maanantai 23. marraskuuta 2009

Sumussa

Tältä näyttää tänään. Eli ei siis näytä oikein miltään. Sumu on aika tuhtina seinämänä heti tuossa aidan takana niin, ettei montakaan metriä pidemmälle näe.

Syksyn riisumat puut töröttävät paljaina aamukasteessa. Parvi lintuja lehahtaa ilmaan puunlatvasta. Jossain pensaassa kahahtaa vaimeasti. Liekö opossumi vai pikkupupu? Ruokojen varressa kimaltelee vesihelmiä.

Olo on kuin unessa. Olenkohan mä oikeesti edes vielä hereillä?


lauantai 14. marraskuuta 2009

Kassi ja kaverit

Jassåå. Sitä on sitten taas tehty päivän ekokatastrofiteko. Kävin nääs ruokakaupassa ja saldo näyttää täsmälleen tältä:

Ei haloo päivää! Sehän nyt on fakta, että noita pusseja tulee tavalliselta kauppakeikalta useampikin, kun ovat noin rimpulaa materiaalia, että hyvä kun yksi kassi kestää maitopurkin kantaa, mutta tänään oli ihan bonuspalkintopäivä. Jostain syystä nimittäin myyjä pakkasi lähes kaikki ostokset pariin tai kolmeen päällekkäiseen kassiin. Ostamani lasipullo oli laitettu viiteen päällekkäiseen pussiin.

Myyjän vedellessä ostoksia ja nakellessa niitä kasseihin mä vaan chitchattasin ja keskityin lehtien lööppeihin ja maksupäätteen teksteihin, joten multa meni ihan ohi tämä kassiarsenaalin törsäys, muuten olisin ehkä maininnut selviäväni vähemmällä...

Vielä kun olisi joku kaunis päivä niin reipas, että veisi mukana omat kangaskassit, niin siinäpä olisi myyjän päivä pilalla kun rutiiniin tulisi repeämä... Luultavasti pitäisi pyytää manageri paikalle selvittämään kuinka nyt tulee toimia.


perjantai 13. marraskuuta 2009

Pöhinöitä

Siinäpä se. Ruma ja isohko valkoinen muoviklöntti. Meidän uusi paras ystävä.

Mä jo aiemmin tuolla lastentarvikehelvetissä katselin noita ilmankostuttajia, mutta valikoima oli niin valtava, että aikani hyllyn välissä päätäni raavittuani päätin vaan poistua takaisin mistä tulinkin, ilman pahvilaatikkoa kainalossa.

Mutta kas vain, tällainen tuli vähän niinku perintönä kaverilta ja pitihän sitä tietty heti testata, etenkin kun pikkumiehelle alkoi pukata räkänokkaa. Ja ah, jo ensimmäisen yön jäljiltä oli itselläkin röörit paljon paremmassa kunnossa kuin aiemmin! Nuuh, nuuh, aamuteekin tuoksuu taas joltakin!

Ja juuri kun olimme jo syvästi addiktoituneet, niin eikös masiina sanonut sopimuksen irti. Ihan siltä siunaamalta piti kaahata Babies R Usiin hakemaan uusi. Mutta mitä ihmettä, sama laite oli tilapäisesti lopussa, joten ostin sitten vähän upgreidatun version samasta - oli propellia ja filtteriä ja muuta vitkutinta. Kotona innoissani purin paketin, kokosin ohjeen mukaan ja eikun masiina pöhöttämään poikasen huoneeseen (tässä välissä poikanen oli muuttanut omaan makkariinsa). Mitä HALAVATTUA?!?!

Uusi versio oli joku Cool Mist -systeemi, jossa propelli pyörittää säiliön vettä ja sitten pöhöttää hienoista sumua ilmaan. Eihän siinä mitään, mutta propellin synnyttämä meteli oli niin tajuton, että koko kulmakunta kojootteja myöden pysyy valveilla jos tuollaista mekkalaa pitää yön läpi... Odottelin tovin että joskos laite siitä hiljenisi kunhan pääsee vauhtiin, mutta turha toivo, samanlainen iloinen pärinä täytti makkarin. Pahinta oli se, että kosteutta ei voinut mitenkään säätää ja sitä tuntui jo tulevan melkein kuin jostain sadettajasta, maton pintakin alkoi jo tuntua hiukka kostealta.

