olisin nyt johonkin syöksynyt jotakin ostamaan, mutta koen yhäkin jotain lapsenomaista uteliaisuutta tutkaillessani että mitä kaikkea tässä maassa oikein on tarjolla.
Ja jos jotakin on tarjolla niin KUPONKEJA ja kaikenmaailman alennuskortteja ja -seteleitä. Jokaiseen ruokakauppaan (mm. Albertsons, Kroger, Tom Thumb) on oma alennuskorttinsa, mikä vastaa siis vähän jotain Plussa-korttia. Nämä eivät tosin kerrytä mitään pisteitä eikä bonuksia, mutta niillä saa usein hyvästikin alennusta joka kauppareissuilla erinäisistä tuotteista. Kassahenkilö hihkuukin iloisesti joka ostoskerran päätteeksi että "You saved today $12.54!". Näillä on muuten kätevästi noi kortit sellaisia pikkasia, jotka saa veivattua avainrenkaaseen, jolloin ne kulkevatkin kätsysti mukana. Mihinkään maailman lompakkoon ei mahtuisi kaikki nää kortit mitä tyrkyllä olisi, sillä lähes jokaikinen kauppa kosmetiikasta vaatteiden kautta eläintarvikkeisiin omaa oman alennuskorttinsa. Osa on tosin luotollisiakin, joten niitähän me emme saa (emmekä halua) kun ei ole tunnetusti sitä credit historya vielä... Muutenkin sitä on jo tajunnut alkaa skriinaamaan vähän mitä kortteja oikeasti tarvitsee ja haluaa, sillä jokaikisen kaupan kassalla niitä kyllä tyrkytetään. Toistaiseksi ollaan tyydytty noihin ruokakauppojen ja erään eläintarvikekaupan kortteihin.
Kuponkeja täältä sataa suorastaan ovista, ikkunoista ja liesituulettimistakin. Niitä tulee sanomalehtien välissä, suorapostituksina, ilmaisjakelulehtien mukana ja vieläpä kaupan kassallakin niitä saatetaan tyrkätä kouraan - masiina skriinaa vähän ostoksia ja jos satut ostamaan vaikka kissanruokaa, niin konehan tyrkkää sulle mukaan pari kuponkia, joilla voit ostaa ens kerralla jotain kissanruokaa niin ja niin paljon halvemmalla. Zissus! Sunnuntailehden mukana tulee monesti vielä pari isompaa vihkosta manufacturer's coupons -kuponkeja. Ne ovat siis mainostetun tuotteen valmistajan kuponkeja ja ne ovat käypiä kaikissa kaupoissa missä ikinä ko. tuotetta myydään. Me ei olla aiemmin oltu minkään kuponkisysteemien perään, joten homma tuntuu jotenkin hassulta. Mut ihan vakavissaan täällä kaikki sliipatut bisnesihmisetkin saattavat kaupan kassalla lykätä myyjän kouraan tukollisen alekuponkeja. Alet ovat toisinaan oikeasti kyllä tosi hyviä, joten isommissa ostoksissa saattaa säästää pitkänkin pennin, mutta ehkä me vielä opettelemme maan tavoille...
Mainoksissa täällä on ihan pinnalla kaikenlaiset kodin hajusteet. Täällähän ei saa mikään mielellään haista miltään tai siis ainakaan pahalta tai luonnolliselta. Vaniljaa, kukkaista, sademetsää ja auringon kuivattama pyykki -tuoksua siis vaan heti perään. On wc-raikastinta, suihkutettavaa raikastinta, sisustukseen kuin sisustukseen maastoutuvaa raikastinta, pistorasiaan tökättävää raikastinta, ajastimella varustettua raikastinta, raikastinta pienellä tuulettimella joka pyöräyttää tuoksun koko kotiin, bakteereja tappavaa raikastinta ja hajuja peittävää tai poistavaa raikastinta jne. jne. jne. You name it. No okei, muutama on hankittu tähänkin huusholliin, mutta mitään jatkuvaa vaniljapöhöä tai kukkamerta ei meidän olkkariin kyllä kaivata...
Toinen hip-tuote on desinfioivat sumutteet. Jokatoinen tuote on ns. antibacterial-tuote, joka soturimaisesti hyökkää kaikkien inhojen pöydän pintoja tai pytyn reunoja pitkin hiippailevien bakteerien sun muiden creepy öttiäisten kimppuun. Ja ruokaahan mainostetaan kanssa, samoin kuin kodin sisustusta. Vaatemainoksia tulee puolestaan suorastaan yllättävän vähän!?
