Kilisee kilisee kulkunen...

...varmaankin helkkyen ja välkkyen, mutta sitähän minä en kuule. Pää on nimittäin niin täynnä sinne kuulumatonta liisteriä, että havaintokyky on kutistunut hyvin pieneksi. Ilmeisesti olen ollut kiittämätön ruoja, sillä Thanksgivingin alias kiitospäivän jälkimaininkeina sain riesakseni varsin rattoisan flunssan. Eikä todellakaan sitä perinteistä kaksi-päivää-räkätautia-ja-nähdään-taas-ensi-vuonna -versiota, vaan jonkin piinaavan, sisuskaluja jäytävän, kurkkua kuristavan, keuhkot ulos lennättävän, kehon limahyytelöksi muuttavan tappotaudin.

Ensimmäinen viikko meni ihan räytyessä ja itsesääliessä. Niistin minuutin välein litran roinaa ulos sisuskaluista ja yskin niin että kylkiluut soittelivat säkkijärven polkkaa. Toisella viikolla alkoi elämä jo hieman voittaa, mutta varsin vaivainen ja lyöty oli olo silti. Jostain kummasta syystä kuitenkin suoriuduin töihin, kappelineuvoston kokoukseen, metsästämään joululahjoja, postittamaan suomeen 101 pakettia, askartelemaan joulukortteja, lähettämään joulukortteja, taas töihin, kokkikurssille, muskariin, kirjastoon, jouluparaatiin, tallille, taas töihin, metsästämään hevoselle uutta vuokraajaa ja siten opastamaan paria koeratsastajaa, maalaamaan himaa, kasaamaan joulukuusen, siivoamaan ja joulukoristelemaan himaa, Suominaisten pikkujouluihin, puistotreffeille, yhteiseen aikuisten iltaan kun lapset olivat kirkolla lastenhoitoillassa, taas töihin, Suomikoulun joulujuhlaan, vaeltamaan Grapevine-järvelle, naisten leffapäivään, taas kappelineuvostoon, taas töihin, ratsastustunnille jne. jne. Kummallista kyllä, mutta moisen varsin relan kolmiviikkoisen jälkeen olen silti flunssassa?!

Tänään oli siis pakko taipua ja marssia lääkärille. Normaalistihan kartan heitä siihen saakka kunnes kehosta on jokin osa AIKUISTEN OIKEASTI rikki (kuten pari lantionmurtumaa), mutta nyt sissinä vaan marssin lääkäriasemalle koska jossei tämä itsekseen kolmessa viikossa parane niin ei luultavasti kolmessa kuukaudessakaan...

Ja voi lottovoittoa, lääkäriasemalla oli varsin rauhallisen oloista! Tsekkasin itseni sisään, hoitsu tsekkasi peruslukemat ja kirjasi vaivat ylös ja sitten vaan odottelemaan lääkäriä, joka kuulemma saapuu luokseni shortly. Ja odottamaan vähän lisää. Ja vähän vielä lisää. Noin 35 minsaa huoneessa yksin odoteltuani (no oli mulla näemmä seuranani raamattu ja boksillinen kleenex-nenäliinoja) lääkäri tempaisi oven auki, ehti tervehtiä helout ja sitten huikkaiskin, että hei sori, 10 sekkaa vielä...

Lääkärin kello kulkee selvästi AIVAN eri ajassa kuin minun, sillä mun kelloni ehti vilistää tuollaiset 20 minuuttia ennen kuin herra olen-niin-komea-ja-paskantärkeä-kaksimetrinen-kukkakeppi ampaisi takaisin sisään. Oiva ajoitus, sillä vitutuskäyräni oli sillä kellonlyömällä juuri niin pahasti karkaamassa asteikolta, että olin jo poistumassa silmät salamoiden hevonkuuseen koko lafkasta.

Sitten lääkäri aloittaa: "Voi että mä vihaan näitä HITAITA perjantaita..." Minä: "Hitaita?!?!" Hän: "Joo, kun on niin vähän potilaita niin on jotenkin liikaa aikaa tehdä kaikkea". WTF?!? Tyypillisenä suomalaisena istuin siinä jauhot suussa jotain melko korrektia hymähtäen vaikka mieli teki pompata herran potilaspöydälle pomppimaan tasajalkaa että jos kun kerta on niin helevatan hidas perjantai niin voisko herra mitenkään vaikka sitten hoitaa ne harvat potilaat jotka sisään marssii?!?! Mun aika oli 1.20 pm ja herra reseptinkirjoittaja leuhahtaa paikalle 2.30 pm. Thanks-a-fucking-lot!

Sitten herra jatkaa: "No niin Ronnie, mikäs meitä oikein vaivaa tänään?". Minä: "Meillä on koira nimeltä Ronnie, mutta kirjauduin kyllä omalla nimelläni sisään." Hän: "Aaaaa, aivan! Et sinä kyllä Ronnielta näytäkään, aivan, aivan! Ööööö... [raivokasta koneen näpyttelyä] oletkos sinä sitten Sätyyy?" Yeah, right. Sitten päästiin asiaan, herra kuunteli keuhkot ja katsoi noin metrin päästä kurkkuun ja totesi että joopa, jospas sitä antibioottia sitten. Ja yskänlääkettä kanssa. GEEE!

Yritin irvistää jonkin kohteliaan hymyn tapaisen läksiäisiksi kun viimein kirmasin reseptit kourassa kohti apteekkia. Nyt sitten vaan korkkaamaan pullo ja pillerit ja uutta elämää odottamaan! Tosin huomasin että antibiootit ovat juuri niitä, joista ystäväiseni sai hetkellisen kuulonmenetyksen, joten toivotaan että tää lievä kilinä korvissani on vain jotain ohimenevää tinnitusta tai just niitä joulukulkusia... Koska muistaakseni kuitenkin käyttäydyin ja jätin hirttämättä ne eräät toiset kulkuset lähimpään lyhtypylvääseen...