Joten ei vatukko, systeemit seis, kuivamaan, takaisin pakettiin ja paluupostina putiikkiin. Kassapoika kyseli että mikä mahtaa olla palautuksen syy ja kun kerroin etten viitsisi naapureita pitää valveilla, nyökkäili poika ihan just sen näköisenä kuin näitä räpättimiä olisi kauppaan tullut bumerangina jokunen aiemminkin... Onneksi tuo alkuperäistä vastaava pöhinälaite löytyi toisesta liikkeestä, joten nyt nokkatukon tullessa on taas apu lähellä.

Eikä sekään haittaa ollenkaan, että alkuperäinen perintömasiina saatiin kuin saatiinkin takaisin kuosiin ja nyt voi sitten kröhisevä aviomieskin ottaa höyryhengitystä yön ajan... Vähän tosin meinattiin tohon yhteen värkkiin lisätä höyrytystä aktivoivaa suolaa sen verran reippahasti, että laite puhisi kuin vedenkeitin ja kattovalokin alkoi jo välkkyä siihen malliin, että kohta kärvähtää sulake, mutta onneksi ehdittiin tekemään muutama korjaava liike, ennen kuin muovit lensi seinälle...


Voihan V!

Sepä juuri! V! Muistatteko sen kauhean kammottavan 80-luvun lopun tv-sarjan, jossa ihmiseksi naamioituneet lisko-oliot rantautuivat maahan avaruusaluksillaan? Sarjaa töllötti jokseenkin koko Suomi ja sehän sai aikaan valtavat kansanliikkeet siinä määrin, että ohjelma-aikaa siirrettiin jossain vaiheessa toisaalle ja olipa sarja katkollakin kun se oli kuulemma liian pelottava. Hihhii!

No eikös ko. sarja pyöri taas oikein prime timeen täällä! Ei kylläkään se sama vanha 80-luvun pätkä (jonka tosin vois ihan nostalgiamielessä haluta joskus kattoo... saattais olla aika koomisen kökkö trikkeineen päivineen :D ), vaan päivitetty versio samasta. Mä en todellakaan aikonut alkaa seuraamaan sitä, koska ei jotenkin nuo alienjutskat jaksa hotsittaa, mutta katsos vaan miten tuo tv-boksi pörähtääkin nauhottamaan aina kun ko. sarja töllössä pyörii... Ja heti beben simahdettua alkaa mamma nokottaa telkun ääressä. Anbilibul.

Syyskauden käynnistyttyä alkoi kanavilla pyöriä taas liuta muitakin uutuussarjoja. Mä en jotenkin jaksanut tällä kertaa innostua just mistään, koska aika sarjojen tuijotteluun on tätä nykyä jossain määrin rajallinen. Vakkarisuosikeistani eli Housesta, CSI:stä, Despiksistä ja Brothers&Sistersistä en kyllä luovu! Jossain vaiheessa ens vuoden puolella pörähtää ruutuun myös viimeinen kausi Lostia, joka on tietty ihan must see.

Muita tuijoteltavia ovat tällä hetkellä Private Practice ja Lie to Me. Noista uusista hurahdin kyllä V:n lisäksi toiseen uutuussarjaan, FlashForwardiin. Siinä koko maailman poppoo kokee samaan aikaan reilun kaksi minuuttia kestävän blackoutin (tajuttomuustilan), jonka aikana kukin näkee vähädyksen tulevaisuudestaan puolen vuoden päästä. Ilmiön takana on tietysti visainen salaliitto ja kaikenlaista hihhuliryhmää. Onpahan utopistinen juttu, mutta jotenkin ihan mielenkiintoinen.