Meidän pidennetty viikonloppu on mennyt hyvin rauhaisasti. Lauantaina pyörimme vähän ostoksilla ja ulkoilemassa. Sunnuntaina mä vietin puolen päivää tallilla ja Jakke golf-kentällä ja illalla kokoonnuttiin Tomin & Piritan, Teemun & Mervin ja Arndtin (miehen saksalainen duunikaveri) kera metsästysaiheiseen Big Buckiin syömään ja iltaa viettämään. Mun vatsan tequila-kiintiö täyttyi jo yhdestä mansikkamargaritasta, joten loppuillan vedinkin sitten ruohon makuista vettä, yuck. (Täällä on näin lämpimänä kautena hanavesi ihan jonkun heinän tai levän makuista, hyi ellotus. Ihan juomakelpoista se on, mutta kyllä me kotona vedetään ihan pelkästään pullovettä kun tuo sivumaku pistää aika hyvin naaman vinoon...)
Tänään tuimme Labor Day Saleja ainoastaan hakemalla istuinpehmusteet parveketuoleihin. Sitten kävin esittelemässä Jakelle uuden heppaseni Hummerin, joka siis saapui uuteen kotiinsa eilen sunnuntaina. Hyvin tuo vaikutti kotiutuneen ja oli oikein rauhallisen ja hyväntuulisen oloinen. Ilta onkin mennyt kokkaillessa, pyykkäillessä ja hieman kotia laitellessa, kuten tavanomaisena pyhäpäivänä...
Kissat viruvat nyt puoli koomassa pitkin lattioita, sillä ne viettivät osan aurinkoisinta iltapäivää parvekkeella napojaan grillaten. Viritimme parvekkeen kaiteen kaltereihin puolihuomaamattoman verkon, joten nyt kisulit pääsevät partsille vapaasti ilman remmejä. Hyvin nuo tuntuvat siellä viihtyvän, joskin mustat kissat tulevat välillä suorastaan ylikuumentuneina sieltä sisälle...
Pikapuoliin alkaa uusin jakso Saving Gracea, yhtä uutta sarjaa, jota olen nyt seuraillut, joten so long tältä iltaa!
Erään pienen Hummerin tarina...
Uusi perheenjäsenemme: täykkäriruuna Hummer.
No niin, palataanpa viimein tähän jo monia askarruttaneen heppakuvion pariin... Niinhän se vaan on, että ei 25 vuotta aktiivisesti ratsastanut ja 10 vuotta omia hevosia pitänyt vaan osaa olla ilman omaa hevosta. Ratsastettavia polleja täällä olisi useitakin, mutta ei ne vaan ole sama asia kuin oma hevonen, jonka kanssa voi kehittää yhteistyön lisäksi myös sosiaalista kontaktia.
Orastanut heppakuume kasvoi nopeasti valtaisiin mittoihin ja surffailin innoissani monilla paikallisten tuttujen vinkkaamilla nettisivuilla, joilla myydään hevosia. Sattuipa sieltä silmiin tuossa elokuun puolivälin maissa kivan oloinen englantilainen täysiverinen, sellainen 5-vuotias ruuna, joka oli vielä aika vihreä eli koulutuksessa alkuvaiheissa, mutta jota povattiin potentiaaliseksi monitoimihevoseksi ja lupailtiin kiltiksi ja rennoksi tapaukseksi. Olin siitä kovasti kiinnostunut ja sain meilitse kovasti lisätietojakin sitä myyneeltä Lisalta, mutta juuri kun minun piti sitä mennä katsomaan, olikin hevonen jo myyty.
Depressio kehiin! Netti oli pullollaan muita hevosia ja kovasti vastaaviakin, mutta jostakin syystä minua harmitti vietävästi että juuri tämä hevonen oli mennyt. Vaikken ollut sitä livenä nähnytkään, saati sitten koeratsastanut, niin jostakin omituisesta syystä se vain tuntui "minun hevoselta".
Katselin siis muitakin tapauksia, kyselin lisää ja sain kuvia ja jos jonkinlaisia tarjokkaita, monet varsin potentiaalisiakin. Mutta siitäpä riemu ratkesi kun huomasin eräs päivä netissä eräästä täykkäriruunasta myynti-ilmoituksen, joka oli kuin kopio ylempänä mainitun hevosen aiemmasta myynti-ilmoituksesta mutta myyntihinta oli hienoisesti muuttunut ja samoin hevosen sijaintipaikka. Pienen salapoliisityön jälkeen oli selvää että hevonen oli sama tapaus. Otin yhteyttä myyjään, jonka elämäntilanne oli kuulemma äkisti muuttunut niin, ettei hän voinutkaan enää pitää hevosta ja siten tämä hänen vasta ostamansa hevonen oli taas myynnissä.
