perjantai 30. heinäkuuta 2010

Lapsityövoimaa

Ohhoijaa, kyllä on ollut rentouttava Suomi-loma! On ollut kaverin häitä, Poetsien keikkaa, sekalaista citysurffailua jos missä kaupungissa, treffejä siellä ja täällä ja ennen kaikkea loikoilua mökkilaiturin nokassa. Auringon helliessä liikuntani on lähinnä rajoittunut kyljen kääntämiseen aurinkotuolissa säännöllisin väliajoin sekä pieniin pulahduksiin Puulan raikkaaseen veteen.

Eihän elämästä mitään tulisi jos täällä vaan koko jengi hurvittelisi ja loikoisi miten sattuu, joten perheen jälkikasvu on nyt nuorena ja notkeana saanut hoidella sekalaiset kesähommat.


Nyt on sitten mustikat...

...ja mansikat poimittu.

Auto on pesty.

Hiekkaa on kärrätty monta kottikärryllistä.

Kissaa on käytetty lenkillä.

Kukat on kasteltu. Monesti!

Terassi on lakaistu...

...ja ruoho leikattu.


Mitä luulette, jokohan toi juniori olis kohta ansainnut vaikka yhden jäätelön...?


torstai 8. heinäkuuta 2010

Salamatkustaja

Joo, perillä ollaan. Hirveä karavaani eli kaksi isoa matkalaukkua, yksi käsimatkatavaralaukku, yksi vaippalaukku, yksi käsilaukku, rattaat ja lapsi minun lisäkseni saatiin jotenkin sullottua koneeseen. Hieman oli taas mutkaa matkassa (voi ylläri!), sillä lapsen lippua ei meinannut ensin löytyä koneelta ja sitten kun lopulta löytyi kysyttiin MINULTA miksi lippu olikin varattu vain lapsen etunimellä, ei sukunimeä lainkaan. No haloo! Minähän se tietysti siellä American Airlinesillä (johon siis tein varauksen puhelimitse koska sylilapsen paikkaa ei voi varata netissä) kipaisin koneelle vaillinaiset datat näppäilemässä! Tuhma minä! Ja kun lippu sitten lopulta onnistuttiin koneelta ulos suoltamaan, alkoi täti tomerasti selittää että tässä tämä lippunne Halifaxiin. Siis MINNE? Mielessä ehti jo epätoivoisesti vilistä miten koko sama prosessi suoritetaan uudelleen pitkän kaavan mukaan kun täti on nyt onnistunut pistämään meidät johonkin hevonkuusen lennolle. Onneksi tätskyllä oli vaan jokin bitti vinossa, sillä lippu oli sittenkin Helsinkiin eikä mihkään Kanadaan.

Mutta voitteko kuvitella että kerrankin mun ovela laskelmointini osui just nappiin!? Mikä mäihä! Pitäis varmaan lototakin samalla kun kerta onni näin on seuranamme. Nimittäin normipäivän puuhastelulla väsytetty lapsi plus yölento on yhtä kuin onnistunut lentomatka Atlantin yli! Nuorimies jaksoi tovin aikaa ihmetellä lentokonemeininkiä sylissäni, vetäisi sitten pullollisen maitoa ja sitten loppumatka sujuikin lähinnä nukkuen. Siis lapsi. En minä. Oli nimittäin oikein messevä hauisjumppa kun tuollainen uniretkottava nuorukainen vaihtelee vallattomasti kylkeä ja riippuu sylissä milloin missäkin asennossa joku raaja kaakkoon sojottaen.

Penkkinaapuriksi osui sinällään ok brittirouva, joka jo ekan kerran Jessen häntä hieman töytäistyä ja minun vuolaasti anteeksipyynneltyä ilmoitti että näitä tulee tämän lentomatkan aikana todennäköisesti vielä lukuisa määrä lisää joten ei tarvitse erikseen anteeksipyydellä vaan hän nyt jo kerralla anteeksiantaa kaikki tulevatkin :D. Kiva juttu, mutta sen suurempaa avunantoa oli turha toivoa; siinä sitten tetsailin yhdellä kädellä ja hampailla aterimet esiin ja paketit auki, tarjotin puolikkaalla pöydällä uhkaavasti keikkuen kun yritin nälissäni saada jotain tarjoilluista aterioista vatsanmöyrinnän hiljentämiseksi. Mutta Lontoossa oltiin yllättävänkin pian ja sujuvasti!

Lennonvaihtoon oltiin varattu vähän turhankin paljon aikaa terminaalinvaihtohässäköiden pelossa, mutta kävikin niin että jatkolento Helsinkiin lähti samasta osoitteesta, joten saimme sitten useamman tunnin viilettää pitkin asemaa, syödä ja seikkailla. Pikkumiehelle ostetut valjaat olivat ihan oiva juttu sillä itsenäistynyt nuorikko ei TOD. pidä äitiä kädestä mutta ampaisee kyllä rakettina joka ikisen mielenkiinnon herättävän asian perään. Ja uskokaa pois, niitä on käsittämättömän paljon. Jollei äiti ole vireillä ja hereillä (mitä hän ei siis todellakaan ole kun on valvonut yön läpi), voipi käydä esim. niin että nuorimies bongaa jonkun pistorasian kytkimen ja piuuuuuu vaan kuuluu kun suklaita ja virvokkeita sun muuta sälää sisältävä myyntiviileäkaappi sammuu... Onneksi äiti keksii keinon palauttaa virran ennen kuin suklaat sulaa lämpimässä terminaalissa tai joku vartija ampaisee ärtyneenä paikalle. Hupsis.

Lento Helsinkiinkin meni sujuvasti; hieman mies jo yritti känkkäränkkää kaivella mutta sammui onneksi suht suosiolla jolloin äitikin suunnittelematta oli käynyt pilkkimään ja sammumaan sillä esim. lounasleipä oli yhtäkkiä vaan ihmestynyt tarjottimelle ja muut syöneet jo eväänsä kun tämä tapahtuma rekisteröityi meikäläisen tajuntaan.

Niin ihanaa kuin olisikin ollut vaan rojahtaa lähimpään sänkyyn Helsingissä, oli edessä vielä useamman tunnin urheilusuoritus ajellen mökillemme Mikkelin nurkille. Urheina kuitenkin suoriuduimme sinne Suomalaisen suven valoisassa yössä. Sitten naksahti. Naps! Lomamoodi. Siinä teille isovanhemmat yksi kappale lapsenlapsia. Ottakaa ilo irti, meikä nukkuu, löhöää, lukee, ui, ottaa arskaa ja lataa akkuja seuraavat kuusi viikkoa.

No, ihan noin ei tietysti heti käynyt vaan väärässä kellonajassa ollut lapsi esim. valvoi useita tunteja keskellä yötä parinakin yönä, mutta jo sitä lepäilemäänkin päästiin. Ja mikä oli levätessä kirkasvetisen Puulan rannalla kun aurinko paahtoi ja elohopea kipusi käsittämättömästi yli kolmenkympin! En nyt sitten tiedä kumman matkalaukkuun mä vahingossa pakkasin kappaleen Teksasin kesää mukaan?! Mutta jossain taskussa se lämpöaalto ilmeisesti nyt kuitenkin salamatkusti. Että sorry kaiffarit, tätä lämpöä saattaa nyt piisata tovi ennen kuin se kuluu loppuun. Koettakaa kestää!


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Näissä maisemissa olen ja pysyn kunnes akkuvalo on edes keltaisella. Nyt on ollut jo liian pitkään punaisella.