Ainiin! Huijasin, just muistin et katonhan mä myös The Good Wifeä. Se on sellanen oikeusdraamasarja ja varmaan noista uusista musta paras ja laadukkain. Luultavasti tosin siitä johtuen, että se on ainoa realistinen juttu ja siinä on vielä kelpo näyttelijätkin - pääosissa ovat Julianna Margulies (mm. muinainen hoitsu Carol Hathaway Tehiksestä) ja namukas Chris Noth (alias Sinkkuelämää-sarjan Mr. Big). Siinä Noth esittää entistä valtionsyyttäjää, joka on joutunut linnaan sekoiltuaan prostituoiden kanssa. Margulies on puolestaan hänen vaimonsa, jonka elämä perheen kahden teini-ikäisen lapsen kera on muuttunut aika radikaalisti ja hän on mm. joutunut menemään uudelleen töihin kun perheen päätienaaja on linnassa. Täällä ainakin tuntuu jatkuvasti putkahtelevan esiin ties millaisia sotkuja noiden poliitikkojen ja muiden esikuvien piirissä, joten aihe on todellakin polttava.

Itse asiassa nyt kun miettii niin tuntuu siltä et mähän tuijotan telkkua suorastaan yhtenään, onhan tossa noita sarjoja parikin paremmalle päivälle ;) . Ei sen puoleen, meidänkin töllössä on toistasataa kanavaa eli töllötettävää ohjelmaa löytyy sitten ihan mistä maailman asiasta vaan, mutta miten sitä onkaan niin jumittunut vaan kolmelle kanavalle; emmä oiken muuta kato kuin Foxia, ABCtä (josta tulee jokseenkin kaikki hittisarjat, mitä Suomessakin esitetään, mm. Despikset, B&S, Greyn anatomia, Private Practice, Lost jne.) tai CBSää. Jos ei oikein jaksa katella töllöö kuin toisella silmällä, niin aina joltain kanavalta tulee jotain komediasarjaa tai sitten turvallinen valinta on Animal Planet (vaikka boikottiin koko kanava pitäis nakata kun lopettivat beben ja koiran suosikkisarjan, mangusteista kertovan Meerkat Manorin) tai HGTV, jonka remppaamisesta ja sisustamisesta kertovat sarjat ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta siitä ikäviä, että helposti sen jälkeen sitä alkaa mittailemaan pitkin kämppää ja pläänäämään mitä kaikkea voiskin vähän ehostaa ja laitella ja maalata ja ja ja...


keskiviikko 11. marraskuuta 2009

So very American

O-ou, nytkö mä sitten olen amerikkalaistunut askeleen verran enemmän? Tein nimittäin tänään jotain periamerikkalaista, mitä mun ei ole ollut tapana tehdä ennen tätä...

Kas olin tuossa aamupäivällä pojan kanssa baanalla; käytiin vähän hoitelemassa asioita, käväistiin ostamassa äidille kaulakilluttimia korukutsuilta ja paluumatkalla haettiin hepalle evästä rehukaupasta ja piipahdettiinpa siinä sitten parissa liikkeessäkin kun poika sopivasti sammahti päikkäreilleen. Eräässä rättipuodissa sitten olikin jotenkin paljon kaikkea kivaa tyrkyllä puoli-ilmaiseksi ja ostoskärryn kahva alkoi kansoittua henkareista. Tämä ja tuo ja tuokin vielä! Sovituksen aikaan uniltaan tovi sitten herännyt pieni mies päätti sitten että hänellä oikeastaan onkin juuri nyt nälkä, tylsä, vessahätä ja oikeestaan kaikki ihan pehvasta, joten minä yritän huiskia riepua pikakelauksella päälle ja pois ja samaa tietä hyväksytty/hylätty -pinoon. Jokunen onnistuikin kunnes kärryn pohjalla alkoi volyymi nousta siihen malliin, että parempi olisi suunnata kohti kassoja about samantien tai kohta täällä huudetaan palosireeninä.