Siispä sovimme treffit viime sunnuntaille. Ajelin navigaattorin ohjastamana jos jonkinlaisten tietyöhässäköiden kautta, mutta päädyin lopulta kuitenkin oikeaan pihaan Allenin (= noin puolentunnin ajomatkan päässä) takahalmeille. Siinä tovin pälyilin niin hevosta kaupittelevaa Sheilaa kuin itse myyntikohdetta ja tulinpa siinä hyvinkin nopeasti todenneeksi seisovani fire antsien (tulimuurahaisia?) kulkureitillä kun nilkkaa poltti niin vietävästi ja siihen nousi kivat rakot. Lopulta kuitenkin bongasin oikean rakennuksen ja loikin aitojen välistä sinne.
Sheila esitteli hevosen, jota Hummeriksi kutsutaan. Hän juoksutti ensin hevosta, ratsasti sitten tovin ja seuraavaksi minä kampesin selkään ja kokeilin hieman peruskuvioita heppasen kanssa. Hummer oli hirmu sympaattisen ja kiltin oloinen, ratsain se oli vielä hyvinkin vaiheessa, mutta osasi kulkea jokseenkin "oikein päin" ja oikeaan suuntaan halutussa vauhdissa. Viimeistään lempeällä mutta älykkäällä katseella suli viimeinenkin vastarinta, mutta sanoin silti Sheilalle nukkuvani yön yli ja soittavani seuraavana päivänä mitä olin hevosesta mieltä. Kovasti Sheila (kauppiaan roolissa tietty) vakuutteli että minä ja Hummer olemme suorastaan tehdyt toisillemme ;).
Niinhän siinä kävi että huonosti nukutun yön sekä parin kaverin ja miehen kanssa käydyn konsultoinnin jälkeen pirautin Sheilalle ja sanoin että tehdäänpä hevosesta kaupat. Koko viime viikko viuhahtikin nopsaan kun hommasin hevoselle tallipaikan High Meadowsta, tilasin aimo lastin varusteita uudelle pollelle, maksoin käsirahan, odotin eläinlääkärin tekemää terveystarkastusta ja kärvistelin ennen kaikkea odottaen sunnuntaita, jolloin Sheila toi hevosen uuteen kotiinsa.
Sunnuntaiaamupäivällä eräiden HYVIN moninaisten mutkien (= sain mm. toimia kartturina hevostoimitukselle vaikka en tod. ole ajellut kovinkaan paljon ristiin rastiin täällä eivätkä teiden numerot tai nimet sano yhtään mitään ellen juuri sattumoisin ole niillä suuremmin ajellut...) jälkeen Sheila kuitenkin trailereineen kaarsi tallin pihaan ja Hummer asteli autosta ulos. Hummer päätyi pian omaan uuteen karsinaansa, jossa se sai rauhoittua tovin ja minä puolestani kansoitin varustehuonetta ja uutta tallikaappiani erinäisellä hevosromppeella. Kävin vielä taluttelemassa pollea vähän maisemiin tutustumassa ja tietysti uusille ja vanhoille tallitutuille esittelemässä. Hienosti mies käyttäytyi vaikka olikin reppana sen verran Liisa Ihmemaassa, ettei oikein malttanut evästääkään.
Hummer, viralliselta nimeltään Humble Appeal, on siis 5-vuotias englantilainen täysiverinen ruuna (kastroitu poikahevonen). Väriltään se on kimo (sellainen vaaleanharmaa) eli JUURI oikean värinen ;). Kokoa on 16.1 handsia eli 165 cm. Se on siis eurooppalaisen mittapuun mukaan normaalikokoinen hevonen, mutta paikallisesti se on aika iso. Hummer on juossut laukkaradoilla muutaman (8) startin, mutta se ei ollut kilparadoille riittävän nopea, joten se siirtyi sitten ratsun hommiin. Melko lyhyen pikakoulutuksen jälkeen se sitten pistettiin myyntiin. Kunhan se asettuu kodiksi, olisi tarkoitus alkaa pikkuhiljaa katsastamaan mitä kaikkea hevosherra osaa ja jatkaa koulutustyötä siitä sitten eteenpäin. Poika on myös aktiivisella lihotuskuurilla, sillä oheinen kuva ei kerro koko totuutta: satulan alta paljastuu aika luikku hevonen, joka kaipaa niin lihasta kuin läskiäkin. Ja ehkä aika paljon rakkauttakin ;).
Tervetuloa perheeseen, Hummer :) !
Teksasin taivaan alla...
Lauantaina käytiin miehen kanssa iltamyöhäsellä tuossa kivenheiton päässä sijaitsevalla asuntoaluuemme poolilla. Syyskuun ensimmäinen päivä, kello 21 ja risat. Lämpötila noin 25 astetta, ilma leppoisa ja olo rauhaisa - kuului vain suihkulähteiden solinaa ja heinäsirkkojen siritystä. Siinä uima-altaassa kelluessani tuijottelin tummaa taivasta ja sen monia tähtiä ja olin aika onnellinen. Täällähän alkaa tosissaan viihtyä ja tuntea olonsa kotoisaksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
