Samettia

Tällaisina iltoina kun pimenevässä illassa tarvon lähitienoon katuja koiran kera, ristiin sinkoilevat ajatukset täyttävät pään ja mieli kirjoittelee lisää kohtia aina vaan pitenevään things to do -listaan. Seuraan taivaalla hetki hetkeltä kirkkaammiksi tuikahtavia tähtiä ja niiden seassa lipuvia lentokoneiden valoja. Huomaan pensaan juurelle jähmettyneen pienen pupun, joka toivonee ettei vinhasti lähestyvä pikkupiski huomaisi häntä.

Sprinklerit suhisevat vettä päivän paahteessa kuivaneelle nurmikolle ja puutarhoista kiemurtelee magnolioiden ja muiden huumaavien kukkien tuoksu. Jostain leijailee vastustamattoman herkullinen grilliruoan tuoksu. Muutamasta pihasta kantautuu iloisten illanistujien puheensorina - viikonloppu on alkanut. Kaskaat virittelevät soittimiaan ja puut ja pensaat täyttyvät pian rytmikkäästä sirinästä.

Kaduilla on hiljaista, vain muutama iltalenkkeilijä tulee vastaan ja nyökkää tai heittää kohteliaan tervehdyksen. Tummenevan illan lämmin sametti tuntuu hivelevän ihoani ja sulkevan minut pehmeään syliinsä.

Rintaa alkaa puristaa ihan vähän. Sininen alakulo kärkkyy sijaa mielenlaitamilla ja pää tuntuu tyhjenevän kaikista muista ajatuksista kun lopun alun ajatus valtaa kaiken tilan. Tämä elämä. Tässä ja nyt. Oma paikka ja onni. Ja pian se on kaunis muisto. Joskus kaiho ja ikävä. Läheiseksi tullut arkinen elämä, uudet ja rakkaat ystävät. Pian on aika luopua tästä ja saada tilalle jotain muuta.

Ei tämä paikka pala taivasta ole. Ei kaikki niin loistavaa ja auvoista ole aina ollut. Mutta missäpä olisi. Mutta tämä paikka on kaunis kudelma ystäviä, matkoja, unelmia, tavoitteita, uusia tulia ja suloisia muistoja. Ja tällaisina samettisina iltoina en olisi ollenkaan valmis vielä lähtemään.