Niin monta kivaa vaatetta jäi koklaamatta! Entten tentten, mitä teen?! Lopulta vaan otin ja kahmaisin kaikki loput sovittamattomat kainaloon, tungin ne kärryyn ja ei kun kassan kautta pihalle. Olikin muuten oikeesti kiva sovitella vaatteita rauhassa himassa ja syynäillä että mätsääkö tää nyt sen tai ton alaosan kanssa, mitä olin miettinyt... Osa oli tosi buenoja henkarissa ja vieläpä päällänikin, mutta osan mukana tuntui kummasti tulevan ainakin pari jenkkakahvaa tai jokunen kilo kaupan päälle.
Siispä myöhemmin samana iltana tungin epäkelvot rätit kassiin ja palautin ne lähimpään saman ketjun liikkeeseen (kävin päivällä kauempana, silloin matkan varrella olleessa liikkeessä).

Myyjä pingasi tuotteet koneelle ilmeenkään värähtämättä ja chitchattasi diipadaapaa kuten aina. Mulla oli jotenkin ihan puolikriminaali olo, vaikka tämä on täällä ihan normaali tapa - jos ei just nyt jaksa sovittaa, niin onhan tässä about kuukausi aikaa pällistellä niitä kotipeilistä ja jos ei kuva miellytä, niin takaisin putiikkiin vaan ja fyffet takaisin kortille. Helppoa, eikö?!


tiistai 10. marraskuuta 2009

Kotiseutu tutuksi

No höh. Mun Texasin bestikseni nyt sit otti ja pakkasi perheensä, kimpsunsa ja kampsunsa ja palasi vajaan kahden ja puolen Amerikkavuoden jälkeen takaisin Suomeen. Olo on vähän valju. Kenelle mä nyt tilitän kun päässä keittää ja kenen avautumisia mä saan nyt kuunnella kun elämä mättää? Hienoisella kateudella kuuntelen miten ihanaa on olla taas perheen ja Suomen ystävien parissa ja miten kaunis Suomen luonto onkaan kun puhdas valkoinen lumi peittää maan. Minäkin haluaisin!

Ja sitten samalla kuitenkaan en... Vielä olisi kuitenkin sitä ja tätä koettavaa ja nähtävää ennen kuin täältä olisin valmis lähtemään. Firmankaan kuvioista ja koukeroista kun ei kukaan ota koskaan selvää, sitä ei tiedä vaikka lähtö lähenisi arvaamattomankin nopeasti. Tässä ei siis kerkeä murjottamaan vaan ilo on otettava irti siitä ajasta, mikä täällä on jäljellä.

Nyt näissä muutto- ja jäähyväismerkeissä on oma tulevaisuus ja sen sijaintipaikka pyörinyt mielessä enemmänkin. Yhtäkkiä päivälenkillä taannoin tajusin, että on sitä filmattu suurkaupunkeja tämän tantereen Itä- ja Länsirannikolla ja paikoin sillä välilläkin ja onpa filmipätkää suotu Dallasinkin pilvenpiirtäjille ja muille paikallisille nähtävyyksille. MUTTA missä ovat kuvat meidän perheen päivittäisestä arkimaisemasta? Mitä kuvia sitä olisikaan pienelle aitoteksasilaisellemme näyttää sitten isona siitä kodista ja seudusta, missä vauvana pyörikään...?

Tilanteeseen tulee korjaus ja heti! Aloitetaan vaikka tutuksi tulleelta kävelylenkiltämme. Asuinseutuamme Valley Ranchia halkoo useampikin kanaali, jonka varrella lenkittelemme koiran ja beben kanssa aina säiden salliessa - ja nyt kun ei Esteriä ole taas hyvään aikaan näkynyt ja lämpötilat keikkuvat jälleen 20-25 asteen huituvilla, niin mikäs sitä on näissä aurinkoisissa syysmaisemissa tallustella hapenvaihdossa!





















Yllä: Kotimme on linnamme! Oma koti syyspäivän auringonkajossa.
Alla: Syksy on saapunut kanavan varrelle.






















































































Lenkkeili sitten melkeinpä missä päin kaupunkiamme vaan, on tämä näky matkan varrella aika yleinen.


perjantai 6. marraskuuta 2009

Tuulettumassa

Ounou! Kuumia aaltoja, yöhikoilua ja mielialanvaihteluita pukkaa! No ei se menopaussi kuitenkaan omalle kohdalle ole vielä iskenyt, mutta lavalliseen naisia kylläkin. Olin nimittäin kaveriporukalla tänään kattomassa Menopause the Musicalia Fort Worthissa. Niin laimealta kuin vaihdevuodet musikaalin aiheena kuulostaakin, niin meno oli kyllä jotain aivan muuta.

Yleisöä oli salin täydeltä (
yllättäen yhden käden sormilla oli laskettavissa joukkoon eksyneet miehet...) ja nauru raikasi lähes tauotta kun lavalla vedettiin tutulla nuotilla suosikkibiisejä, mutta sanat olivat muuttuneet mm. kuumia aaltoja myötäileviksi. Esiintyjät olivat kaikki huikeita, löytyi upeata laulajaa ja hullunhauskaa koomikkoa. Parhaiten nauruhermoja nyki jakkupukuinen ja pottahiuksinen tantta, joka oli oikein amerikkalaisrouvan perikuva helminauhoineen päivineen. En kyllä muista vähään aikaan nauraneeni mitään näin paljon, että palleaan sattuu ja poskilihaksia pakottaa liiallisen hekotuksen jäljiltä!

Totaalisen nauruterapian lisäksi maman tuuletusiltaan kuului myös pinot grigion siivittämä herkullinen päivällinen italialaisessa Piola-ravintolassa sekä viihdettä pianobaarissa. Perjantai-illan livemusaa oli kertynyt kuuntelemaan raflan täydeltä porukkaa ja meno oli aika mukaansatempaavaa. Kaksi pianistia oli lavalla yhtä aikaa ja he tavallaan kisailivat siitä, miten hyvin saavat porukan "messiin".






















Ja jos alkoi porukka liikaa nuokkua pöydissään, niin pistettiin ohjelmanumeroksi shotteja myyvät nuorikot pomppimaan pianojen (tai no oikeaoppisesti ne olivat kylläkin flyygeleitä) päälle ja vetämään jotain yhteistanssia, niin johan alkoi taas jengissä jäsenet elää. Ja kotiäidin korvienväli puhdistua.


torstai 5. marraskuuta 2009

Kämppäkaupoilla

Kävin sitten asuntokaupoilla tänään! En kylläkään itse myynyt, ostanut tai vaihtanutkaan, mitä nyt kaverin kämpän pistin lihoiks ;) . Kaverin talon myyntisessio siirtyi viime tingassa niin, että hän ehti jo vaihtaa maisemaa ennen kuin päästiin kynää heiluttamaan, joten valtakirjan kera olin minä sitten hommia hoitelemassa.

Olipahan sirkus! Eteeni lykittiin paperia eri paksuisissa pinkoissa ja kauppaa hoitava mies suu vaahdossa seposti mitä mikäkin paperi merkkasi. Kuten esim. että tällä lomakkeella ilmoitetaan, että tästä tontista ei ole myyty osuuksia öljyn- tai kaasunporaukseen. Interesting! Vai onkohan? Mistä minä tiedän onko?! Ja minä vaan sauhutin kynää ja toivoin että en tule allekirjoittaneeksi jotain mitä ei pitäisi, kuten että tällä paperilla luovutan ainokaisen poikani...

Koomisinta oli kyllä se, että mun piti joka papruun kirjoittaa Etunimi Sukunimi (mies) by oma nimmari ja hänen puolisonsa Etunimi Sukunimi (nainen) by oma nimmari. Arvatkaa vaan kun nimiä kirjoiteltiin kymmeniä, enkä tosiaan ole kavereiden nimiä tottunut sellaiseen tahtiin papruun lappamaan (tai yleensäkään ollenkaan), niin sieltähän sitten tuli jotain ihme ylimääräistä koukeroa välillä ja välillä taas tipahti joku kirjain etu- tai sukunimesta pois. Hupsis! Mutta hyvin näytti kelpaavan kun paprut pantiin kirjoihin ja kansiin ja talo vaihtoi omistajaa.

Noni! Päivän hyvä työ tehty. Päivän muihin hyviin asioihin kuului se, että poikanen se on tasan puoli vuotta. Huisia! Aamuisessa kuusikuukautistarkastuksessa oli kaikki mallikkaasti ja minimies takaisin miehen mitoissa, vaikka meinasi tuossa neljän kuukauden kohdilla vähän jumitella kasvussaan. Poikapolo sai tosin synttäribileiden sijasta tukkotolkulla rokotuksia kinttuihinsa, joten hänestä tämä päivä olisi todennäköisesti voitu varsin mielellään skipata...


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Hurja Halloween

Huhuuu! Eilinen oli jälleen se pelottava päivä, jolloin haamut ja luurangot kaivautuivat kätköistään illan hämmärtyessä ja pimeän laskiessa. Pelottava lauma kummituksia, noitia ja zombieita valtasi kadut. Onneksi joukossa oli myös samuraita, palomiehiä, kourallinen lepakkomiehiä ja hämähäkkimiehiä sekä Helinä-keijuja, prisessoja ja muita ihanuuksia. Nämä mini-ihmiset pimputtelivat ovikelloamme ja vaativat karkkia kepposen uhalla. Emme tietenkään uskaltaneet riskeerata ja katsoa mikä se kepponen mahtaisi olla (perinteisesti joko vessapaperia ympäri pihamaata ja puita tai kananmunia ikkunassa), joten auliisti ojensimme vadillisen karkkia kostyymijoukkion suuntaan.

Hyvällä vauhdilla vati tyhjeni, sillä porukkaa kävi aikamoinen määrä, yleensä isompi lössi kerrallaan. Joku valitsi hartaasti mieleistään karkkia vadista, joku nappasi pari päältä ja ronskimpi kahmaisi sitten kourantäydeltä
suklaata mukaansa. Myöhemmin samana iltana kärvisteltiin varmasti hyvin monessa huushollissa ähkyn, sokerihumalan ja vatsanpurujen kourissa... Tosin kuuleman mukaan äidit ovat hyviä Halloween-karkkien annostelijoita ja onpa lähiseudulla hammaslääkärifirmakin, joka ostaa ylimääräiset Halloween-karkit pois.

Meidänkin poika oli Halloweenin kunniaksi muuttunut pienestä suloisesta pojannassikasta hurrrrjan pelottavaksi luurangoksi. Jostakin ihmeen syystä tämä pikku skeletonimies ei kuitenkaan saanut aikaan kauhunkiljahduksia, vaan enemmänkin äännähdyksiä kategorioissa "Awwww", "Adorable!", "How cute can one be!", "Look at that, how sweet!", "Ihana", "Voi eeeei...!" jne., säestettynä sellaisella hempeän lepertelevällä äänellä.

Päivällä olleella Suomi-koulun tunnilla luurankomies tosin pisti hieman silmään kun muut ikätoverit olivat karvaisempaa ja pulleampaa sorttia - oli jääkarhua, apinaa, kengurua, Nalle Puhia, Tikrua ja inkkarityttökin ;) . Erilainen nuori siis! (Ja mähän siis jo vannoin aikoinaan etten mihinkään Halloween-humputukseen lähde, mutta kun JBF Salesta hyppäsi hyllystä tämä asu suoraan syliin, niin pyörsin puheeni hetkessä...)

Jänskän päivän päätteeksi skeletoni sammui omaan sänkyynsä varsin vikkelästi, vaikka olohuoneen puolella puheensorina senkun kasvoi. Meillä oli nimittäin Halloween-bileet, jota säesti grilliruoka, ihanainen täytekakku ja hyvät juomat. Aina on hyvä syy juhlaan ja hyvään seuraan!